Vauva tuli taloon, vuosien ystävyys loppui siihen

"Ystäväni ei enää osannut puhua muusta kuin vauvasta", näinhän ne sitä selittävät. Vaikka uusi äiti ei olisi toiminut näin.

Yleensä taustalla kateus tai lapsettomuus.

Eihän kukaan jaksa sitä loputonta "sinappikone sitä ja sinappikonen tätä" juttua. Siksi.

Nykyajan ihmiset vihaavat lapsia. Antikristuksen ajat.

Ajattelisin että se äiti on väsynyt vauvasta, joten en halua tungeksia paikalle. Pikku hiljaa tajuan, että elämäntilanteemme on niin eri, ettei meillä ole paljoa yhteisiä puheenaiheita. Viestittely sitten hiipuu lipulta.

Kerron näin lapsettomana 27 vuotiaana näkemykseni. Ei kyse ole siitä etteikö haluaisi/kiinnostaisi toisen ihmisen elämä enää. Jotenkin tuntuu että kyseinen henkilö siirtyy aivan uuteen omaanm erilaiseen elämänvaheeseensa. Itsellä varmaan monen kanssa käynyt vastaavanlainen tilanne. Oma elämä koostuu vielä yliopistoelämästä sekä suht huolettomista ja spontaaneista vapaa-ajan viettotavoista, mihin ei kehtaa tuoretta äiti-ihmistä pyytää, ihan vain sen takia että ajattelee kyseisen elämänvaiheen vievän niin paljon aikaa. Tottakai sitten jossakin välissä oikein sopimalla sovitaan joku aika, että nähdään. Itsestä tuntuisi hyvältä myös se että tällainen tuore äiti-ihminen itse olisi aloitteellinen ja ehdottaisi jotakin tapaamista, veikkaan että monilla on se tunne ettei kehtaa/halua häiritä. 

Koska en jaksa kuunnella puhetta vauvasta. Ja sitä lisääntyvillä ihmisillä todellakin riittää, vaikka luulevat puhuvansa muustakin.

Eiköhän vika ole myös toisessa päässä.

Mä en jaksa! Väkisin näen ja soittelen, mutta elämä pyörii lapsen ja toisen mammakavereiden ympärillä.

Tuntuu ettei ole enään muuta kuin kuulumisten vaihtamista. Odotan kovasti että bestikseni saisi lapsia. Lapset kasvais ja ystävystyisi.

Vika on minussa pitkälti. Ystävä yrittää ja arvostan sitä.

Koko vauvasta ei ehditty edes puhua, koska sen jälkeen kun lapsi tuli, yhteydenpito loppui.

Eikä hän inhonnut lapsia vaan käsittääkseni toivoi niitä joskus itsekkin saavansa. Ei ollut kuitenkaan vielä ajankohtainen asia.

Mulla on edelleen ystäviä jotka ei pidä lapsista. Heidän kanssa välit on säilyneet. En puhu lapsesta juurikaan, elleivät kysy. Elämästä löytyy muutakin puhuttavaa.

Minä en jaksa kuunnella vauvan itkua ja sitä kun keskustelu keskeytyy koko ajan.

Mitä teen sen ajan kun sinä imetät, vaihdat vaippaa tms. Ja se kakan haju, yöks.

Haluaisin keskustella kanssasi, mutta sinä teet jotain muuta, aivan varmasti.

En halua myöskään kävelylle.

Mikään vauvaan liittyvä ei minua kiinnosta. Sinua ei varmaankaan kiinnosta minun ainaiset miesjutut.

Haluaisin oikeasti mennä, mutta pelkään olevani vaivaksi. Etenkin kun tuoreet äidit ovat usein väsyneitä ja kiireisiä enkä oikein osaa auttaa tai sanoa mitään fiksua. Siksi lykkään tuloani kunnes aikaa on kulunut niin kauan etten kertakaikkiaan enää kehtaa ottaa yhteyttä.

Aivan kuin oma tilanteeni, paitsi etten koskaan aikonut mennä katsomaan vauvaa tai ainakaan luvannut mitään sellaista.

Vielä ei ole yhteydenpito katkennut kokonaan, mutta pariin vuoteen emme ole nähneet.

Syy ihan puhtaasti siinä, että lapset ahdistavat minua. Kaveri on ehdottanut tapaamista myös ilman lastaan, mutta jotenkin se vain tuntuisi siltä, kuin en "hyväksyisi kaverini uutta roolia äitinä", jos en koskaan tapaa myös tätä lasta. Ja jotenkin koko kuvio vain kiusaannuttaa minua.

Mitään järkeähän tässä touhussa ei ole, mutta silti tilanne nyt vain on tämä.

Vierailija kirjoitti:

"Ystäväni ei enää osannut puhua muusta kuin vauvasta", näinhän ne sitä selittävät. Vaikka uusi äiti ei olisi toiminut näin.

Yleensä taustalla kateus tai lapsettomuus.

No totta hitossa syynä on esim. lapsettomuus; omalla kohdallani valinta, joka juontaa juurensa ihan siitä Etten Pidä Lapsista. En yhdenyhdestä, vaikka olisi kuinka hyväkäytöksinen ja helppo.

Siksi, niin kauan kuin päätäntävalta on minulla, en mielellään edes vietä aikaa samassa tilassa.

Olin kerran katsomassa ystäväni vauvaa kun hän tökkäsi sen syliini ja sanoi menevänsä ulos tupakalle. Ihan kamalaa, tuli pieni paniikki kun se alkoi itkemään. Ei kiitos enää, sitten vasta oman lapsen kanssa.

Itselleni tulee huono vauvoista ja taaperoista, en vain pidä niiden äänistä ja hajusta yms.

Vanhemmat lapset on ihan ok, eikä ne häiritse, enkä välttele niitä.

Kyseessä ei ole mitään henkilökohtaista, tai varsinaista inhoa uutta äitiä kohtaan.

Mun ihanat lapsettomat läheiseni ja ystäväni jaksoivat kuunnella mun loputtomia vauvajuttujani, kiitos heille siitä! Vasta vuosia myöhemmin tajusin miten tylsää varmasti oli kuunnella sitä hehkutustani kun itsellään ei ollut vastaavaa vertailukohtaa.

Kyllä ystävyys siinä kohtaa on varmasti muutoksen edessä mutta sen ei tarvitse olla lopullista. Äidin tai isänkin pitää tajuta että muustakin voi ja pitää puhua kuin mitä se piltti taas on tehnyt. Mä en menettänyt yhtään ystävääni lopullisesti.

Jos odottaa tietoa (kutsua) koska voi mennä.

Kaverini tehtailee jatkuvasti lapsia ja aina on uusi mies. Se on hänellä tapa elää. Uusi mies joidenkin vuosien päästä ja aina uusi lapsi.

Ihmettelen vaan missä järki. Onneksi ikä tulee vastaan ja kun lapset häipyvät mitä tapahtuu?

Jos tapaa jotakuta, jolla on lapsi siinä samassa tilassa, niin sen lapsellisen huomio kiinnittyy siihen lapseen enemmän kuin siihen kaveriin

Jos se lapsi on vauva, niin se saattaa nukkua vähän aikaa, mutta jos on vähän isompi, niin sille täytyy pitää seuraa, kun tokihan se haluaa huomiota, kun vieraskin on läsnä.