Tiedättekö, mikä entisenä köyhänä, nykyisenä keskituloisena ÄRSYTTÄÄ eniten?
Se, miten huonosti Suomessa edelleen tajutaan ihmisen oman vastuun merkitys kuopasta nousemisessa. Aikuisten, työkuntoisten ihmisten elättäminen ja hyysääminen ei kerta kaikkiaan ole yhteiskunnan tehtävä!
Minun oma köyhyyteni johtui ennen muuta siitä, että olin tehnyt niin tyhmiä valintoja uskoen, että yhteiskunnan tukiverkko kannattelee kyllä. Ja niinhän se kannatteli, vaikka tosi vähällä jouduinkin pärjäämään vuosi toisens perään. Vasta kasvettuani henkisesti aikuiseksi (reilusti yli 30 v) sisäistin, että hemmetti tämä on ihan itsestäni kiinni ja minähän nousen.
Niin aloin uudelleenkouluttautua, hain apua minua aiemmin rajoittaneisiin mielenterveyden pulmiin ja muutenkin suoristin selkäni ja päätin aloittaa vastuunkannon omasta elämästäni. Valmistuin ja sain uutta koulutustani vastaavaa työtä.
Kun yhtäkkiä humpsahsin köyhästä keskituloiseksi, hämmennyin ensin tajutessani miten helppo Suomessa todella on elää muiden varassa. Vaikka paperilla tienasin paaaaljon enemmän kuin ennen, ei käteen jäänyt lopulta kuin pari sataa euroa enemmän kuin tuilla eläessäni.
En silti luovuttanut vaan päätin jatkaa osaamiseni kehittämistä ja pyrkiä vähitellen paremmille palkkatasoille. Palkkaakin tärkeämpää minulle on ollut kokemus siitä, että saan itse vastata itsestäni, ja että pystyn nousemaan köyhyydestä vaikeuksista huolimatta!
Kyllä, uskon täysin ihmisen omaan vastuuseen omasta hyvinvoinnistaan. Poikkeuksena sairaudet tai muut ylivoimaiset ongelmat, joita varten edelleen tarvitsemme jonkinlaisen sosiaaliturvan.
Kommentit (81)
Kokoomustrolli heräsi! Ehkä omana köyhyysaikanasi oli tuollaista, mutta nykyään ei.
Olet jokaisen kunnon demarin pahin painajainen. Heidän mielestään pienen ihmisen ei pidä eikä tarvitse tehdä yhtään mitään, paitsi tietysti äänestää demareita. Kaiken muun tekee ylivoimaisella taidollaan suuri ja mahtava Yhteiskunta.
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Voit olla oikeassa. Mutta miksi vetelehdit laiskana nelikymppiseksi, etkä mennyt töihin nuorempana?
Ja mitenköhän niihin mielenterveysongelmiin saa apua?
Minulle on vain määrätty vanhimpia ja haitallisimpia mahdollisia nappeja ja pakotettu sairaalahoitoon mihin ei ole varaa. Kuukaudesta toiseen saa stressata mitä kela sanoo ja lähteekö kämppä alta. Koita tästä sitten nousta ja tehdä suunnitelmia.
Todellakin onnistuu nelikymppisenä! Olen nyt jo yli 40 v. Tajutessani ongelman olin noin 35 v.
Ap
En voi sanoa samaa. Itselleni palkasta jäi paljon enemmän kuin tuista. Ero oli suuri. Valitettavasti jouduin takaisin tuille. Sairaseläkkeelle. Ja huomaan eron entiseen selkeästi.
Opiskelin, joka oli köyhää mutta iloista aikaa. Olin töissä. Olin sairaana ja tuilla eli köyhä. Olin taas töissä ja nyt tuilla.
Jos jollekin tulee yllätyksenä, niin kerron että elämäntilanteet voi muuttua. Nyt ei paljon naurata, .uutta tietysti tässä etsii ratkaisuja suuntaan jos toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Voit olla oikeassa. Mutta miksi vetelehdit laiskana nelikymppiseksi, etkä mennyt töihin nuorempana?
viittinkö vastata.........ollut töissä 15v ja sairastuin, en voi vanhaa työtä tehdä. Jos uudelleen kouluttaudun niin kuka jonkun 45v palkkaa.
Minäkin olen raivannut tieni käytännössä 0-tuloisesta hyvätuloisiin. Lisäksi varmistan tästä syystä myös tulevaisuutta yhä edelleen säästämällä ja sijoittamalla.
Näinhän se tietysti osittain on jos on terve ja samat mahdollisuudet kuin muillakin. Itse opiskelin lukion jälkeen ammattiin josta sain heti ammattitaudin. Nuori kun olin menin toisen alan kouluun ja valmistuin, vain saadakseni toisen ammattitaudin. Siinä vaiheessa oli jo lapsikin. Työllä ja tuskalla pääsin kolmannelle alalle, vaikka TE-keskus koetti kaikkensa estää. Alalta tietysti löytyy vain pätkätöitä ja viimeisimmästä sain pahan rasitusvamman. Jälleen työttömänä, nyt ikää jo 50v. Nyt tuntuu siltä että jo riittää yhdelle ihmiselle, ei ole enää voimia aloittaa jälleen uudelleen alusta. Tekee mieli lyödä hanskat tiskiin. Olen ainakin yrittänyt. Luultavasti vielä kerran kerään itsetunnon ja voiman rippeet ja opiskelen neljännen ammatin ja jos ei työtä löydy, saa olla siinä. Kuinka paljon ihmiseltä voi vaatia yrittämistä kun aina menee pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Voit olla oikeassa. Mutta miksi vetelehdit laiskana nelikymppiseksi, etkä mennyt töihin nuorempana?
viittinkö vastata.........ollut töissä 15v ja sairastuin, en voi vanhaa työtä tehdä. Jos uudelleen kouluttaudun niin kuka jonkun 45v palkkaa.
No sinulla on ollut 15 vuotta aikaa kartuttaa omaisuuttasi ja sitä kautta hankkia lisätuloja. Miksi olet valinnut toisin?
Tämä on just tämä, kun itse on tehnyt paljon uhrauksia ja töitä oman onnensa eteen, niin vituttaa, ettei muut tee samaa. Olisin varmasti samaa mieltä, jos omat ponnistelut ja uhraukset olisivat tuottaneet yhtä hyvin hedelmää. Ehkä joskus kymmenen vuoden päästä sitten.
Oman kokemuksesi perusteella et voi yleistää tapausta,muihin. Kun yhteiskunta on mätä,,modreni hölmölä, ei vika ole yksilössä vaan systeemissä ja päätöksenteossa (kun ns. Asiantuntijuus päätöksenteon tukena perustuu omien sidosryhmien hyysäämiseen).
Nykyisin esim. Jatkuva oppiminen ja kouluttauminen muuhun joku instanssi määrää ties mite uhkailemalla, ei todellakaan ole kestävä tie, kun kaikille tarjotaan jotain eikä sovelleta samaa kuin esim. Räätälöidyssä markkinoinnissa ehkä tajuttu, homma ei etene.
Ja vaikka joku toimittaja myöntääkin olevansa kateellinen harmaille sujahtajille vaikla hiihtoladuilla, ei kannata vinkua anonyymina,sellaisenxtoimittajan omia itsetunto-ongelmiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Voit olla oikeassa. Mutta miksi vetelehdit laiskana nelikymppiseksi, etkä mennyt töihin nuorempana?
viittinkö vastata.........ollut töissä 15v ja sairastuin, en voi vanhaa työtä tehdä. Jos uudelleen kouluttaudun niin kuka jonkun 45v palkkaa.
Eli mielestäsi kannattaa jäädä kotiin veronmaksajien rahoilla eikä edes yrittää? Ikävä sanoa, mutta mielestäni toi on tekosyy jonka uskottelet itsellesi. Oikea syy on se, ettet viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Se, miten huonosti Suomessa edelleen tajutaan ihmisen oman vastuun merkitys kuopasta nousemisessa. Aikuisten, työkuntoisten ihmisten elättäminen ja hyysääminen ei kerta kaikkiaan ole yhteiskunnan tehtävä!
Minun oma köyhyyteni johtui ennen muuta siitä, että olin tehnyt niin tyhmiä valintoja uskoen, että yhteiskunnan tukiverkko kannattelee kyllä. Ja niinhän se kannatteli, vaikka tosi vähällä jouduinkin pärjäämään vuosi toisens perään. Vasta kasvettuani henkisesti aikuiseksi (reilusti yli 30 v) sisäistin, että hemmetti tämä on ihan itsestäni kiinni ja minähän nousen.
Niin aloin uudelleenkouluttautua, hain apua minua aiemmin rajoittaneisiin mielenterveyden pulmiin ja muutenkin suoristin selkäni ja päätin aloittaa vastuunkannon omasta elämästäni. Valmistuin ja sain uutta koulutustani vastaavaa työtä.
Kun yhtäkkiä humpsahsin köyhästä keskituloiseksi, hämmennyin ensin tajutessani miten helppo Suomessa todella on elää muiden varassa. Vaikka paperilla tienasin paaaaljon enemmän kuin ennen, ei käteen jäänyt lopulta kuin pari sataa euroa enemmän kuin tuilla eläessäni.
En silti luovuttanut vaan päätin jatkaa osaamiseni kehittämistä ja pyrkiä vähitellen paremmille palkkatasoille. Palkkaakin tärkeämpää minulle on ollut kokemus siitä, että saan itse vastata itsestäni, ja että pystyn nousemaan köyhyydestä vaikeuksista huolimatta!
Kyllä, uskon täysin ihmisen omaan vastuuseen omasta hyvinvoinnistaan. Poikkeuksena sairaudet tai muut ylivoimaiset ongelmat, joita varten edelleen tarvitsemme jonkinlaisen sosiaaliturvan.
Mä opiskelin tietoisesti hyvä liksasen duunin ja teen tätä työtä pelkästään palkan takia. Mua ei edes kiinnosta tämä työ yhtään. Kun valmistuin ja alotin asianajajan työt, niin samalla aloin sijoittaa. Vielä kolme vuotta, niin lopetan duunit täysin ja alan elämään ihan omaa elämää vaimon kanssa ns systeemin ulkopuolella
Vaimokin opiskeli ammatin pelkän rahan takia ja ollaan säästetty ja sijoitettu ja asuntokin on maksettu lopullisesti 2021. Asunto myydään varmaan aika heti, kun arvo on noussut sillai, että voittoa tulee mukavasti.
Rahat hyvään elämään riittää kun ollaan 98 vuotiata. Jos sinne eletään ja rahat loppuu, niin seo snara kaulaan. Tohon ikävuoteen ollaan laskettu rahojen riittävän. Olen myös laskenut sivussa oman elintason jos esim ero tulee kesken matkan, niin sillon loppuu rahat kun olen 93 vuotias. En odota mitään muuta kun vuotta 2023 joulukuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sama ei onnistukaan nelikymppisenä.
Voit olla oikeassa. Mutta miksi vetelehdit laiskana nelikymppiseksi, etkä mennyt töihin nuorempana?
viittinkö vastata.........ollut töissä 15v ja sairastuin, en voi vanhaa työtä tehdä. Jos uudelleen kouluttaudun niin kuka jonkun 45v palkkaa.
Toi on ihan itsestä kiinni. Minun miehellä on oma LVIS firma ja palkkasi tammikuussa viisi uutta työntekijää vakituiseksi ja niiden työmiesten ikä oli 48, 53, 56, 56, 59. Lähellä eläkeikää pari, mutta mies ajattelee asioita aivan erilailla, kun muut. Tuossa on kokemusta niin paljon, että tulevat nuoret, jotka tulee koulunpenkiltä töihin, niin he menevät suoraan näiden iäkkäimpien miesten kanssa töihin oppimaan sellaista mitä koulussa ei opeteta. Vaikka mieheni on itse vasta 42 vuotias, niin hän ymmärtää kokemuksen määrän ja ikä ei ole este työnteolle jos on kunnossa oleva ihminen. Nämä vanhemmat, jotkaa näille nuorille sen lopun työnteolla, niin jonain päivänä nämä nuoret on vanhoja ja he opettavat niitä, jotka syntyy tänäpäivänä. Ehkä ton takia miehen firmalla meneekin niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, miten huonosti Suomessa edelleen tajutaan ihmisen oman vastuun merkitys kuopasta nousemisessa. Aikuisten, työkuntoisten ihmisten elättäminen ja hyysääminen ei kerta kaikkiaan ole yhteiskunnan tehtävä!
Minun oma köyhyyteni johtui ennen muuta siitä, että olin tehnyt niin tyhmiä valintoja uskoen, että yhteiskunnan tukiverkko kannattelee kyllä. Ja niinhän se kannatteli, vaikka tosi vähällä jouduinkin pärjäämään vuosi toisens perään. Vasta kasvettuani henkisesti aikuiseksi (reilusti yli 30 v) sisäistin, että hemmetti tämä on ihan itsestäni kiinni ja minähän nousen.
Niin aloin uudelleenkouluttautua, hain apua minua aiemmin rajoittaneisiin mielenterveyden pulmiin ja muutenkin suoristin selkäni ja päätin aloittaa vastuunkannon omasta elämästäni. Valmistuin ja sain uutta koulutustani vastaavaa työtä.
Kun yhtäkkiä humpsahsin köyhästä keskituloiseksi, hämmennyin ensin tajutessani miten helppo Suomessa todella on elää muiden varassa. Vaikka paperilla tienasin paaaaljon enemmän kuin ennen, ei käteen jäänyt lopulta kuin pari sataa euroa enemmän kuin tuilla eläessäni.
En silti luovuttanut vaan päätin jatkaa osaamiseni kehittämistä ja pyrkiä vähitellen paremmille palkkatasoille. Palkkaakin tärkeämpää minulle on ollut kokemus siitä, että saan itse vastata itsestäni, ja että pystyn nousemaan köyhyydestä vaikeuksista huolimatta!
Kyllä, uskon täysin ihmisen omaan vastuuseen omasta hyvinvoinnistaan. Poikkeuksena sairaudet tai muut ylivoimaiset ongelmat, joita varten edelleen tarvitsemme jonkinlaisen sosiaaliturvan.
Mä opiskelin tietoisesti hyvä liksasen duunin ja teen tätä työtä pelkästään palkan takia. Mua ei edes kiinnosta tämä työ yhtään. Kun valmistuin ja alotin asianajajan työt, niin samalla aloin sijoittaa. Vielä kolme vuotta, niin lopetan duunit täysin ja alan elämään ihan omaa elämää vaimon kanssa ns systeemin ulkopuolella
Vaimokin opiskeli ammatin pelkän rahan takia ja ollaan säästetty ja sijoitettu ja asuntokin on maksettu lopullisesti 2021. Asunto myydään varmaan aika heti, kun arvo on noussut sillai, että voittoa tulee mukavasti.
Rahat hyvään elämään riittää kun ollaan 98 vuotiata. Jos sinne eletään ja rahat loppuu, niin seo snara kaulaan. Tohon ikävuoteen ollaan laskettu rahojen riittävän. Olen myös laskenut sivussa oman elintason jos esim ero tulee kesken matkan, niin sillon loppuu rahat kun olen 93 vuotias. En odota mitään muuta kun vuotta 2023 joulukuu.
Tämä! En mitään muuta kadu elämässäni kuin tätä, etten lähtenyt heti opiskelemaan hyvää ja hyvätuloista ammattia. No nyt olen siinä putkessa, mutta 20 vuotta meni käytännössä hukkaan enkä taida enää keritä tähän, että voisin noin vain jäädä elämään juuri sellaista elämää kuin haluan. Mutta lapsilleni olen teroittanut, että ammatti kannattaa ensisijaisesti valita sen perusteella että töitä todennäköisesti löytyy ja siitä maksetaan hyvin. Joku media-assari voi tuntua kivalta, mutta töitä et saa.
Onnittelut että te tajusitte ajoissa!
Vierailija kirjoitti:
Se, miten huonosti Suomessa edelleen tajutaan ihmisen oman vastuun merkitys kuopasta nousemisessa. Aikuisten, työkuntoisten ihmisten elättäminen ja hyysääminen ei kerta kaikkiaan ole yhteiskunnan tehtävä!
Minun oma köyhyyteni johtui ennen muuta siitä, että olin tehnyt niin tyhmiä valintoja uskoen, että yhteiskunnan tukiverkko kannattelee kyllä. Ja niinhän se kannatteli, vaikka tosi vähällä jouduinkin pärjäämään vuosi toisens perään. Vasta kasvettuani henkisesti aikuiseksi (reilusti yli 30 v) sisäistin, että hemmetti tämä on ihan itsestäni kiinni ja minähän nousen.
Niin aloin uudelleenkouluttautua, hain apua minua aiemmin rajoittaneisiin mielenterveyden pulmiin ja muutenkin suoristin selkäni ja päätin aloittaa vastuunkannon omasta elämästäni. Valmistuin ja sain uutta koulutustani vastaavaa työtä.
Kun yhtäkkiä humpsahsin köyhästä keskituloiseksi, hämmennyin ensin tajutessani miten helppo Suomessa todella on elää muiden varassa. Vaikka paperilla tienasin paaaaljon enemmän kuin ennen, ei käteen jäänyt lopulta kuin pari sataa euroa enemmän kuin tuilla eläessäni.
En silti luovuttanut vaan päätin jatkaa osaamiseni kehittämistä ja pyrkiä vähitellen paremmille palkkatasoille. Palkkaakin tärkeämpää minulle on ollut kokemus siitä, että saan itse vastata itsestäni, ja että pystyn nousemaan köyhyydestä vaikeuksista huolimatta!
Kyllä, uskon täysin ihmisen omaan vastuuseen omasta hyvinvoinnistaan. Poikkeuksena sairaudet tai muut ylivoimaiset ongelmat, joita varten edelleen tarvitsemme jonkinlaisen sosiaaliturvan.
Tuolla asenteella todelliset mielenterveysongelmasi ovat vasta edessä, tämä myös viestinä muille kyykyttäjille koska olet seuraavan jonossa.
Kiitos jakamisesta. Yhteiskunta joka houkuttelee ja mahdollistaa omalla työllä elintason parantamisen on terve ja elinvoimainen.
Suomi ei tässä asiassa mitenkään loista, tuilla elävän vs. ahkerasti töitä tekevän tulotasoissa pitäisi olla kunnollinen ero. Kyllä tuloeroille!