Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei liity omaan perheeseen, mutta muistatteko sellaisen sarjan kuin Hapsiainen? 

Se tuntui lapsena ihan kivalta. Aikuisena tajusin että siinä oli jonkun käsi jossa oli kaksi tarrasilmää, ja se käsi "seikkaili" jossain aavikolla, niin oli vähän hiekkaa laitettu johonkin astiaan.

Tuli varmasti halvaksi ja siihen aikaan lapset katselivat sitä, mitä telkkarista tuli. Ei varmasti onnistuisi nykyaikana.

Joo se oli ihan käsittämätön🤣 Tuotantokustannukset ehkä 20 markkaa plus yksi kuukausiliksalainen tekemään sitä. Olisi hauska nähdä ”making of Hapsiainen” -dokkari jossa paljastetaan kenen käsi se oli.

Ohjelman tekijä on Esa Pakarinen Junior.

Minulla oli ihan aina jonkun vanhoja vaatteita. Voi, ette tiedäkään, miten häpesin!

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oonko jo kirjoittanut tähän ketjuun jo, mutta meillä oli niin kurjaa että lastensuojelun olisi pitänyt puuttua asioihin, mutta ei.

Yksi sisaruksista oli äärimmäisen laiha.

Niin huonona että( olen ehkä joskus kertonut) se näkyi jo olemisessa ja jaksamisessa.

Th päästi läpi, koulun lääkäri päästi läpi.

Plus kaikki muut psyykkiset vauriot.

Ruokaa sai tiettynä aikana mutta ei sen jälkeen kunnes taas 24 tunnin päästä.

Kouluruoka siinä välissä jos oli koulua.

Äiti säännösteli kaiken.

Ei leikkeleitä ollut, halpaa maksamakkaraa joskus.

Eikä sitä uskaltanutkaan puhua nälästä, se ois ollu potku selkään tai vastaavaa.

Ihan tuttua! Mielenterveyspotilaita olemme kaikki kolme lasta, nyt tosin jo aikuisia. Omillamme tulemme toimeen, mutta helppoa ei ole kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ihan aina jonkun vanhoja vaatteita. Voi, ette tiedäkään, miten häpesin!

Voi kuule, minä tiedän!❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona sai vain veteen tehtyä kaakaota. Joskus kun maistoin kaverilla maitokaakaota, tajusin miten hirveältä se vesikaakao maistuikaan.

Meillä tehtiin kaakao kuumaa veteen ja siihen laitettiin tilkka kylmää maitoa. Näin teen itsekin. Kaverin ja anopin tekeminä olen saanut kokonaan maitoon tehtyä kaakaota, joka minusta maistuu ihan kummalliselta. Pidän veteen tehdystä paljon enemmän.

Eikös Makaossa ollut maitojauhe valmiina?

Muttatotta, nykyään ei tulisi itsellä mieleenkään tehdä kaakaota veteen. Melkein tekisin täysmaitoon nyt.

Vierailija kirjoitti:

Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykysin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin,siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyi seuraavalle sisarukselle tai serkuille.

Ja me olimme niitä varakkaita!

Vanha viesti, mutta miten parsitaan sukka jossa on koko kantapään kokoinen reikä tai hiutunut kohta niin että se ei näy? Meidän piti parsia lapsina 90-luvulla omat sukkamme, ja tuo kantapään reikähän parsittiin sitten niin että reunat vain suoraan yhteen ja sukka on reiän verran lyhyempi ja sauma tuntuu kantapään alla. Hyi että inhosin tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emme saanet lapsena juoda maitoa, koska kaikki mahdollinen piti lähettää meijeriin, jossa siitä maksettiin. Koko seitsenhenkiselle perheelle jätettiin puoli litraa maitoa ja se meni ruuanlaittoon ja kahvimaidoksi.

Kai saitte juustoa meijeristä takaisin?

Meijeristä "sai" toki takaisin mitä vain, mutta se maksoi.

Nelihenkinen perhe, usein pelkkä maitotili riitti elatukseen, oli vain yksi hyvin tuottava lehmä.  Juusto ja muut olivat edullisempia maidon tuottajille.

Höpsis! Tuon yhden lehmän maito riitti hädin tuskin teidän perheelle ruokamaidoksi. 

Ja toki maitoa kannatti ostaa, kun kotoa olisi saanut ilmaiseksi. 

Yhden lehmän maitotilillä ette ole tulleet toimeen.

Höpsis itsellesi, tuon muistan hyvin että oli hyvä tuotto yhdellä ainoalla lehmällä, oli tietysti muitakin töitä.  Maitoa ei ostettu.

Lähes kaikki ruoka oli mahdollisimman halvalla hankittua. Esimerkiksi kasviksia saatiin omasta kasvimaasta, omenoita ja marjoja kerättiin kotipihan puistatai metsästä  ja pensaista eikä juuri muita hedelmiä tai marjoja syöty kuin niitä kotipihan puista poimittuja omenoita, luumuja, viinimarjoja, karviaisia tai metsästä poimittuja mustikoita ja puolukoita, myös sieniä poimittiin ja säilöttiin syksyllä sekä syötiin talvella samoin kuin niitä kasvimaan kasveja, pihasta saatuja hedelmiä ja marjoja joita pensaista ja metsästä kerättiin säilöttin talveksi syötäväksi, lihaksi hankittiin aina kaikkein halvimpia osia esim. siasta ja isä kalasti kesäisin paljon että saatiin kalaa ruokapöytään. Isä kyllä nautti kalastamisesta joka oli hänelle vastapainoa melko raskaalle työlle mutta samalla siitä oli hyötyä kun saatiin kalaa ruokapöytään eikä sitä tarvinnut ostaa kaupasta. Äiti leipoi usein leipää ja pullaa kotona, maidon juontia rajoitettiin niin että sitä sai vain aterioilla ja muuten janoon juotiin vettä. Maitoa ei siis saanut juoda janoon vaan sitä juotiin aterioilla osana ateriaa ja sen lisäksi äiti sanoi että aterioiden välillä me lapset emme saa maidolla mahaa täyttää aterioiden välillä että söisimme aterioilla paremmin. Koulusta kotiin tultua sai ottaa välipalaksi yhden lasin maitoa ja sen kanssa korkeintaan pari palaa leipää eli välipalaksi ei saanut syödä mitä tahansa jääkaapista sattui löytymään ja miten paljon halusi. Erityisesti 1990-luvun laman aikana ruoka oli niin halpaa kuin mahdollista. Emme me varsinaisesti nälkää nähneet mutta joskus ei saanut syödä aivan niin paljon kuin halusimme. Minä ainakin olin silloin sen verran nopeasti kasvava ja paljon liikkuva nuori että olisin mielelläni syönyt enemmän kuin sain syödä. Ainakin minä sitten aterioilla söin aterioilla aina halukkaasti kaikkea mitä tarjolla oli ja aina lautaseni tyhjäksi enkä nirsoillut ruoasta kuten jotkut kaverini tekivät. Koulussakin kävin aina syömässä sen ilmaisen kouluaterian ja söin mielelläni kaikkea ja hain usein lisääkin ruokaa vaikka joskus luokkani oppilaat ihmettelivät että miksi minä pystyin syömään niin pahoja ruokia mitä koulussa oli. He kun eivät niitä ruokia aina suostuneet syömään koska se oli muka pahaa vaan kävivät salaa ostamassa karkkia, limsaa ja muita herkkuja mikä oli kielletty. Minä en niin tehnyt varsinkin kun oli ilmaista ruokaa tarjolla eikä minulla ollut niihin rahaa ostaa niiden herkkujen ostoon juuri lainkaan. Olinkin salaa heille kateellinen kun heillä oli varaa ostaa herkkuja aina kun halusivat mutta minä niitä sain vain joskus viikonloppuna, silloinkin harvoin, vähän kerrallaan ja aina mahdollisimman halpoja karkkeja tai sitten äidin leipomaa pullaa tai keksejä. Karkkeja tai muita herkkuja ei juuri ostettu koska ne eivät olleet välttämättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykysin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin,siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyi seuraavalle sisarukselle tai serkuille.

Ja me olimme niitä varakkaita!

Vanha viesti, mutta miten parsitaan sukka jossa on koko kantapään kokoinen reikä tai hiutunut kohta niin että se ei näy? Meidän piti parsia lapsina 90-luvulla omat sukkamme, ja tuo kantapään reikähän parsittiin sitten niin että reunat vain suoraan yhteen ja sukka on reiän verran lyhyempi ja sauma tuntuu kantapään alla. Hyi että inhosin tuota.

Poimitaan tietysti silmukat ja neulotaan kunnes reikä paikattu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykysin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin,siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyi seuraavalle sisarukselle tai serkuille.

Ja me olimme niitä varakkaita!

Vanha viesti, mutta miten parsitaan sukka jossa on koko kantapään kokoinen reikä tai hiutunut kohta niin että se ei näy? Meidän piti parsia lapsina 90-luvulla omat sukkamme, ja tuo kantapään reikähän parsittiin sitten niin että reunat vain suoraan yhteen ja sukka on reiän verran lyhyempi ja sauma tuntuu kantapään alla. Hyi että inhosin tuota.

Poimitaan tietysti silmukat ja neulotaan kunnes reikä paikattu. 

Villasukan voi tietty paikata noin, mutta entä tavallinen sukka? Eihän tavallisilla puikoilla edes voi neuloa niin ohutta lankaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykysin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin,siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyi seuraavalle sisarukselle tai serkuille.

Ja me olimme niitä varakkaita!

Vanha viesti, mutta miten parsitaan sukka jossa on koko kantapään kokoinen reikä tai hiutunut kohta niin että se ei näy? Meidän piti parsia lapsina 90-luvulla omat sukkamme, ja tuo kantapään reikähän parsittiin sitten niin että reunat vain suoraan yhteen ja sukka on reiän verran lyhyempi ja sauma tuntuu kantapään alla. Hyi että inhosin tuota.

Poimitaan tietysti silmukat ja neulotaan kunnes reikä paikattu. 

Villasukan voi tietty paikata noin, mutta entä tavallinen sukka? Eihän tavallisilla puikoilla edes voi neuloa niin ohutta lankaa.

Voi yhdistää kaksi sukkaa jos rikkinäisessä on varsi ehjä. 

Vierailija kirjoitti:

Vähäkalorinen kirjoitti:

Keittoa syötiin viikosta toiseen. Halpaa ja täyttävää.

Muistan omasta lapsuudesta nää keitot ja selityksen, että keitto.on täyttävää. En vaan koskaan oo syöny täyttävää, suomalaista soppaa - pelkkää litkua ja ei, se vesiliemi EI ole täyttävää. Kerran käy ku*ella, ni on taas nälkä.

Minustakin keittojen täyttävyys on joku ihme mantra. Perunaa, porkkanaa, lanttua ja jokunen liha- tai kalapala vedessä ei ole sellaista, että se pitäisi nälkää. Nälkähän sillä hetkeksi lähtee, kun vatsa on täynnä vettä, mutta pian se siitä läpi holahtaa. Teen kyllä keittoja, mutta niiden kanssa on sitten aina syötävä leipää tms., jota en yleensä aterialla syö. Toki se sopii vanhaan suomalaiseen ajatteluun, jossa leipää syödään aamupalalla, lounaalla, välipalalla, päivällisellä ja iltapalalla. Mutta se pitää sitten laskea ruoan hintaan mitä ei yleensä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä miettinyt että miten ylipäätään ravintolat ja kahvilat pärjäsivät 70/80-luvun Suomessa kun kaikki tuollainen ”ulkona syöminen” on turhuutta kun kotonakin voi kahvit keittää ja ruuat ja pullat laittaa :-)

Eipä sitä itsekään viitsi kertoa omille vanhemmille miten usein tulee (ei nyt koronan aikaan) syötyä ja juotua hyvin kunnon ravintolassa. Pyörittelisivät silmiään että kauheeta tuhlausta kun voisi ennemmin kotona laittaa pöytä koreaksi.

Olen syntynyt 70-luvulla. Ensimmäisen kerran kävin ravintolassa lukiossa olikohan vanhojentanssien yhteydessä tms. Kotona ainoa ravintolaruoka oli ollut käynti snägärillä ehkä kerran vuodessa mökkimatkan yhteydessä. Kahvilassakaan ei käyty ikinä. Muistan, kun minulla oli eka poikaystävä ja hän ehdotti, että käydään kahvilla kahvilassa. Minä ihmettelin, että miksi, voidaanhan me keittää kahvia kotonakin! Muutenkin elettiin kyllä tosi tynnyrissä kotona. 

Tuntuu ihmeelliseltä lukea, että köyhäilyä on se, kun leivälle ei saa laittaa leikkelettä ja juustoa samaan aikaan. Meillä ei koskaan ollut leikkelettä, tuntematon käsite. Luulen tosin nähneeni meillä joskus metwurstia kun vanhempani vielä olivat yhdessä.

Palkkapäivänä saatettiin saada koko kuuksi yksi edam. Viinakauppaan meni rahoista suurin osa kuitenkin. Onneksi tyhjät pullot hävetti äitiä, pullorahoilla ostettiin siskon kanssa ruokaa. Ei niillä paljoa saanut. Yritettiin syödä koulussa varastoon.

Vaatteeni olivat sukulaisten vanhoja, terveyssiteiksi revin huonoimmista rättejä. Joskus sain lapsenvahtirahoilla ostettua terveyssiteitä, mutta niitä rahoja tarvitsin muuhunkin. Ne sai käteen. Mainostenjakorahat yms vei äiti, hänellä oli käyttöoikeus tiliini joka olikin sitten aina tyhjä.

Harrastuksia ei tietenkään ollut. Jos koulussa oli joku ilmainen kerho, rynnättiin siskon kanssa heti sinne.

Vierailija kirjoitti:

Jos me mentiin "ulos syömään", me mentiin huoltoasemalle. Ja jos me mentiin "lomalle ulkomaille", me mentiin laivalla joko Tallinnaan tai Tukholmaan. Ja hytti oli aina siellä ihan alhaalla, kamalassa melussa.

Te sentään menitte ulos syömään ja kävitte ulkomailla. Tuo ei ole musta mitään köyhäilyä verrattuna moniin muihin esimerkkeihin. Ajatus matkailusta 80-90-luvulla oli vielä se Tallinna ja Tukholma, sekä joillakin Espanja. On aika uusi ilmiö, että käydään matkoilla niin usein ja niin kaukana. En muista ketään tuttua vielä ysärillä, joka olisi käynyt esim. USA:ssa tai Australiassa. Sinne mentiin korkeintaan työmatkoille.

Mekin käytiin Shellillä syömässä ja otettiin "laivurinpihvi" ja ranskalaiset. Se pihvi oli ihan tavallinen, tosin pienempikokoinen lehtipihvi, johon oli pistetty tikku pystyyn. Tikussa oli pieni "purje", se kai siitä teki sen laivurin. Ihanaa herkkua silloin, muutaman kuukauden välein. Perjantai-iltaisin mentiin grililkioskille ja syötiin hampurilainen tai lihapiirakka. Muita ravinteleita ei meidän kylässä ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykysin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin,siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyi seuraavalle sisarukselle tai serkuille.

Ja me olimme niitä varakkaita!

Sama täällä. Oli ihan normaalia elää näin.

Ja täällä. Edelleen säästän kukkapaperit pienelle piirustuspaperiksi, parsin sukat, en tuhlaa vettä, vuoden vaatebudjettini on 300 euroa. Lapsuuskodissani pyrittiin omavaraisuuteen, matkoilla ei lomilla käyty, koska me kolme lasta hoisimme puutarhan ja lanttu-, peruna-ja sokerijuurikaspellot, heinänteko omalla ja naapurien pelloilla. Palkaksi saimme käydä talvella koulua, lyseota, joka oli maksullinen. Yksi traktori ostettiin lapsilisillä.

Reissussa käytiin serkkujen luona n. 100 kilometrin päässä. Oli kivaa mennä maalle ja nähdä lehmiä, lampaita ja hevosia. Ei tullut mieleenkään, että se olisi ollut köyhäilyä, mutta nyt ajateltuna totta kai se oli. Bensarahat ja jotain pientä tuliaista, sitten kestittiin ja ruokaa oli reilusti tarjolla. Meille jokaiselle lapselle oli leikkikaveri, kun tädin lapset olivat aika saman ikäisiä. Ne olivat kivoja matkoja. 

Kerran mentiin Espanjaan, kun isi sai työkaverilta liput halvalla. Se oli valtava elämys 11-vuotiaalle. Seuraava matka taisikin olla luokkaretki Tukholmaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei liity omaan perheeseen, mutta muistatteko sellaisen sarjan kuin Hapsiainen? 

Se tuntui lapsena ihan kivalta. Aikuisena tajusin että siinä oli jonkun käsi jossa oli kaksi tarrasilmää, ja se käsi "seikkaili" jossain aavikolla, niin oli vähän hiekkaa laitettu johonkin astiaan.

Tuli varmasti halvaksi ja siihen aikaan lapset katselivat sitä, mitä telkkarista tuli. Ei varmasti onnistuisi nykyaikana.

Joo se oli ihan käsittämätön🤣 Tuotantokustannukset ehkä 20 markkaa plus yksi kuukausiliksalainen tekemään sitä. Olisi hauska nähdä ”making of Hapsiainen” -dokkari jossa paljastetaan kenen käsi se oli.

Minusta Hapsiainen oli helkkarin ankea jo lapsena. En tosin ajatellut tekotavan liittyvän budjettiin. Siihen aikaan yksinkertaisuuden ”kasvattavuus” tuntui olevan yhteiskunnallinen ihanne, ei muka tarvittu mitään Amerikan hömppää.

Se Amerikan hömppä on oikeasti täyttä tuubaa. Kotimaisuus saisi tulla uudelleen muotiin.

Hapsiaista tehtiin jo 80-luvulla, kun rahaa oli. Tosin se oli Ylen ohjelma, ehkä siksi vähemmän rahalla rakennettu. Kokonaisuus ja yksinkertainen viihdyttävyys ratkaisi.

Jos piti mennä junalla tai bussilla johonki, perillä tuli olla vain sen verran aikaa, että pääsi vielä samalla lipulla takaisin, olikohan 1 vai 1,5h se vaihtoaika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei liity omaan perheeseen, mutta muistatteko sellaisen sarjan kuin Hapsiainen? 

Se tuntui lapsena ihan kivalta. Aikuisena tajusin että siinä oli jonkun käsi jossa oli kaksi tarrasilmää, ja se käsi "seikkaili" jossain aavikolla, niin oli vähän hiekkaa laitettu johonkin astiaan.

Tuli varmasti halvaksi ja siihen aikaan lapset katselivat sitä, mitä telkkarista tuli. Ei varmasti onnistuisi nykyaikana.

Joo se oli ihan käsittämätön🤣 Tuotantokustannukset ehkä 20 markkaa plus yksi kuukausiliksalainen tekemään sitä. Olisi hauska nähdä ”making of Hapsiainen” -dokkari jossa paljastetaan kenen käsi se oli.

Minusta Hapsiainen oli helkkarin ankea jo lapsena. En tosin ajatellut tekotavan liittyvän budjettiin. Siihen aikaan yksinkertaisuuden ”kasvattavuus” tuntui olevan yhteiskunnallinen ihanne, ei muka tarvittu mitään Amerikan hömppää.

Se Amerikan hömppä on oikeasti täyttä tuubaa. Kotimaisuus saisi tulla uudelleen muotiin.

Hapsiaista tehtiin jo 80-luvulla, kun rahaa oli. Tosin se oli Ylen ohjelma, ehkä siksi vähemmän rahalla rakennettu. Kokonaisuus ja yksinkertainen viihdyttävyys ratkaisi.

Ehkä 80-90-luvulla olikin tuubaa, mutta nykyaikana on paljon todella laadukkaita amerikkalaisia sarjoja. Taso on noussut. Toki joku Miami Vice tai Baywatch on nostalginen ysärijuttu, mutta ei niissä sarjoissa kummemmin sisältöä ollut. Ja kun itse oli lapsi, ei tajunnut ajatella että tämä sarjahan on ihan tyhmä. Joillekin silloisille aikuisille - nykyisille vanhuksille - TV oli silloin niin surkea elämys, etteivät halua vielä nykyäänkään katsella mitään amerikkalaista, kun se on kuitenkin huonoa. No, ei voi arvostella sitä mikä on nyt, jos ei koskaan katso mitään.