Tekisitkö töitä, jos saisit vain pari sataa vähemmän jos et tekisi?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
En tekisi töitä jos saisin 2800€/kk nettona menemättä töihin. Saisin aikani kulumaan harrastuksissa.
Mutta kysymys ei ole realimaailmasta, sillä tuollaista vaihtoehtoahan ei ole.
Ei sinänsä olekaan, mutta joillekkin pienipalkkaisille ihan todellista. Siksi mielenkiinnosta kysyin ja haastoin teidät kysymään itseltänne, miten näkisitte tilanteen, jossa elintasonne pysyisi melkein ennallaan, vaikkette mitään tekisi.
Koska en itse omassa tilanteessani näe siinä mitään järkeä. Olen tehnyt pätkähanttihommia ja kostunut niistä 200e enemmän kuin tuilla ollessani(1400evs1200e).
Eli olen ihan yhtä köyhä vaikka töissä kävisinkin, enkä voisi harrastella ja kehittää itseäni.
Kun puhutaan siitä, että "nuorilla on vaatimuksena sejase kkpalkka heti ekasta työpaikasta, että vasta sitten kun uralla etenenee ja kokemus karttuu niin palkka nousee mukana", niin se kuulostaa kivalta teoriassa, mutta todellisuus on ettei vakitöitä ole kovinkaan paljon tarjolla, joten eteneminen alalla ja palkan nousu ovat vain kaukaista haavetta.
Ja kun oman alan töitä ei saa, niin joutuu pomppimaan alalta toiseen, eikä siinä kokemus kartu muista kuin hanttihommista, eikä hanttihommissa ole mitään etenemismahdollisuuksia, varsinkin kun pompit alalta toiseen, palkkakin pysyy kokoajan alle 10e/tunti.
Suoraan sanottuna tuntuu kuin olisin joku orja, jonka vain täytyy hyväksyä paikkansa ja tehdä orjapalkalla töitä. Ja koska yhteiskunnan peruspilareita kapitalistisessa yhteiskunnassa on riisto, niin toimiihan tämä toiseenkin suuntaan.
T: 27v mies
Tekisin. 200e on kuitenkin jo ihan rahaa ja pysytellessäni työelämän syrjässä kiinni olisin halutumpi kandidaatti kun parempia (ja paremmin palkattuja) paikkoja aukeaa. Tänä vuonna se olisi ehkä 200e/kk enemmän, 2v kuluttua jo mahdollisesti 400e/kk enemmän jne. Eikä tarvisi olla Kelan kanssa tekemisissä. Omanlaisensa palkinto sekin.
Riippuu summasta ja työstä. Jos työ mielekästä niin varmaan tekisin, vaikka summa ei poikkeaisi vajaasta 900 eurosta (kaikki tuet yhteensä). Jos taas ei olisi mielekästä niin en tekisi jos tulot olisivat 1100 työn kera. Eli jos olisi mielekäs työ ja 1100 niin riemusta kiljuen tekisin, koska oikeasti nautin mielekkäästä työstä ja 200 e on noissa rahoissa tosi ISO.
Jos taas puhutaan OIKEISTA kuukausipalkoista noin kolmen tonnin kieppeillä alle tai yli niin tekisin aika epämielekästäkin työtä palkan eteen.
44 jatkaa: Työelämässä olemisella on arvonsa myös sosiaalisten suhteiden kannalta. En itse seurustelisi työttömän kanssa (siis elämäntapatyöttömän, jos on niin sanotusti between jobs, se ei haitaa), niin miksi kukaan seurustelisi minun kanssani jos vain jäisin himaan hengaamaan? Lisäksi työpaikoilla luodaan suhteita jotka taas helpottavat seuraavien työpaikkojen saamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tekisi töitä jos saisin 2800€/kk nettona menemättä töihin. Saisin aikani kulumaan harrastuksissa.
Mutta kysymys ei ole realimaailmasta, sillä tuollaista vaihtoehtoahan ei ole.
Ei sinänsä olekaan, mutta joillekkin pienipalkkaisille ihan todellista. Siksi mielenkiinnosta kysyin ja haastoin teidät kysymään itseltänne, miten näkisitte tilanteen, jossa elintasonne pysyisi melkein ennallaan, vaikkette mitään tekisi.
Koska en itse omassa tilanteessani näe siinä mitään järkeä. Olen tehnyt pätkähanttihommia ja kostunut niistä 200e enemmän kuin tuilla ollessani(1400evs1200e).
Eli olen ihan yhtä köyhä vaikka töissä kävisinkin, enkä voisi harrastella ja kehittää itseäni.
Kun puhutaan siitä, että "nuorilla on vaatimuksena sejase kkpalkka heti ekasta työpaikasta, että vasta sitten kun uralla etenenee ja kokemus karttuu niin palkka nousee mukana", niin se kuulostaa kivalta teoriassa, mutta todellisuus on ettei vakitöitä ole kovinkaan paljon tarjolla, joten eteneminen alalla ja palkan nousu ovat vain kaukaista haavetta.
Ja kun oman alan töitä ei saa, niin joutuu pomppimaan alalta toiseen, eikä siinä kokemus kartu muista kuin hanttihommista, eikä hanttihommissa ole mitään etenemismahdollisuuksia, varsinkin kun pompit alalta toiseen, palkkakin pysyy kokoajan alle 10e/tunti.
Suoraan sanottuna tuntuu kuin olisin joku orja, jonka vain täytyy hyväksyä paikkansa ja tehdä orjapalkalla töitä. Ja koska yhteiskunnan peruspilareita kapitalistisessa yhteiskunnassa on riisto, niin toimiihan tämä toiseenkin suuntaan.
T: 27v mies
Kun olin sinun ikäisesi, ei mieleen edes tullut vaihtoehto, että valtio elättäisi. Kaukaisia vaihtoehtoja oli lottovoitto, perintö tai rikas mies. Siksi sitä pyrki luomaan itselleen edellytykset mahdollisimman mielekkääseen ja hyvinpalkattuun työhön.
N45
Tottakai, jos kysymyksessä on oikea työpaikka, eikä mikään tempputyöllistämisjuttu. Oikeasta työpaikasta saa oikean työtodistuksen, kun hakee muita työpaikkoja, sehän on paras suositus. Lisäksi työterveyshuollon ja joskus tulevaisuudessa vuosilomia, ja muutenkin elämänrytmi kunnossa.
Mutta kysehän ei ole niistä, joilla peruspäiväraha, koska silloin palkka olisi niin pieni että sillä ei elä. Kaupunkeihin pitäisi rakentaa sellaisia asuntoja, joissa ei ole sisävessaa eikä lämmintä vettä, niin asumiskulut saisi kohtuullisiksi.
Tekisin jos niistä ei tarvitsisi raportoida ja lähetellä joka kuukausi sopimuksia, palkkanauhoja yms yms Kelaan ja sitten vielä odotella tukia.
Kyllä. Avustusten varassa on aina löysässä hirressä, kontrollin ja rangaistusten alaisena ja takaisinmaksuvelvollisena. Eikä tulot nouse koskaan, eli tulevaisuus ei kehity. Oma työ ja palkka on elämähallinnan ja mielekkään elämän perusta. Täysin eri asia. Jos ei oikeasti halua itse vastata elämästään, on mielenterveyspuolella jotakin häikkää, masennus, traumoja tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tekisi töitä jos saisin 2800€/kk nettona menemättä töihin. Saisin aikani kulumaan harrastuksissa.
Mutta kysymys ei ole realimaailmasta, sillä tuollaista vaihtoehtoahan ei ole.
Ei sinänsä olekaan, mutta joillekkin pienipalkkaisille ihan todellista. Siksi mielenkiinnosta kysyin ja haastoin teidät kysymään itseltänne, miten näkisitte tilanteen, jossa elintasonne pysyisi melkein ennallaan, vaikkette mitään tekisi.
Koska en itse omassa tilanteessani näe siinä mitään järkeä. Olen tehnyt pätkähanttihommia ja kostunut niistä 200e enemmän kuin tuilla ollessani(1400evs1200e).
Eli olen ihan yhtä köyhä vaikka töissä kävisinkin, enkä voisi harrastella ja kehittää itseäni.
Kun puhutaan siitä, että "nuorilla on vaatimuksena sejase kkpalkka heti ekasta työpaikasta, että vasta sitten kun uralla etenenee ja kokemus karttuu niin palkka nousee mukana", niin se kuulostaa kivalta teoriassa, mutta todellisuus on ettei vakitöitä ole kovinkaan paljon tarjolla, joten eteneminen alalla ja palkan nousu ovat vain kaukaista haavetta.
Ja kun oman alan töitä ei saa, niin joutuu pomppimaan alalta toiseen, eikä siinä kokemus kartu muista kuin hanttihommista, eikä hanttihommissa ole mitään etenemismahdollisuuksia, varsinkin kun pompit alalta toiseen, palkkakin pysyy kokoajan alle 10e/tunti.
Suoraan sanottuna tuntuu kuin olisin joku orja, jonka vain täytyy hyväksyä paikkansa ja tehdä orjapalkalla töitä. Ja koska yhteiskunnan peruspilareita kapitalistisessa yhteiskunnassa on riisto, niin toimiihan tämä toiseenkin suuntaan.
T: 27v mies
Kun olin sinun ikäisesi, ei mieleen edes tullut vaihtoehto, että valtio elättäisi. Kaukaisia vaihtoehtoja oli lottovoitto, perintö tai rikas mies. Siksi sitä pyrki luomaan itselleen edellytykset mahdollisimman mielekkääseen ja hyvinpalkattuun työhön.
N45
Tottakai, sitä yritänkin, uudelleenkouluttautua, kun terveyteni vuoksi en voi enää raskaita enkä oman alan töitä tehdä.
Mutta jonkun ne hanttihommatkin on tehtävä? Jos se tukiraha on pois yhteiskunnalta, niin jos maksettaisiin suurempaa palkkaa hanttihommista, niin sinäkin hyötyisit. Esimerkiksi: Siivoja saa 1400, työtön 1200. Yhteiskunnalle hinta on 2600/ per siivooja, koska Pekka ei ota töitä vastaan kun saa saman rahan kuin tyhjää toimittamallakin. Palkka nostetaan 1800e/kk. Nyt työtönkin Pekka haluaa töihin, hinta yhteiskunnalle 1800e/per siivooja. Ei asia tietenkään niin yksinkertainen ole(verothan eivät ikinä laske), mutta yksinkertaistettuna, kohtuullisia palkkoja maksamalla, työhalujakin löytyy. Kepillä kuritus ja tukien pienentäminen taas tietysti ajaa hieman samaa asiaa, mutta saattaa aiheuttaa paljonkin lieveilmiöitä, jotka nollaavat saadun hyödyn.
Vierailija kirjoitti:
Tekisin jos niistä ei tarvitsisi raportoida ja lähetellä joka kuukausi sopimuksia, palkkanauhoja yms yms Kelaan ja sitten vielä odotella tukia.
Ja perkele luulevat vähentävänsä tukien hyväksikäyttöä ja harmaata taloutta, tämähän nimenomaan tukee sitä. Pimeitä töitä on helpompi tehdä niin ei tarvitse sählätä.
En tekisi. Olen jo muutenkin yrittänyt kaikilla tavoin lyhentää työaikaani, ja tuo rahamäärä olisi mitätön suhteessa lisääntyvään vapaa-aikaan. Vaikka olenkin nyt ihan mukavassa ja sinänsä mielekkäässä työssä. Tässä on työvuosia kertynyt jo aika reilusti, mutta silti eläkkeeseen on vielä pitkä aika. N48
Täällä on selvästi joku ääriradikaalinen allah peukku.