Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vaniljajäätelö hillolla tai itse tehty suklaapehmis sekoittamalla.

Mainoksia jouduttiin käyttämään vessapaperina.

Vierailija kirjoitti:

70- luvulla äiti teki itse minulle toppatakin vanukankaasta.

Ihana 😊🥰

Stampi kirjoitti:

Perheen kanssa lomareisulla syötiin usein näkkileipää ja sen päälle tonnikalaa purkista. Ihmettelin kun muut perheet söi iloisena ravintoloiden terasseilla.

Taisi lomabudjetti mennä jo matkakuluihin.

Tämä oli mulla vakiona sinkkuna.

N kerran kk kävin Tukholmassa. Matka oli ilmainen , tai hyvin halpa.

Omat juotavat ja syötävät mukana.

Kollegat tilasi tax freestä kaikkea, sain ostosten perusteella uuden risteilyn tai jopa 2.

Jos sain 2, myin toisen FB.ssä.

Laivalla ei rahaa mennyt omaa rahaa. Ja pääsin Tukholmaan

Äitini luovutti äidinmaitoa. Pikkuveli oli aika vanha, kun maitoa pumpattiin ja se noudettiin . Muistan rahoilla ostettiin pyykkikone.

Kävimme koko perhe syömässä verenluovutuksessa . Isä ja äiti kävivät vuoronperään luovuttamassa ja me lapset saatiin syödä monta leipää ja hedelmää.

Puhelinluettelot oli hirmu tärkeitä ja ne oli jaoteltu jotenkin  maakunnittain. Meidän luettelossa luki PIR (Pirkanmaa). Aluksi ne keltaiset sivut oli siellä luettelon lopussa, sitten jossain vaiheessa keltaiset sivut oli oma luettelonsa. 

Ne oli ympäri suomen eri paksuisia, jossain lapissa oli tosi ohut, ja helsingissä tais olla useammassa osassa. 

Uuden luettelon ilmestyttyä sitä tutkailtiin tarkasti, ja oliko siellä ainakin osalla ihan tarkka katuosoitekkin nimen perässä, sen sai vissiin itse päättää haluaako sinne lähiosoitteensa. 

Minusta ehkä tietyssä "köyhäilyssä" on ollut kyse ajan tavoista ja tottumuksista. Itse elin lama-ajan lapsuuden 90-luvulla, mutta isällä oli korkea asema ja palkka. Silti käytin veljeni vanhat urheiluvarusteet (mm. sukset, hokkarit, verkkarit, jotka olivat aina vähän isoja/pitkiä). Olisi joskus ollut kiva saada jotain "tyttömäistä". 10-vuotiaana vihdoin sain punaiset nappiverkkarit, mistä olin ikionnellinen. Aina välillä meillä oli "hernekeitto"-viikkoja (isä aina tämän julisti), jolloin pyrimme syömään säästeliäästi. Jos halusi jotain isompaa hankintaa, piti aina itse säästää lahjarahoista. Joskus saimme valita, että menemmekö ulkomaan matkalle vai otammeko joulu- ja synttärilahjat. Hyvä lapsuus oli ja rahan arvon oppi, vaikka oli suhteellisen varakkaat vanhemmat.

Äidin kaverit toivat meille vanhoja vaatteita jätesäkeissä. Meistä se oli kivaa, kun seassa oli aikuisten vaatteitakin jotka oli kyllä tosi isoja meille. Samoin munakaspizza oli parasta ikinä, eli paistinpannulle munia ja vähän täytteitä päälle. Ei ollut rahaa käydä kaupassa ja tehdä kunnon ruokaa, niin väsättiin mitä milloinkin jääkaapista vaan sattui löytymään. Käytiin myös paljon mummon luona kylässä ja mummo teki ruokaa aina kun oltiin siellä. 

Olen kyllä miettinyt että miten ylipäätään ravintolat ja kahvilat pärjäsivät 70/80-luvun Suomessa kun kaikki tuollainen ”ulkona syöminen” on turhuutta kun kotonakin voi kahvit keittää ja ruuat ja pullat laittaa :-)

Eipä sitä itsekään viitsi kertoa omille vanhemmille miten usein tulee (ei nyt koronan aikaan) syötyä ja juotua hyvin kunnon ravintolassa. Pyörittelisivät silmiään että kauheeta tuhlausta kun voisi ennemmin kotona laittaa pöytä koreaksi.

Appivanhempani ovat köyhäilyn mestareita vielä nykyäänkin, vaikka varaa olisi. Ymmärtääkseni tämä on ollut aina tapansa. Mieheni esim. puettiin lapsena 90-luvulla 10 vuotta vanhemman siskonsa vaaleanpunaisiin röyhelöisiin vaatteisiin. Huvittavinta tässä on se, että nuo samat tytön vaatteet kierrätettiin monella pojalla tuon jälkeen, vaikka olisi tullut käyttökertoja ihan poikienkin vaatteille. Nythän noin vanhat lastenvaatteet laitettaisiin jo kierrätykseen/myyntiin. Lelut veistettiin itse puusta.

Nykyään esim. ruoat pitää ostaa sen mukaan, mitä on tarjouksessa. Tarjoilut on aina halvinta laatuaan - makkaraa, kiusausta yms., vaikka käydään siellä tosi harvoin. Jälkiruokana esim. ylijäämäriisiä, rahkaa ja hedelmäpaloja. Valmisaterioiden (kalliita sinänsä) muovikipot säilytetään ja uusiokäytetään esim. "kukkaruukkuina", mikä ei ehkä ole kauneinta sisustuksellisesti, kun ne vielä pitää aina nostaa paraatipaikalle ruokapöydälle. Sisustus on kulahtanutta ja rikkinäistä vuosikymmenten takaa, koska "hyvää ei kannata heittää". Pöytäliinoina käytetään lakanoita, pefletteinä halpiskäsipyyhkeitä. Olemme antaneet ihan oikeita pöytäliinoja ja peflettejä lahjaksi, mutta ovat pakkauksessaan "pahan päivän varalle". Kaikki ruokapakkausten pahvit leikataan muistilapuiksi. Kerran minun olisi kesälomalla pitänyt saada kiireellisesti kuivaa pyykkiä, mutten saanut käyttää kuivausrumpua, joka kuluttaa sähköä.

Rakkaita ovat kuitenkin ja ihania ihmisiä.

Ostettiin maalipurkkeja tarjouksesta kun halvalla sai, mutta ei maltettu käyttää ennen kuin tulee todellinen tarve. No sitten kun se tarve lopulta tuli niin ne maalit olivat jo ikäntyneet käyttökelvottomiksi.

Vierailija kirjoitti:

Puhelinluettelot oli hirmu tärkeitä ja ne oli jaoteltu jotenkin  maakunnittain. Meidän luettelossa luki PIR (Pirkanmaa). Aluksi ne keltaiset sivut oli siellä luettelon lopussa, sitten jossain vaiheessa keltaiset sivut oli oma luettelonsa. 

Ne oli ympäri suomen eri paksuisia, jossain lapissa oli tosi ohut, ja helsingissä tais olla useammassa osassa. 

Uuden luettelon ilmestyttyä sitä tutkailtiin tarkasti, ja oliko siellä ainakin osalla ihan tarkka katuosoitekkin nimen perässä, sen sai vissiin itse päättää haluaako sinne lähiosoitteensa. 

Miten puhelinluettelot liittyvät köyhäilyyn? Sehän oli numero- ja nimitiedotuksen normaali väline aikana, jolloin ei ollut nettiyhteyksiä.

-Makaronivelli

-Perunaa oli jokaisella aterialla (joskus oli risottoa: pääasiassa riisiä, pakastehernepussi, lihasattumia=vähän kanaa tai jauhelihaa)

-Erilaisia puuroja pääruokana

-Vain yhtä leivänpäällistä sai halvimman mahdollisen margariinin kanssa käyttää

-Kesällä omasta maasta salaatinlehtiä leivän päälle (ei muuta)

-Kaikilla reissuilla omat eväät mukaan

-Paljon kaaliruokia tai kaalia lisukkeena

-Suihkussa piti käydä tosi nopeasti (isä otti aina aikaa)

-Vessaa ei saanut vetää, jos useampi käyttäjä peräkkäin, kuin vasta viimeinen

-Äiti ja mummu ompeli lasten vaatteet (ei todellakaan menty viimeisen muodin mukaan)

-Kaikki käytettiin uudelleen (vaatteet siirtyi pienemmille, kaikki ruokapakkaukset yms käytettiin toiseen kertaa esim eväspakkauksina yms)

-Lapsuudessa en ole koskaan käynyt ulkona ravintolassa syömässä, ensimmäisen kerran mäkkärissä lukioikäisenä

Tässä osa listasta. Eikä kuitenkaan jääty mistään paitsi. Lapsilla oli hyvä ja huolehtiva koti.

Kun ensimmäiset mikropizzat (roiskeläppäpizzat) tulivat markkinoille 80-luvulla, meille ostettiin niitä silloin tällöin. Yksi kappale kolmelle hengelle. 

Isä naureskeli, kun tuttavaperhe oli käyttänyt 40 markkaa ostaakseen jokaiselle perheenjäsenelle omat. 

Äiti teki kaiken ruuan itse. Säästi kaikessa. Mutta alkoi eläköidyttyään sijoittaa osakkeisiin. Nyt on jo melkein 300000 arvo. Tosin meininki on vielä samaa. Säästää kaikessa. Meille jälkipolvelle jää tietysti jaettavaa.

Kaakaon leivonta-kaakaojauheesta, oli pirun pahaa eikä sekoittunut kunnolla mutta kun ne varsinaiset kaakaojuomajauheet oli liian  kalliita!

Köyhäilyä kutsuttiin 1960-luvulla säästäväisyydeksi. Silloin ei otettu suuria lainoja, jos oli edessä suurempia hankintoja, niin rahat siihen säästettiin. 

Oma äitini oli hyvin tarkka ruuanlaittaja, vanhoja leipiä ei heitetty pois,  vaan niistä tehtiin esim uunivoileipiä tai vanhasta kuivineesta  pullasta jälkiruokaa,  jota kutsuttiin pappilan hätävaraksi tai pullamössöksi,  siihen laittettiin vanhoja pullanpaloja, maitoa, mansikkahilloa, ripaus vanilliinisokeria.

Viiden hengen perheessä jaettiin puolen litran jäätelöpaketti viiteen osaan, sekin piti syödä nopeasti, sillä ei ollut pakastinta.

Reikäsiä sukkia ei heitetty pois, ne parsittiin.

Mielestäni sanalla  köyhäily on vääränlainen asenne, varsinkin nyt kun olemme hukkumassa turhaan krääsään. On hyvä kierrättää, käyttää uudelleen, pärjätä vähemmällä, säästää luontoa ym. 

Sama kylpyvesi veljellä ja minulla.

Vierailija kirjoitti:

Kaakaon leivonta-kaakaojauheesta, oli pirun pahaa eikä sekoittunut kunnolla mutta kun ne varsinaiset kaakaojuomajauheet oli liian  kalliita!

Harmi, kun te ette olleet kuulleet vinkkiä, jolla siitäkin sai hyvää kaakaota kylmään maitoon. Kaakaojauhe ja sokeri sekoitetaan kupissa, sitten mukaan kaadetaan tilkka maitoa, että kaakaosta tulee velliä. Se sekoittuu hyvin kylmään maitoon, kun maitoa lisää pikkuhiljaa ja sekoittaa samalla. Tulee parempaa kaakaota mitä valmissekoituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Köyhäilyä kutsuttiin 1960-luvulla säästäväisyydeksi. Silloin ei otettu suuria lainoja, jos oli edessä suurempia hankintoja, niin rahat siihen säästettiin. 

Oma äitini oli hyvin tarkka ruuanlaittaja, vanhoja leipiä ei heitetty pois,  vaan niistä tehtiin esim uunivoileipiä tai vanhasta kuivineesta  pullasta jälkiruokaa,  jota kutsuttiin pappilan hätävaraksi tai pullamössöksi,  siihen laittettiin vanhoja pullanpaloja, maitoa, mansikkahilloa, ripaus vanilliinisokeria.

Viiden hengen perheessä jaettiin puolen litran jäätelöpaketti viiteen osaan, sekin piti syödä nopeasti, sillä ei ollut pakastinta.

Reikäsiä sukkia ei heitetty pois, ne parsittiin.

Mielestäni sanalla  köyhäily on vääränlainen asenne, varsinkin nyt kun olemme hukkumassa turhaan krääsään. On hyvä kierrättää, käyttää uudelleen, pärjätä vähemmällä, säästää luontoa ym. 

Menee tämän kivan aloitusaiheen ohi, mutta nykyajan yltäkylläisyys on vastenmielistä. Syömäkelpoista ruokaa menee roskiin sekä kotitalouksissa että kaupan ja valmistuksen yhteydessä. Ihminen ei tosiaan pärjäis paljon vähemmällä, mihin on nyt viime vuosikymmeninä totuttu. Toki kaikkein köyhimmät elävät edelleen noissa meidän "lapsuuden tunnelmissa".