Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Maanviljelijä. Sain yhteensä 1,5 vuotta sairauslomaa joista jokaisen päivän töissä kun apua ei saa. En toivu varmaan koskaan.

Myyjä

Luokanopettaja. Liikaa lapsia luokassa ja liikaa sairaita lapsia oppimaan yleisluokassa. Hulluja vanhempia, huutoa ja mekastusta, sisäilmaongelmainen koulu, ei mahdollisuutta kouluavustajaan, liikaa hölynpöltäyä joka pois opetustyöstä mm. Wilma-korjaamienen, työt seuraa kotiin, palavereja sinne tänne tonne ja muutenkin liian monta lankaa käsissä. Vittumaiset kollegat, vessassa ei ehdi käydä ja edes ruokatauolla ei saa hengähtää vaan kuunnellaan koululaisten mölinää ja kiukuttelua.

Monesti syynä uupumiseen on työyhteisö, ei itse työ. Minä uuvuin pahasti kun työpaikalla oli huono ilmapiiri ja kammottava esimies. Nykyään olen töissä samassa firmassa, mutta eri yksikössä, jossa on ihana esimies ja mukavat työkaverit. Työn sisältö on sama ja rakennuskin on sama. Nykyään työ on positiivinen asia elämässäni, vaikka ottaa aikansa toipua vanhan työpaikan aihettamasta uupumuksesta. En ole vieläkään ihan selvillä vesillä. Kyse on laboratoriotyöstä.

Myymäläpäällikkö. En enää koskaan halua olla esimies, helvetillistä olla puun ja kuoren välissä. Kaupanala muutenkin on mennyt niin hirveään suuntaan että ei kiinnosta enää pätkääkään. Onneksi parin viikon päästä koittaa vapaus, irtisanoin itseni.

Vanhustenhoitaja yksityisellä.

Täältähän puuttuu yrittäjät! Itse uuvuin yksinyrittäjänä asiantuntijatyössä. Menin aivan loppuun, viimein en jaksanut enää sängystä ylös. - mutta nyt sieltä on noustu ja nykyisin olen helpossa palkkatyössä vieraalla. Ala on aivan toinen.

Olin lentoliikenteen parissa. Työ muuten oli kivaa, mutta vuorot raskaita ja pitkiä ja vuorotyötä kun oli niin kaikkea ihan sekaisin; aamuja, öitä, iltoja, keskipäivävuoroja, taas öitä, aamu, yö jne. Ei voinut toivoa mitään painotusta vaan oli pakko tehdä kaikkia. Rutiinit tai vaikka joku säännöllinen harrastus oli mahdotonta. Tuntui että periaatteessa aina oli töissä, sillä vapaa-aika meni yövuorosta palautumiseen tai sitten se toinen vapaapäivä oli vain hoidettava kotihommia yms.

Mielestäni esimiestaholta aika huonoa toimintaa ettei välitetä yhtään miten kuormittavia listoja tehtiin. Kun olisi kuitenkin ihmisiä jotka haluavat enemmän aamuja, toiset mielellään pelkkää iltaa jne mutta silti kaikkien oli pakko tehdä kaikkea tuollaisena kunnon sillisalaatteja vaikka teoriassa olisi voitu jaotella enemmän ilta- ja aamuvuorontekijät.. -> kivat univelat kun ei ole mitään vuorokausirytmiä.

Vierailija kirjoitti:

Yritysasiakaspalvelua erikoisalalla. Asiakkaiden asioita hoidetaan laidasta laitaan sähköpostilla, puhelimessa ja kokouksissa, ja kyseessä kansainväliset asiakkaat. Itse työ on oikeastaan mielekästä, monipuolista ja motivoivaa, on huipputyökaverit, mutta sitä työtä on vaan liikaa ja meillä on huono johto. Tai oli, en oikestaan ole enää töissä siellä. Olen opiskelemassa uutta alaa.

Olet varmaan entinen kollegani...Todella epärealistiset tavoitteet, B to B asiakaspalvelua, hirveä määrä työtä, yli 100 päivittäistä sähköpostia, joihin oli vastattava, ei siis sellaisia tiedoksi posteja, asiakastapaamiset, operatiivinen työ, kehityshankkeet, sotkujen selvittämisen jne. Tekijöitä liian vähän, kollegan sairastaessa tuurauksest päälle ja vihaisia asiakkaita kun eivät saaneet palvelua. Ei minkäänlaista työnjohtoa, pomot lusmilivat ja jättivät tiimin yksin ratkaisemaan ongelmia. Sitten kun asiakas otti suoraan pomoihin yhteyden, tultiin jakku hulmuten paikalle ihmettelemään että mikä tässä nyt niin vaikeaa voi olla.... Asiakkaille myytiin palveluita, joita ei oikeasti pystytty toteuttamaan ja kenenköhän pöydälle sekin sitten läjähti... 10 hengen tiimistä 5 lähti kahden vuoden aikana, mutta mikään ei ole kuulemma muuttunut. Onneksi en ole siellä enää.

Ai joo, ja kyllä tuttaa kun nämä pomot julkaisevat LinkedInssä näitä oksettavia ”työtekijät ovat voimavaramme”tyyppisiä haista p postauksia. Kyllä tekisi mieli kommentoida...

Johdon assistentti pankissa. Autan todella kunnianhimoisia (= aika usein kusipäitä), jotta he pääsevät tavoitteisiinsa ja saisivat mukavat bonarit. Kun meillä on jokin projekti, pitää omista suunnitelmista luopua ja olla valmis istumaan iltamyöhään toimistolla. Saan itsekin pienen bonuksen, jos pääsemme tavoitteisiin, mutta ei se paljon lohduta kun maksan kovaa hintaa tästä työstä yksityiselämässäni.

Aion vaihtaa työpaikkaa kunhan keksin mitä haluan seuraavaksi tehdä. Ellei työnantaja ehdi ensin, olen ollut pari kertaa saikulla uupumisen takia enkä oikein tiedä, miten siihen täällä susilaumassa suhtaudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aineenopettaja

Minkä aineen ja minkä tason oppilaitoksessa, jos saa kysyä? 

Toinen: lukion kieltenopettaja.

Vaihdoin ammattia js nyt voin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Pikkupomo. Olen ihan kypsä valittaviin tiimiläisiin alkaen siitä että yhdellä on aina kylmä ja toisella kuuma ja jatkuen organisaation ylhäältä ulkomailta tulevaan taukoamattomaan painostukseen sen suhteen mitä olisi pitänyt tehdä ja missä pitää säästää vielä lisää (jotta omistajille saadaan vielä lisää voittoa) Ja päälle järjetön byrokratia ihan kaikessa; kaikki kestää ja asioita vatvotaan kilometrin mittaisissa emailketjuissa.

Olet varmaan pimoni, terveisin hikoilija

Toimistoinsinööri, hoidan käytännössä konsultoin ja hoidan toisen firman asiakkaita. Paloin loppuun viime syksynä, saa nähdä koska olen taas työkykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Kaupungin toimistotyö. Siistiä sisätyötä, juu. Työtä vastaan ei mitään, tylsähköähän se kyllä oli - tosin olin tuossa työpaikassakin liian kauan. Nyt eläkkeellä, 63-vuotiaana lähdin, eikä tullut mieleenkään jäädä enää sinne. Ikävä ilmapiiri, selkäänpuukotusta, esimiesten nuolemista. Jos et ollut toimiston kuningattaren sisäpiirissä, et ollut mitään. Jopa työasioiden hoitamista koskevissa kokouksissa piikiteltiin, vaikka onneton lapanen = esimies oli siellä läsnä. Hänellä omat ongelmansa, ei uskaltanut sanoa naisporukalle mitään. Esimiehillä ei mitään tajua ihmisten johtamisesta. Kyykytystä ihan kuin joskus 70-luvullakin. Eikä uskottu kun alaiset yrittivät kertoa ongelmista.

Vaihtakaa työpaikkaa, jos vaan voitte. Itse en oikein voinut, yksinhuoltaja kun olin ja sitten jo liian vanhakin. Sairastuin moniin kroonisiin sairauksiin, joista kentites ikävintä ei työterveydessä löydettykään kuin ihan vähän ennen eläköitymistä. Koska ei oikein tutkittu kunnolla, itsekään en tajunnut, että sydämessä ei ollut kaikki kunnossa, luulin, että kyse on ahdistuneisuudesta.

Kuvaus kuulostaa liian tutulta, kylläkin yksityiseltä puolelta. Meillä pyörii esimies, joka palkkaa ja ylentää lähinnä omia sukulaisiaan ja ryyppykavereitaan. Muu porukka on niin lampaita etteivät voi ottaa mitään ongelmia esille, sitten kun saattaisi tipahtaa tämän kuningataren suosion ulkopuolelle....

Hyvä että pääsit eläkkeelle

Vierailija kirjoitti:

B2B myynnissä.

Asiakas voi soittaa illalla ja papattaa jonkun tunnin puhelun vihaisena. Liian vähän porukkaa tukitoiminnoissa. Epäselvät toimenkuvat.

Naisilla oma kerho, joka saa aukoa päätä asiakkaille. Minä otan luodin tästä. Esimies ei tajua asiaa ja on liian piipussa, että voisi edes tehdä mitään.

Esimiehellä jotain omia ongelmia ja ainut kommunikointitapa=kiroilua ja huutoa. Tekee ehkä tunnin töitä päivässä, mutta näyttää puoli kuolleelta. Piti puheen, jossa kertoi olevansa alan kovin tekijä.

-m35

Voi melkein ottaa kellosta aikaa koska toi esimies palaa loppuun. Itsensä mnostaminen kertoo vain siitä, kuinka on jo rakentanut oman kannattelevan maailmansa ja joka tulee romahtamaan kun kroppa ja aivot sanovat itsensä irti. Sitten voi alansa kovin tekijä olla muutaman vuoden sitä sairaaloissa ja kotona.

Insinööri

Vierailija kirjoitti:

Lastentarhanopettaja, tällä hetkellä. Viisi tuntia viikossa pitäisi olla suunnitteluaikaa, mistä hyvällä lykyllä tunti toteutuu. Siihen pitäisi mahduttaa lasten ja ryhmän vasujen tekeminen, vasukeskustelut, ryhmän toiminnan suunnittelu ja valmistelu, sekä yhteistyö terapeuttien, S2-opettajien, erityislastentarhanopettajien, sairaanhoitajien yms. kanssa. Painostusta tulee joka suunnasta, mutta aikaa ei millään riitä.

Lastenhoitajien sijaisia ravaa jatkuvasti ja yhtä paljon he kaipaavat ohjastusta kuin lapsetkin.

Niinpä. Äänestäkää ihmeessä laatutäti Sanni Grahn-Laasosta, varma lopullinen kaaos taattu.

Lehtori korkeakoulussa. Työn sirpaleisuus, jatkuva paine hakea ulkopuolista tk-rahoitusta, toive olla tavoitettavissa jatkuvasti ja jokaisen opiskelijan tarve yksilölliseen etenemiseen sekä erikoisosaaminen, jota kukaan muu ei voi hoitaa. Toisaalta tämä on työtä jota haluaisin jaksaa tehdä jatkossakin.

Sairaanhoitaja.

Mies on valtion virastossa asiantuntijatehtävissä. Siellä burnoutteja tuntuu tulevan useammallekin, ilmeisesti hommia tulee ovista ja ikkunoista ja kaikki pitäis tehdä heti nyt tai mielellään jo viime viikolla. Työjonot laahaa kuukausi- ja vuositolkulla perässä ja lisää väkeä ei voi palkata. Samalla pitää myös paikkailla muitten tekemiä virheitä. Palkka ei tietenkään ole kummoinen, päivät venyy ja ylityövapaitaan ei ehdi pitää.