Miksi en ole ennen kuullut opitusta avuttomuudesta? Vihdoin ymmärrän itseäni!

Lisäänpä vielä, että itselläni opittu avuttomuus on näkynyt esim. seuraavina ajattelu/käytösmalleina:

- Rahat pitää käyttää heti, koska kohta ne ovat kuitenkin taas loppu

- Hyödytöntä treenata ja pitää huolta itsestään, kun kaikki on kuitenkin huonosti

- Turha enää hakea töitä, kun en ole aiemminkaan saanut (työtön maisteri - tässäkin tuli valittua väärä ja hyödytön ala...)

-Ei kannata pyristellä esim. nettiaddiktiosta eroon, kun ei elämällä ole muutakaan tarjottavaa

- Miksi pitää budjettia kun rahaa ei koskaan ole ylimääräistä

Yms. Olen jatkuvasti sanonut, että turha enää edes yrittää mitään kun mikään ei onnistu. Outoa, ettei edes sosiaalityöntekijä ole tarttunut tuohon.

AP

Tuohan on todella yleistä esimerkiksi masentuneilla. Mutta ei sitä voi sanoa päin naamaa, koska ihminen ei näe asiaa itse. Hienoa, että olet tiedostanut asian itse, ap!

Minusta on turhaa syyttää ammattilaisia siitä, että he eivät osanneet heti kertoa sinulle missä vika. Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Nämä ovat monimutkaisia asioita. Itse sain avun ongelmiini vasta vuoden terapian jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen vastaukset olivat ilmiselviä, mutta en ollut nähnyt niitä itse 15 vuoden aikana. En syytä ammattilaisia siitä, että hekään eivät osanneet heti ratkoa ongelmiani.

Tässäpä paras aloitus palstalla pitkään aikaan. Täyttä asiaa ilman idelogista kiihkoa puoleen tai toiseen. Hyvä hyvä!

Vierailija kirjoitti:

Minusta on turhaa syyttää ammattilaisia siitä, että he eivät osanneet heti kertoa sinulle missä vika. Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Nämä ovat monimutkaisia asioita. Itse sain avun ongelmiini vasta vuoden terapian jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen vastaukset olivat ilmiselviä, mutta en ollut nähnyt niitä itse 15 vuoden aikana. En syytä ammattilaisia siitä, että hekään eivät osanneet heti ratkoa ongelmiani.

En syytä, vaan aidosti ihmettelen. Sain esimerkiksi syyllistämistä sos. työntekijältä rahanhallinnan puutteesta, ja siitä jäi pitkäksi aikaa ahdistunut olo. En ole olettanut kenenkään ratkovan ongelmia puolestani ja jo kauan sitten on käynyt selväksi, että toipuminen vaatii työtä minulta itseltäni. Ihmettelen vaan, että miten näin ilmiselvä asia ei ole tullut vastaan missään aikaisemmin - edes tuen piiriin hakeutuessa. AP

Miksi/kuka on sanonut sinun olevan keskimääräistä älykkäämpi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on turhaa syyttää ammattilaisia siitä, että he eivät osanneet heti kertoa sinulle missä vika. Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Nämä ovat monimutkaisia asioita. Itse sain avun ongelmiini vasta vuoden terapian jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen vastaukset olivat ilmiselviä, mutta en ollut nähnyt niitä itse 15 vuoden aikana. En syytä ammattilaisia siitä, että hekään eivät osanneet heti ratkoa ongelmiani.

En syytä, vaan aidosti ihmettelen. Sain esimerkiksi syyllistämistä sos. työntekijältä rahanhallinnan puutteesta, ja siitä jäi pitkäksi aikaa ahdistunut olo. En ole olettanut kenenkään ratkovan ongelmia puolestani ja jo kauan sitten on käynyt selväksi, että toipuminen vaatii työtä minulta itseltäni. Ihmettelen vaan, että miten näin ilmiselvä asia ei ole tullut vastaan missään aikaisemmin - edes tuen piiriin hakeutuessa. AP

no esimerkiksi sosiaalityöntekijähän ei ole ihmisen psyyken tai käyttäytymisen ammattilainen, vaan auttaa ihan noissa konkreettisissa elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Hyvä terapeutti auttaa ihmistä löytämään itse syitä ja ratkaisuja. mihusta on hienoa, että olet itse löytänyt selityksen käyttäytymisellesi ja vielä hienompaa, että pystyt muuttamaan ajattelumallejasi.

Koska ihmisten avuttomuus on hyvää bisnestä. Lääkkeitä, terapeutteja, life-coacheja ynnä muita syntyy kuin sieniä sateella kun nykyihminen lannistuu kulutusyhteiskunnan merkityksettömyyden keskellä. Ihmisen egolle on luontaisempaa rypeä itsesäälissä kuin ottaa vastuu elämästään

Vierailija kirjoitti:

Miksi/kuka on sanonut sinun olevan keskimääräistä älykkäämpi?

Laajoissa psykologin tutkimuksissa todettu, ei nyt varsinaisesti liity tähän muuten kuin että älykkyys ja koulumenestys on täydessä ristiriidassa elämänhallinnan ja mielenterveyden kanssa. AP

Olette asian ytimessä.

Huomasin jääväni miettimään, että miten tai kuinka ammattilaisen sitten pitäisi ottaa asia esille? - Väitän, että osa saattaa ottaakin asian ("opitun avuttomuuden") esille. Mutta toisaalta tällaiseen "opittuun avuttomuuteen" on haaste puuttua ilman, että samalla kuullostaa mm hyvin naivilta. - Ei avun tarvitseva halua kuulla, että hei kuule elät muuten väärin, että sinun pitäisi tehdä tätä tai tuota itsellesi tai saamallasi rahalla.  

Tällaisesta hän luultavasti menee vain lukkoon, tai saa aikaan voimakkaan vasta defenssin.

 Toisaalta osalla itseylpeys tai mikä lie estää avun ja tuen pyytämisen, koska ajatus saattaa olle, että "kenen lauluja laulat sen leipää syöt" eli mieluummin eletään oman itsen -näköistä elämää tehden vähäisäkin valintoja itse kuin aletaan raportoimaan niistä "isoveljelle." 

Edun valvontaan määrätylle voidaan asettaa joitain rajoituksia, mutta aina silloinkin käydään rajanvetoa siitä, että mikä on yksilön vastuu itsestä ja kuinka paljon joku toinen, kuten viranomainen voi tai saa päättää ja yksipuolisesti määrätä, kuinka tuen saajan tulee käyttyä tai toimia saamillaan avustuksilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on turhaa syyttää ammattilaisia siitä, että he eivät osanneet heti kertoa sinulle missä vika. Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Nämä ovat monimutkaisia asioita. Itse sain avun ongelmiini vasta vuoden terapian jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen vastaukset olivat ilmiselviä, mutta en ollut nähnyt niitä itse 15 vuoden aikana. En syytä ammattilaisia siitä, että hekään eivät osanneet heti ratkoa ongelmiani.

En syytä, vaan aidosti ihmettelen. Sain esimerkiksi syyllistämistä sos. työntekijältä rahanhallinnan puutteesta, ja siitä jäi pitkäksi aikaa ahdistunut olo. En ole olettanut kenenkään ratkovan ongelmia puolestani ja jo kauan sitten on käynyt selväksi, että toipuminen vaatii työtä minulta itseltäni. Ihmettelen vaan, että miten näin ilmiselvä asia ei ole tullut vastaan missään aikaisemmin - edes tuen piiriin hakeutuessa. AP

En ole alan ammattilainen, mutta keksin kyllä muitakin syitä rahanhallintaongelmiin. Peliriippuvuus, alkoholismi, huumeet... Ei sosiaalityöntekijä varmaan osaa tekaista diagnoosia siinä luukulla, vaikka syyllistäminen ei ole tietenkään ammattimaista käytöstä. Toisaalta: tiedän omasta kokemuksesta että kun on arasta asiasta kyse, ihminen tekee aivan uskomattomia ylitulkintoja toisen käytöksestä. Tämän sanominen tosin on turhaa, koska ei kukaan sitä usko. Itse uskoin vasta kun paikalla oli puolueeton todistaja joka sanoi että hänen mielestään tulkitsin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin jääväni miettimään, että miten tai kuinka ammattilaisen sitten pitäisi ottaa asia esille? - Väitän, että osa saattaa ottaakin asian ("opitun avuttomuuden") esille. Mutta toisaalta tällaiseen "opittuun avuttomuuteen" on haaste puuttua ilman, että samalla kuullostaa mm hyvin naivilta. - Ei avun tarvitseva halua kuulla, että hei kuule elät muuten väärin, että sinun pitäisi tehdä tätä tai tuota itsellesi tai saamallasi rahalla.  

Siis nimenomaan ammattilaisilta olen kuullut neuvoja siihen, kuinka pitäisi budjetoida ja liikkua ja syödä terveellisesti. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole kuunnellut kun olen sanonut että en pysty, mikä minua vaivaa kun en osaa enkä pysty ja haksahdan aina kohtelemaan itseäni huonosti ja tekemään huonoja valintoja. Lääkärikin kerran nauroi päin naamaa, että keksin tekosyitä olla liikkumatta - tämähän sinänsä oli ihan totta, mutta kun maassa turvallani maatessa en kyennyt näkemään asiaa niin ja tulin vain entistä passiivisemmaksi, kun en pystynyt ja osannut totella neuvoja.

Katson itse olevani onnekas, koska olen terapian ja kovan työn avulla päässyt eteenpäin, mutta surettaa ne muut jotka jäävät samaan kurimukseen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin jääväni miettimään, että miten tai kuinka ammattilaisen sitten pitäisi ottaa asia esille? - Väitän, että osa saattaa ottaakin asian ("opitun avuttomuuden") esille. Mutta toisaalta tällaiseen "opittuun avuttomuuteen" on haaste puuttua ilman, että samalla kuullostaa mm hyvin naivilta. - Ei avun tarvitseva halua kuulla, että hei kuule elät muuten väärin, että sinun pitäisi tehdä tätä tai tuota itsellesi tai saamallasi rahalla.  

Siis nimenomaan ammattilaisilta olen kuullut neuvoja siihen, kuinka pitäisi budjetoida ja liikkua ja syödä terveellisesti. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole kuunnellut kun olen sanonut että en pysty, mikä minua vaivaa kun en osaa enkä pysty ja haksahdan aina kohtelemaan itseäni huonosti ja tekemään huonoja valintoja. Lääkärikin kerran nauroi päin naamaa, että keksin tekosyitä olla liikkumatta - tämähän sinänsä oli ihan totta, mutta kun maassa turvallani maatessa en kyennyt näkemään asiaa niin ja tulin vain entistä passiivisemmaksi, kun en pystynyt ja osannut totella neuvoja.

Katson itse olevani onnekas, koska olen terapian ja kovan työn avulla päässyt eteenpäin, mutta surettaa ne muut jotka jäävät samaan kurimukseen.

AP

Hmm. Tarkoitatko, että jonkun ammattilaisen tai edes muun sivullsien olsi täytynyt huomauttaa, että kuule Ap sulla on muuten täysiä kusipäitä kaikki nuo läheisesi, joten älä ota heistä mallia ja omaksu heidän tapojaan vaan sun kuule kannatta valita ja tehdä parempia tekoja ja valita itsellesi monin tavoin oikeampia vaijtoetoja.

 Mutta joo. tunnen tuskasi kun kerrot, että sinua surettaa ne kaikki muut, jotka jatkavat eloaan samasta kurimuksesta, josta sinä olet päässyt irti. Toivottavasti sinun esimerkkisi voi toimia jollekin toiselle, että ikävistäkin ja tuskaa tuottavista asioista voi päästä eroon. Mutta helppoa se ei ole, mutta sen varmasti tietänet itsekin. - Vaikka toisaalta on usein myös pelottavan helppoa ajatella ja uskoa, että kaikki olisi vain ja ainoastaan itsestä kiinni. 

Hyvin usein kuitenkin pärjätäkseen tarvii myös enemmän ja vähemmän muiden tukea ja tsemppausta. Jokaisen meistä rooli voi olla tärkeä, siinä miten kohtelemme ja tai huomioimme muut. Joillekin tuo kannsutus ja vähäinenkin tsemppaus voi tulla kotoa, toiselle voi olla koulussa  opettaja. Kolmannelle kaupan kassan kaunis hymy ja muutama huomaavainen sana. Neljännelle naapurin tervehdys. Joku onnekas voi saada kaikki edellä mainitut osakseen. Mutta kun on oikein syvällä, niin pienikin valon säteellä voi olla voimauttava ja toivoa ja rohkeutta luova vaikutus. - - Vain halveksimalla ja ylenkatsomalla muita harvoin saavuttaa mitäänhyvää; kestävää ja arvotettua.  

Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.

Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.  

Vierailija kirjoitti:

Huomasin jääväni miettimään, että miten tai kuinka ammattilaisen sitten pitäisi ottaa asia esille? - Väitän, että osa saattaa ottaakin asian ("opitun avuttomuuden") esille. Mutta toisaalta tällaiseen "opittuun avuttomuuteen" on haaste puuttua ilman, että samalla kuullostaa mm hyvin naivilta. - Ei avun tarvitseva halua kuulla, että hei kuule elät muuten väärin, että sinun pitäisi tehdä tätä tai tuota itsellesi tai saamallasi rahalla.  

Tällaisesta hän luultavasti menee vain lukkoon, tai saa aikaan voimakkaan vasta defenssin.

 Toisaalta osalla itseylpeys tai mikä lie estää avun ja tuen pyytämisen, koska ajatus saattaa olle, että "kenen lauluja laulat sen leipää syöt" eli mieluummin eletään oman itsen -näköistä elämää tehden vähäisäkin valintoja itse kuin aletaan raportoimaan niistä "isoveljelle." 

Edun valvontaan määrätylle voidaan asettaa joitain rajoituksia, mutta aina silloinkin käydään rajanvetoa siitä, että mikä on yksilön vastuu itsestä ja kuinka paljon joku toinen, kuten viranomainen voi tai saa päättää ja yksipuolisesti määrätä, kuinka tuen saajan tulee käyttyä tai toimia saamillaan avustuksilla. 

Tätä minäkin pohdin. Osaisitko ap vielä konkreettisemmin auttaa meitä ymmärtämään, miten sote-henkilökunnan tulisi asia ilmaista? "Sinä olet kokenut ikäviä asioita, jotka ovat passivoineet sinut. Voit kuitenkin aktivoitua ongelmanratkaisijaksi ja ottaa elämäsi haltuun" tms.? Kiva jos ehdit vielä avata tätä!

Vierailija kirjoitti:

Luin tänään kommentin, jossa henkilö kertoi että hän kärsii vakavasta huimauksesta joka tekee kävelemisestä vaikeaa ja hänen elämänlaatunsa on huono, koska hän ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Pyörätuoli auttaisi paljon ja helpottaisi jopa oireita joita kävely pahensi, mutta hänelle ei "anneta" pyörätuolia. Kirjoittaja vaikutti sujuvasanaiselta ja käytteli nettiä. Mietin, onko hän koskaan googlannut pyörätuolikauppiaiden nettisivuja (Eka osuma: uudet tuolit alkaen 80€, varmaan niitä hienoimpiakin malleja saisi käytettynä melko halvalla) ja tajunnut että hänellä on valtuudet tilata itselleen pyörätuoli ilman että joku antaa sen.

Voi olla että esimerkissäni oli taustalla jotakin mitä en tiedä ja siksi todellakaan henkilö ei voinut tehdä itse päätöstä. Näen kuitenkin usein vastaavia ongelmankuvauksia joissa ongelman ratkaisu selvästi parantaisi ihan valtavasti elämänlaatua mutta jotenkin ihminen ei kykene laskemaan sitä päässälaskua että nyt pieni ihan oma investointi voisi tehdä omassa elämässä paljon hyvää.  

   

Opittu avuttomuus aiheuttaa sitä, ettei ihminen yritä aktiivisesti parantaa tilannettaan ja lopulta jättää jopa tarttumatta selviin ratkaisuihin. Tätä on testattu koirilla antamalla niille sähköshokkeja samalla, kun on soitettu kelloa. Seuraavaksi koira on siirretty tilaan, joka on jaettu kahtia matalalla aidalla. Sähköshokkien antamista on jatkettu ja oletettu, että koira pakenisi toiselle puolelle turvaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan koirat ovat ennemmin jääneet kärsimään shokeista.

Myös me ihmiset voimme jäädä samalla tavalla itse rakennettuun vankilaan, vaikka ovi on koko ajan auki nenän edessä.

Vierailija kirjoitti:

Opittu avuttomuus aiheuttaa sitä, ettei ihminen yritä aktiivisesti parantaa tilannettaan ja lopulta jättää jopa tarttumatta selviin ratkaisuihin. Tätä on testattu koirilla antamalla niille sähköshokkeja samalla, kun on soitettu kelloa. Seuraavaksi koira on siirretty tilaan, joka on jaettu kahtia matalalla aidalla. Sähköshokkien antamista on jatkettu ja oletettu, että koira pakenisi toiselle puolelle turvaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan koirat ovat ennemmin jääneet kärsimään shokeista.

Myös me ihmiset voimme jäädä samalla tavalla itse rakennettuun vankilaan, vaikka ovi on koko ajan auki nenän edessä.

Aiheen ohi, mutta mietityttää kuinka noita käyttäytymistieteellisiä eläinkokeita suunnittelevat ja toteuttavat ihmiset nukkuvat yönsä. Kiduttavat eläimiä saadakseen tuloksia, joita ei kuitenkaan voida varmuudella yleistää ihmisiin. Ja jos voitaisiinkin, olisiko se tieto niin arvokasta? Olisiko sama tieto voitu saada aiheuttamatta vastaavaa kärsimystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin jääväni miettimään, että miten tai kuinka ammattilaisen sitten pitäisi ottaa asia esille? - Väitän, että osa saattaa ottaakin asian ("opitun avuttomuuden") esille. Mutta toisaalta tällaiseen "opittuun avuttomuuteen" on haaste puuttua ilman, että samalla kuullostaa mm hyvin naivilta. - Ei avun tarvitseva halua kuulla, että hei kuule elät muuten väärin, että sinun pitäisi tehdä tätä tai tuota itsellesi tai saamallasi rahalla.  

Tällaisesta hän luultavasti menee vain lukkoon, tai saa aikaan voimakkaan vasta defenssin.

 Toisaalta osalla itseylpeys tai mikä lie estää avun ja tuen pyytämisen, koska ajatus saattaa olle, että "kenen lauluja laulat sen leipää syöt" eli mieluummin eletään oman itsen -näköistä elämää tehden vähäisäkin valintoja itse kuin aletaan raportoimaan niistä "isoveljelle." 

Edun valvontaan määrätylle voidaan asettaa joitain rajoituksia, mutta aina silloinkin käydään rajanvetoa siitä, että mikä on yksilön vastuu itsestä ja kuinka paljon joku toinen, kuten viranomainen voi tai saa päättää ja yksipuolisesti määrätä, kuinka tuen saajan tulee käyttyä tai toimia saamillaan avustuksilla. 

Tätä minäkin pohdin. Osaisitko ap vielä konkreettisemmin auttaa meitä ymmärtämään, miten sote-henkilökunnan tulisi asia ilmaista? "Sinä olet kokenut ikäviä asioita, jotka ovat passivoineet sinut. Voit kuitenkin aktivoitua ongelmanratkaisijaksi ja ottaa elämäsi haltuun" tms.? Kiva jos ehdit vielä avata tätä!

Jotakuinkin näin. Olisi auttanut, jos joku olisi kertonut, että on varsin tavallista kokea lannistumisen tunteita ja jopa passivoitua jatkuvien epäonnistumisten jälkeen. Että se ikään kuin kuuluu asiaan eikä tee ihmisestä huonoa, tyhmää eikä epäonnistunutta. Ja että terapian, lääkityksen ja muiden tukitoimien avulla voi päästä ulos, jos sitoutuu tekemään työtä myös itse. AP

Kiitos Ap. Olisipa täällä enemmän tämäntapaisia tekstejä. Sain tästä mietittävää omaan tilanteeseen.