Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauva tuli taloon, vuosien ystävyys loppui siihen
21.01.2019 |
Kuvitellaanpa niin, että sulla on ystävä, jonka olet tuntenut jo pitkään. Olette yhteydessä ehkä kuukausittain ja näette useita kertoja vuodessa. Teillä ei ole lapsia. Sitten ystäväsi saa vauvan. Onnittelet ja aijot mennä lasta katsomaan, muttet koskaan mene. Aikaa kuluu ja lopulta yhteydenpito jää kokonaan.
Mitähän sun päässä mahtoi liikkua? Mistä syistä jätit menemättä?
Kommentit (28)
No en halua mennä kun siellä on ystäväni mieskin kotona, enkä tunne sitä,eika kiinnosta tutustua. Ulkona voimme nähdä, ilman sitä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi samoin. Paras ystäväni, jonka kanssa olimme tunteneet jo 15 vuotta, ja nähty ja koettu vaikka mitä, lupaili aina tulla tai nähdä mutta ei sitten koskaan tullutkaan tai ehtinyt nähdä. Tämä siis sen jälkeen kun olin saanut vauvan. Olisimme nähneet ihan keskustassa kahvilla ilman lasta, jota minun veljeni oli luvannut hoitaa sillä aikaa. Tätä kesti todella kauan kunnes yhtenä päivänä kertoi, että oma lapsettomuus johti siihen, ettei kestänyt minun uutta elämänvaihetta. Emme ole yhteyksissä enää, mikä harmittaa minua todella.
Kiitos kun annatte uusia näkökulmia asiaan.
Teille jotka toimitte kuten ystäväni... haluan sanoa että menkää käymään. Se, että lapsi tulee taloon, on ihan valtava muutos. Sitä ei voi käsittää ennen kuin sen itse kokee. Ja kyllä se loukkaa, että ystävä kääntää siinä kohtaa selän.
Itse kutsuin monta kertaa kylään. Henk.kohtaisesti ja myös facebookissa yleisenä kutsuna. Olin väsynyt, mutta halusin silti nähdä ystäviä. Jopa ne ystävät kävivät, jotka eivät lapsista niin välitä ja se tuntui tärkeälle. Ne ymmärsivät asian tärkeyden.
En tykkää lapsista, niin saattaisin itsekin lopettaa ystävyyden jos toinen lisääntyisi, en vaan halua lapsia lähelleni, enkä kuunnella juttuja lasten tekemisistä yms.
Minulla on automaattisesti etääntynyt välit lapsiperheisiin, sillä itselläni ei ole lapsia, vakituista työpaikkaa saati miestä. Koko elämäntilanteeni on nyt kolmekymppisenä täysin erilainen kuin yhdelläkään pitkäaikaisella ystävällä. Jos haluan spontaania seuraa joskus johonkin, niin on se kyllä aivan mahdotonta. Haluaisin toki itsekin parisuhteen ja yhden lapsen, mutta ei voi mitään. Tuntuu todella kipeälle katsoa vierestä muiden onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on automaattisesti etääntynyt välit lapsiperheisiin, sillä itselläni ei ole lapsia, vakituista työpaikkaa saati miestä. Koko elämäntilanteeni on nyt kolmekymppisenä täysin erilainen kuin yhdelläkään pitkäaikaisella ystävällä. Jos haluan spontaania seuraa joskus johonkin, niin on se kyllä aivan mahdotonta. Haluaisin toki itsekin parisuhteen ja yhden lapsen, mutta ei voi mitään. Tuntuu todella kipeälle katsoa vierestä muiden onnea.
Niin ja hankalalle tuntuu sekin, että kun tutustut vaikkapa harrastuskaveriisi, ja kohta sekin katoaa parisuhde- ja vauvakuplaan.
Itselläni on kaksi lasta, mutta muistan kummankin vauva-ajoilta miten ahdistavaa ja turhauttavaa oli tavata muita vauvan äitejä. Puheenaiheet pyörivät vain vaippojen, rintatulehdusten, vauvanruokien jne ympärillä ikäänkuin maailma olisi kutistunut pelkästään vauvan ympärille pyöriväksi. Kaipasin silloinkin ihan aikuisten keskustelua aikuisten asioista, maailmasta, uutisita, ilmiöistä, kaikesta!
Olihan se lapsi siinä ja vei tietysti paljon huomiota ja aikaa, mutta elämäni ei todellakaan kutistunut ja rajoittunut siihen. Oma maailmani oli paljon laajempi ja olisin tullut hulluksi jos elämääni ei olisi mahtunut kuin kakkavaipat ja tutit!
Ymmärrän jos lapsettomat ystävät hakevat seuransa muualta jos puheenaiheet ja tekeminen rajoittuu tuohon.
Alue: Aihe vapaa
Minun kohdalla homma meni niin, että ennen pitkää tajusin, että näemme vain ja ainoastaan kun minä sovin tapaamiset ja matkustan ystävän uuteen kotikaupunkiin, jossa hän sitten hoitelee lastaan, ja minä yritän keksiä jutun juurta hänen verhoistaan ja tapeteistaan. Töitä ei ystävällä ollut, eikä hanta kiinnostanut minun työt. Hän ei ilmeisesti viettänyt minkäänlaista sosiaaliaelämää, ei edes äitikavereita ollut. Todella kamalaa, itse en ikinä suostuisi olemaan kotini vanki.
Lopulta tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä, kun ystävällä ei oikeasti ole elämässä mitään muuta kuin lapsensa ja kodinhoitojutut, ja minä taas en sitten viitsi keskustella yksin matkustelusta ja muusta normaalista nuoren aikuisen elämästä, kun ei ystävä niistä asioita selvästikään mitään tiedä, kököttää vain kotona odottamassa että mies saapuu kotiin.
Eli eri elämänarvot ja -tilanteet oli syynä. Moni äiti-ihminen on kyllä ihan aktiivinen sosiaalisesti, pakottaa miehen hoitamaan omaa lastaan, harrastelee, matkustelee yms. Eli kyse ei ollut äitiydestä, vaan henkilön omista valinnoista.