Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en ole ennen kuullut opitusta avuttomuudesta? Vihdoin ymmärrän itseäni!
27.01.2019 |
Opittu avuttomuus on siis lyhyesti kuvailtuna käyttäytymismalli, jonka ihminen (tai eläin) oppii kohdatessaan kipua tuottavia tai muuten ei-toivottavia tilanteita. Lopulta ihminen lakkaa edes yrittämästä laittaa vastaan tai muuttaa asioita. Esimerkkejä opitusta avuttomuudesta on vaikka kuinka: esimerkiksi köyhyys periytyy sukupolvelta toiselle juuri opitun avuttomuuden mekanismilla (turha säästää tai suunnitella tulevaisuutta, kun mikään ei kuitenkaan koskaan muutu).
En nyt mene syvällisesti omaan tilanteeseeni, mutta minulla on mielenterveys- ja elämänhallintavaikeuksia, vaikka olen psykologin tutkimusten mukaan keskimääräistä älykkäämpi ja sikäli minun pitäisi osata esim. hoitaa talouttani. Olen elänyt elämäni ajelehtien impulsiivisesti pettymyksestä ja kriisistä toiseen, tehnyt huonoja valintoja miettimättä tulevaisuutta jne. Taustalla turvaton ja köyhä lapsuus, vanhemmilla mt-ongelmia.
Asiat alkoivat muuttua hiljattain, kun koin eräänlaisen valaistumisen kyllästyttyäni ikuiseen rahapulaan. Tajusin, ettei ole liian myöhäistä laittaa asioita kuntoon ja että minähän VOIN muuttaa tilannettani. Siitä eteenpäin elämäni palaset ovat alkaneet loksahdella paikalleen yksi kerrallaan, vaikka vaikeaa on toki vieläkin.
Ihmettelen vaan sitä, että kun olen ravannut kaiken maailman sosiaalityöntekijöillä, lääkäreillä, psykiatreilla ym. ettei kukaan ole ottanut asiaa puheeksi kanssani! Parhaimmillaan olen saanut vinkkejä siitä, miten kannattaisi ostaa ruokaa tarjoushintaan yms. mutta kukaan ei ole tullut ehdottaneeksi, että katson koko elämääni aivan väärästä kulmasta. Luulisi ammattilaisten kuitenkin tuntevan esim. köyhyyden psykologiaa ja sitä, kuinka jatkuva niukkuus ja pettymykset saavat ihmisen lannistumaan.
Ajatuksia?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi/kuka on sanonut sinun olevan keskimääräistä älykkäämpi?
Musiikillisesti älykkäämpi?
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Kyllä liittyy. Opitulle avuttomuudelle on tavallista esimerkiksi varhaisen kiintymyssuhteen ongelmat ja se, että lapsi on oppinut olemaan tukeutumatta aikuisiin, koska aiempiinkaan itkuihin ym. ei ole vastattu. Opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät odota yhteiskunnan antavan kivitaloa ilmaiseksi (oikeasti nyt jotain rajaa taas!), vaan he uskovat vakaasti, ettei heillä ole oman talon ostamiseen samanlaisia mahdollisuuksia kuin muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.
Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.
Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.
Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.
Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.
Onko sinulla jotain lähdettä sille, että elämänmittaiseen köyhyyteen ajautuvat ovat tyhmiä ja laiskoja? Köyhyys tutkitusti alentaa älykkyysosamäärää, koska kognitiivinen kapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hyvä perusteos köyhyyden sosiaalipsykokogiasta on tämä, kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Scarcity:_Why_Having_Too_Little_Means_S…
Mitä opiskelijoihin tulee, heidän tilanteensa on vain väliaikainen ja useimmilla on edessä valmistumisen jälkeen elintason nousu. Tilanne on aivan eri kuin esim. minimieläkkeellä elävällä vanhuksella. Eikä opintojen keskeyttäminen, mielenterveysongelmat tai yli varojen eläminen ole tavatonta opiskelijoillakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Et selvästikään tiedä yhtään mistä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että olet itse huomannut tuon. Se onkin ainoa tapa muuttaa omaa elämää, kun sitä omaa elämää ei nyt vain voi muuttaa muut kuin itse. Sanon aina kun joku pohtii tai kysyy minulta, että jokainen tekee itse elämänsä. Niin se vain on. Masentunut ihminen on todella haastava, kun hän ei vain näe sitä omaa rooliaan. Ja kyllä, olen itse ollut masentunut myös, kukapa ei olisi, kun mikään ei ole koskaan mennyt elämässä helpolla, tai niin kuin itse on yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Olet periaatteessa oikeassa monessa asiassa, mitä sanot. Ikävää on kuitenkin se, että katsot asiaa siltä kannalta, miten ihmisten pitäisi käyttäytyä - et siltä, miten he todellisuudessa käyttäytyvät. Ihmisten toiminta on harvoin kovin rationaalista, vaikka paperilla ongelmat ja niiden ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi köyhän katkeroituminen yhteiskuntaa, vanhempiaan, rikkaita, ma'hanmuuttajia jne. kohtaan on tyypillistä, ja se johtuu huonommuuden ja epäonnistumisen kokemuksista omassa elämässä.
Järjellä ajatellen meistä jokainen on samalla viivalla ja yhtä kyvykäs ratkaisemaan ongelmansa. Mutta oikeassa elämässä me ihmiset emme vaan toimi niin. Siksi on kehitetty esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia, jotta vinoutuneita ajatus- ja käytösmalleja voitaisiin purkaa ja työstää yhdessä terapeutin kanssa. Eikä sitä aloiteta pistämällä kerralla kaikkea kuntoon, vaan hakemalla vähän kerrallaan uskoa ja luottamusta omaan pärjäämiseen ja siihen, että maailma ei välttämättä olekaan paha paikka.
Niin ne asiat muuttuvat, eivät syyllistämällä. Kyllähän moni lihavakin tietää olevansa lihava ja syövänsä liikaa, eikä syyllistäminen siitä ole koskaan auttanut ketään laihduttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.
Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.
Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.
Onko sinulla jotain lähdettä sille, että elämänmittaiseen köyhyyteen ajautuvat ovat tyhmiä ja laiskoja? Köyhyys tutkitusti alentaa älykkyysosamäärää, koska kognitiivinen kapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hyvä perusteos köyhyyden sosiaalipsykokogiasta on tämä, kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Scarcity:_Why_Having_Too_Little_Means_S…Mitä opiskelijoihin tulee, heidän tilanteensa on vain väliaikainen ja useimmilla on edessä valmistumisen jälkeen elintason nousu. Tilanne on aivan eri kuin esim. minimieläkkeellä elävällä vanhuksella. Eikä opintojen keskeyttäminen, mielenterveysongelmat tai yli varojen eläminen ole tavatonta opiskelijoillakaan...
Miksi juuri opiskelijalla on edessä varma elintason nousu? Tai onhan se, pääsee nauttimaan pitkäaikaistyöttömän tulotasosta. Mutta mikään muu ei ole varmaa, ei enää nykyään. Ja 6 vuotta (yliopisto) plus 3-4 v lukio eli yhteensä siinä 10 v, miten se on lyhyt aika?
Tottakai tilanne on eri nuorella ja vanhuksella, mutta vanhuskin on ollut nuori ja samojen ammatinvalintojen edessä. Jos on toiminut viisaasti, ei ole varaton enää eläkeläisenä, vaan on vuosikymmenten aikana kertynyttä omaisuutta ja taitojakin. Vaikka niihin vuosikymmeniin olisi mahtunut myös lamaa, vastoinkäymisiä jne, niin onhan niihin täytynyt mahtua myös normaalia elämää, työssäkäyntiä jne.
Se köyhyystutkimus johon viittaat tehtiin ihmisille yhteiskunnassa jossa ei todellakaan kaikilla ole turvattuna ruokaa, terveydenhoitoa, asumista jne. Jos oikeasti on syytä pelätä nälkäkuolemaa tai sitä ettei lapsi pääse sairaalaan tarvittaessa, stressi on ihan eri tasoa kuin suomalaisessa köyhyydessä, joka tarkoittaa sitä ettei pääse matkustamaan ja joutuu tyytymään satkun luuriin tonnin luurin sijaan. Tai saa vähemmän joululahjoja kun joku oletettu muu. Ei siis sovellu sen tutkimuksen tulokset Suomeen.
Mutta kommenttisi ovat juuri sitä vastaanottoa, mikä tulee jos julkeaa sanoa, että ihminen ei ole aikuisen sidottu enää sinne lapsuutensa tyhmiin elämänmalleihin, että voi halutessaan elää ihan toisin. Siksi harva ammattilainen puhuu mitään siitä, että ihmisellä on vastuu elämästään itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.
Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.
Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.
Onko sinulla jotain lähdettä sille, että elämänmittaiseen köyhyyteen ajautuvat ovat tyhmiä ja laiskoja? Köyhyys tutkitusti alentaa älykkyysosamäärää, koska kognitiivinen kapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hyvä perusteos köyhyyden sosiaalipsykokogiasta on tämä, kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Scarcity:_Why_Having_Too_Little_Means_S…Mitä opiskelijoihin tulee, heidän tilanteensa on vain väliaikainen ja useimmilla on edessä valmistumisen jälkeen elintason nousu. Tilanne on aivan eri kuin esim. minimieläkkeellä elävällä vanhuksella. Eikä opintojen keskeyttäminen, mielenterveysongelmat tai yli varojen eläminen ole tavatonta opiskelijoillakaan...
Miksi juuri opiskelijalla on edessä varma elintason nousu? Tai onhan se, pääsee nauttimaan pitkäaikaistyöttömän tulotasosta. Mutta mikään muu ei ole varmaa, ei enää nykyään. Ja 6 vuotta (yliopisto) plus 3-4 v lukio eli yhteensä siinä 10 v, miten se on lyhyt aika?
Tottakai tilanne on eri nuorella ja vanhuksella, mutta vanhuskin on ollut nuori ja samojen ammatinvalintojen edessä. Jos on toiminut viisaasti, ei ole varaton enää eläkeläisenä, vaan on vuosikymmenten aikana kertynyttä omaisuutta ja taitojakin. Vaikka niihin vuosikymmeniin olisi mahtunut myös lamaa, vastoinkäymisiä jne, niin onhan niihin täytynyt mahtua myös normaalia elämää, työssäkäyntiä jne.
Se köyhyystutkimus johon viittaat tehtiin ihmisille yhteiskunnassa jossa ei todellakaan kaikilla ole turvattuna ruokaa, terveydenhoitoa, asumista jne. Jos oikeasti on syytä pelätä nälkäkuolemaa tai sitä ettei lapsi pääse sairaalaan tarvittaessa, stressi on ihan eri tasoa kuin suomalaisessa köyhyydessä, joka tarkoittaa sitä ettei pääse matkustamaan ja joutuu tyytymään satkun luuriin tonnin luurin sijaan. Tai saa vähemmän joululahjoja kun joku oletettu muu. Ei siis sovellu sen tutkimuksen tulokset Suomeen.
Mutta kommenttisi ovat juuri sitä vastaanottoa, mikä tulee jos julkeaa sanoa, että ihminen ei ole aikuisen sidottu enää sinne lapsuutensa tyhmiin elämänmalleihin, että voi halutessaan elää ihan toisin. Siksi harva ammattilainen puhuu mitään siitä, että ihmisellä on vastuu elämästään itsellään.
Tiedätkö, kuulostat eräältä tuttavaltani. Hän mollaa läheisiään huonoiksi minkä ehtii ja itse oireilee psyykkisesti eri tavoin. Silti hän väittää ettei ole jumiutunut menneisyyteen, vaikka käsittelemättömät asiat selvästi vaivaavat häntä. Sen lisäksi, että tuosta haittaa hänelle itselleen, niin tuo käytös kuormittaa myös omaisia. Vaikeat kokemukset pystyy käsittelemään vasta siinä vaiheessa, kun tiedostaa miten ne omaan persoonaan vaikuttavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Olet periaatteessa oikeassa monessa asiassa, mitä sanot. Ikävää on kuitenkin se, että katsot asiaa siltä kannalta, miten ihmisten pitäisi käyttäytyä - et siltä, miten he todellisuudessa käyttäytyvät. Ihmisten toiminta on harvoin kovin rationaalista, vaikka paperilla ongelmat ja niiden ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi köyhän katkeroituminen yhteiskuntaa, vanhempiaan, rikkaita, ma'hanmuuttajia jne. kohtaan on tyypillistä, ja se johtuu huonommuuden ja epäonnistumisen kokemuksista omassa elämässä.
Järjellä ajatellen meistä jokainen on samalla viivalla ja yhtä kyvykäs ratkaisemaan ongelmansa. Mutta oikeassa elämässä me ihmiset emme vaan toimi niin. Siksi on kehitetty esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia, jotta vinoutuneita ajatus- ja käytösmalleja voitaisiin purkaa ja työstää yhdessä terapeutin kanssa. Eikä sitä aloiteta pistämällä kerralla kaikkea kuntoon, vaan hakemalla vähän kerrallaan uskoa ja luottamusta omaan pärjäämiseen ja siihen, että maailma ei välttämättä olekaan paha paikka.
Niin ne asiat muuttuvat, eivät syyllistämällä. Kyllähän moni lihavakin tietää olevansa lihava ja syövänsä liikaa, eikä syyllistäminen siitä ole koskaan auttanut ketään laihduttamaan.
Niin minun pointtini on että ihminen voi valita. Miksi osa ei valitse viisaasti on juuri tätä ajattelua, että kun sinulla on kerran kurja lapsuus, tarvitset x-vuosia terapiaa ennen kuin pystyt hoitamaan edes raha-asiasi fiksusti.
Kun sen sanoo usein vielä ammattilainen, niin viimeistään siitähän saa sopivan tekosyyn toimia lyhytjännitteisesti, on oikein ammattilaisen siunaus mennä ja tuhlata kuukauden rahat päivässä, kun oli se lapsuus, eikä terapiaankaan pääse. Opitun avuttomuuden kehä on valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Olet periaatteessa oikeassa monessa asiassa, mitä sanot. Ikävää on kuitenkin se, että katsot asiaa siltä kannalta, miten ihmisten pitäisi käyttäytyä - et siltä, miten he todellisuudessa käyttäytyvät. Ihmisten toiminta on harvoin kovin rationaalista, vaikka paperilla ongelmat ja niiden ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi köyhän katkeroituminen yhteiskuntaa, vanhempiaan, rikkaita, ma'hanmuuttajia jne. kohtaan on tyypillistä, ja se johtuu huonommuuden ja epäonnistumisen kokemuksista omassa elämässä.
Järjellä ajatellen meistä jokainen on samalla viivalla ja yhtä kyvykäs ratkaisemaan ongelmansa. Mutta oikeassa elämässä me ihmiset emme vaan toimi niin. Siksi on kehitetty esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia, jotta vinoutuneita ajatus- ja käytösmalleja voitaisiin purkaa ja työstää yhdessä terapeutin kanssa. Eikä sitä aloiteta pistämällä kerralla kaikkea kuntoon, vaan hakemalla vähän kerrallaan uskoa ja luottamusta omaan pärjäämiseen ja siihen, että maailma ei välttämättä olekaan paha paikka.
Niin ne asiat muuttuvat, eivät syyllistämällä. Kyllähän moni lihavakin tietää olevansa lihava ja syövänsä liikaa, eikä syyllistäminen siitä ole koskaan auttanut ketään laihduttamaan.
Niin minun pointtini on että ihminen voi valita. Miksi osa ei valitse viisaasti on juuri tätä ajattelua, että kun sinulla on kerran kurja lapsuus, tarvitset x-vuosia terapiaa ennen kuin pystyt hoitamaan edes raha-asiasi fiksusti.
Kun sen sanoo usein vielä ammattilainen, niin viimeistään siitähän saa sopivan tekosyyn toimia lyhytjännitteisesti, on oikein ammattilaisen siunaus mennä ja tuhlata kuukauden rahat päivässä, kun oli se lapsuus, eikä terapiaankaan pääse. Opitun avuttomuuden kehä on valmis.
Mistä sinä olet noin katkera? Kertoisitko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.
Paljon asiaa, mutta olisi silti hyvä muistaa, että köyhyys on psykologinen loukku. Se jopa laskee älykkyysosamäärää, tutkitusti. Olisi siis hyvä muistaa, ettei hyväntahtoisista neuvoista kieltäytyvä ole (aina) tyhmä tai laiska, vaan loukussa eikä näe muuta tietä ulos kuin esim. lottovoitto. Jatkuva köyhyys vie kyvyn olla pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen, säästää ja varautua, koska kaikki energia menee arjesta selviytymiseen. Toiset selviävät paremmin, jotkut jäävät loukkuun ikuisesti ja laittavat sen vielä perintönä eteenpäin.
Jatkuva köyhyys on Suomessa lähinnä vitsi, se "jatkuvan köyhyyden" elintaso oli vielä 1980-luvulla normaalia keskiluokkaista elämää. Jos köyhyys oikeasti tyhmentäisi, miten ihmeessä opiskelijat koskaan valmistuisivat ja eläisivät ihan laadukasta elämää, he kun ovat Suomessa niitä köyhimpiä.
Ei köyhyys tyhmennä, vaan tyhmät ja passiiviset ajautuvat elämänmittaiseen köyhyyteen, jossa ei kunnolla nähdä mahdollisuuksia muuttaa omaa elämää eikä tosissaan edes yritetä. Kun "tiedetään" ennalta, ettei mikään kuitenkaan kannata.
Toki köyhyyteen voi päätyä omatta syytäänkin, mutta silloin puhutaan lähinnä sairauksista. Kuitenkin osa sairaistakin onnistuu hankkimaan sekä koulutusta että työpaikan, joten ne joilla oikeasti ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa asemaan yhtään ovat aika harvinaisia. Kaikista ei toki voi tulla kirurgeja ja juristeja, mutta hoitaja ja kaupan kassakin voivat elää hyvän elämän, saada kodin, perheen, harrastuksia jne.
Onko sinulla jotain lähdettä sille, että elämänmittaiseen köyhyyteen ajautuvat ovat tyhmiä ja laiskoja? Köyhyys tutkitusti alentaa älykkyysosamäärää, koska kognitiivinen kapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hyvä perusteos köyhyyden sosiaalipsykokogiasta on tämä, kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Scarcity:_Why_Having_Too_Little_Means_S…Mitä opiskelijoihin tulee, heidän tilanteensa on vain väliaikainen ja useimmilla on edessä valmistumisen jälkeen elintason nousu. Tilanne on aivan eri kuin esim. minimieläkkeellä elävällä vanhuksella. Eikä opintojen keskeyttäminen, mielenterveysongelmat tai yli varojen eläminen ole tavatonta opiskelijoillakaan...
Miksi juuri opiskelijalla on edessä varma elintason nousu? Tai onhan se, pääsee nauttimaan pitkäaikaistyöttömän tulotasosta. Mutta mikään muu ei ole varmaa, ei enää nykyään. Ja 6 vuotta (yliopisto) plus 3-4 v lukio eli yhteensä siinä 10 v, miten se on lyhyt aika?
Tottakai tilanne on eri nuorella ja vanhuksella, mutta vanhuskin on ollut nuori ja samojen ammatinvalintojen edessä. Jos on toiminut viisaasti, ei ole varaton enää eläkeläisenä, vaan on vuosikymmenten aikana kertynyttä omaisuutta ja taitojakin. Vaikka niihin vuosikymmeniin olisi mahtunut myös lamaa, vastoinkäymisiä jne, niin onhan niihin täytynyt mahtua myös normaalia elämää, työssäkäyntiä jne.
Se köyhyystutkimus johon viittaat tehtiin ihmisille yhteiskunnassa jossa ei todellakaan kaikilla ole turvattuna ruokaa, terveydenhoitoa, asumista jne. Jos oikeasti on syytä pelätä nälkäkuolemaa tai sitä ettei lapsi pääse sairaalaan tarvittaessa, stressi on ihan eri tasoa kuin suomalaisessa köyhyydessä, joka tarkoittaa sitä ettei pääse matkustamaan ja joutuu tyytymään satkun luuriin tonnin luurin sijaan. Tai saa vähemmän joululahjoja kun joku oletettu muu. Ei siis sovellu sen tutkimuksen tulokset Suomeen.
Mutta kommenttisi ovat juuri sitä vastaanottoa, mikä tulee jos julkeaa sanoa, että ihminen ei ole aikuisen sidottu enää sinne lapsuutensa tyhmiin elämänmalleihin, että voi halutessaan elää ihan toisin. Siksi harva ammattilainen puhuu mitään siitä, että ihmisellä on vastuu elämästään itsellään.
Me puhumme samasta asiasta, mutta sinulla on jostain syystä kova tarve osoittaa, ettei Suomessa ole oikeasti köyhiä ja että suomalaiset köyhät ovat ahneita, laiskoja ja itse osansa valinneita. Ensinnäkin köyhyys suhteutetaan aina ympäröivän yhteiskunnan elintasoon, ei muun maailman elintasoon. Eikä se tarkoita sitä, että jokaisella pitäisi olla uusin iPhone valtion maksamana, voit mennä vaikka leipäjonoon kysymään ihmisiltä, mistä he haaveilevat.
Lisäksi ihmiset tekevät huonoja valintoja, jäävät työttömäksi, sairastuvat, väsyvät, ylivelkaantuvat... Ihmiset tekevät virheitä. Vastuu omista virheistä ja vastuu oman elämän parantamisesta on yksilöllä, tietenkin, mutta ihminen ei voi parantaa tilannettaan jos ei usko pätkän vertaa voivansa tehdä niin. Eikä sekään auta itsetunnon ja omiin kykyihin uskomisen kasvattamisessa, jos jatkuvasti kuulee ympäriltään, että köyhät ovat laiskoja, tyhmiä ja ahneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opittu avuttomuus ei ole sitä, että äiti on tehnyt kaiken lapsensa puolesta.
Päinvastoin: lapsi on oppinut olemaan pyytämättä, koska ei kuitenkaan saa apua.Eli opitusta avuttomuudesta kärsivät eivät elä syrjäytyneenä siksi, että yhteiskunnan turvaverkon varaan olisi liian helppo heittäytyä, vaan koska he eivät usko pystyvänsä mihinkään muuhun.
Avun pyytäminen ei liity tähän mitenkään, ei se aikuisuudessakaan mene niin, että kun vaan keksit pyytää, muut antavat sinulle toivomasi elämän. On kyllä tavallinen ajatusmalli syrjäytyneellä, yhteiskunta ei esim ole antanut asuntoa. Kun ei ole antanut ilmaiseksi kivitaloa, niin katkeria ollaan. Huomaamatta ettei yhteiskunta antanut sitä kivitaloa kenellekään muullekaan, että ne ansaitaan itse. Ja jotkut onnekkaat perivät, mutta niinhän aina joku voittaa lotossakin, turha heihin on keskittyä.
Turvallinen lapsuus ei myöskään välttämättä valmista siihen turvattomaan aikuisuuteen, kun pitääkin pärjätä ihan itse. Vanhemmat ja opettajat suojelevat ja tukevat, mikä toki on heidän tehtävänsäkin. Mutta voivat suojella liikaakin, ja sitten työelämässä tulee ongelmia, kun kukaan ei olekaan tukemassa ja pitämässä puolia, vaan pitääkin ihan itse.
Nimenomaan turvallinen lapsuus opettaa ihmiselle sen, että ongelmien kanssa voi päästä eteenpäin, aina löytyy jokin ratkaisu.
Miksi kirjoitat passiivissa? Huonosta lapsuudesta kun voi oppia, että se ratkaisu pitää löytää itse. Että odottamalla, itsekseen (ja pyytämällä tai vaatimalla) ongelma ei ainakaan ratkea.
Tuon pyörätuoliesimerkin tavoin pitää hommata tuoli itse, ei odottaa että se annetaan. Syrjäytyneillä ajatustapa on juurikin se, että kaikki pitää heille antaa valmiina ja helposti. Ei heitä kiinnosta vinkit miten se joulu tehdään itse vähällä rahalla tai miten joulun hienoin hetki voi olla käynti kynttilöiden täyttämällä hautausmaalla, he tahtovat kaiken tulevan valmiina ja vailla omaa panosta. Ellet usko, lue mikä tahansa keskustelu aiheesta. Kaikella tässä tarkoitetaan kalliita lahjoja ja valmisruokaa.
Ja sekin fakta voidaan oppia myös huonossa lapsuudessa, että kaikki ongelmat eivät ratkea tai ole ratkaistavissa, mutta niistä huolimatta voi elämä olla tosi hyvää. Kurjasta kodista voi päästä pois opinnoilla ja vaalimalla ihmissuhteita, joihin koti ei vaikuta (ystäviä).
Turvallisen kodin malli voi olla että "elämä kantaa" ilman että lapselle ajoissa selviää että se tarkoittaa että pitää itse tosissaan vaivautua ja yrittää (ja että vasta sitten useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa), että pitää kestää myös pettymyksiä ja huonoa onneakin jne.
Jos ammattilainen sanoisi että sinun pitää itse selvittää ongelmasi, siltä loppuisi asiakkaat. Sen sijaan että käydään terapiassa läpi vuosikausia huonon lapsuuden yksityiskohtia semmoisten perusasioiden tajuamiseen että kyllä, ON ihan mahdollista hoitaa mm raha-asiat vaikka lapsuus oli kehno, se tuo leivän ammattilaisen pöytään.
Ihan viimeiseksi tietynlainen ihminen haluaa kuulla, että vastuu ja mahdollisuudet ovat hänellä itsellään. Paljon helpompi on vihata "rikkaita", syyttää yhteiskuntaa (joka elättää köyhää 100%) tai vaikka huonoa tuuria.
Olet periaatteessa oikeassa monessa asiassa, mitä sanot. Ikävää on kuitenkin se, että katsot asiaa siltä kannalta, miten ihmisten pitäisi käyttäytyä - et siltä, miten he todellisuudessa käyttäytyvät. Ihmisten toiminta on harvoin kovin rationaalista, vaikka paperilla ongelmat ja niiden ratkaisut ovat hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi köyhän katkeroituminen yhteiskuntaa, vanhempiaan, rikkaita, ma'hanmuuttajia jne. kohtaan on tyypillistä, ja se johtuu huonommuuden ja epäonnistumisen kokemuksista omassa elämässä.
Järjellä ajatellen meistä jokainen on samalla viivalla ja yhtä kyvykäs ratkaisemaan ongelmansa. Mutta oikeassa elämässä me ihmiset emme vaan toimi niin. Siksi on kehitetty esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia, jotta vinoutuneita ajatus- ja käytösmalleja voitaisiin purkaa ja työstää yhdessä terapeutin kanssa. Eikä sitä aloiteta pistämällä kerralla kaikkea kuntoon, vaan hakemalla vähän kerrallaan uskoa ja luottamusta omaan pärjäämiseen ja siihen, että maailma ei välttämättä olekaan paha paikka.
Niin ne asiat muuttuvat, eivät syyllistämällä. Kyllähän moni lihavakin tietää olevansa lihava ja syövänsä liikaa, eikä syyllistäminen siitä ole koskaan auttanut ketään laihduttamaan.
Niin minun pointtini on että ihminen voi valita. Miksi osa ei valitse viisaasti on juuri tätä ajattelua, että kun sinulla on kerran kurja lapsuus, tarvitset x-vuosia terapiaa ennen kuin pystyt hoitamaan edes raha-asiasi fiksusti.
Kun sen sanoo usein vielä ammattilainen, niin viimeistään siitähän saa sopivan tekosyyn toimia lyhytjännitteisesti, on oikein ammattilaisen siunaus mennä ja tuhlata kuukauden rahat päivässä, kun oli se lapsuus, eikä terapiaankaan pääse. Opitun avuttomuuden kehä on valmis.
Hienoa, pääsit ongelman ytimeen. Ei se ole pelkkää tyhmyyttä, laiskuutta eikä ahneutta, jos tuollaiseen kehään jumittuu. Ihminen ei välttämättä näe tietä ulos, vaikka ovi olisi auki suoraan nenän edessä. Eikä huono lapsuus aiheuta pysyvää avuttomuutta vaan monia haitallisia ajatus- ja käytösmalleja. Sama vaikka masennuksen kanssa. Ihminen kokee olevansa huonompi kuin muut ja ettei pärjää omin avuin. Siihen pitäisi olla muitakin ratkaisuja kuin kertoa vauvapalstalla, että kannattaa muuten hei tehdä fiksumpia valintoja.
No, aina tietty löytyy syy siihen, kun ei hommat etene. Sä olet nyt ulkoistanut oman saamattomuutesi jonkun pseudopsykologisen käsitteen taakse. Jos edelleenkään hommat ei onnistu, niin onpahan ainakin "syy" selvillä.
Vierailija kirjoitti:
Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.
Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.
En ole huimauksesta kärsivä, mutta kommentoin kyseiseen ketjuun ja olen sellainen, joka välillä hyötyisi pyörätuolin käytöstä.
Olen hyvin tajunnut, että pyörätuolin voi hankkia itse esim. tori.fi:stä. Pyörätuolin käyttöön siirtyminen ei kumminkaan ole sellaista, että ostat tuolin ja rullailet sillä sitten. Sosiaalinen kynnys siihen on aivan valtava, varsinkin jos olet sellainen joka välillä tarvitsee pyörätuolia ja välillä ei. Jos pyörätuolin käytölle ei ole terveydenhuollon virallista tukea ja siunausta ja silti sitä käyttää, niin hieman luulosairaaksi ja neuroottiseksi leimaaminen yltyy hulluksi leimaamiseen sekä terveydenhuollon ja muiden ihmisten osalta. Monien ihmisien on vaikea ymmärtää, että joku pystyy joskus kävelemään, mutta aina ei niin hyvin, pitäisi olla mieluiten joko tai. Eli selitykset täytyy olla taskussa, jos meinaa pyörätuolin käyttäjäksi ryhtyä.
Sitten on vielä semmoisia käytännön seikkoja, että minulla ainakin on sellainen koti ja rappukäytävä, missä pyörätuolilla ei pääse. Jos pyörätuolin tarve on virallinen, saa erilaisen asunnon tai muutoksia teetettyä nykyiseen asuntoon. Avustajaa työntämään ja auttamaan alkuun pyörätuoleilun ollessa uutta ei myöskään saa ilman "lupaa". Lisäksi pyörätuolin pitäisi olla mieluiten ergonomisesti sopiva käyttäjälleen, tämä ei tietenkään ole ihan välttämätöntä varsinkin jos pyörätuoli on vain osa-aikaisesti käytössä.
Huvittaa ja myös loukkaa, että tätä käytetään esimerkkinä opitusta avuttomuudesta, kun asiaa ei ole itse voitu pohtia hetkeä kauempaa ennen kommentointia. Ette ole ehkä tietoisia, kuinka pitkäaikaissairauden kanssa eläminen vaatii sitkeyttä, voimia ja oveluutta, enkä olisi ensimmäisenä kutsumassa pitköaikaissairaita avuttomaksi. Ollaanko tässä niputtamassa fyysinen heikkous samaan yhteyteen henkisen heikkouden kanssa, ikäänkuin päinvastainen halo-efekti? Oikeasti kiinnostaisi kuulla, miksi monen mielestä tämä pyörätuoliasia oli suoriltaan hyvä esimerkki opitusta avuttomuudesta.
Alue: Aihe vapaa
Minä en yhtään ihmettele että kukaan ammattilainen ei ole suoraan sanonut, että sinä olet aikuinen ihminen ja vastuussa omista päätöksistäni.
Sama keskustelu käydään joka joulukuu otsikoilla "ei ole varaa jouluun". Sitten ne oma-aloitteiset kertovat sata TOIMIVAA vinkkiä miten joulu tehdään itse, suunnitellaan ja budjetoidaan jne.
Saadakseen vastaukseksi totaalisen p*skamyrskyn, miten rikas ei voi ymmärtää jne. Eikä yhtään auta selittää, että se neuvojakaan ei aina ole ollut rikas, haukutaan vaan empatiakyvyttömäksi natsiksi, jos kehtaa ehdottaa asioita joita itsekin (entinen köyhä, nykyinen varakas) tekee yhtään vailla mitään nöyryyttämistä jne. Kuten kerää marjoja ja sieniä, kivaa hommaa jossa saa olla ulkona.
Sama vastaanotto olisi jos ne ammattilaiset sanoisi, että ikävää että lapsuutesi oli kurja mutta se ei mitenkään estä sinua budjetoimasta, suunnittelemasta, hankkimasta hyvää koulutusta ja työpaikkaa. Vaihtuisi terapeutti äkkiä uuteen, kun on niin paljon helpompi vaan syyttää lapsuutta, yhteiskuntaa, huonoa onnea jne.