Mistä olet katkera elämässäsi?

En yhtään mistään. Mitä se hyödyttäisi ja miten se tekisi elämänlaatuni paremmaksi?

Ehkä omasta tyhmyydestä nuoruudessa kun luulin, että parisuhteen toinen osapuoli muuttuu ajan kanssa tai että häntä voi muokata "oikeaan suuntaan".

Hetkittäin jostain itse tekemistäni tyhmistä valinnoista. Kauan myös katkeroitti kokemani huono kohtelu suhteessa, mutta olen pääsemässä siitä ja itepähän siihen ryhdyin ja siinä pysyin, kukaan ei pakottanut.

En osaa kadehtia toisia koska tiedän että monellakin on näkösällä vain jäävuoren huippu. Pohjalla voi olla mitä vain. Ja ihmisiä jotka selviää ja pärjää, onnittelen mielessäni. Ei se ole minulta pois.

En tarkemmin miettien osaa olla katkera oikein mistään. Ja yritän sitä välttää koska se happamoittaa elämän jonka olen aivan sattumalta saanut.

En mistään. Omilla valinnoillani luon enimmäkseen oman elämäni. Katkeruus sairastuttaa ja vie ilon ja vapauden.

Itse oman leiviskäni hoidan. Pysyn erossa katkerista ihmisistä koska en ole roskis enkä nyrkkeilysäkki.

Aina voi muuttaa elämänsä suuntaa.

Syntymästä. En halunnut ja nyt kärsin loppuelämäni.

En katkera, mutta välillä harmittaa ettei omat vanhemmat panostaneet meidän lasten hyvinvointiin. Mitään ei saatu harrastaa. Kaikkiin pyyntöihin sanottiin höpö höpö ja pidettiin hirveä saarna ettei kaikkea voi saada. Puhuttiin herroista ja herrojen lapsista ja pidettiin omaa perhettä jonain köyhälistönä. Molemmat vanhempani kuitenkin töissä olivat. Mihinkään ei silti muka varaa ollut.

Se, että olen syntynyt kaikin puolin rumaksi naiseksi, saa minut tuntemaan päivittäin suurta katkeruutta. Olen varmasti todella paska ihminen kun minua on tällä tavalla rankaistu.

Olen katkera mielenterveysongelmistani. Sain samat sairaudet kuin äidilläni on. Mummollakin oli ja varmaan hänen edeltäjilläänkin. Pahinta että olen periyttänyt ne omalle lapselleni.

Siitä että olen 24v, enkä ole seurustellut kertaakaan. Viimeksi minulla oli säätöä miehen kanssa kun olin 20v. Nyt olen ihastunut naispuoliseen kaveriini, joka väittää että hänellä on tunteita minua kohtaan ja ollaan myös harrastettu seksiä, mutta friendzoneen jouduin taas. Huoh.

Olen myös aika katkera siitä että haluamaani korkeakouluun pääsevät pääosin vain ne, joilla on varaa maksaa useiden satojen eurojen valmennuskurssit, ja varata koko kevät pänttäämiseen. Minulla ei ole varaa ottaa kokoaikaisesta työstä vapaata, eikä laittaa rahaa valmennuskursseihin kun elän nyt aikalailla kädestä suuhun. Luultavasti joudun hakemaan sellaiselle alalle, joka ei ole niinkään itseäni kiinnostava. Ja rajoitettujen opintotukikuukausien sekä ensikertalaiskiintiön takia joudun jumittamaan tuolla alalla koko loppuelämäni, vaikka huomaisin heti opintojen alussa että tämä ei ole minun alani. Ja sitten vielä opintolaina... Loppuelämä sitä maksellessa :-) Tekisi mieli vetää mojovat itkut tähän aurinkoiseen sunnuntaikeskipäivään.

n24

Siitä etten ole koskaan saanut pildeä. 

Vierailija kirjoitti:

Siitä että olen 24v, enkä ole seurustellut kertaakaan. Viimeksi minulla oli säätöä miehen kanssa kun olin 20v. Nyt olen ihastunut naispuoliseen kaveriini, joka väittää että hänellä on tunteita minua kohtaan ja ollaan myös harrastettu seksiä, mutta friendzoneen jouduin taas. Huoh.

Olen myös aika katkera siitä että haluamaani korkeakouluun pääsevät pääosin vain ne, joilla on varaa maksaa useiden satojen eurojen valmennuskurssit, ja varata koko kevät pänttäämiseen. Minulla ei ole varaa ottaa kokoaikaisesta työstä vapaata, eikä laittaa rahaa valmennuskursseihin kun elän nyt aikalailla kädestä suuhun. Luultavasti joudun hakemaan sellaiselle alalle, joka ei ole niinkään itseäni kiinnostava. Ja rajoitettujen opintotukikuukausien sekä ensikertalaiskiintiön takia joudun jumittamaan tuolla alalla koko loppuelämäni, vaikka huomaisin heti opintojen alussa että tämä ei ole minun alani. Ja sitten vielä opintolaina... Loppuelämä sitä maksellessa :-) Tekisi mieli vetää mojovat itkut tähän aurinkoiseen sunnuntaikeskipäivään.

n24

Sinä olet vielä niin nuori, ettet edes itse tajua sitä ja sulla on vielä koko elämä ja mahdollisuudet edessäsi. Älä anna niiden mennä hukkaan. Se vasta onkin katkeraa kun tietää että kaikki on jo takana päin.

T. N43

Olen katkera huonoista sosiaalisista taidoistani. Vain todella harvan kanssa tulen luonnollisen helposti toimeen. Tuntuu että täytyy yrittää hirveästi ja mitä enemmän yritän sitä huonommaksi homma yleensä menee. Kavereita vaikea saada.

Minut voi helposti jättää monesta jutusta ulkopuolelle, olen se hiljainen tyyppi kulmassa. Sosiaalisemmat pääsevät helposti mukaan juttuihin ja heille tapahtuu paljon. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni sillä itsekin jättäisin hiljaisen tyypin helposti huomiotta.

Tulihan tuossa oltua lievästi katkera koko maailmalle, kun nuorena kuuli sitä mantraa, että käy koulut hyvin pääset töihin ja sitten löydät puolison ja perustat perheen, ja blaa. Mikään ei toteutunut.

No sitten ymmärsin ettei mun katkeruus kiinnosta ketään, ja kaikkein vähiten hyödyttää minua. Muutin ajattelutapaani ja nyt kaikki sujuu paremmin.

Siitä, etteivät vanhempani suojelleet minua sukulaisen ahdistelulta/karkeilta puheilta nuorena. Tämä tapahtui heidän silmiensä edessä.

Vierailija kirjoitti:

Se, että olen syntynyt kaikin puolin rumaksi naiseksi, saa minut tuntemaan päivittäin suurta katkeruutta. Olen varmasti todella paska ihminen kun minua on tällä tavalla rankaistu.

Älä ajattele noin. Geenilotto tarjosi ulkonäön. Ja paska olet jos ajattelet olevasi paska. Etsi itsestäsi joka päivä hyviä puolia. Kirjoita ne vaikka ylös. Kertaa ja täydennä listaa ajan kanssa. Ala ajatella itsestäsi positiivista, ja joku päivä maailmakin saattaa huomata sinun hyvät puolesi. 

Mistäkö tiedän? Olen itse mies ja kokemukseni naisten kanssa sai mut tuntemaan oloni rumaksi hirviöksi, joten päätin että ollaan sitten sellainen. Auttoiko se mitään? Olo tuli aina vain paskemmaksi.

Jotenkin aloin muuttaa ajatteluani ja täytyy myöntää, se kaikki moska johtui omasta ajattelutavasta. Toki se että ensimmäinen naiskontakti pitkään aikaan osoittautui supermukavaksi, oli puhdasta tuuria, enkä tiedä olisinko sovitellut kravattia - hamppuista sellaista - jos olisin aloitteeseeni saanut tylympää palautetta. Nyt kohtaan maailman positiivisemmin ja itsevarmemmin, ulkonäkö on saman geenilototn tulos kuin ennemkin, mutta useamman kilon vähemmän ja hygiena hoidettu päivittäin. Jo se antaa itseluottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että olen syntynyt kaikin puolin rumaksi naiseksi, saa minut tuntemaan päivittäin suurta katkeruutta. Olen varmasti todella paska ihminen kun minua on tällä tavalla rankaistu.

Älä ajattele noin. Geenilotto tarjosi ulkonäön. Ja paska olet jos ajattelet olevasi paska. Etsi itsestäsi joka päivä hyviä puolia. Kirjoita ne vaikka ylös. Kertaa ja täydennä listaa ajan kanssa. Ala ajatella itsestäsi positiivista, ja joku päivä maailmakin saattaa huomata sinun hyvät puolesi. 

Mistäkö tiedän? Olen itse mies ja kokemukseni naisten kanssa sai mut tuntemaan oloni rumaksi hirviöksi, joten päätin että ollaan sitten sellainen. Auttoiko se mitään? Olo tuli aina vain paskemmaksi.

Jotenkin aloin muuttaa ajatteluani ja täytyy myöntää, se kaikki moska johtui omasta ajattelutavasta. Toki se että ensimmäinen naiskontakti pitkään aikaan osoittautui supermukavaksi, oli puhdasta tuuria, enkä tiedä olisinko sovitellut kravattia - hamppuista sellaista - jos olisin aloitteeseeni saanut tylympää palautetta. Nyt kohtaan maailman positiivisemmin ja itsevarmemmin, ulkonäkö on saman geenilototn tulos kuin ennemkin, mutta useamman kilon vähemmän ja hygiena hoidettu päivittäin. Jo se antaa itseluottamusta.

Niin tarjosi ja paljon huonommin ei olisi voinut käydä. Näytän siltä, että minut on kasattu jäljelle jääneistä osista, jotka ei kevannut kenellekään muulle. Kärsin ihan todella ja mietin joka päivä mitä pahaa minä olen tehnyt, kun joudun elämään näin. Vaikea keksiä mitään positiivista kirjoitettavaa, koska joutuisin todellakin keksimään ne asiat, objektiivisesti arvioituna minussa ei ole mitään hyviä asioita. Kiitos paljon kivasta vastauksesta silti. Hyvä tietää, että maailmassa on vielä ihnimillisyyttä jäljellä.

Mä en oo katkera. Mun on tositosi vaikea kuvitella, että ikinä olisin katkera yhtään mistään, ikinä. Mul on paljon samaa, mitä muilla täällä, siis samoja syitä, mistä joku on katkera, mut minä en. Mun kokemukset tekee minusta minut, olen hyväksynyt ne jutut osana mun tähänastista elämää ja pyrin tekemään tulevaisuudestani parhaan mahdollisen. Iloitsen kun huomaan, et oon menossa oikeaan suuntaan. Iloitsen vähästä ja olen onnellinen paljosta mitä mulla on. Sori nyt vaan, mut kokemukseni mukaan katkeruus on hyvin lähellä kateellisuutta, siis yhdistyy samassa ihmisessä.. Katkeruus on tavallaan kateellisuuden peilikuva, kääntyy itseään kohti ja omaan menneisyyteen, eikä ulospäin ja muihin, mut samasta asiasta tavallaan kyse. Yhtä myrkyttävää. Että te kaikki, joilla on asioita, joista tunnette katkeruutta. Pysähtykää ja tuntekaa se tunne valmiiksi ja päästäkää siitä irti. Muuten se myrkyttää teidät, ettekä varmasti elä niin pitkään, kuin mihin teillä olisi muuten potentiaalia. Enkä ole uskovainen, enkä käynyt terapiassa, kunhan vaan sanon. Kuulkaas kun viisas puhuu.

Se harmittaa että töin töitä ja harrastin nuorena niin paljon ja montaa lajia ettei aikaa ollut juhlia tai juoda. Myös vastakkaisen sukupuolen tavoittelun aloitin liian vanhana, yli 30 vuotiaana.

Juonu en ole vieläkään ja panemaankin pääsee enää tällä iällä tosi harvoin. Suurimpana syynä että tuli hankittua lapset niin alkuvaiheessa suhdetta.

Koulukiusaaminen katkeroitti. Aiheuttanut paljon säröjä itsetuntooni. Tiedän että pärjään ja kykenen saavuttamaan unelmani mutta tieto ei korjaa tunnetta :/ välillä olen ahdistunut siitä etten ole tarpeeksi hyvä, fiksu, kaunis. Koen ettei kukaan usko että olen myöskään haluttava nainen vaikka miehiä mulla on ollut paljon ennenkin. On ihan järjetöntä tunteä näin. Olen myös aikamoinen erakko ja uskottelen itselleni usein etten tarvitse muita ihmisiä ja muut ihmiset ovat ihan turhia ja tuovat vain tuskaa..no uskon että tuskaa oikeasti tuovatkin joten olen todella varovainen. Asun yksin enkä oikeen haluaisi tavata mitään enkä olla töissä jossa pitää puhua kenellekkään tai tehdä yhteistyötä vaikka kykenenkin olemaan normaalisti. 

Mut joo kiusaamisella on ollut todella pitkän matkan huono vaikutus muhun ja olen ihan helvatasti joutunut taistelemaan ja itseäni puskemaan jotten ole jäänyt ulos yhteiskunnasta. Ristiriitaisia tunteita itseäni ja muita kohtaan. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi joutua kiusatuksi mutta kokoajan sitä tapahtuu eikä kukaan osaa/halua auttaa saati estää.

Lapsuuden ikävät kokemukset.

Se miltä näytän.

Että annoin ihmisten hyväksikäyttää minua.

Pelkuruuteni.

Se että en vieläkään ole pystynyt solmimaan ihmissuhteita, vaikka olen työstänyt sitä pari vuotta.