Kauan olette olleet saikulla vanhempanne kuoleman jälkeen?

36 jatkaa: paikka, jossa äiti kuoli, toivoi, että käyn hautaustoimistossa mahdollisimman pian, jotta ruumis saadaan siirrettyä heiltä pois mahdollisimman nopeasti.

Heidän kylmiöstään kuulemma uhkasi tila loppua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa näistä isosta osasta vastauksista sellainen olo kuin olisi jotenkin halveksittavaa olla poissa töistä jos oma vanhempi on kuollut. Ja vaikka elämä jatkuu niin kyllä surukin kuuluu elämään, ei aina tarvitse olla tehokas ja tuottava. Ihme kovanaamoja täällä vaan.

Suru ei tarkoita sitä, että olisi työkyvytön.

Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen, voi hyvänen aika. mikähän näistä on kielletty sana:

k yll ä se ai ka u s ein tar koi tt aa.

En ollut päivääkään sairauslomalla. Saldovapailla ja viikonloppuisin hoidetttiin käytännön asioita, hautajaispäivät toki oli ves:n mukaisia virkavapaita.

Raskasta oli töissä, mutta uskon että vielä raskaampaa olisi ollut kotona miettiä asiaa koko ajan. Mulla onneksi oma työhuone, sinne pystyin tarvittaessa menemään rauhoittumaan.

Jos menehtynyt vanhempi on sairastanut pitkään tai iäkäs ja hänen elämänsä ei pitkään aikaan ole ollut enää edes siedettävää , lähtö on helpotus.

Näin ainakin mulla , loppui useamman vuoden kestänyt jatkuva huoli ja puhelimen soimisen pelkääminen. Sain elämäni takaisin.

Siihen muuhun kuin suremiseen eli kuoleman jälkeisten asioiden hoitamiseen meneekin sitten helposti parin työpäivän verran ihan kokopäiväisesti.

Mites sitten jos oma lapsi kuolee? Silloinkaan suru ei tarkoita sitä että ei olisi työkykyinen vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa näistä isosta osasta vastauksista sellainen olo kuin olisi jotenkin halveksittavaa olla poissa töistä jos oma vanhempi on kuollut. Ja vaikka elämä jatkuu niin kyllä surukin kuuluu elämään, ei aina tarvitse olla tehokas ja tuottava. Ihme kovanaamoja täällä vaan.

Suru ei tarkoita sitä, että olisi työkyvytön.

Ihan varmasti tarkoittaa joissain tapauksissa, ei toki kaikissa.

Riippuu myös työn luonteesta: pitääkö sinun näyttää pirteältä ja hymyilevältä koko päivä vai teetkö rutiinihommia yksin työhuoneessa, jossa nenäliinan voi tarvittaessa pitää lähettyvillä jatkuvasti. 

En päivääkään. Tosin kuolema sattui yöllä ja seuraava päivä oli vapaapäivä. Ei kuolema ole sairausloman aihe. 

Tänäkin varmaan riippuu työstä. Jos. Jossain toimistossa omassa työhuoneessa yksin teke töitä sillä ei ehkä ole niin suurta merkitystä onko kotona töissä. Mutta eism asiakaspalvelussa, vaikka kampaaja/jumppaohjaaja/pt/myyjä voi olla tosi vaikea hoitaa hommiaan kunnolla ja iloisesti, seurallisesti niin kuin kuuluisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa näistä isosta osasta vastauksista sellainen olo kuin olisi jotenkin halveksittavaa olla poissa töistä jos oma vanhempi on kuollut. Ja vaikka elämä jatkuu niin kyllä surukin kuuluu elämään, ei aina tarvitse olla tehokas ja tuottava. Ihme kovanaamoja täällä vaan.

Suru ei tarkoita sitä, että olisi työkyvytön.

Ehkä koemme sen aika eri tavoin. Toisille se vyöryy kerralla päälle, toisille on kenties parempi uppoutua töihin ja vähitellen pienin paloin surra. En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

En päivääkään. Tosin kuolema sattui yöllä ja seuraava päivä oli vapaapäivä. Ei kuolema ole sairausloman aihe. 

Kyllä se voi olla, eikä siinä ole mitään pahaa. Hyvä vain, että tunteet toimii.

Meillä kyllä ihan työnantaja käski hakea saikkua, kun yksi työntekijöistä tuli töihin itkeskelemään äitinsä kuolemaa.

Päivän. Äiti kuoli ja menin työterveyteen joka sanoi että suru ei ole sairaus ja työnteko on parasta lääkettä.

Äidin kuoltua en ollenkaan, menin normaalisti töihin seuraavana päivänä mikä nyt jälkeenpäin ajateltuna oli väärin, mutta taisin olla sokissa enkä tajunnut asiaa aluksi koska tuli yllättäen. Isän kuoltua olin jo vähän viisaampi ja kolmisen päivää taisin olla, mutta oli sekin lyhyt aika. Silloinen esimies ja lääkäri jolla kävin eivät edes ehdottaneet enempää poissaoloa. Joku muu vastaavassa tilanteessa töissä oli useamman viikon pois.

Silti olen sitä mieltä ettei sellainen paranna asiaa että jää omaan poteroonsa liian pitkäksi aikaa. En usko että vanhemmatkaan olisi sitä toivoneet.

Vierailija kirjoitti:

Sain puhelun isäni kuolemasta töihin ja jatkoin päivän loppuun. Hautajaiset olivat viikonloppuna. En edes tiennyt että voi saada saikkua! Parhaiten kestää surun kun tekee muuta ja on ihmisten keskellä.

Minä teen työtä täysin yksin ja olisin tarvinnutkin lomaa, jotta olisin voinut olla ihmisten kanssa. Nyt hautauduin yksin ja koska työteho oli huono, jouduin tekemään töitä viikonloput ja illatkin. Suru ja siihen liittyvä väsymys luultavasti pitkittyi tuon myötä parilla vuodella. 

Vierailija kirjoitti:

Tänäkin varmaan riippuu työstä. Jos. Jossain toimistossa omassa työhuoneessa yksin teke töitä sillä ei ehkä ole niin suurta merkitystä onko kotona töissä. Mutta eism asiakaspalvelussa, vaikka kampaaja/jumppaohjaaja/pt/myyjä voi olla tosi vaikea hoitaa hommiaan kunnolla ja iloisesti, seurallisesti niin kuin kuuluisi.

Minulla aivot toimivat pari tuntia päivässä ja sitten iski sellainen valtava uupumus ja työkyky hävisi lopuksi päivää. 

Riippuu tosiaan monesta asiasta. Kuoleman "yllättävyydestä", työn luonteesta jne. Itse ehkä voisin kotoa käsin tehdä töitä, mutta en todellakaan jaksaisi surun murtamana jatkuvasti pälättävää työkaveria samassa huoneessa tai asiakkaita, jotka ilmaantuvat paikalle aina ilmoittamatta etukäteen. En jaksaisi esittää hymynaamaa.

En ole ottanut sairauslomaa vanhempani kuoleman jälkeen. En myöskään avioeroni aikoihin. Mutta voisin kuvitella, että joku vastoinkäyminen voisi joskus olla semmoinen, että henkinen kanttini ei kestäisi, vaan murtuisin ja menettäisin työkykyni joksikin aikaa. Mitenkään automaattisesti minusta kotona lojuilu ei vastoinkäymisiä tee sen helpommaksi, mitä sitä sinne jää itsensä kanssa märehtimään. Töissä voi keskittyä töihin ja suru on sen aikaa vähän tauolla.

Joillakin työ on voinut olla jo valmiiksi kuormitustekijä. Tällöin on kaksi kuormitustekijää päällekkäin. Joku taas aidosti saa voimaa työstään. 

Päivän olin pois. Jälkeenpäin ajateltuna olisin tarvinnut enemmän aikaa asian käsittelyyn, mutta kuolema oli yllättävä ja siinä oli sellaisessa shokissa, että puski vain eteenpäin. Tyhjyys iski sitten hautajaisten jälkeen, mutta olisi tuntunut hölmöltä jäädä enää siinä vaiheessa sairaslomalle.

En ollut äitini kuoleman jälkeen sairauslomalla, koska olin syöpähoitojeni vuoksi pitkällä sairauslomalla. Minut irtisanottiin töistä, kun sairastin syöpää.

Olin huojentunut, kun äiti kuoli. Hänen ei tarvinnut enää potea aivosyövän aiheuttamia tuskia.