Mistä olet katkera elämässäsi?

Vierailija kirjoitti:

Koska vaimo opiskelee eikä siis voi maksaa puolia kuluista, koska saa niin vähän raahaa. Ei kuulemma voi tehdä niin paljon töitä, että tulot olisivat tasan. Minä en saa säästetyä, kun rahat menevät tavallaan toisen elättämiseen. 

Ja opiskeluko ei maksa itseään takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkera siitä, että ystävyyssuhteeni eivät kestä. Aina olen kokenut voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita kouluikäisestä asti. En jotenkin löydä omaa paikkaani missään porukassa. Ystävyydet hiipuvat, vaikka mitä tekisi.

Ystävyydet nyt vain yleensäkin hiipuvat tällaisessa nykyisessä itsekkäässä kertakäyttömaailmassa. En ole oikein ymmärtänyt, miten ihan fiksutkin ihmiset dumppaavat "ystävänsä" ihan mitättömistäkin syistä. Yksipuolinen hyväksikäyttösuhde onkin sitten tietysti eri asia. Silloin pitääkin tämä ns. ystävä dumpata ja äkkikä.

Näin se taitaa usein mennä.

Vanhaan ystävään tai tuttuun voi ottaa yhteyttä myös vuosien jälkeen. On ihan luonnollista, että elämä vie toisaalle pitkäksikin aikaa.

Olen joskus kokeillut, muttei se oikein mihinkään ole johtanut. Ihmissuhteet eivät enää siinä vaiheessa ole päivittyneet tuttavuutta kummemmiksi.

Siitä että ryyppäsin nuorena enkä opiskellut

Vierailija kirjoitti:

En mistään. Muutama asia on, jonka ehdottomasti tekisin toisin, tiesin mokaavani jo sillä hetkellä, joten ne kokemukset olisi voinut jättää väliin. No nyt niistä on varmasti opittu. Jokainen pelaaja niillä korteilla mitä on, älkää olko katkeria.

Miksei huonoista korteista saisi olla katkera?

Minua harmittaa se, etteivät vanhempani hoitaneet parisuhde- ja mielenterveysongelmiaan asianmukaisesti. Jos he olisivat pitäneet näistä asioista huolta, niin lapsuuteni ja nuoruuteni olisivat varmasti olleet paljon mukavampaa aikaa.

Siitä olen katkera että olen joutunut turhaan maksamaan eläkevakuutusmaksuja. Minulla on oma työ ja maksan käytännössä 20 prosenttia tuloistani eläkemaksua, mutta eläkettä kertyy 42 vuoden työurasta saman verran kuin saisin takuueläkettä vaikka en olisi tehnyt päivääkään työtä. En ole katkera pienistä tuloista, se on oma valinta, mutta siitä että en eläkkeelle siirryttyäni saa mitään hyvitystä pitkästä työurasta ja olen joutunut tinkimään tärkeistä menoista saadakseni maksettua lakisääteiset eläkemaksut, ja toinen saa  saman tekemättä mitään.

Olen katkera siitä että mt-ongelmainen juoppoäitini myrkytti lapsuudessa mieleni. Nyt en kykene rakastumaan, enkä kokemaan iloa.

Mielenterveysongelmista joiden takia elämä on yhtä tuskaa saat*na.

Olen suorastaan juopunut katkeruudesta.

Mutta ei sen enempää tässä.

Olen ainakin surullinen siitä, että moni on kohdellut minua huonosti.  Itse on halua olla mikään paras, mutta sen voin sanoa etten koskaan tarkoituksella ole ketään loukannut. Sen takia tuntuu hirveän epäreilulta tuo muiden käytös. Itse olen ehkä ollut liian kiltti, mutta toisaalta se vastaan sanominenkaan ei ole paljon auttanut. Katkera olen ehkä eniten siitä, kun oma nuoruus on ollut niin ikävää aikaa ja mennyt kuin ohi. Olen ollut niin yksin ja kiusattu sekä  joutunut tähän tilanteeseen juuri muiden käytöksenkin  takia, kun muut eivät enää halunneet olla kanssani.  Ei se oma sosiaalisuuskaan tosin tässä ole ainakaan kehittynyt ja nykyään olen todella varovainen muiden kanssa ja jotenkin jo tottunut olemaan yksin. Kiltti kyllä olen edelleen ja  haluan kaikesta huolimatta olla se joka mieluummin auttaa muita eli en halua purkaa ongelmia muihin. Välillä on silti aika vaikeaa toimia normaalista muiden kanssa ja jännitän paljon. Sellainen luontevuus on vaikeaa. Toivoisin, että olisin saanut sellaisen "perusnuoruuden". Olen aina ollut vähän ujo ja nämä kokemukset ovat tuoneet ne vähän ikävät piirteet

( arkuus, jännitys) vielä voimakkaammin esiin.  Muuten en ole katkera mistään ja toisaalta en helposti suutu sekä olen ihan positiivinen ihminen ja en jaksa mistään pienestä asiasta välittää.

Katkera siitä, etten tyhmyyttäni sitoutumiskammossani antanut eräälle ihanalle miehelle mahdollisuutta silloin, kun se oli ajankohtaista. Nyt on liian myöhäistä.

Olen katkera lääkärille, joka miehelleni väitti ettei hänellä mitään ole. Buranaa ja kotiin. Tämä toistui 3 kertaa kahden kuukauden aikana, kunnes eri lääkäri laittoi eteenpäin tutkimuksiin. Syöpähän se oli ja levinnyt joka paikkaan, hoitoja ei edes aloitettu vaan suoraan saattohoitoon. Mies kuoli 2,5kk diagnoosista.

Kiusaaminen koulussa,työpaikoissa ja syytteen koulukamujen tekosiin,johon en ollut syyllinen.Uhkailtiin jopa koulukodilla.Ryhdyin pelkäämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaamisesta.

Koulukiusaaminen on tosiaankin viheliäin idiotismin muoto. Silloin kun minä olin koulussa, niin ne harvat kiusaajat tulivat yleensä muutenkin huonoista perheistä, mutta ilmeisesti tämä ilmiö on nykyään keskiluokkaistunut ja sitä myöten myös yleistynyt. Ja nämä kiusaajat eivät edes kadu toimintaansa mitenkään, vaan pitävät sitä vaan ihan normaalina toimintana. Yleensä he jatkavat elämäänsä eteenpäin ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Myös kouluissa yritetään lakaista nämä asiat maton alle, tai sitten pahimmassa tapauksessa tehdäänkin uhrista syyllinen, jonka täytyy vaihtaa koulua.

Hävetkää v*tun kiusaajat ja heidän myötäilijät!

Kiitos tästä viestistä. Omat kiusaajani olivat myös pääosin niitä ihan hyvien perheiden lapsia ja  ovat päässeet jo hyvin eteenpäin elämässä. Heillä oli myös hyvä asema koulussa ja monet pitivät heistä, vaikka ottivat ne heille alempiarvoiset ja heikommalla olevat hampaisiinsa. Jotkut opettajat olivat myös todella tykästyneitä  näihin "mukaviin" oppilaisiin.  Se kyllä ärsytti niin paljon. Tuntuu, että nämä "viisaat" olivat tavallaan niitä johtajia ja heillä oli sitten niistä huonompien perheiden lapsista koostunut "hovi", joka teki sen varsinaisen työn. Monesti juuri nämä oppilaat joutuivat puhutteluun, mutta ne johtajat pääsivät aina pälkähästä. Yläkoulu varsinkin ihan hirveää aikaa ja ei se kaikki loppunut senkään jälkeen. Ja kyllä olen vähän katkera siitä kuinka elämä on jo nyt monia suosinut. Olen vasta nuori ja toisaalta toivon, että karmaan voi luottaa ja he saisivat vielä joskus kokea miltä tuntuu olla muiden hyljeksimä ja kiusaama. On tämä kaikki niin paljon vaikuttanut elämään ja toiminta ollut niin julmaa.

Ainoalla sisaruksellani on mt-häiriö. Olen kateellinen ihmisille, joilla on terveitä sisaruksia, joista joskus voisi olla tukea omina vaikeina aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Just tällä hetkellä siitä että mulla on ruma naama ja siitä etten syntynyt parempaan perheeseen vaan ongelmaiseen perhehelvettiin joka traumatisoi aika pahasti.

Trauma saa ihmisen LUULEMAAN, että on ruma naama. Ei oikeesti ole, huomaat kokevasi erilailla, kun eheydyt.Tsemppiä sielunsisko 💜

Siitä että en ole löytänyt koskaan miestä jonka kanssa perustaa perhe, srksinpuutteesta, siitä että kaikki miehet haluavat olla kanssani kaveri kun olen kuulemma niin mukava ja reilu ja rehellinen tai sitten he haluavat pelkkää seksiä.

Ei kannata olla katkea,se käy pitemmän päälle mielenterveyden päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tissittömyys, rumuus, tyhmyys ja yksinäisyys

Kultsi, näille kaikille voit tehdä jotain.

Monet miehet ihailevat tosi pieni rintaisia naisia. Ja haukkuu isorintaisiakin riippareiksi...ja olet varmasti jonkun silmissä nätti, vaikket omissasi. Toivottavasti vielä niissäkin. 😊

Siitä että en saanut sitä miestä jonka olisin halunnut.