Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussa pyyhekumit halkaistiin.

Meidän koulussa poikien yksi tehtävä puukäsitöissä oli puolittaa lyijykynät.

...sitä kyllä piti jo silloin vähän köyhäilynä kun ei kukaan niitä kellanoransseja kyniä käyttänyt. Kynän päässä piti olla hajukumi, ja koko kynä piti olla glitterin peitossa.

Järjen riemuvoitto. Lyijykynästä jää aina pieni pätkä päähän, jota ei voi käyttää. Katkaisemalla kynän tämän pätkän pituus vähintään kaksinkertaistuu.

Et ole tainnut nähdä sellaista lyijykynän pätkien käyttöön tarkoitettua puista jatkovartta. Siinä on reikä johon pätkän voi laittaa ja sitten ohut messinkinen vanne, jolla kynä kiristetään, että se pysyy paikallaan. Ne oli ennnen ihan yleisiä ja eikä maksanut paljon kirja- tai paperikaupassa, jos tiedät mikä sellainen. Kemppasristakin niitä luultavasti sai ostaa. Ja jos ei huolimattomasti käsitellyt, niin sitä käytti vuosia monen nysän kanssa.

Minulla on sellainen vielä tallella, hyvin toimii vielä nykyäänkin. Nysän voi käyttää aina reilun sentin mittaiseksi, joten paljon ei mene hukkaan.

Meillä syötiin usein makaroonia/riisiä mausteilla, alkukuusta oli yleensä ketsuppia. Jauhelihaa harvoin oli jos sitä ei pöllitty ja silloinkun vanhemmat pyöri päiviä matkoillaan niin ruoka tuli pääasiassa koulusta ja koulun jälkeen kun meni kavereille safkaan.

Mummo antoi meille lahjaksi tavaroita, jotka oli hankkinut Yhteisvalinnasta. Aikuisena tajusin Yhteisvalinnan olevan roskis. Olen itsekin hyödyntänyt Yhteisvalintaa. 

Yhdestä teepussista liotettiin teemukillinen 3 lapselle.

Olin äidin mukana iltapimeällä kaatopaikalla penkomassa kilpaa rottien kanssa. Tämä oli 70-luvun alkua. Sain sieltä nukensängyn ja ensimmäisen koululaukun.

Äitin rahat menivät tupakkaan ja viinaan.

Kengät leikattiin varpaalta auki kun jäivät pieneksi.

Isä oli ala-arvoisen köyhä mieleltään jättäessään lapsensa. Mielummin kuolisin nälkään kuin olisin noin halpa jätkä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt herää kysymys, tekevätkö toimittajat aloituksia tänne säästääkseen omaa työtään vai kopioivatko he vain toisten ideat? https://www.is.fi/perhe/art-2000005984693.html

Kummallista huomata olevansa Sanoma konsernin sisällöntuottaja.

Vierailija kirjoitti:

- Maitoa sai juoda vain yhden lasillisen ruoalla

- Leivälle sai laittaa leikkeleen tai juustoa, mutta ei molempia

- Hedelmiä sai syödä vain yhden päivässä jos niitä oli

-Ruokaa ei saanut lisää, vain yhden lautasellisen jonka äiti annosteli

-Herkkuja ostettiin vain juhliin (sipsit jne.)

-Olin 15 kun sain ensimmäisen kerran pikaruokapaikan hampurilaisen ja 17 kun söin muuta kuin itsetehtyä/pakastepizzaa

-Vessapaperia piti käyttää tosi säästeliäästi

-Saunassa piti ottaa vesi vatiin ja peseytyä sillä koska suhkussa meni liikaa vettä, kasvot piti pestä altaaseen lasketulla vedellä eikä juoksevalla

En ymmärrä näitä selityksiä köyhäilystä? Meillä oli leivän päällä voita, 1 kinkkusiivun sai silloin kun pääruokana oli riisivelliä. Vielä näin keskituloisenakaan en syö aterialla leipää lisukkeinern enkä tuppaa leivälle montaa täytettä.

Hedelmiä sai vain kesällä mökin omenapuusta ja jouluna mandariineja.

Sipsejä ei edes ollut omassa lapsuudessani mutta omat lapset saivat sipsejä vappuna ja uutenavuonna.

En myöskään ymmärrä miksei vaatteita voisi paikata? Eile viimeksi teini pyysi korjaamaan housunsa.

Tai miksei koulukirjoja kannattaisi kierrättää? Kirjakauppaan meni juuri 217€ lukion 6 viikon jakson kirjoihin! Aivan älytöntä, tämä vain johtaa siihen että köyhien perheiden fiksut lapset jäävät ilman koulutusta. Ennen oli sentään "stipendi" jonka köyhä oppilas saattoi hakea selvitäkseen koulun kuluista

Me emme olleet köyhiä kun olin lapsi, mutta emme myöskään rikkaita. Olen jälkeenpäin tajunnut että rahaa meillä olisi ollut täysin normaaliin lapsuuteen, mutta vanhempani antoivat ymmärtää että olemme siis todella köyhiä. Olen syntynyt vuonna 1983.

Harrastuksia ei ollut koska niihin ei ollut varaa (lue: ei haluttu laittaa niihin rahaa).

Äidin kaveri oli töissä kenkäkaupassa josta sai sitten aina myymättä jääneet kengät (tyyliin jos joku oli ostanut kengät niin että toinen oli kokoa 35 ja toinen 36, äitini kaveri sai nuo "parittomat" jäljelle jääneet kengät). Arvatkaa kuka kulki koko lapsuuden väärän kokoisissa eri kokoa olevissa kengissä. Muistan tapauksen kun kengänkokoni oli 35 ja kuljin kengissä joista toinen oli 36 ja toinen 37.

Muutenkaan vanhempia ei kiinnostanut oliko vaatteet sopivia, kunhan ne oli halpoja. Kuudennella luokalla kuljin miesten s- koon toppatakissa koska se oli ollut alennusmyynnissä. Se oli aivan naurettavan iso hintelän tytön päällä.

Laadukasta ruokaa ei ostettu vaan halvinta mitä löytyi. Ihan sama tykkäsikö kukaan Bravo- banaanisuklaa jäätelöstä, se oli ainoa mitä sai, koska se maksoi alle markan paketti.

Aina ostettiin muutenkin kaikista halvinta ja liian isoa kokoa, vaikka se hajosi nopeiten käytössä, ja järkevää olisi ollut ostaa (kun oli pakko aina ostaa liian isoja vaatteita) laadukasta ja kestävää. Ehkä se vaate olisi kestänyt sitten siihen asti että se olisi ollut joskus sopivan kokoinen.

Olet tosi tarkka nykyään siitä että lapsillani on hyviä, oikean kokoisia ja sellaisia vaatteita joista he tykkäävät. Ja harrastavat sitä mitä haluavat, kunhan ne ovat kohtuullisen hintaisia harrastuksia. Ja jos me halutaan ostaa Ben & Jerry's jäätelöä joskus niin me ostetaan koska me voidaan.

Vanhempieni ei olisi tarvinnut köyhäillä näin mutta edellämainitut asiat eivät olleet heille tärkeitä.

Samaa mieltä! Myös meillä AINA eväät pidemmillä automatkoilla, koska 1. ollaan nopeammin perillä, kun ei pysähdytä syömään (ei siis kiinnosta hengata tai syödä millään ABC:lla) ja 2. se on järkevää rahankäyttöä. Jos ajetaan koko päivä, saatetaan ottaa jostain kevyt take-away -lounas ja pysäyttää esim. jonkun leikkipuiston äärellä, jossa lapset voi vähän juosta ja touhuta samalla. Tuolloin myös lähdetään aamulla aikaisin ja syödään eväsaamupala autossa, jolloin säästyy aikaa ainakin tunti vrt, että syödään kotona. Tehokasta ja toimii, kun ollaan tähän totuttu. Tulot 16 000 brutto.

Meillä hyvin usein oli "ruokana" kahvia ja leipää. Siis lapsillekin.

Lapsena en myöskään ymmärtänyt, miksei maitoa tai leipää saa syödä niin paljon kuin tahtoo tai miksi aina oli sitä makaroonia. Kerran muistan, kun meillä oli oikein juhlaruokaa. Mutsi oli ostanut grillatun kanan (se lihatiskillä myytävä) ja se jaettiin kaikkien meidän viiden kesken.

Tänä päivänä mutsi on kertonut, kuinka säästi rahaa siihen, että saadaan kerrankin syödä jotain vähän parempaa. 

Onhan niitä vaikka ja mitä, mutta nämä tuli ensimmäisenä mieleen.

Ennen syötiin arkena edullisemmin ja yksinkertaisemmin. Ero juhlaan oli selvä, ja ylipainosta kärsi harva.

Nyt eletään "paremmin" kun pitää syödä kalliisti ja liikaa arkenakin, kaikissa tuloluokissa. Sitten ihmetellään miksi iskee diabetes, ja nivelet hajoavat. Ja masentaa, kun ei jaksa liikuttaa sitä kehoa, joka on syönyt sianlihaa kaalin sijaan (aloitus).

Mimi3 kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju.. Olen -74 syntynyt. Vanhempani duunareita. En pitänyt meitä köyhinä, mutta kyllähän se elämä nykyisestä vinkkelistä vähän köyhäilyä oli. Toisaalta niin se oli kaikilla kavereillakin. Luokalla oli muutama vähän rikkaampi lapsi, mutta muuten oltiin aika samaa elintasoa. Ruoka oli perunoita ja jotain lisuketta, keittoja, kerran viikossa puuroa. Välipala kaakao ja voileipä. Saunapäivänä sain veljen kanssa 0,33 litran limupullon puoliksi. Karkkipäivä kerran viikossa ja silloin sain esimerkiksi yhden karkkipussin. Kesälomalla ajettiin Fiat127:lla mummolaan tai serkuille. Matkalla syötiin omia eväitä ja termospullosta kahvia. Ei pysähdytty syömään huoltoasemalle. Vaatteita saatiin serkuilta tai ostettiin alennuksesta. Ulkomailla kävin eka kertaa parikymppisenä kun sain ekan oikean liksan. Ajokortin ajoin aikuisena omilla rahoillani. Lapsuuden muistan onnellisena ja huolettomana. Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja vaikuttavat onnellisilta. Eivät riidelleet tai ryypänneet, eivätkä edelleenkään. Minun ja mieheni vuositulot yhteensä noin 100 000 euroa brutto, joten olemme keskituloinen perhe. Yksi lapsi. Matkustelemme kun töiltä ja pojan harrastukselta (jääkiekko) ehdimme. Muutaman vuoden päästä maksettu rivitaloasunto pk-seudulla. Arvostan sitä, että nyt minulla ja perheelläni on kaikkea, mitä tarvitsemme, ei kuitenkaan luksusta, mutta emme sitä osaa kaivatakaan.

  Keskituloinen tienaa jotain 30 000 euroa bruttona vuodessa, josta itselle jää noin 20 000 euroa.

Vierailija kirjoitti:

Jauheliha-makaroni -sörsseli, nykyisin nimeltään "nistipata" (jee O_o).

Nistipata ei edes ole halpaa, mutta ravinneköyhää. Kaalipadassa on enemmän vitamiineja ja kivennäis- ja hivenaineita.

Ruisleipä ja pallo-Edam eivät myöskään ole "halpoja", mutta ovat erittäin hyvää ravintoa.

Teillä on ollut tunarivanhemmat, jotka eivät ole osanneet valmistaa ruokaa. Eikä ole järin paljon älyäkään ollut.

Alle kouluikäisenä kävin perheeni kanssa pari kertaa ruotsinlaivalla tuttavaperheen kanssa. Ala-asteella pääsin risteilylle luokkakaverini kanssa ja vasta tuolloin tajusin, että laivalla on hyttejä! Aiemmilla reissuilla olimme perheeni kanssa yöpyneet rekkamiesten ja reppureissaajien seassa makuulavereilla. Mitä nimitystä noista osastoista käytettiin silloin? Muistan kovien patjojen olleen muovilla päällystettyjä eikä petivaatteita tietenkään ollut. Onneksi reissuista on päällimmäisenä jäänyt mieleen pallomeri eikä kurjat nukkumajärjestelyt.

Sisarusten kanssa saimme suklaisen joulukalenterin kolmeen pekkaan. Äiti sanoi että vain rikkailla lapsilla on omat suklaakalenterit joten tuli silloin semmoinen olo että ollaan melkein rikkaita :D

Vierailija kirjoitti:

Peruna-porkkanapaistos.  Aiti joutui karenssiin, koska meilla ei ollut autoa eika han nain ollen paassyt toihin jollekin nakkikioskille kymmenien kilometrien paahan.  Tallaista tuppukylaelamaa lama-ajan Suomessa.

  Tämähän voisi olla ihan nykypäivääkin. Eikös karenssia myönnetä jos ei suostu ajelemaan polkupyörällä kymmenien kilometrien matkaa, mikäli ei omista autoa ja julkisia kulkuneuvoja ei ole.

Siis saimme yhden suklaakalenterit kolmeen pekkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukkien parsiminen 1960-luvulla. Tosin lapsuudenkotini ei ollut köyhä, mutta äiti oli säästäväinen.

  Parsin edelleenkin sukkiani, nyt 2010-luvulla. Olen jopa työelämässä, mutta palkkani on vaatimaton. En ole lähtenyt tähän nykymuotiin mukaan eli aina vain ostetaan uutta rikkoutuneen tilalle, eikä sitä edes yritetä korjata. Ja osa noista parsimistani villasukista on mummojeni tekemiä, joten niissä on minulle myös tunnearvoa.

Parsitko siis ihan tavallisia puuvillaisia nilkkasukkia?

  Sellaisista olen kuronut niitä reikiä umpeen, en varsinaisesti parsinut. Pitäisi kokeilla jollain hieman villalankaa ohuemmalla langalla tuollaisten sukkien parsimista.