Miksi en ole ennen kuullut opitusta avuttomuudesta? Vihdoin ymmärrän itseäni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiahullulle voisi tehdä terapia ihan hyvää, sellainen fiilis että jotain on jäänyt käsittelemättä kun tuntee noin suurta vihaa yhteiskunnan tukiverkkoja kohtaan. Oletko jäänyt vaille tukea? Vai oletko pelkkä trollaava kokoomusnuori tai ylisjonne? Sen verran tuttuja oikeistotrollin merkkejä vilahtelee kommenteissa, 2000 e kansalaispalkka ja tonnin älypuhelimet ym. ihme harhakuvitelmat ja viha sosiaalidemokraattista hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen heikompiosaisia kohtaan.

Harmi, että aina löytyy joku trololooooo pilaamaan hyvänkin ketjun. Tässä kun oli jo tullut hyviä käytännön neuvoja, jotka voisivat auttaa muitakin samoista ongelmista kärsiviä. Vaan viimeiset sivut ovat sitä samaa jaadajaadaa siitä, onko Suomessa köyhyyttä ja kuinka köyhät ovat köyhiä omaa tyhmyyttään.

Tulee jopa sellainen tunne, että terapiahullu ohjaa keskustelua tahallaan tuohon suuntaan estääkseen hyödyllisen asiakeskustelun aiheesta. Ettei vaan kukaan kampeaisi aloittajan innoittamana ylös kurjasta elämäntilanteesta.

Mitä siellä terapiassa opittaisiin? Että vastikkeettomat tulonsiirrot muka toimivat, vaikka tuen saajia on jo kolmannessa sukupolvessa, jatkuvasta tuesta huolimatta. On ilmainen koulutus, on ilmainen terveydenhoito, on ilmainen asunto ja ruoka ihan jokaiselle, kaikki maksetaan.

Mutta ei muka ole tukea tarpeeksi...on tukea liikaa ja se on vääränlaista. Lopputuloskin on näkyvillä, kun turvaverkko väkisin tulee huononemaan, yhä suurempi osa sellaisista ihmisistä jotka ovat oppineet elämään vastikkeettomilla tuilla tulevat kärsimään. Samoin heidän lapsensa, syyttömät.

Että on oikein ja viisasta sotkea elämänsä ja oikeuttaa se huonolla lapsuudella? Mitä tuosta opista mahtaisi kukaan hyötyä?

Pitäisi kannustaa ottamaan itse vastuu valinnoista.

Sulla on aika erikoinen kuva terapiasta.

Tällä välin on näemmä syntynyt myrsky mutta sympatiseeraan ap:tä.

Olen itsekin heräämässä siihen miten lamaantuneena olen elänyt elämääni melkeinpä lapsuudesta asti. Ipanana ja nuorena oppi siihen että mitään ei tehty, mitään ei yritetty, missään ei käyty. Elämä tarjoaa aina silloin tällöin ikäviä yllätyksiä ja jos ei aktiivisesti toimi hakeakseen elämään positiivisia tekijöitä, ei sitä sitten muuta olekaan kuin huonoa tuuria ja elämän kolhuja.

Voisin tässä tilanteessa jatkaa vanhoja tapojani ja katkeroitua lopullisesti, mutta terapiassa olen saamassa tukea kasvuun ja irtautumiseen vanhasta. Juurikin terapeutin sanat ovat saaneet minut hoksaamaan missä menee pieleen. Alkaa heräillä pieni usko siihen että saatan saada elämässäni jotain aikaankin!

Vierailija kirjoitti:

Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.

Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.  

   

Todella hyvä kommentti ja tiivistää opitun avuttomuuden hyvin.

Usein nämä uhriutujat ovat juuri tällaisia ja siksi herättävät muissa säälin sijasta raivoa, mitä eivät itse pysty käsittämään.

Mietin, voisiko joku tehostettu sosiaalityö auttaa tällaisia ihmisiä. Vai pitääkö vain antaa mennä pohjan kautta ja toivoa, että Siperia opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.

Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.

Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.

Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.

Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.

Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.

Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.

Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.

Onko sinulla jotain lähdettä sille, että elämänmittaiseen köyhyyteen ajautuvat ovat tyhmiä ja laiskoja? Köyhyys tutkitusti alentaa älykkyysosamäärää, koska kognitiivinen kapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hyvä perusteos köyhyyden sosiaalipsykokogiasta on tämä, kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Scarcity:_Why_Having_Too_Little_Means_S…

Mitä opiskelijoihin tulee, heidän tilanteensa on vain väliaikainen ja useimmilla on edessä valmistumisen jälkeen elintason nousu. Tilanne on aivan eri kuin esim. minimieläkkeellä elävällä vanhuksella. Eikä opintojen keskeyttäminen, mielenterveysongelmat tai yli varojen eläminen ole tavatonta opiskelijoillakaan...

Miksi juuri opiskelijalla on edessä varma elintason nousu? Tai onhan se, pääsee nauttimaan pitkäaikaistyöttömän tulotasosta.  Mutta mikään muu ei ole varmaa, ei enää nykyään. Ja 6 vuotta (yliopisto) plus 3-4 v lukio eli yhteensä siinä 10 v, miten se on lyhyt aika?

Tottakai tilanne on eri nuorella ja vanhuksella, mutta vanhuskin on ollut nuori ja samojen ammatinvalintojen edessä. Jos on toiminut viisaasti, ei ole varaton enää eläkeläisenä, vaan on vuosikymmenten aikana kertynyttä omaisuutta ja taitojakin. Vaikka niihin vuosikymmeniin olisi mahtunut myös lamaa, vastoinkäymisiä jne, niin onhan niihin täytynyt mahtua myös normaalia elämää, työssäkäyntiä jne.

Se köyhyystutkimus johon viittaat tehtiin ihmisille yhteiskunnassa jossa ei todellakaan kaikilla ole turvattuna ruokaa, terveydenhoitoa, asumista jne. Jos oikeasti on syytä pelätä nälkäkuolemaa tai sitä ettei lapsi pääse sairaalaan tarvittaessa, stressi on ihan eri tasoa kuin suomalaisessa köyhyydessä, joka tarkoittaa sitä ettei pääse matkustamaan ja joutuu tyytymään satkun luuriin tonnin luurin sijaan. Tai saa vähemmän joululahjoja kun joku oletettu muu. Ei siis sovellu sen tutkimuksen tulokset Suomeen.

Mutta kommenttisi ovat juuri sitä vastaanottoa, mikä tulee jos julkeaa sanoa, että ihminen ei ole aikuisen sidottu enää sinne lapsuutensa tyhmiin elämänmalleihin, että voi halutessaan elää ihan toisin. Siksi harva ammattilainen puhuu mitään siitä, että ihmisellä on vastuu elämästään itsellään.

Tiedätkö, kuulostat eräältä tuttavaltani. Hän mollaa läheisiään huonoiksi minkä ehtii ja itse oireilee psyykkisesti eri tavoin. Silti hän väittää ettei ole jumiutunut menneisyyteen, vaikka käsittelemättömät asiat selvästi vaivaavat häntä. Sen lisäksi, että tuosta haittaa hänelle itselleen, niin tuo käytös kuormittaa myös omaisia. Vaikeat kokemukset pystyy käsittelemään vasta siinä vaiheessa, kun tiedostaa miten ne omaan persoonaan vaikuttavat.

Ja sinä mollaat nyt minua, "väärin sammutettu" kun ei usko sitä opitun avuttomuuden mallia, että vain vuosikausien terapioissa ihminen pystyy ymmärtämään että koetut asiat vaikuttavat. Mistä sinun tarpeesi mitätöidä onnistumista omin voimin kumpuaa jätän niille joita tämmöisten asioiden arvailu kiinnostaa. Kuitenkin fakta on, että monet onnistuvat, kaikki eivät jatka sokeasti lapsuutensa sairaita toimintatapoja.

Tottakai¨kaikki kokemukset vaikuttavat, eikä sen tajuamiseen tarvitse normaaliälyinen ihminen vuosikausien terapiaa.

Mihin suuntaan ne vaikuttavat, onkin kysymys erikseen. Minun tapauksessani juuri surkea kodin malli sai aikaan sen että olen hoitanut oman talouteni täysin toisin, huomasin jo pienenä ettei ole kivaa kun sähköt katkaistaan maksamattomista laskuista tai menee vuokra-asunto alta. En ole huomannut että perheeni olisi kovasti kärsinyt siitä että olen hankkinut hyvän ammatin ja että meillä talon lainalyhennykset maksettiin ajoissa, silloin kun sellaisia vielä oli.

Nyt varmasti löydät tästäkin jonkin vian? Kun puuttuu se vuosikausien terapia, jossa olisi ihan ammattilaisten taholta kerrottu minulle, että minun lapsuudellani on ihan normaalia ryssiä se omakin elämä, suorastaan odotettua.

Ja sama muilla elämänaloilla. Mutta sehän ei varmaan sinusta ole mahdollista, kun on ihan ilman vuosikymmenen terapiaa tajunnut, että jos kodin malli ei vie sellaiseen elämään mitä haluaa, toimintamallia kannattaa muuttaa. Juuri sinun kaltaisesi tekevät suurimman karhunpalveluksen opettamalla sitä avuttomuutta.

Avuttomuuden opettaminen on vain sinun omassa päässäsi. Yleensä apua aktiivisestikin hakevat ihmiset saavat sitä lähes aina vähemmän kuin mitä tarvitsisivat. Se on se syy, minkä takia moni lopulta lamaantuu. Ei liiallisen hyysäämisen takia kuten sinä kuvittelet.

Ei ole. Ei apua haluava saa tarpeeksi apua (omasta mielestään), ja usein se apu olisi juuri sitä mitä hän EI halua. Kuten toimivia neuvoja miten saada se hyvä joulu itse tehden, ei sellaista haluta. Halutaan vastikkeetta rahaa kaikkein kalleimpiin juttuihin ja mieluiten vielä siivooja ilmaiseksi kotiin "tekemään joulu".

Tai toimivia neuvoja painonhallintaan, halutaan se missivartalo jo ensi kesäksi, ollaan viikko kitudieetillä, kyllästytään ja petytään lopputulokseen, kun paino lisääntyikin.

Ja toiset ruokkivat tämäntapaisia odotuksia muka inhimillisyyden nimissä. Minä en tajua, mitä inhimillistä on varman epäonnistumisen pohjustamisessa.

Siitä olen samaa mieltä jonkun hyvin kirjoittaneen kanssa, että ihminen ei ota vastaan sellaista informaatiota joka johtaisi hänen osaltaan elämäntapojen muuttamiseen. Syytetään vaikka muita syyllistämisestä, mutta omia elämäntapoja ei haluta kyseenalaistaa. Ei vaikka nykymallia jatkamalla lopputulos olisi huono ja  ennalta ihan selvä (velkakierre tai sairaalloinen ylipaino).

Siksi sitä eivät ammattilaiset juuri anna suoraa palautetta. Kun lääkäri sanoo että ylipaino vaikuttaa suoraan terveyteen/sairauteen, ei muuteta elintapoja, vaan vaihdetaan lääkäriä. Lääkäri oppii tämän ja tekee karhunpalveluksen seuraavalle olemalla sanomatta mitään painosta, vaikka elintapojen muutos ratkaisi potilaan kaikki terveysongelmat.

Sinulta on mennyt ketjun pointti ohi. Ihmiset pääsääntöisesti tietävät, miten budjetoidaan tai laihdutetaan. He tietävät, mitä seuraamuksia on velkaantumisella tai ylensyömisellä. Siksi he eivät tarvitse lisää neuvoja asiasta eivätkä "suoraa puhetta". He tietävät, mutta opitun avuttomuuden takia eivät pysty muuttamaan tilannettaan, koska elävät siinä uskossa ettei mikään auta, hyödytä eikä onnistu. He tarvitsevat tukea pitkäjänteiseen työskentelyyn oman elämänsä eteen, selkeitä ja motivoivia tavoitteita sekä onnistumisen kokemuksia.

Tiedän tämän omasta kokemuksesta, sillä innostuin maksamaan velkani pois muutamien velkablogien pohjalta. Toisten samassa tilanteessa olleiden konkreettiset esimerkit auttoivat valamaan uskoa omaan pärjäämiseen. Ja kun sain onnistumisen kokemuksia raha-asioissa, aloin herätä pitkästä passiivisuuden unesta ja laittaa muitakin asioita kuntoon, koska uskoin pystyväni siihen.

Prosessi on ollut tuskallinen, hidas ja työtä vaativa, minkä takia en yhtään ihmettele, miksi niin moni muu lukitsee itsensä avuttomuuden häkkiin.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.

Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.  

   

Todella hyvä kommentti ja tiivistää opitun avuttomuuden hyvin.

Usein nämä uhriutujat ovat juuri tällaisia ja siksi herättävät muissa säälin sijasta raivoa, mitä eivät itse pysty käsittämään.

Mietin, voisiko joku tehostettu sosiaalityö auttaa tällaisia ihmisiä. Vai pitääkö vain antaa mennä pohjan kautta ja toivoa, että Siperia opettaa.

Toki voit olla raivoissasi jollekin onnettomalle ressukalle siitä, että hänellä on vaikeuksia elämässään. Mutta mitä sinun raivoamisesi ketään hyödyttää?

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.

Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.  

   

Todella hyvä kommentti ja tiivistää opitun avuttomuuden hyvin.

Usein nämä uhriutujat ovat juuri tällaisia ja siksi herättävät muissa säälin sijasta raivoa, mitä eivät itse pysty käsittämään.

Mietin, voisiko joku tehostettu sosiaalityö auttaa tällaisia ihmisiä. Vai pitääkö vain antaa mennä pohjan kautta ja toivoa, että Siperia opettaa.

Sinullakin on todennäköisesti sokeita pisteitä elämässäsi ja käytöksessäsi, refleksinomaisissa toimintatavoissa ja asenteissa. Opitussa avuttomuudessa ihmisellä yksi sokea piste on oma kyvykkyys ja mahdollisuus hallita elämää ja tehdä päätöksiä, ts. toimijuus. Ei kukaan valitse tällaista tilannetta itselleen. Ei opitusta avuttomuudesta kärsivä tajua millaisten vääristävien linssien kautta hän maailman näkee.

Minäkään en ymmärrä miksi raivostut ihmiselle jolla on näin paha umpisolmu elämänhallinnassaan. Raivostutko myös ihmiselle jolla on traumatausta ja joka oireilee sen takia joissain arjen tilanteissa? Raivo tai kovat sanat eivät auta, vaan ihmisen mielen on tavalla tai toisella käännyttävä sellaiseen "uraan" jossa hän tajuaa pystyvänsä vaikuttamaan asioihin. Turhauttavaahan tällaista tilannetta toki on seurata ulkopuolelta kun haluaisi auttaa.

Siis missä minä olen raivostunut? Ei minua kenenkään avuttomuus raivostuta.

Mutta huomaahan sen yhteiskunnallisessa keskustelussa, että avuttomat usein herättävät raivoa, esimerkkinä nämä jouluavun kerjääjät.

En minä ole mikään sanomaan, miten kenenkin pitää elää. Sitä mietin kyllä joskus, auttaako jatkuva rahallinen tuki mitään, kun ongelma on rahan käytössä.

Väitän, että nimenomaan sen mallintaminen, miten kannattaisi toimia, olisi paljon järkevämpi tapa auttaa. Siksi ehdotin sosiaalityötä ratkaisuksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen vaan sitä, että kun olen ravannut kaiken maailman sosiaalityöntekijöillä, lääkäreillä, psykiatreilla ym. ettei kukaan ole ottanut asiaa puheeksi kanssani! Parhaimmillaan olen saanut vinkkejä siitä, miten kannattaisi ostaa ruokaa tarjoushintaan yms. mutta kukaan ei ole tullut ehdottaneeksi, että katson koko elämääni aivan väärästä kulmasta. Luulisi ammattilaisten kuitenkin tuntevan esim. köyhyyden psykologiaa ja sitä, kuinka jatkuva niukkuus ja pettymykset saavat ihmisen lannistumaan.

Unohdat, että ihmiset ovat keskimäärin yllättävän typeriä.

Tutkimusten mukaan alle 90 älykkyysosamäärällä ei yksinkertaisesti kykene merkitykselliseen antoisaan elämään nykyisissä monimutkaisissa länsimaisissa yhteisöissä. Tämä rajaa kertaheitolla 25% väestöstä ns. nollaryhmään, jotka eivät kykene tuottavaan työhön. Heistä noin puolet (ÄO 83-90) on tarpeeksi älykkäitä käsittämään oma tilanteensa ja asemansa yhteiskunnan pohjalla, jolloin pienetkin traumat kasvuiässä ja myöhemmin laukaisevat aikuisiässä masennuksen tai muita mielenterveysongelmia.

Suomessa mielenterveystyö on keskittynyt tämän nollaryhmän paijaamiseen. Useimmille psykiatrit kohtaavat itseään älykkäämpiä henkilöitä hyvin harvoin, ja silloin kun niin käy, kohtelevat heitä töykeästi, koska tilanne käy heidän itsetunnolleen. (Tämä on psykiatrien keskuudessa hyvin tunnettu ilmiö, vaikka siitä ei julkisesti puhutakaan. Tähän kuuluu myös vaikeus löytää psykiatrille itselleen sopiva terapeutti -- he itse ovat omalle ammattikunnalleen vaikeimpia asiakkaita! -- ja moni korvaakin raskaan työn vaatiman henkisen seurannan muodostamalla ystävyyssuhteita terapeuttiinsa, jolla korvataan varsinainen kilpailumielleyhtymiä tuottava asiakassuhde.)

Syy, miksi opitusta avuttomuudesta ei puhuta, on kaksijakoinen tilanne, jossa suurta osaa esittää yllämainittu kuvio. Lähes yhtä suuri osa on siinä, että opittu avuttomuus koetaan yläluokan saavutetuksi eduksi, joka ei siksi voi sinänsä olla ongelma. Tilanne on sama kuin lääkärillä virhediagnoosin jälkeen. Oman itsetunnon ja maineen säilyttämiseksi on tärkeämpää pitää virheellinen diagnoosi voimassa kuin korjata se, vaikka se johtaisi potilaan kuolemaan. Täytyy muistaa, että koska lääkärillä on paljon asiakkaita, yksittäinen kuolemantuottamus tai virkavirhe on vain pisara meressä, kun katsotaan kuinka paljon keskimääräinen lääkäri tai psykiatri saa aikaan.

Tämä ei silti tarkoita sitä, että terapeutit olisivat kaikki ammattitaidottomia: päin vastoin. Mutta heitä on kohdeltava *avustajina* eikä kuntoutumisen ohjaajina. Vastuu on aina asiakkaalla itsellään; tästä myös johtuu, miksi lääkärit ja psykiatrit eivät halua suositella terapeutteja, vaan jättävät sen kokonaan asiakkaan itsensä hoidettavaksi.

Eli sekä hyvässä että pahassa, vastuu on aina kuntoutujilla itsellään. Meillä ei Suomessa ole mekanismia, jossa kuntoutuksen todellinen tarkoitus olisi saada kuntoutujalle todelliset elämänhallintataidot, vaan ne ovat useimmiten eräänlaisia säilöntämekanismeja. Meillä on vain palveluja, joissa kuntoutuja *voi* saada tarvittavat taidot, jos hän osaa ne itse etsiä ja hankkia.

Tervetuloa kaltaistesi joukkoon!

Luulen että tässä keskustelussa on käytetty sekaisin eri käsitteitä. On olemassa kansanomainen ajatus opitusta avuttomuudesta joka voisi tulla tilanteessa jossa liian hyvän huolenpidon piirissä ollut on pudonnut kaikenkattavaan ”elämänhallinnan kannustusloukkuun” jossa hän tietämättään on luovuttanut muille päätösvallan sellaisiinkin oman elämänsä asioihin joita hän pystyy oman elämänsä kannalta pätevämmin itse ohjaamaan.

Sitten on APn kuvaamaa (meikäläisen maallikon ymmärryksellä, sori jos ymmärsin väärin) traumaattisten ja vaikeiden kokemusten aiheuttamaa avuttomuutta jossa henkilö syvällä sisimmässään pitää kurjintakin elämäntilannetta lopullisena ja omalta kohdaltaan luonnollisena. Omia kykyjä ja arvoa ei tunnisteta ja ajatellaan että ei ansaitse samaa kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tässä keskustelussa on käytetty sekaisin eri käsitteitä. On olemassa kansanomainen ajatus opitusta avuttomuudesta joka voisi tulla tilanteessa jossa liian hyvän huolenpidon piirissä ollut on pudonnut kaikenkattavaan ”elämänhallinnan kannustusloukkuun” jossa hän tietämättään on luovuttanut muille päätösvallan sellaisiinkin oman elämänsä asioihin joita hän pystyy oman elämänsä kannalta pätevämmin itse ohjaamaan.

Sitten on APn kuvaamaa (meikäläisen maallikon ymmärryksellä, sori jos ymmärsin väärin) traumaattisten ja vaikeiden kokemusten aiheuttamaa avuttomuutta jossa henkilö syvällä sisimmässään pitää kurjintakin elämäntilannetta lopullisena ja omalta kohdaltaan luonnollisena. Omia kykyjä ja arvoa ei tunnisteta ja ajatellaan että ei ansaitse samaa kuin muut.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi/kuka on sanonut sinun olevan keskimääräistä älykkäämpi?

Typerää tarttua tuohon tai ap:n edes mainita tuosta. Tyhmä kuvittelee automaattisesti, että tuo tarkoittaa nyt sitä, että kyseessä olisi älykäs henkilö.

Keskimääräistä älykkäämpi ei tarkoita välttämättä mitään, koska äo:lla 105 on jo keskimääräistä älykkäämpi. Eli ei lähelläkään älykästä.

Tuo ÄO-jankutus on jo niin vuotta 2018.