Millaista elämä on sitten kun lapset on isoja? Ainakin yli 10-vuotiaita?

Paljon haastavampaa, kun silloin kun olivat pieniä. Pienenä päivän suurin ongelma oli tyyliin "Äiti, nuken mekko repesi". Äiti ompeli repeämän ja ongelma oli sillä ratkaistu. Nyt ongelmat ovat luokkaa "Äiti, mä en uskalla mennä kouluun, kun koulun lähellä liikkuu ahdistelija" Ei ihan ratkea parilla neulanpistolla tuollaiset ongelmat. 

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mun mielestä on todella paljon helpompaa. Ehkä toi harkkakuskaus on ainoa mikä ärsyttää, meilläkin lähinnä hakemista juuri siksi että jää sitä iltaa läksyille. Ruoka pitää joo tehdä, mutta en sitä koe kovin työlääksi, meillä mies myös tekee paljon ruokaa. Kyllä itse pystyy tässä vaiheessa harrastamaan jos haluaa.

Aamulla lähden töihin, teinit lähtee oman lukkarinsa mukaisesti. Tulen kotiin joko kaupan kautta tai suoraan, teen ruoan/mies tekee/lämmitetään eilistä/otetaan pakkasesta. Pyykkikone pyörii yösähköllä klo 24 alkaen, samoin tiskikone. Vika lähtijä aamulla laittaa pyykit kuivumaan ja/tai tyhjentää astianpesukoneen. Perjantaina siivotaan porukalla.

Puutun tuohon yöllä pyöriviin koneisiin, mitäpä sitten, jos tulee tulipalo tai vesivahinko ja te vaan  nukutte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mun mielestä on todella paljon helpompaa. Ehkä toi harkkakuskaus on ainoa mikä ärsyttää, meilläkin lähinnä hakemista juuri siksi että jää sitä iltaa läksyille. Ruoka pitää joo tehdä, mutta en sitä koe kovin työlääksi, meillä mies myös tekee paljon ruokaa. Kyllä itse pystyy tässä vaiheessa harrastamaan jos haluaa.

Aamulla lähden töihin, teinit lähtee oman lukkarinsa mukaisesti. Tulen kotiin joko kaupan kautta tai suoraan, teen ruoan/mies tekee/lämmitetään eilistä/otetaan pakkasesta. Pyykkikone pyörii yösähköllä klo 24 alkaen, samoin tiskikone. Vika lähtijä aamulla laittaa pyykit kuivumaan ja/tai tyhjentää astianpesukoneen. Perjantaina siivotaan porukalla.

Puutun tuohon yöllä pyöriviin koneisiin, mitäpä sitten, jos tulee tulipalo tai vesivahinko ja te vaan  nukutte?

Palovaroittimet on keksitty. Ja voi ne tulipalo ja vesivahinko tulla päivälläkin. Minä en ainakaan päivystä koneen vieressä, kun se pesee astioita tai pyykkejä. 

Meillä on lapset 12v ja 15v.

15-vuotiaan kanssa on helppoa.

Osaa itse huolehtia asioistaan, mennä harrastuksiin ja käydä parturissa. Käy koulussa ja tekee läksyt itsenäisesti.

Kokeisiin lukemisessa tarvitsee kuitenkin apua aika paljon. Käytännössä koko homma pitää tehdä yhdessä, sillä muuten jättäisi kaiken viimeiseen iltaan.

Pienempänä osasi valmistautua kokeisiin ja sai hyviä numeroita.

Sitten alkoi 8 luokalla tulemaan kutosia ja seiskoja kokeista, eikä lapsi saanut itse tilannetta korjautumaan.

Nyt sitten luetaan yhdessä. Se on nostanut koenumerot takaisin 8-9 tienoille. Mutta on se vanhemmalekin kova homma valmistautua kaikkiin kokeisiin ihan sanakokeista ja verbikokeista lähtien.

Nuoremman kanssa taas on kiusaamisongelma vienyt yöunet ja saanut meidät vanhemmat tarkkailemaan hänen mielialaansa lähes paniikinomaisesti. Koko ajan pelotti, että mitä koulussa tänään on sattunut.

Koululla on ollut kymmeniä palavereja aiheesta ja opettajan tekemien lastensuojeluilmoitusten takia ovat sossutkin käyneet pari kertaa kylässä.

Sossut kovasti miettivät mitä apua voisivat tarjota, ja ainoa minkä keksivät oli neuvo ottaa lapsi kotikouluun.

Neuvo oli ihan hyvä vaikka ei sitä noudatettu. Se sai meidät miettimään vaihtoehtoja. Päädyttiin vaihtamaan koulua ja sen jälkeen elämä on ollut helpompaa vaikka lapsi pitää viedä ja hakea joka päivä, sillä bussit kulkevat todella huonosti kodin ja uuden koulun välillä.

Nyt on ollut pari kk ihan rauhallista ja tuntuu että elämä voittaa sittenkin. Ei tässä silti hirveästi omaa aikaa jää.

Se kuitenkin auttaa, että yöt saa nukkua eikä ole koko ajan sairaan väsynyt niinkuin pikkulapsiaikana. Nyt pystyy itse valvomaan iltaisin ja saa siten omaa aikaa.

Helpointa aikaa meillä oli silloin kun lapset olivat 2-5 luokilla. Ei tarvinnut enää iltapäivähoitoa eikä ollut mitään ihmeellisiä ongelmia.

Varmasti jokaisella on erilaiset kokemukset vanhemmuudesta. Toisilla on helpompaa ja toisilla vaikeampaa.

Minulla pojat 20-, 16- ja 14-vuotiaat sekä tytär 7 vuotta.

Minulla ikävä sitä aikaa kun lapset olivat pienempiä. Vanhin poika asuu jo itsekseen ja elää varsin huoletonta elämää. On käynyt lukion ja armeijan ja nyt tällä hetkellä "haahuilee". Aikoo kuitenkin nyt keväällä hakea johonkin opiskelemaan. Käy myös usein baareissa, tyttöystävät vaihtuneet usein. Pelkään, että tuo liika juhliminen ja baareissa käynti menee yli äyräiden. Liikkuu välillä myös epämääräisissä porukoissa.

16-vuotias on paljon hiljaisempi ja rauhallinen, menestyy hyvin lukiossa ja on innokkaasti harrastamassa. Häntä on kiusattu aikoinaan ja kavereita ei juuri ole, muutama kaveri sentään löytyy. Pahin kiusaaminen oli yläasteella.

14-vuotiaan kanssa jatkuvaa tappelua, koulu ei kiinnosta häntä yhtään. Kaverit tärkeitä ja ei halua enää tulla perheen kanssa mökille. Jäänyt jo kiinni tupakkakokeiluista.

7-vuotiaan kanssa menee kivasti, tulee innokkaasti perheen kanssa mökkeilemään ja viettää aikaa meidän kanssa. Ikävä sitä aikaa kun pojatkin oli näin pieniä ja helppoja.

Raskaampaa on. Se on minunkin kokemukseni mukaan juuri niin, että pienten lasten kanssa on pienet murheet, ja isompien lasten kanssa astetta isommat. Meillä huolta, riitaa ja aikaa ovat vieneet tähän mennessä mm. ongelmat koululuokassa, teinien huonosti nukutut yöt, syömishäiriöt, iho-ongelmat...

Jotenkin haikailen pikkulapsi aikaa, kaikki oli paljon helpompaa, kun vain arkirutiinit pelasivat ja lapsen tahto oli vanhempien taskussa ja murheet pienet.

Nyt valvotaan iltoja ja öitä, milloin ovi käy ja teinit tulevat kotiin, ennen valvottiin jos lapset sairaana.

Jotenkin kun lapset oli pieniä, murheet ja vaarat olivat pieniä ja hallinnassa, nyt tuntee usein voimattomuutta ja pelkoa ja huomaa vanhempana omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Ennen kuvitteli olevansa ihan ok. äiti ja vanhempi, mutta nyt kun lapset ovat 14-19v kaikki on häipynyt taivaan tuuliin ja usein kokee heikkoutensa.

Kyllä sitä hommaa riittää. Ruokahuolto ainakin räjähti teinien kanssa. Koulussa pitää auttaa, koska kilpailu on niin kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mun mielestä on todella paljon helpompaa. Ehkä toi harkkakuskaus on ainoa mikä ärsyttää, meilläkin lähinnä hakemista juuri siksi että jää sitä iltaa läksyille. Ruoka pitää joo tehdä, mutta en sitä koe kovin työlääksi, meillä mies myös tekee paljon ruokaa. Kyllä itse pystyy tässä vaiheessa harrastamaan jos haluaa.

Aamulla lähden töihin, teinit lähtee oman lukkarinsa mukaisesti. Tulen kotiin joko kaupan kautta tai suoraan, teen ruoan/mies tekee/lämmitetään eilistä/otetaan pakkasesta. Pyykkikone pyörii yösähköllä klo 24 alkaen, samoin tiskikone. Vika lähtijä aamulla laittaa pyykit kuivumaan ja/tai tyhjentää astianpesukoneen. Perjantaina siivotaan porukalla.

Puutun tuohon yöllä pyöriviin koneisiin, mitäpä sitten, jos tulee tulipalo tai vesivahinko ja te vaan  nukutte?

Näin ystäväperheelle kävi. Vanhemmat nukkuivat yläkerrassa ja lapset alhaalla ja perheen isä heräsi aamulla kahvinkeittoon, alakerta lainehti vedestä ja olivat kauhuissaan miten kaikki kolme lasta olisivat voineet hukkua ja myöhemmin lasten nukkumapaikka siirrettiin yläkertaan, jos joku myöhemmin hukkuu, niin ne ovat vanhemmat.

Meillä jo 19- ja 16-vuotiaat. Kulkevat jo täysin omatoimisesti joka paikkaan, 19-vuotiaalla on ajokortti ja oma auto. Eli kuskata ei tarvitse. Nuorempi lukiossa, jeesailen kyllä välillä esim selittämällä yhteiskuntaopin asioita.

Isompi viettää välivuotta ja reppureissaa Aasiassa, eli onhan siitä huolissaan että kaikki menee hyvin. Onneksi on whatsappit ja wifit, voi pitää yhteyttä.

Lasten kaverit on aina viettäneet paljon aikaa meillä ja tekevät sitä yhtä, mikä on kivaa. Tulevat vaikka meille kokkaamaan ja iltaa istumaan. Minusta se on ihanaa, olen tuntenut nämä nuoret suunnilleen eskari-ikäisistä ja on hienoa nähdä miten fiksuja ja kivoja nuoria aikuisia heistä on kasvanut.

Rahaa menee. Lukiolaiseen menee rahaa. Tietenkin myös jos haluaa maksaa nuorelle ajokortin. Hiukan huolestuttaa, mihin jatko-opiskelupaikkaan tulevat pääsemään, kumpikin on sellainen keskitason suorittaja. Pääsyvaatimukset kiristyy niin paljon, että yliopistoon ei ainakaan taida olla mitään toivoa. Mutta luotan että oma paikka löytyy jostain.

Joskus kun lapset oli pieniä, olisiko olleet 4v ja 6v ja valitin jostakin asiasta, enoni sanoi, että juhlat on minulla vasta alkamassa ja se piti paikkansa, nyt kun ovat 14v ja 18v.

Kun pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapset 12v ja 15v.

15-vuotiaan kanssa on helppoa.

Osaa itse huolehtia asioistaan, mennä harrastuksiin ja käydä parturissa. Käy koulussa ja tekee läksyt itsenäisesti.

Kokeisiin lukemisessa tarvitsee kuitenkin apua aika paljon. Käytännössä koko homma pitää tehdä yhdessä, sillä muuten jättäisi kaiken viimeiseen iltaan.

Pienempänä osasi valmistautua kokeisiin ja sai hyviä numeroita.

Sitten alkoi 8 luokalla tulemaan kutosia ja seiskoja kokeista, eikä lapsi saanut itse tilannetta korjautumaan.

Nyt sitten luetaan yhdessä. Se on nostanut koenumerot takaisin 8-9 tienoille. Mutta on se vanhemmalekin kova homma valmistautua kaikkiin kokeisiin ihan sanakokeista ja verbikokeista lähtien.

Nuoremman kanssa taas on kiusaamisongelma vienyt yöunet ja saanut meidät vanhemmat tarkkailemaan hänen mielialaansa lähes paniikinomaisesti. Koko ajan pelotti, että mitä koulussa tänään on sattunut.

Koululla on ollut kymmeniä palavereja aiheesta ja opettajan tekemien lastensuojeluilmoitusten takia ovat sossutkin käyneet pari kertaa kylässä.

Sossut kovasti miettivät mitä apua voisivat tarjota, ja ainoa minkä keksivät oli neuvo ottaa lapsi kotikouluun.

Neuvo oli ihan hyvä vaikka ei sitä noudatettu. Se sai meidät miettimään vaihtoehtoja. Päädyttiin vaihtamaan koulua ja sen jälkeen elämä on ollut helpompaa vaikka lapsi pitää viedä ja hakea joka päivä, sillä bussit kulkevat todella huonosti kodin ja uuden koulun välillä.

Nyt on ollut pari kk ihan rauhallista ja tuntuu että elämä voittaa sittenkin. Ei tässä silti hirveästi omaa aikaa jää.

Se kuitenkin auttaa, että yöt saa nukkua eikä ole koko ajan sairaan väsynyt niinkuin pikkulapsiaikana. Nyt pystyy itse valvomaan iltaisin ja saa siten omaa aikaa.

Helpointa aikaa meillä oli silloin kun lapset olivat 2-5 luokilla. Ei tarvinnut enää iltapäivähoitoa eikä ollut mitään ihmeellisiä ongelmia.

Varmasti jokaisella on erilaiset kokemukset vanhemmuudesta. Toisilla on helpompaa ja toisilla vaikeampaa.

Me päädyttiin myös koulun vaihtoon. Oli ihan paras päätös, vaikka koulumatka hankaloitui. Lapsi pääsi kivaan kouluun ja mukavalle rauhalliselle luokalle, josta sai heti kavereita.

Ihaninta tässä on se, että kuravaate- ja vaatteiden nimikointirumba on takana. Ulkotakkiin ja -housuihin laitan vielä nimet, kun luokkakavereilla saattaa olla samanlaiset.

Myös se, ettei heitä tarvitse saattaa tai kuljettaa, vaan menevät ja tulevat koulumatkan itse. Välipalat osaavat myös tehdä, huolehdin vain että tarvikkeita on.

Heistä on myös jo hyvin apua kodin askareissa.

Ja silti he ovat vielä lapsia, jotka tulevat viereen, halaavat ja sanovat joka päivä, että äiti on ihan 6/5 😍

Nuorimmainen jo lukiossa joten käytännössä vapaus elää "omaa elämää". Tällä hetkellä lämpimässä muutaman viikon, teini isän kanssa kotona.

Toisaalta myt on ihania lapsenlapsia joiden lanssa vietetään mielellään aikaa.

Olen kotitoimistolla töissä ja pystyn säätelemään työaikojani. Luen paljon, reissaan, laitan ruokaa ja hoidan puutarhaa

Meillä lapset 12-v., 16.-v. ja 18-v.

Helpointa oli, kun lapset olivat ala-asteiässä. Nuorin on hetken vieläkin, mutta murrosikä selvästi tekee jo tuloaan. Mutta todella on niin, että murheiden mittasuhteet tuntuvat kovasti suurentuvan lasten kasvun myötä - paljon vaikeampien ja monimutkaisempien ongelmien kanssa joutuu puljaamaan nyt parhaan taitonsa mukaan.

Meillä on ratkottu viimeisen viiden vuoden sisään mm. kiusaamista, masennusta, iho-ongelmia, koulunkäyntiongelmia, joita on selvitelty ties missä kuraattoreilla, psykologeilla ja erityisopettajien vastaanotoilla. On ollut alisuoriutumista, oppimisvaikeuksia, stressiä tulevasta opiskelupaikasta, kaveripiirien ulkopuolelle jäämistä, jopa yksi näpistelytapaus. Lapset ovat myös sillä tavalla erilaisia, että yksi alisuoriutuu ja toinen kasaa itselleen jopa uupumukseen asti liikaakin harrastuksia ja tehtäviä. Siltä olemme toistaiseksi säästyneet, että ala-ikäisenä ei ole vielä kännissä tultu kotiin itse saati poliisin kuskaamana. Vanhin toki käy bileissä ja baarissa välillä nykyään. Keskimmäinen on toistaiseksi hyvin päihdevastainen, mutta siinäkin saattaa tulla vielä yllätyskäänne. Molemmilla on omat menonsa ja viikonloppuisin odotellaan kotiintulijoita ja valvotaan. Sen olen oppinut, että aikuista tai liki aikuista lasta ei voi enää samalla tavalla paimentaa ja tuudittautua siihen, että se, miten häntä kotona on ohjeistettu ja ohjattu, lopulta ratkaisisi, miten hän toimii.

Olen myös herkkä huolestumaan ja joutunut sanomaan itselleni, että jatkuva huoli täytyy vain hyväksyä osana ison lapsen vanhemmuutta. Täytyy opetella luottamaan siihen, että täysi-ikäinen elää jo omaa elämäänsä ja tekee omat ratkaisunsa, eivätkä ne välttämättä aina ole itselle mieluisia. Voi koittaa ohjata, mutta lopullisen valinnan tekee jo lainkin puitteissa nuori aikuinen itse.

Mutta tosiaan, ei ole helppoa aikaa tämä. Välillä on kova ikävä niitä aikoja, jolloin murheet oli kompakteja ja luokkaa "raivarit karkkihyllyllä".

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin haikailen pikkulapsi aikaa, kaikki oli paljon helpompaa, kun vain arkirutiinit pelasivat ja lapsen tahto oli vanhempien taskussa ja murheet pienet.

Nyt valvotaan iltoja ja öitä, milloin ovi käy ja teinit tulevat kotiin, ennen valvottiin jos lapset sairaana.

Jotenkin kun lapset oli pieniä, murheet ja vaarat olivat pieniä ja hallinnassa, nyt tuntee usein voimattomuutta ja pelkoa ja huomaa vanhempana omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Ennen kuvitteli olevansa ihan ok. äiti ja vanhempi, mutta nyt kun lapset ovat 14-19v kaikki on häipynyt taivaan tuuliin ja usein kokee heikkoutensa.

Jep, just tämä avuttomuuden tunne on tullut tutuksi. Ongelmat eivät olekaan enää itsestään selvästi omissa käsissä ja äidin yks kaks ratkaistavissa. Joillekin ei vaan yksinkertaisesti voi tehdä mitään.  Oma aika ja vapauskin on pelkkä käsite, sitä voi toki ajatella, että nyt katson perjantai-iltana Netflixistä sarjaa ja juon pari lasillista viiniä ja menen aikaisin nukkumaan, niin teini ilmoittaakin lähtevänsä ulos ja sitten istut valvomassa ja odottamassa. Viinipulloa et tietenkään avaa siltä varalta, että tulee katastrofitilanne ja joudut lähtemään yön selkään autoilemaan ja hakemaan teiniä, joka on toisella puolella pääkaupunkiseutua ja matkakortti ja lompakko kadonnut tms.

Vierailija kirjoitti:

Joskus kun lapset oli pieniä, olisiko olleet 4v ja 6v ja valitin jostakin asiasta, enoni sanoi, että juhlat on minulla vasta alkamassa ja se piti paikkansa, nyt kun ovat 14v ja 18v.

Kun pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet.

Paljon niillä siis on ikäeroa? Ensin 2 ja sitten 4 vuotta?

Kyllä se elämän helppous riippuu monesta muustakin asiasta kuin lasten iästä. Tästäkin ketjusta huomaa että esim. lasten harrastukset vaikuttaa todella suurelta osin koko perheen elämään. Eli näihin asioihin voi vaikuttaa itse että antaako lasten harrastaa niin paljon että oma elämä on kuskaamista.

Ja kun lapsesta kasvattaa pienestä asti rohkean ja omatoimisuuteen pyrkivän, ei tarvitse sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevan nuoren omilleen muuttamista ja pärjäämistä murehtia.

Vierailija kirjoitti:

Aamulla revin teinit ylös, että ehtivät kouluun ja menen itse töihin. Illan aikataulut sumplitaan harrastusmenojen mukaan ja niitä riittää kun kaikki kolme harrastavat useana iltana viikossa, joka päivä vähintään yhdellä on treenit. Menevät harkkoihin itse mutta minä haen, koska paluumatka julkisilla veisi koko illan. Sitten syödään, jutellaan, autan tarvittaessa läksyissä ja paimennan nukkumaan. Välillä on teinidraamaa, jolloin toimin terapeuttina. Omaa aikaa ei juurikaan jää arkisin.

Just tollasta!!!! Tosin vien myös harrastuksiin...

T. Kahden teinin äiti