Lue keskustelun säännöt.
Opinto-oikeus päättyy yliopistossa. En saa gradua valmiiksi. Lisäaikaa ei saa, kun ainut syy etenemättömyydelle on työ ja perhe.
20.01.2019 |
Valmistuminen on gradua vaille valmis, mutta en tule saamaan sitä valmiiksi tänä keväänä. En ole edes aloittanutkaan. Asun nykyään Lapissa ja gradu pitäisi tehdä Helsingin yliopistoon, jossa pitäisi käydä graduseminaareissakin. Töiden takia se on äärimmäisen hankalaa järjestää.
Mitä tapahtuu, jos opinto-oikeus loppuu, eikä ole valmistunut? Jäänkö ikuisesti valmistumatta? Onko jollain kokemusta tällaisesta?
Kommentit (226)
Mä kirjoitin gradua puoli vuotta 8h joka päivä. Magna tuli. Ei sitä kukaan tee kahdessa viikossa. Ehkä jos jatkaa kandista ja arvosanatavoite on vain läpimeno.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
Oisit suorittanut ensiksi opiskelut ja sitten vasta lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Jos asioista tekee kauhean monimutkaisia ja polveilevia, niin varsinainen asia voi hukkua sivuvirtoihin. Toisaalta turgaufut itse, jos lähdet seuraamaan jokaista sivuvirtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Jos asioista tekee kauhean monimutkaisia ja polveilevia, niin varsinainen asia voi hukkua sivuvirtoihin. Toisaalta turgaufut itse, jos lähdet seuraamaan jokaista sivuvirtaa.
No sepä juuri. Siitä tämä juuri alkoikin, että minulla menee paljon aikaa tuollaiseen pohdintaan ja rajaamiseen eikä joskus sitä tekstiä vaan synny siihen tasaisen tappavaan vauhtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne saa sun gradusta ja valmistumisesta rahaa. Ei ne potki sua pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
No, älä kirjoita kymmentä sivua epävarmoista asioista - lyhyet viitteet riittää alkuun. Kirjoittamisen aikana rakastut aiheeseesi niin, että osaat sen ulkoa ja silloin valkenee, mitä siihen pitää lisätä, mitä ehkä karsia.
Harva täysin valmista tekstiä ensikirjoittamalla saa. Ja nimenomaan kirjoittamisen aikana on mietittävä, mitäs muutakaan. Gradu tai mikä tahansa kirjoitustyö on prosessi, joka kehittyy edetessään. Jos kirjoitat tiiviisti mahdollisimman valmista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, syntyy varmasti hyvä kokonaisuus (lähes) kerrallakin, kun ajatukset pysyvät asian ytimessä.
Itse jouduin kyllä lähes valmiista työstä miettimään joiden asioiden kohtaloa, eli ottaako omaksi alaluvuksi, osaksi toista alalukua, alaviitteeksi, kokonaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
No, älä kirjoita kymmentä sivua epävarmoista asioista - lyhyet viitteet riittää alkuun. Kirjoittamisen aikana rakastut aiheeseesi niin, että osaat sen ulkoa ja silloin valkenee, mitä siihen pitää lisätä, mitä ehkä karsia.
Harva täysin valmista tekstiä ensikirjoittamalla saa. Ja nimenomaan kirjoittamisen aikana on mietittävä, mitäs muutakaan. Gradu tai mikä tahansa kirjoitustyö on prosessi, joka kehittyy edetessään. Jos kirjoitat tiiviisti mahdollisimman valmista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, syntyy varmasti hyvä kokonaisuus (lähes) kerrallakin, kun ajatukset pysyvät asian ytimessä.
Itse jouduin kyllä lähes valmiista työstä miettimään joiden asioiden kohtaloa, eli ottaako omaksi alaluvuksi, osaksi toista alalukua, alaviitteeksi, kokonaan pois.
No juuri näinhän minä teenkin. Pointti oli nimenomaan vain se turhautuminen, että a) tähän pähkäilyyn menee aikaa paljon ja tuntuu, että mitään ei tule valmiiksi, vaan edellisiäkin joutuu muokkaamaan b) jos vain kirjoittaa ilman sen kummempaa miettimistä, menee vain enemmän pieleen. Nämä sanoin jo tuossa ihan ensimmäisessä viestissäni. Sitten tuli joku insinööri selittämään, ettei hänen tarvinnut miettiä mitään, kunhan vain kirjoitti. Ihan siis vertaistukea hain ja purin turhautumistani näihin asioihin, joille ei vaan voi mitään ja jotka kuuluvat prosessiin, mutta vastaukseksi sain näitä "mikset tee niin ja näin, älä tee noin" -kommentteja, joista tuli nyt kyllä vain tyhmempi olo. Luulin, että suurin osa ymmärtäisi ja samaistuisi ongelmaan, mutta nyt joudunkin selittelemään, miksi näin käy. No peukuista päätellen jotkut samaistuivatkin, kiitos niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
No, älä kirjoita kymmentä sivua epävarmoista asioista - lyhyet viitteet riittää alkuun. Kirjoittamisen aikana rakastut aiheeseesi niin, että osaat sen ulkoa ja silloin valkenee, mitä siihen pitää lisätä, mitä ehkä karsia.
Harva täysin valmista tekstiä ensikirjoittamalla saa. Ja nimenomaan kirjoittamisen aikana on mietittävä, mitäs muutakaan. Gradu tai mikä tahansa kirjoitustyö on prosessi, joka kehittyy edetessään. Jos kirjoitat tiiviisti mahdollisimman valmista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, syntyy varmasti hyvä kokonaisuus (lähes) kerrallakin, kun ajatukset pysyvät asian ytimessä.
Itse jouduin kyllä lähes valmiista työstä miettimään joiden asioiden kohtaloa, eli ottaako omaksi alaluvuksi, osaksi toista alalukua, alaviitteeksi, kokonaan pois.
No juuri näinhän minä teenkin. Pointti oli nimenomaan vain se turhautuminen, että a) tähän pähkäilyyn menee aikaa paljon ja tuntuu, että mitään ei tule valmiiksi, vaan edellisiäkin joutuu muokkaamaan b) jos vain kirjoittaa ilman sen kummempaa miettimistä, menee vain enemmän pieleen. Nämä sanoin jo tuossa ihan ensimmäisessä viestissäni. Sitten tuli joku insinööri selittämään, ettei hänen tarvinnut miettiä mitään, kunhan vain kirjoitti. Ihan siis vertaistukea hain ja purin turhautumistani näihin asioihin, joille ei vaan voi mitään ja jotka kuuluvat prosessiin, mutta vastaukseksi sain näitä "mikset tee niin ja näin, älä tee noin" -kommentteja, joista tuli nyt kyllä vain tyhmempi olo. Luulin, että suurin osa ymmärtäisi ja samaistuisi ongelmaan, mutta nyt joudunkin selittelemään, miksi näin käy. No peukuista päätellen jotkut samaistuivatkin, kiitos niistä.
Minulla kirjoittaminen on aina ollut vastaavanlainen prosessi. Kirjoittajina ihmiset ovat erilaisia. Opintoja on sekä yliopistosta että AMK:sta. Opinnäytetyöstä tuli arvosana 5, joten ei kai tuo ihan huono tyyli ole.
- insinööri AMK
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
No, älä kirjoita kymmentä sivua epävarmoista asioista - lyhyet viitteet riittää alkuun. Kirjoittamisen aikana rakastut aiheeseesi niin, että osaat sen ulkoa ja silloin valkenee, mitä siihen pitää lisätä, mitä ehkä karsia.
Harva täysin valmista tekstiä ensikirjoittamalla saa. Ja nimenomaan kirjoittamisen aikana on mietittävä, mitäs muutakaan. Gradu tai mikä tahansa kirjoitustyö on prosessi, joka kehittyy edetessään. Jos kirjoitat tiiviisti mahdollisimman valmista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, syntyy varmasti hyvä kokonaisuus (lähes) kerrallakin, kun ajatukset pysyvät asian ytimessä.
Itse jouduin kyllä lähes valmiista työstä miettimään joiden asioiden kohtaloa, eli ottaako omaksi alaluvuksi, osaksi toista alalukua, alaviitteeksi, kokonaan pois.
No juuri näinhän minä teenkin. Pointti oli nimenomaan vain se turhautuminen, että a) tähän pähkäilyyn menee aikaa paljon ja tuntuu, että mitään ei tule valmiiksi, vaan edellisiäkin joutuu muokkaamaan b) jos vain kirjoittaa ilman sen kummempaa miettimistä, menee vain enemmän pieleen. Nämä sanoin jo tuossa ihan ensimmäisessä viestissäni. Sitten tuli joku insinööri selittämään, ettei hänen tarvinnut miettiä mitään, kunhan vain kirjoitti. Ihan siis vertaistukea hain ja purin turhautumistani näihin asioihin, joille ei vaan voi mitään ja jotka kuuluvat prosessiin, mutta vastaukseksi sain näitä "mikset tee niin ja näin, älä tee noin" -kommentteja, joista tuli nyt kyllä vain tyhmempi olo. Luulin, että suurin osa ymmärtäisi ja samaistuisi ongelmaan, mutta nyt joudunkin selittelemään, miksi näin käy. No peukuista päätellen jotkut samaistuivatkin, kiitos niistä.
Sun ongelma liittyy nyt osin omiin vaatimuksiisi. Yksikään gradu ei jää menemättä läpi siksi, että siinä on sivuja asian vierestä - toki se arvosanaan vaikuttaa. Gradu ei myöskään jää menemättä läpi siksi, että et käsitellyt tarpeeksi laajasti sellaisia asioita, jotka ehkä ovat gradun aihetta tai ehkä eivät. Gradu jää menemättä läpi, jos et kirjoita sitä valmiiksi, koska mieluummin mietit viikkoja rajausta kuin kirjoitat sanaakaan, joka voi olla "turhaa".
Kirjoittamistasi voi auttaa, jos kirjoitat itsellesi rajaukset ylös. Esimerkiksi näin: Maiden erilaiseen sosiaalipolitiikkaan vaikuttaa erilainen verotus, mutta tässä työssä rajaan verotuksen pääsääntöisesti pois. Joitakin näistä rajauksista saatat joutua tarkastelemaan uudelleen työn edetessä, mutta se on normaalia. On myös ihan normaalia (ikävä kyllä) lamaantua tämän edessä, ja tästä syystä gradun kirjoittaminen on monelle niin vaikeaa. Se on se oma lamaannus ja päättämättömyys, ei mikään objektiivinen rajaamisen vaikeus (monella tapaa voi rajata, ja kun on valinnoissaan johdonmukainen, asia on ok) joka tekee työstä vaikeaa.
Ei minulla ainakaan ollut tuonne päinkään. Pari kolme muiden esitystä piti käydä kuuntelemassa, silloin kuin ehti. Mitään erikoisia "tapaamisia" ei ollut. Ja sitten se oma graduesitys piti pitää, yks vartin pätkä.
Eiköhän sekin vaihtele aika paljon mitä opiskelee ja missä. Jos haluaa valmistua niin ottaa sen asiaksi ja tekee sen. Toki voi asua vaikka Guatemalassa ja opiskelupaikka Kälviällä, mutta se on sitten jo oma päätös jos haluaa hankaloittaa asiaa.
On olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka tekevät asiat, ja niitä jotka veistelee ja pallottelee niitä asioita ja mitään ei koskaan tapahdu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein gradun ulkomailla, onneksi silloin ei ollut mitään seminaareja. No kuitenkin proffa olisi hyväksynyt jo puolitekeleeni. Hyvä se on, pistä vaan kansiin. Tein kuitenkin kunnolla loppuun ja lopulta sain eximian.
Kyllä ne hyväksyy huononkin tekeleen, jotta saavat suoritetusta tutkinnosta rahaa valtiolta.
Kylmää faktaa kirjoitti:
Ei minulla ainakaan ollut tuonne päinkään. Pari kolme muiden esitystä piti käydä kuuntelemassa, silloin kuin ehti. Mitään erikoisia "tapaamisia" ei ollut. Ja sitten se oma graduesitys piti pitää, yks vartin pätkä.
Eiköhän sekin vaihtele aika paljon mitä opiskelee ja missä. Jos haluaa valmistua niin ottaa sen asiaksi ja tekee sen. Toki voi asua vaikka Guatemalassa ja opiskelupaikka Kälviällä, mutta se on sitten jo oma päätös jos haluaa hankaloittaa asiaa.
On olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka tekevät asiat, ja niitä jotka veistelee ja pallottelee niitä asioita ja mitään ei koskaan tapahdu..
Näinpä! Itse olen monta vuotta miettinyt haluanko elää vai en. Tuttavani taas teki selvän päätöksen ja onnistui itsemurhassa heti ensimmäisellä yrityksellä. Sekin on mahdollista, jos vain tarpeeksi hyvin asiat suunnittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita sähköpostia yliopiston opintosihteerille ja kysy neuvoa ja pyydä apua. Ano lisäaikaa. Ne haluaa sun valmistuvan, koska ne saa siitä rahaa. Ei ne sua potki noin vain pihalle.
Voi kai sen gradun joku toinenkin kirjoittaa ap:n puolesta? Sitähän tehdään vaikka miten paljon.
Vaikkei ihan sama juttu, mutta oma AMK:n oppari tökkii ja pahasti. Ei kiinnostaisi tehdä yhtään, vaikka olen hoitanut teemahaastattelut ja litteroinnit ja kaikki.
Itselläni päinvastainen tilanne sen suhteen, että valmistun ammattikorkeasta 1 vuoden 10 kuukauden opiskelujen jälkeen. Vielä tälle keväälle on 5 kurssia ja tuo opparin ripe. Ei vaan jaksaisi, vaikka tiedän että pian koulu on läpi kahlattu.
Haluaisin vain tehdä töitä ja nauttia perheeni kanssa yhteisestä ajasta.
Semmoista se tutkimustyönteko vaan on. Välillä pitää kirjoittaa 10 sivua tekstiä, joka ei sitten päädykään graduun, jotta saisi aikaan ne 2 riviä, jotka ovat siinä ehdottoman tarpeen. Ymmärrän, että tämä turhauttaa, mutta toisaalta sitä ei voi välttää, sellaista se on ja sen kuuluukin olla. Se pitää vain hyväksyä. Kaiken uuden tiedon luomisessa on kylmä tosiasia, että prosessin kaikissa vaiheissa joutuu tekemään paljon sellaista työtä, joka ei johdakaan mihinkäään. Jos ei joutuisi, jos kaikki olisi alusta asti selvää, olisi tuloskin todennäköisesti selvä - ja silloin se ei olisi uusi, vaan vanhan toistoa.
Gradu ei ole suurta tiedettä, mutta sama periaate siinäkin toimii. Jos heti aluksi tiedät, mikä on tärkeää, se on huono merkki. Tutkimuksesi on silloin korkeintaan inkrementaalista, eikä ehkä sitäkään. Todennäköisesti se on soveltavaa (eli ei löydetä mitään uutta, mutta kehitetään vanhan pohjalta joku vimpain, jota melkein voi käyttää johonkin ja sit toivotaan, että joku hölmö maksaa siitä.)
Tämän takia kaikista ei ole tieeen tekijöiksi, ja tämän takia amk-insinöörien hallituksessa on vaikea ymmärtää tiedepolitiikkaa, mutta kyllä sinä, ap, nyt yhden gradun puristat. Hillitse itsesi, nainen, ja turhautumisesi!
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se tutkimustyönteko vaan on. Välillä pitää kirjoittaa 10 sivua tekstiä, joka ei sitten päädykään graduun, jotta saisi aikaan ne 2 riviä, jotka ovat siinä ehdottoman tarpeen. Ymmärrän, että tämä turhauttaa, mutta toisaalta sitä ei voi välttää, sellaista se on ja sen kuuluukin olla. Se pitää vain hyväksyä. Kaiken uuden tiedon luomisessa on kylmä tosiasia, että prosessin kaikissa vaiheissa joutuu tekemään paljon sellaista työtä, joka ei johdakaan mihinkäään. Jos ei joutuisi, jos kaikki olisi alusta asti selvää, olisi tuloskin todennäköisesti selvä - ja silloin se ei olisi uusi, vaan vanhan toistoa.
Gradu ei ole suurta tiedettä, mutta sama periaate siinäkin toimii. Jos heti aluksi tiedät, mikä on tärkeää, se on huono merkki. Tutkimuksesi on silloin korkeintaan inkrementaalista, eikä ehkä sitäkään. Todennäköisesti se on soveltavaa (eli ei löydetä mitään uutta, mutta kehitetään vanhan pohjalta joku vimpain, jota melkein voi käyttää johonkin ja sit toivotaan, että joku hölmö maksaa siitä.)
Tämän takia kaikista ei ole tieeen tekijöiksi, ja tämän takia amk-insinöörien hallituksessa on vaikea ymmärtää tiedepolitiikkaa, mutta kyllä sinä, ap, nyt yhden gradun puristat. Hillitse itsesi, nainen, ja turhautumisesi!
Onkohan siellä oikeasti ketään amk-insinööriä hallituksen joukoissa? Sipiläkin on diplomi-insinööri. Jos siellä olisi amk-insinöörejä päättämässä, niin tuskin he noin hirveällä vimmalla leikkaisivat AMK-koulutuksen resursseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä minulla on vähän väärä asenne graduun, mutta ihmettelen tuota neuvoa, että pitää kirjoittaa joka päivä 1-2 sivua. Minulla ainakin suuri osa ajasta menee niiden lähteiden etsimiseen ja tutkimiseen ja menetelmien pohtimiseen ja aineiston keräämiseen. Sitten tuntuu, että työ ei etene ollenkaan, jos ei saa mitään näkyvää aikaan ja tekee taas mieli unohtaa koko homma. Ja sitten toisaalta tuntuu, että kun alkaa vain kirjoittamaan ilman tarkempia pohdiskeluja, se paketti ei pysy enää kasassa, vaan kirjoittaa vain kaikkea, mikä vähänkin liittyy asiaan ja sitten lähtee rönsyilemään. Minulle nimittäin kävi niin, että yritin hätäisesti saada kasaan väliraporttia ja monta päivää vain kirjoitin, kun ajattelin, että jotain ajatusta pitää saada paperille ja sitä sitten täydennellään muilla lähteillä ja omilla ajatuksilla. Sitten tajusin, että noin puolet kirjoittamastani on täysin turhaa. Sen jälkeen en ole koko graduun koskenut ja tästä on nyt 2 vuotta.
DI-työni aloitin ohjaajan neuvosta sisällysluettelon kirjoittamisella. Olin kuvitellut sen olevan viimeinen vaihe :D
Sisällysluettelosta aloitatmalla sain mietittyä työn rakenteen valmiiksi ja lähdin etsimään lähteitä teoriaan. Aluperäinen sisällysluettelo myös täydentyi työn edetessä ja oman näkemyksen kasvaessa.
Opinnäytetyön tekeminen on usein vain raakaa työtä, eikä mitään Einstein elämyksiä. Omaa rimaa ei myöskään kannata nostaa hirveän korkealle tai ei saa mitään aikaan. Nykyisillä tekstinkäsittelyohjelmilla voi työtä tarvittaessa muokata useaan kertaan.
En tarkoittanutkaan mitään Einstein elämyksiä vaan juuri sitä, että sitä asiaa tulee kirjoitettua täsmälleen oikeasta ja tarkoituksenmukaisesta näkökulmasta eikä vain kirjoita, mitä mielenkiintoista sattuu vastaan tulemaan. Tämä asioiden rajaaminen vaatii minulta ainakin todella paljon työtä, kun omasta aiheesta on todella paljon materiaalia. Kaikista pitäisi osata rajata pois ne asiat, mitkä eivät varsinaisesti kuulu minun aiheeseeni, mutta toisaalta näissä lähteissä on todella paljon asiaa, jotka on pakko mainita, että se näkökulma tulee kunnolla ilmi. Siis esimerkiksi tutkin asiaa x ja siihen liittyvät asiat y ja z. Kun selitän asioita y ja z, niihin liittyvät teoriat a, b ja c. Omaan asiaani x liitty teoria a, joten kirjoitan siitä vähän laajemmin, mutta huomaan, että minun pitäisi mainita myös perusteet teorioista b ja c, että asiat y ja z tulevat ymmärretyiksi. Mutta sitten kun kirjoitan b:stä ja c:stä, en tiedä ollenkaan, ovatko ne tarpeellisia vai turhia.
Kuka sen näkökulman valitsee? Sinä?
Oletko kirjoittamassa 50 sivun vai 200 sivun opusta? Eikö sinua ohjaa kukaan?
Kyllä, minä ihan itse valitsen näkökulman. Ohjaaja ei tule sanomaan etukäteen, miten pitkälti minun pitää mitäkin aihetta käsitellä ja mitkä asiat pitää jättää kokonaan mainitsematta. Hän lähinnä hyväksyy ne minun ehdottamani näkökulmat ja sitten lukee sen, mitä olen saanut valmiiksi. En tiedä, miten sinä graduasi teet, jos sinulle ei tule missään vaiheessa tilannetta, jossa sinun pitää itse miettiä, miten laajasti mitäkin aihetta käsittelet ja pitäisikö jotain jättää pois.
Olen tehnyt noin 150 sivuisen DI-työni noin 20 vuotta sitten, siinä tutkittiin teknistä ongelmaa jonka ratkaisuksi verrattiin eri kemikaalien käyttöä. Ei ollut ongelmia näkökulmissa.
Sanoinko, että minulla on ongelmia näkökulman kanssa? Minä sanoin, että ongelmani on lähteiden rajaus, koska niissä tulee esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät varsinaisesti liity siihen omaan näkökulmaan, mutta ne pitäisi jotenkin selittää auki, että ymmärtää sen käytetyn lähteen.
Jos siis esim tutkin suomalaista sosiaalipolitiikkaa, pitää ymmärtää myös perusteita muiden maiden sosiaalipolitiikasta, joka taas edellyttää mm muiden maiden verotuksen ymmärtämistä. Muiden maiden verotus ei varsinaisesti liity suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan, mutta jotta voi ymmärtää, miksi jossain muualla järjestelmä on erilainen, pitää myös tuoda esiin niihin vaikuttavat seikat. Ongelmaksi tulee, miten laajasti näitä pitäisi käsitellä, vai pitääkö ne vain kylmästi ohittaa. Katsos kun kaikkien aiheet eivät ole sellaista kyllä vai ei asioita, vaan erittäin monitahoisia.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.
Sinulta meni nyt pointti aika lujaa ohi. Tottakai minä tajuan, että niitä asioita voi muokata miten haluaa. Ongelma on kuitenkin se, että vaikka kirjoitan tällä viikolla sen 10 sivua, saattaa olla, että sitä en lopulliseen työhön olisi tarvinnut kuin pari riviä ja se harmittaa, koska yhden viikon työ meni täysin hukkaan. Siksi näitä pitää miettiä myös siinä kirjoittamisen aikana, ettei tekisi älyttömästi turhaa työtä.
No, älä kirjoita kymmentä sivua epävarmoista asioista - lyhyet viitteet riittää alkuun. Kirjoittamisen aikana rakastut aiheeseesi niin, että osaat sen ulkoa ja silloin valkenee, mitä siihen pitää lisätä, mitä ehkä karsia.
Harva täysin valmista tekstiä ensikirjoittamalla saa. Ja nimenomaan kirjoittamisen aikana on mietittävä, mitäs muutakaan. Gradu tai mikä tahansa kirjoitustyö on prosessi, joka kehittyy edetessään. Jos kirjoitat tiiviisti mahdollisimman valmista, mahdollisimman lyhyessä ajassa, syntyy varmasti hyvä kokonaisuus (lähes) kerrallakin, kun ajatukset pysyvät asian ytimessä.
Itse jouduin kyllä lähes valmiista työstä miettimään joiden asioiden kohtaloa, eli ottaako omaksi alaluvuksi, osaksi toista alalukua, alaviitteeksi, kokonaan pois.
No juuri näinhän minä teenkin. Pointti oli nimenomaan vain se turhautuminen, että a) tähän pähkäilyyn menee aikaa paljon ja tuntuu, että mitään ei tule valmiiksi, vaan edellisiäkin joutuu muokkaamaan b) jos vain kirjoittaa ilman sen kummempaa miettimistä, menee vain enemmän pieleen. Nämä sanoin jo tuossa ihan ensimmäisessä viestissäni. Sitten tuli joku insinööri selittämään, ettei hänen tarvinnut miettiä mitään, kunhan vain kirjoitti. Ihan siis vertaistukea hain ja purin turhautumistani näihin asioihin, joille ei vaan voi mitään ja jotka kuuluvat prosessiin, mutta vastaukseksi sain näitä "mikset tee niin ja näin, älä tee noin" -kommentteja, joista tuli nyt kyllä vain tyhmempi olo. Luulin, että suurin osa ymmärtäisi ja samaistuisi ongelmaan, mutta nyt joudunkin selittelemään, miksi näin käy. No peukuista päätellen jotkut samaistuivatkin, kiitos niistä.
Sun ongelma liittyy nyt osin omiin vaatimuksiisi. Yksikään gradu ei jää menemättä läpi siksi, että siinä on sivuja asian vierestä - toki se arvosanaan vaikuttaa. Gradu ei myöskään jää menemättä läpi siksi, että et käsitellyt tarpeeksi laajasti sellaisia asioita, jotka ehkä ovat gradun aihetta tai ehkä eivät. Gradu jää menemättä läpi, jos et kirjoita sitä valmiiksi, koska mieluummin mietit viikkoja rajausta kuin kirjoitat sanaakaan, joka voi olla "turhaa".
Kirjoittamistasi voi auttaa, jos kirjoitat itsellesi rajaukset ylös. Esimerkiksi näin: Maiden erilaiseen sosiaalipolitiikkaan vaikuttaa erilainen verotus, mutta tässä työssä rajaan verotuksen pääsääntöisesti pois. Joitakin näistä rajauksista saatat joutua tarkastelemaan uudelleen työn edetessä, mutta se on normaalia. On myös ihan normaalia (ikävä kyllä) lamaantua tämän edessä, ja tästä syystä gradun kirjoittaminen on monelle niin vaikeaa. Se on se oma lamaannus ja päättämättömyys, ei mikään objektiivinen rajaamisen vaikeus (monella tapaa voi rajata, ja kun on valinnoissaan johdonmukainen, asia on ok) joka tekee työstä vaikeaa.
Kiitos tästä viestistäsi. Erittäin hyviä pointteja.
Laita ne sivunäkökulmat ja selitykset alkuun alaviitteiksi. Työn kehittyessä näet sitten, minkä verran mitäkin tarvitset. Asioita voi siirrellä tarvittaviin paikkoihin.