Lue keskustelun säännöt.
Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?
Kommentit (295)
Kuntosali. Suunnittelin ja ohjasin ryhmäliikuntatunnit, siivosin koko kuntosalin, hoidin sähköposti-, puhelin- ja liveasiakaspalvelun, huolehdin sosiaalisen median markkinoinnista, selvitin milloin mitäkin talonmiestehtävää (ilmastointi rikki, musiikkilaitteet rikki, lamput palanut jne). Kaiken lisäksi työsopimukseni oli osa-aikainen. Todellisuudessa tein tuntikaupalla ilmaista työtä kotoa käsin varsinaisten työpäivien lisäksi.
En enää ikinä allekirjoita työsopimusta, joka sisältää lauseen "ja kaikki muut työnantajan määräämät tehtävät". Kyllä se niin on, että sopimuksessa pitää selvästi lukea, mitä työhön kuuluu, ja niillä tehtävillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
It-ala. Olen ollut vasta vajaan vuoden nykyisessä työpaikassa, mutta nyt jo ihan loppu. En saanut kunnollista perehdytystä ja edelleen monet asiat ovat epäselviä eikä keltään voi kysyäkään kun tuntuu ettei kukaan ikinä halua neuvoa. Työporukka on klikkiytynyt ja olen jäänyt ulkopuoliseksi ehkä siksikin että fyysinen työpisteeni on erillään muista (tilanpuutteen takia). Muut ovat kavereita työajan ulkopuolellakin, mutta minusta kukaan ei ole kiinnostunut. Teen vain työt ja lähden kotiin. Jatkuvasti tunnen epävarmuutta siitä olenko hoitanut asiat oikein ja onko jotain mennyt väärin. Se on todella stressaavaa.
Lämpimästi tervetuloa Yt-alalle! Seitsemät YT:t kymmenessä vuodessa läpi käyneenä kuulosti jotenkin tutulta :)
Itse sain kutsun aikoinaan työterveyteen, kun olin vastaillut työssäjaksamiskyselyyn vähän huonosti. Työterveyslääkäriä lainaten: "Noilla pisteillä vastanneista kukaan ei ole enää 5 vuoden päästä ollut työkykyinen ja töissä". No vieläpä vaan roikun mukana! Nimittäin jos kelkasta putoan, takaisin kyytiin en tule pääsemään ikäni vuoksi.
Läheisteni mukaan minulla on päivän selvä burn-out, ehkä jopa masennus. So-not, näillä mennään. Toivottavasti saan lähteä saappaat jalassa kaatuen.
Vierailija kirjoitti:
Monesti syynä uupumiseen on työyhteisö, ei itse työ. Minä uuvuin pahasti kun työpaikalla oli huono ilmapiiri ja kammottava esimies. Nykyään olen töissä samassa firmassa, mutta eri yksikössä, jossa on ihana esimies ja mukavat työkaverit. Työn sisältö on sama ja rakennuskin on sama. Nykyään työ on positiivinen asia elämässäni, vaikka ottaa aikansa toipua vanhan työpaikan aihettamasta uupumuksesta. En ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Kyse on laboratoriotyöstä.
Samaa mieltä. Taitava esimies voi saada jopa vähän toraisankin yhteisön vetämään yhtä köyttä. Huono esimies ei uskalla puuttua asiohin tai ei välitä, havaitse tai arvosta yhteishenkeä ja työpaikan turvallisuutta. Yli 10 vuoden takaa muistan elämäni tähän asti parhaan esimiehen ja hänen seuraajansa. Työyhteisön fiilis romahti ja se hajosi kuppikuntiin. Onneksi onnistuin jättämään sen miinakentän taakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulusihteeri Helsingin kaupungilla, alakoulut:
Parasta rehtorit, kaikki muu p****a. Järkyttävä määrä sääntöjä, aikarajoja ym. joita tippuu sähköpostissa. Projekteja, lisätöitä ym. joita kukaan ei rajoita. Hoidin kolmea koulua yhdeltä käsin.
Vanhemmat kitisevät ja vaativat milloin mitäkin, huutavat ja häiriintyneet lapset istuvat rehtorin huoneessa, siinä vieressä "käytäväpaikalla" yrität tehdä laskujen tiliöintiä. Kylmät työtilat, ikkuvat vetää, sisäilma huonoa. Ylitöitä ei ehdi pitämään vapaana, kymmeniä pomoja jotka odottavat omistavansa sihteerin yksin. Bruottopalkka 2070 €/kk ja työmatka 27 km yhteen suuntaan, kolme tuntia päivässä. Onneksi olin palkkatuettuna ja pääsin hommasta eroon. Lihoin 30 kg koska karkin voimalla jaksoin, oli parasta elämässä ne 8 kuukautta.
Kiinteistövälityksessä myyntisihteeri, kaksi palkattua työtekijää:
Pikkutarkkaa joka asian kyttäämistä omistajapariskunnalta, ilmoituksia tehtiin niin että rouva seisoi neljä tuntia selän takia joka perjantai miettimässä sanamuotoja. Olisi pitänyt vastata kahteen puheluun yhtäaikaa eli laittaa toinen pitoon ja toiselle puhua. Jatkuvan puhelimeen vastaamisen lisäksi tietysti tarjouspyyntöjen teko, kuvien käsittelyt, toimitusjohtajan ruuan lämmitys mikrossa, omistajien tytär kävi haukkumassa kerran viikossa ym.
Minä hullu olen KTM. Ei mennyt elämä miten ajattelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaanhoitaja. Naistenpolille soittavat potilaat eivät saa kunnon kipulääkkeitä vaan passitamme heidät soittamaan päivystykseen jonne heitä ei oteta vastaan.
Kuljetus- ja huolinta-alan toimistotyöt, olen työskennellyt sekä kuljetus- että huolintaliikkeessä. Alan yritykset on puhkikilpailutettu ja ala ei ole koskaan ollut mikään trendiala, mikä olisi vetänyt puoleensa kovin fiksua tai koulutettua porukkaa edes johtotason tehtäviin. Tästä systä paljon huonoa johtamista, työntekijät kärjistettynä puolestaan joko ylisuorittajia tai työtä kaikin keinoin vältteleviä. Kuljetusfirmassa tein epäsäännöllistä vuorotyötä kaikkina vuorokauden aikoina ja suunnitellusti yli 12h vuoroja. Sain kyllä kaikki mahdolliset lisät, mutta se ei poistanut outojen työaikojen tuomia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, etenkin kun vuoro saattoi selvitä vasta edellisenä tai samana päivänä.
Jatkuva kiire, heikko perehdytys, globaalin yrityksen byrokratia ja ohjeet/säännöt jotka eivät sovellu Suomeen, ristiriitaiset tavoitteet joita mahdoton saavuttaa samaan aikaan, hankalat asiakkaat jotka vaativat mahdottomia ja joiden mielestä se on sinun vikasi että paikassa X on lakko/luonnonkatastrofi/poliittinen kriisi ja heidän lähetyksensä on myöhässä. Laiskat ja epämääräisin syin paljon saikuttavat työkaverit, joita sai aina tuurata. Lopetin ennen pahempaa uupumusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
B-to-B tekninen asiakaspalvelua kansainvälinen firmassa, jonka pääkonttori on ulkomailla ja asiakkaat pitkin maailmaa.
Matkoja (Euroopassa), joiden aikatauluun ei voinut vaikuttaa yhtään ja jotka saattoivat tupsahtaa kalenteriin päivän parin varoitusajalla. Joskus reissuun lähtiessä ei voinut olla varma milloin tulee kotiin, useimmiten kuitenkin niin että aikaisella aamulennolla sinne ja viimeisellä lennolla takaisin. Aamulla taas töihin. Reissuja saattoi olla parhaimmillaan useita viikossa. Lisäksi asiakkaiden hyysäämistä iltaisin, aina kuitenkin oltava aamusta konttorilla vaikka olisi mennyt kuinka myöhään illalla.
Kaksi esimiestä, joista kumpikaan ei tiennyt työni sisällöstä juuri mitään, eikä heitä ihan kauheasti tainnut kiinnostaakaan. Työmäärä oli ihan älytön ja mitä enemmän teki, sitä enemmän pöydälle työnnettiin hoidettavia asioita. Kukaan ei tuurannut tai tehnyt matkojen aikana kasaantuneita hommia.
Tilannetta ei helpottanut sekään että lapset olivat pieniä ja olin vuoroviikkovanhempi (tämä yhdistettynä siihen että kalenteriin saattoi tosiaan tulla iltamenoja ja matkoja tosi lyhyellä varoitusajalla). Stressasin ihan kauheasti aikatauluja ja yritin sumplia elämää niin että saisin olla lasten kanssa. Työ ajoi kaiken muun edelle, vaikka en oikeasti olisi sitä halunnut.
Keräsin kahteen otteeseen itseäni kuopan pohjalta kasaan yhteensä puolen vuoden ajan. Nykyään teen samassa firmassa säännöllistä päivätyötä.
Rahoitusala, neljä kuukauden lepoloma ja lopulta päätin katkaista työn kokonaan. Nyt vuoden ollut pois töistä ja vasta nyt on lähipiiri nähnyt toipumisen merkkejä parempaan suuntaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastentarhanopettaja yksityisellä.
Ei mitenkään ehdi huomioda kaikkia lapsia ja kuunnella ja osallistua tekemiseen, saati suunnitella hyvää arkea ja sisältöjä. Lapsen osaamisen tukeminen ja välittävä kohtaaminen, itsetunnon vahvistaminen jne. ei toteudu. Juuri se mitä työn pitäisi olla. Työ uuvuttaa kun et voi tehdä sitä kunnolla.
Multitasking on avainsana, ja se uuvuttaa kaiken metelin ja hektisyyden ohella. Tilat liian pieniä, 9neliön huoneessa leikkii jopa 11 lasta. Kolme huonetta, 28 lasta. Meteli korvia huumaavaa.
Resurssit surkeat, välineitä ja materiaaleja saa keksiä itse kun mitään ei ole. Pidemmän päälle tällainen luovuuden harrastaminen vie aikaa muista töistä.
Työntekijät vaihtuu, sijaisia ei perehdytetä. Vajeella mennään, yksin voit olla 17lapsen kanssa. Jne jne.
Palkka 200e huonompi kuin julkisella puolella. Muutenkin jää käteen 1800e kuussa. Jee.
T. Lto, km
Sairaanhoitaja.
Rahahullut esimiehet/ johtajat vallanneet terveydenhuollon.
Ei tule ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koodari
Ei ole oikeasti niin kivaa ja rentoa kuin lindaliukkaat hehkuttaa.
Life kirjoitti:
Koulusihteeri Helsingin kaupungilla, alakoulut:
Parasta rehtorit, kaikki muu p****a. Järkyttävä määrä sääntöjä, aikarajoja ym. joita tippuu sähköpostissa. Projekteja, lisätöitä ym. joita kukaan ei rajoita. Hoidin kolmea koulua yhdeltä käsin.
Vanhemmat kitisevät ja vaativat milloin mitäkin, huutavat ja häiriintyneet lapset istuvat rehtorin huoneessa, siinä vieressä "käytäväpaikalla" yrität tehdä laskujen tiliöintiä. Kylmät työtilat, ikkuvat vetää, sisäilma huonoa. Ylitöitä ei ehdi pitämään vapaana, kymmeniä pomoja jotka odottavat omistavansa sihteerin yksin. Bruottopalkka 2070 €/kk ja työmatka 27 km yhteen suuntaan, kolme tuntia päivässä. Onneksi olin palkkatuettuna ja pääsin hommasta eroon. Lihoin 30 kg koska karkin voimalla jaksoin, oli parasta elämässä ne 8 kuukautta.
Kiinteistövälityksessä myyntisihteeri, kaksi palkattua työtekijää:
Pikkutarkkaa joka asian kyttäämistä omistajapariskunnalta, ilmoituksia tehtiin niin että rouva seisoi neljä tuntia selän takia joka perjantai miettimässä sanamuotoja. Olisi pitänyt vastata kahteen puheluun yhtäaikaa eli laittaa toinen pitoon ja toiselle puhua. Jatkuvan puhelimeen vastaamisen lisäksi tietysti tarjouspyyntöjen teko, kuvien käsittelyt, toimitusjohtajan ruuan lämmitys mikrossa, omistajien tytär kävi haukkumassa kerran viikossa ym.
Minä hullu olen KTM. Ei mennyt elämä miten ajattelin.
Haha, mieleeni tuli yksi ensimmäisistä työkokemuksistani pienessä perheyrityksessä (never again!). Yrittäjäpari teki toimistoomme yllätyshyökkäyksiä, koska epäilivät meidän lusmuilevan siellä. Tulemiset, lähdöt ja syömiset piti ilmoittaa minuutilleen. Kahvia ei saanut juoda kuin x kupillista. Puhua ei saanut, ettei esim. yksinkertainen postitustyö vain häiriinny. Ylityöhön jääminen oli pakko, josta ei neuvoteltu. Töitä keksittiin pitkä lista: toimitilojen lisäksi rouva pesetti ikkunansa ja vessansakin.
Jäi tuosta kyllä niin pska maku nuorelle ihmiselle, että välttelen edelleen yksityisyrittäjiä.
Pahalta näyttää. Ala kuin ala, ihmisillä on totaalinen kyllästyminen. Suomi on säästetty loppuun.
Työn ilo on kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti syynä uupumiseen on työyhteisö, ei itse työ. Minä uuvuin pahasti kun työpaikalla oli huono ilmapiiri ja kammottava esimies. Nykyään olen töissä samassa firmassa, mutta eri yksikössä, jossa on ihana esimies ja mukavat työkaverit. Työn sisältö on sama ja rakennuskin on sama. Nykyään työ on positiivinen asia elämässäni, vaikka ottaa aikansa toipua vanhan työpaikan aihettamasta uupumuksesta. En ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Kyse on laboratoriotyöstä.
Samaa mieltä. Taitava esimies voi saada jopa vähän toraisankin yhteisön vetämään yhtä köyttä. Huono esimies ei uskalla puuttua asiohin tai ei välitä, havaitse tai arvosta yhteishenkeä ja työpaikan turvallisuutta. Yli 10 vuoden takaa muistan elämäni tähän asti parhaan esimiehen ja hänen seuraajansa. Työyhteisön fiilis romahti ja se hajosi kuppikuntiin. Onneksi onnistuin jättämään sen miinakentän taakseni.
Tämä on niin totta. Esimiehen kyykyttäessä ja komennellessa minua, iäkästä ihmistä jo - ajattelin, että jos on huono päivä ja JOS vaikka tulisi sanomaan, että sori, olin turhankin ilkeä. Mutta ei tietenkään, ei se tältä tyypiltä olisi onnistunutkaan. Halusin kunnioittaa esimiestäni, sen verran vanhanajan työhevosta minussa oli.
Meilläkin muuten luki jossain tämä "kaikki muut esimiehen määräämät tehtävät". Taisi tulla esiin jossain näistä vuotuisista "kehityskeskusteluista". Huh niitäkin!
Sairaanhoitaja ensiavussa, kuppi täynnä narkkeja, juoppoja. Suurin osa muistakin hoitaa vaivansa ihan väärässä paikassa eli ensiavussa, joka tarkoitettu äkillisten vaivojen hoitoa varten, jotka ei voi odottaa seuraavaan aamuun. Onneksi ei ole kauaa jäljellä, ei tule ikävä!