Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Se, että vanhemmat ostivat asunnon, jossa on vain 2 makuuhuonetta. Meillä oli nelihenkinen perhe (mutsi, faija, kaksi lasta) ja minä vihasin sitä, että en saanut omaa huonetta. 

Jonkun mielestä tuo ei ole köyhäilyä vaan "kultalusikka perseessä syntyneen" kitinää. Niin tai näin, tuo oli minun mielestäni köyhäilyä, koska kaverin vanhemmat ostivat isomman asunnon (3 makuuhuonetta). 

Vähän OT, mutta tuli näistä asuntoasioista mieleen. Lapsuudenystäväni asui perheineen samassa talossa ja heillä oli viisihenkinen perhe kaksiossa. Isä kävi vielä yötöissä, joten heillä ei tietenkään voinut koskaan leikkiä, koska kaikkien piti olla päivisin hiljaa. Jos joskus soitin sinne (mieluummin en), äiti vastasi kuiskaten puhelimeen. Ilmankos kaveri viihtyi meillä kun minulla oli oma huone, eikä tarvinnut olla hiljaa. Silloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta myöhemmin miettinyt, että oli aika ankea lapsuus heillä.

Yhtä teepussia saattoi käyttää monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT, mutta tuli näistä asuntoasioista mieleen. Lapsuudenystäväni asui perheineen samassa talossa ja heillä oli viisihenkinen perhe kaksiossa. Isä kävi vielä yötöissä, joten heillä ei tietenkään voinut koskaan leikkiä, koska kaikkien piti olla päivisin hiljaa. Jos joskus soitin sinne (mieluummin en), äiti vastasi kuiskaten puhelimeen. Ilmankos kaveri viihtyi meillä kun minulla oli oma huone, eikä tarvinnut olla hiljaa. Silloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta myöhemmin miettinyt, että oli aika ankea lapsuus heillä.

Tosi ankealta kuulostaa. Viisihenkinen perhe kaksiossa olisi ollut "ongelmaperhe" ainakin meidän kaupungin sosiaalityöntekijöiden mielestä. 

Meillä oli vuokrakämppä. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö. Aika normaali asumisjärjestely nelihenkiselle perheelle 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Mutta virallinen suositus oli se, että perheen jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Hämmästyin kovasti kun tajusin (about 20 vuotta myöhemmin), että meidän keskiluokkainen perheemme olikin itse asiassa "liian ahtaasti asuva".  

Hyvin monet takavuosien ruuat ovat juuri sellaisia köyhäilyruokia esim.kaalilaatikko,lihaperunalaatikko, perunat ja kastike, lihakeitto eli suurin osa ruuasta on halpaa kaalia tai perunaa ja lihaa on lähinnä makua antamassa. Tuollaiset ruuat ovat myös ekologisia e.m. syistä. Perunavellia ja makaronivelliä on tullut myös syötyä ja hyvää oli.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monet takavuosien ruuat ovat juuri sellaisia köyhäilyruokia esim.kaalilaatikko,lihaperunalaatikko, perunat ja kastike, lihakeitto eli suurin osa ruuasta on halpaa kaalia tai perunaa ja lihaa on lähinnä makua antamassa. Tuollaiset ruuat ovat myös ekologisia e.m. syistä. Perunavellia ja makaronivelliä on tullut myös syötyä ja hyvää oli.

Liha ei ole ekologista eikä ole myöskään ollut halpaa kuin vasta viime vuosikymmeninä.

Ei käyty koskaa ulkomailla reissussa.

Toisaalta lennot lähti etelä Suomesta ja junamatkat Lapista mennen tullen olisi maksanut varmaan saman verran kuin lennot.

Äiti 65v eikä ole koskaan käynyt Tallinnassa tai Tukholmassa. Mökkeiltiin paljon, suvun mökki, metsästysporukan mökki, isän työnantajien mökkikeskittymä, isovanhempien kesäpaikka.

Harmittaa, kun nämä ilmaiset mökit on kaukana pohjoisessa eikä omat lapset ole koskaan mökkeileet.

Onneksi on saatu tuetut lomat, niin lapset päässeet hotelliin yöpymään.

Vierailija kirjoitti:

Emme saanet lapsena juoda maitoa, koska kaikki mahdollinen piti lähettää meijeriin, jossa siitä maksettiin. Koko seitsenhenkiselle perheelle jätettiin puoli litraa maitoa ja se meni ruuanlaittoon ja kahvimaidoksi.

Oho! Meillä oli ihan päin vastoin, että maitoa riitti. Lisäksi meijeriltä saatiin mielin määrin juustoa ja kermaa. Siihen aikaan taisi olla systeemi, että maidon tuottajat sai isot alennukset maitotuotteista meijeriltä.

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt 71. 

Luulen, että tuo monien kertoma eväiden tekeminen matkoille oli enemmän ajan käytäntö. Ei ollut sitä tapaa, että syödään huoltoasemalla matkan varrella. Tietysti myös rahakysymys. Meillä myös aina oli eväät automatkoille. Minusta se oli kivaa ja se oli normaali

Näin mäkin luulen. Huoltoasemat oli tosi kämäsiä, kylän ukot istui kaljalla ja tupakalla ja vitriinissä oli nuhjaantuneita sämpylöitä kelmussa. Huoltsikat oli ”villejä”, ei samaan tapaan standardoituja valikoimaltaan kuin nykyään.

Ennen oli myös kivoja p-paikkoja, missä oli pöydät ja tuolit, oikeasti oli kiva levittäytyä eväiden kanssa.

Veljeni soitti kaverin perheestä kotiin, koska halusi ilmoittaa jäävänsä vielä hetkeksi leikkimään. Hän oli pyytänyt ekaluokkalaiselta kaveriltaan luvan puheluun (entisajan lankapuhelin). Kaverin äiti säntäsi paikalle ja haukkui veljeni lyttyy.: "Kuka antoi luvan soittaa?" Herkkä veljeni oli pelästynyt kauheasti ja pelkäsi vielä pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.

Minun lapsuuskotin oli köyhä.Vaikka iso lapsi katras asui omakoti talomme isämme kanssa.Vanhemat , jotka syntyneet 1895 ja 1916 :erosivat 1957.Joten kirvesmies isäni korjasi vaateitanikin taisi olla talvi 1960 kun suksillani kaaduin ja hiihto housuihini tuli iso reikä.Isäni parsi reijän. Paksulla kirkaalla vihreällä villa langalla ,hiihtohusut kuin olivat tumman matan vihreät.Häpesin niitä housuja,mutta vaihtoehtoja ei ollut.Ei ollut nuukailua. Aamusin oli enen kouluun lähtöä,ranskan leipää teetä ja paistetua kanamunaa. Koulussa syötiin. illalla kotona  sitten perunaa ja ruskeaa kastike,ilman lisukeita. Mutta meillä oli pihapuiden omenia,läpi talven.Omasta pihasta oli vatut ,joista hillot,oli niistä mehutkin.Eli kai sitten oli pannukakuakin talvenselkäänkin?Kun isä kuoli 1964. Aikanaan perikunta myi talon.Veljeni ruotsista, jo edesmennyt. Tuli hakee perintönsä. Jätti rahaa talvitakiin minulle.Jonkun siskoni  kanssa se mentiin ostaa Hakaniemen Elanto.Takki ostetiin niin iso,että se pyöri päälläni viellä kun odotin ensimäistä lastani 70 luku.Ja raskaana paino nousi 20kg. Kertoo kai sitten se köyhkyy,tai säästäminen turha?Mutta kertoo sekin todelisuus nyky aika.lapsi ei elätä itseään perintö rahalla ja syö se ala-ikäisenä.Nyky aika kaikilla mahdolisuus opiskeluun, Minulle huudetiin oppi kouluun et menen,ei täällä muutkaan sitä käyneet,perikunnan talossa. Oli mentävä töihin kansa ja kansakoulun jälkeen.Maksettava petipaikka missä asui.Ravinto ja puhtaus.Lastensuojelu virasto vain 1 keran kutsui käymään.Oliko 17-18v? Ilmoitivat perintösi loppu! Joku paperi piti allekirjotaa, olivat asia sanoneet ja se oli siinä.Maailma kehitys kuin yhteiskunta ja yhteiskunna tuet.Nyky ihmisille mahdolistaa,opiskelut, inhimiliset olosuhteet matkalla lapsuudesta aikuisuuteen. Tuki verkostoja jo yhteiskunnanlta.Joten antaa meneniden olla.Opiskelkaa kuitenkin ,tuo paremat työpaikat. Hakekaa apua,jos yhteiskunta lyö,lyöty.Ei tarvitse alistua epäinhimilinen kohtelua.Asenne se ratkaisee kaikessa ,sinä päätät elämäsi,ei kukaan muu.( minun mielipide luki häiriöisenä, en näe kirjotus virheet,suonette anteeksi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT, mutta tuli näistä asuntoasioista mieleen. Lapsuudenystäväni asui perheineen samassa talossa ja heillä oli viisihenkinen perhe kaksiossa. Isä kävi vielä yötöissä, joten heillä ei tietenkään voinut koskaan leikkiä, koska kaikkien piti olla päivisin hiljaa. Jos joskus soitin sinne (mieluummin en), äiti vastasi kuiskaten puhelimeen. Ilmankos kaveri viihtyi meillä kun minulla oli oma huone, eikä tarvinnut olla hiljaa. Silloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta myöhemmin miettinyt, että oli aika ankea lapsuus heillä.

Tosi ankealta kuulostaa. Viisihenkinen perhe kaksiossa olisi ollut "ongelmaperhe" ainakin meidän kaupungin sosiaalityöntekijöiden mielestä. 

Meillä oli vuokrakämppä. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö. Aika normaali asumisjärjestely nelihenkiselle perheelle 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Mutta virallinen suositus oli se, että perheen jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Hämmästyin kovasti kun tajusin (about 20 vuotta myöhemmin), että meidän keskiluokkainen perheemme olikin itse asiassa "liian ahtaasti asuva".  

 

Ei mitään tuollaista virallista suositusta ole olemassa, että perheen jokaiselle lapselle pitää olla oma huone. Jokaisella pitäisi olla sänky tai pysyvä nukkumapaikka, mutta ei omaa huonetta. Miten tuo sinusta toteutuisi esim. täällä pk-seudulla, jossa elää myös 10-lapsisia perheitä? Ei täällä ole olemassakaan vuokra-asuntoja, joissa olisi 10 makuuhuonetta. Olen ollut lastensuojelussa sos.ohjaajana 90-luvun lopusta vuoteen 2005 ja nyt uudestaan lasu sos.tt. v. 2017-2019.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän OT, mutta tuli näistä asuntoasioista mieleen. Lapsuudenystäväni asui perheineen samassa talossa ja heillä oli viisihenkinen perhe kaksiossa. Isä kävi vielä yötöissä, joten heillä ei tietenkään voinut koskaan leikkiä, koska kaikkien piti olla päivisin hiljaa. Jos joskus soitin sinne (mieluummin en), äiti vastasi kuiskaten puhelimeen. Ilmankos kaveri viihtyi meillä kun minulla oli oma huone, eikä tarvinnut olla hiljaa. Silloin en asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta myöhemmin miettinyt, että oli aika ankea lapsuus heillä.

Tosi ankealta kuulostaa. Viisihenkinen perhe kaksiossa olisi ollut "ongelmaperhe" ainakin meidän kaupungin sosiaalityöntekijöiden mielestä. 

Meillä oli vuokrakämppä. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö. Aika normaali asumisjärjestely nelihenkiselle perheelle 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Mutta virallinen suositus oli se, että perheen jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Hämmästyin kovasti kun tajusin (about 20 vuotta myöhemmin), että meidän keskiluokkainen perheemme olikin itse asiassa "liian ahtaasti asuva".  

 

Ei mitään tuollaista virallista suositusta ole olemassa, että perheen jokaiselle lapselle pitää olla oma huone. Jokaisella pitäisi olla sänky tai pysyvä nukkumapaikka, mutta ei omaa huonetta. Miten tuo sinusta toteutuisi esim. täällä pk-seudulla, jossa elää myös 10-lapsisia perheitä? Ei täällä ole olemassakaan vuokra-asuntoja, joissa olisi 10 makuuhuonetta. Olen ollut lastensuojelussa sos.ohjaajana 90-luvun lopusta vuoteen 2005 ja nyt uudestaan lasu sos.tt. v. 2017-2019.

Hämmästyttävää, että lastensuojelun työntekijä ei tunne virallista asumisväljyyden määrittelyasteikkoa.

"Ahtaasti asuva: enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti (keittiötä ei lueta huonelukuun). Keittiötä ei ole luettu mukaan huonelukuun vuodesta 1989 lähtien."

Toisin sanoen kolmehenkinen perhe (äiti, isä, yksi lapsi) tarvitsee 3h + keittiö. Jos he asuvat pienemmässä asunnossa, he ovat ahtaasti asuva perhe.

Me emme myöskään koskaan käyneet ulkomailla ( en ole silti itse vieläkään aikuisenakaan ollut), koska rahaa ei olisi ollut niin paljon. Olen 90-luvulla syntynyt. Toisaalta asiaan vaikutti myös paljon se, ettei ulkomaanmatkailu edes vanhempia kiinnostanut. Kerran, kun olin vielä alakoulussa voitin arvonnasta lipun laivalle ( muistaakseni Tukholmaan), mutta koska vanhemmat olisivat jääneet ilman lippua niin emme koskaan sinne lähteneet. Tietysti reissusta olisi tullut vielä muita kuluja. Tämä harmitti pitkään jo olisin todella halunnut lähteä laivalle.

Kesälomalla ainoa reissu tehtiin yleensä aina Helsinkiin ja Linnanmäelle. Valitsimme halvemman majoituspaikan noin 30 km päästä Helsinkiä, jossa oltiin yleensä vain yksi yö ja sieltä käytiin vain yhden päivän reissu Helsinkiin joilloin käytiin Lintsillä, ostettiin ehkä pari uutta vaatetta ja syötiin samalla jossain ja sitten heti takaisin kotiin sen päivän jälkeen. Joskus käytiin Särkänniemessä Lintsin sijaan, mutta silloin ei koskaan oltu yötä missään, kun oli lyhyempi matka. Joskus kävimme myös Vaasalandiassa ja olimme taas yhden yön hotellissa. Tietysti nämäkin matkat voivat kuulostaa paljolta, mutta ne tehtiin mahdollisimman halvalla ja olimme vain lyhyen aikaa. Perusteluna usein se, että kyllä me jo yhden päivän aikana ehdimme tarpeeksi käymään eri paikoissa ja mitä sitä turhaa on monta päivää. 

Tuli tähän mieleen yksi kerta, kun olimme menossa tutulle reissulle ( Helsinkiin ja Lintsille) ja isäni ajoi liian lujaa ( yhden käännöksen jälkeen 60:n alue ja hän kiihdytti liian aikaisin 80:n ja poliisit juuri paikalla valvomassa)  ja sai  melko suuret sakot. Silloin oli ainoa kerta jolloin meillä oli vähän enemmän rahaa ja tarkoitus olla enemmän öitä hotellissa. Ne rahat menivät sakkoihin ja sen jälkeen loma oli pilalla kaikin tavoin ja isäni muutenkin suuttui kaikesta paljon, joten hän raivosi koko sen ajan mitä reissussa sitten olimme ja pilasi loput.

Autoista tuli se mieleen, että meillä vanhojen autojen ostoa perusteltiin paljon sillä, että ajamme niin lyhyttä matkaa niin mitä sitä parempaa autoa tarvitsee. Todellisuudessa rahaa ei ollut niihin paljon laittaa ja monet autot ajettiin ihan loppuun saakka. Meillä oli myös eväät usein mukana monissa paikoissa. Mummulaa hyödynnettiin paljon ja sinne tehtiin reissu johon yhdistettiin vierailu läheisessä kaupungissa. Muidenkin sukulaisten luona käytiin varsinkin kun olin lapsi ja samalla saatiin ilmainen majoitus. Tosin emme olleet sentään koko kesää kenenkään reisana vaan onneksi vain pari päivää. Kesäisin meillä oli hoidossa lapsia ja niitä rahoja sitten käytettiin kaikkiin kuluihin. Tosin tämäkin oli varmasti siinä mielessä turhaa, että lapsille piti kuitenkin tarjota ruokaa ja kävimme heidänkin kanssaan joskus eri paikoissa ja sinne meni rahaa joten rahallinen hyöty oli aika pieni. Samalla minä sain sitten monesti vanhempana lapsena ohjata ja valvoa pienempiä. Tämä oli suuri rasitus monesti ja kaipasin omaa rauhaa varsinkin silloin jos lapsia oli paljon ja olivat pidempiä aikoja. Asian hyötyjä perusteltiin sillä, että minulla on seuraa kesäisin ja on vaan mukavaa, kun lapset ovat hoidossa.

jatkuu

jatkoa

Ruoka oli meillä aika yksinkertaista ja salaattia ei ollut juuri koskaan. Myös hedelmiä ei kovin paljon ostettu. Kaikki kakut ja muut leipomiset tehtiin usein itse. Syntymäpäivillä oli tavallista, että äiti osti pari kääretorttua ja laittoi ne vierekkäin ja päälle kermaa niin että ne peittyivät ja siihen vielä nonparelleja. Se oli sitten "kakku".  Joskus kadehdin kaverin synttäreitä kunnon kakkuineen. Tavallista oli myös antaa lahjaksi kavereille jokin oma tavarani josta en niin pitänyt ( esim jokin kirja). Nämä kuitenkin uusia tavaroita ja hyväkuntoisia, mutta kuitenkin olisin halunnut antaa parempia lahjoja. Vaatteita ostettiin myös melko harvoin ja tiesin jo lapsena hyvin sen mikä on kallista.

Markat vaihtuivat euroiksi ennen kuin menin kouluun ja muistan aina sen, että kaikki mikä ylitti 5 euroa oli jo kallista ja yli 10 euroa maksavat jo todella kalliita. Jotain yli 20 euron leluja en paljon saanut ja niitä piti pyytää esim syntymäpäivälahjaksi jos halusi edes toivoa saavansa. Kyllä sen aika pienenä lapsena jo tajusin, että olemme köyhempiä kuin esim ystävieni perheet. Asiaa ei parantanut, kun eräs kaveri sanoi asian ääneen ja mietti, että kyllä heillä on enemmän rahaa, kun vertailimme jotain tavaroiden määrää. Toisaalta nämä vielä aika pieniä juttuja ja elämä oli ihan hyvää kuitenkin. Nuorempana sitten enemmän harmitti, kun en päässyt oikein minnekään ja emme käyneet missään.  Samalla myös en saanut uusia puhelimia ja tietokoneet aika huonoja sekä kamerat yms ja rahan vähyys näkyi niissä ja rahallinen tilanteemme paheni silloin enemmän muutenkin jos vertaa lapsuuden vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa se kun ei enää saatu uusia kirjoja vaan edellisvuosien käytetyt, joista oli enemmän tai vähemmän hyvin kumitettu vastauksia jne. Voi niitä hyviä rikkaita aikoja 70-luvulla, kun joka lukukauden alussa jaettiin mm. kynä, kumi ja siniruudullinen vihko kaikille ja KAIKKI kirjat olivat aina uusia ja tuoksuivat hyvälle. Ja sitten ostettiin hajukumeja, kyniä, kaikkea pientä kivaa kuten glitter pyykkipoikia, teinareita, tarroja ja kampoja ja makuhuulirasvoja ja huulikiiltoja..

Kotona ei oltu köyhiä mutta ruotsin sukulaisilta tuli joskus "vanhoja vaatteita", jotka oli kuuminta shittiä ikinä täällä Suomessa ja tosi muodikkaita. Joten ei se harmittanut kiskoa niitä ylle.

Nostalgiaa.

Yhdessä kirjassa saattoi olla 10 nimeä allekkain, jokaisen käyttäjän.  Sitten tuli peruskoulu ja kirjoihin sai piirtääkin.

Vaatteita sain varakkaan perheen serkulta joka käytti monia asujaan vain kerran.

Kaverit kehuivat.

Kyllä kouluissa edelleen kirjoja kierrätetään? Omilla oppilaillani on tekstikirjoja, jotka on painettu 2011 eli ovat hyvinkin juuri 10 oppilaalla olleet. Nyt kylläkin kirjasarjaa vaihdetaan pikku hiljaa kun tuli tuossa muutama vuosi sitten uusi OPS.

Ihmettelin juuri muuten eräänä päivänä, että kuinka kyseinen sarja on hyvin kestänyt aikaa. Tajusin, että kirjoissa ei puhuta esim. painohetkellä juuri julkkiksina olevista tms. Ei mainita esim. henkilön ikää. Joskus oli varmaan 15v käytössä kirja, jossa puhuttiin eräästä 'nuoresta' rockin huipusta. Oppilaat yläasteella tehtävää tehdessään nauroivat, että miten niin nuori MJ (oli silloin jo 40?)

Omakotitalo rakennettiin pääosin itse ja talkoilla. Tontille oli tuotu jostain purkutiiliä, joista me muksut hakattiin laastit irti. Niistä tehtiin kantavia seiniä, jäivät piiloon. Samoin oli purkulautoja, joista kiskottiin naulat. Lapsityövoimalla ne suoristettiin ;-) Naulat ja laudat käytettiin perustuksen valumuottiin. Loppusijoituspaikkana oli saunan kiuas.

Molemmat vanhemmat olivat töissä, isä varsin hyväpalkkaisessa, mutta säästää piti kaikessa mahdollisessa, mikä ei näkynyt ulospäin. Tärkeintä oli kulissi: "onnellinen" perhe omakotitalossa, kaksi lasta: ehdottomasti esikoispoika ja tyttö. Ja vanhempien lomamatka etelän aurinkoon kerran vuodessa. Kuviosta puuttui vain koira ja lipputanko.

Vierailija kirjoitti:

WC paperi jaoteltiin kerroksittain, niin yhdestä rullasta saatiin kolmerullaa.

Et ole tosissasi? Onko legendaa, että jotku pesi ja kuivasi vessapaperia?

Vierailija kirjoitti:

Kun teki mieli "jotain hyvää" tehtiin meille pikkuveljeni kanssa "hoppelpoppelia" ja pidettiin hienona sitä että isä rupesi sitä meille vartavasten tekemään. Tosiasiassa kun ei ollut muuta eikä varaa muuhun, niin tämä hoppelpoppelihan on kananmunia ja sokeria vaahdotettuna vanukasmaiseksi herkuksi. Kahden raaka-aineen jälkkäri.

Vanhemmat oli molemmat opiskelijoita. Ei varmaan ollut ihan helppoa aikaa.

Mun 5v lapseni ei yhteen aikaan suostunut syömään oikeastaan yhtään mitään. Kokeilin tehdä juuri tuota samaa - ja hyvin upposi! Kananmunassa kuitenkin hyvät ravintoarvot. Ja mikä onni, kun vihdoin löytyi jotain mitä halusi syödä. Ihanat muistot tästä, tosin itse kutsuin sitä vaan kananmunavaahdoksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt 71. 

Luulen, että tuo monien kertoma eväiden tekeminen matkoille oli enemmän ajan käytäntö. Ei ollut sitä tapaa, että syödään huoltoasemalla matkan varrella. Tietysti myös rahakysymys. Meillä myös aina oli eväät automatkoille. Minusta se oli kivaa ja se oli normaali

Näin mäkin luulen. Huoltoasemat oli tosi kämäsiä, kylän ukot istui kaljalla ja tupakalla ja vitriinissä oli nuhjaantuneita sämpylöitä kelmussa. Huoltsikat oli ”villejä”, ei samaan tapaan standardoituja valikoimaltaan kuin nykyään.

Ennen oli myös kivoja p-paikkoja, missä oli pöydät ja tuolit, oikeasti oli kiva levittäytyä eväiden kanssa.

Joo. Juuri näin. Pysäköintipaikoilla oli isot puusta tehdyt pöydät ja penkit. Äiti otti valkoisen styroksisen kylmälaukun peräkontista, jossa oli leivät ja pullat. Meille lapsille mehua ja termarista kahvit vanhemmille. Lasisessa pullossa oli maitoa kahviin. Tämä oli ainakin minulle, lapselle, monesti pitkän automatkan kohokohta eikä missään nimessä ankeaa #köyhäilyä#. 

Huoltsikat (= baarit) oli kämäsiä eikä siellä ollut tosiaan tuoreita sämpylöitä rivissä, vaan juurikin muovikelmussa pitkään seisseitä aneemisia sämpylöitä pari kappaletta. 

Kaikkea ei voi tosiaan peilata nykypäivään, vaan tuolloin asia oli normaali ja "kaikkien" perheiden toimintamalli. 

F, tuo, jota lainasit