Työssänne uupuneet tai uupumisen partaalla olevat, mitä teette työksenne?

Vierailija kirjoitti:

Huoltomies - alueena koko Suomi. Jos olen Rovaniemellä niin taatusti joku Mikkelistä soittaa ja tarvii apua. Esimies on pska ja työtä on liikaa.

Haluan kotiin. Olis kiva olla joskus kotona!!

Koko Suomi, voiko tämä olla totta? Sulla on varmasti liikaa töitä, matkoihinkin menee helposti tunteja päivässä?

Pikkupomo. Olen ihan kypsä valittaviin tiimiläisiin alkaen siitä että yhdellä on aina kylmä ja toisella kuuma ja jatkuen organisaation ylhäältä ulkomailta tulevaan taukoamattomaan painostukseen sen suhteen mitä olisi pitänyt tehdä ja missä pitää säästää vielä lisää (jotta omistajille saadaan vielä lisää voittoa) Ja päälle järjetön byrokratia ihan kaikessa; kaikki kestää ja asioita vatvotaan kilometrin mittaisissa emailketjuissa.

Sossu aikuispuolella. Erityisesti kuormittaa kolme asiaa: ne oikeasti surulliset tapaukset, joita elämä on alusta asti potkinut päähän, v*ttumaiset vaatijat, jotka kuvittelee että perustoimeentulon lisäksi yhteiskunnan pitäisi tarjota asuminen paraatipaikalla ja kaikenlaiset päähänpistot ja vermeet, plus se jatkuva rumba, kun ihmiset soittelee ja lähettelee sähköposteja mitä uskomattomammissa asioissa vaatien että tiedän niistä jotain tai voin niihin vaikuttaa (kuten huoneenvuokralaki ja muu sosiaaluihuollon ulkopuolinen lainsäädäntö, käännytyspäätöksen kumoaminen, auton korjauskulut jne).

Työn määrä on aivan uskomaton, ja lisää asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Kirjaimellisesti voisin asua töissä enkä saisi koskaan ns. puhdasta pöytää. Kai se kertoo jotain yhteiskunnan pahoinvoinnista.

Rekkakuski.

Olen puhelinmyyjä. Yllättävää sanoa, mutta pidän kyllä itse työn sisällöstä, sillä suurin osa asiakkaista ovat mukavia. Uuvuttavaa työstäni tekevät ainoastaan esimiesteni ala-arvoinen ja vähättelevä käytös alaisiaan kohtaan. Onneksi enää pari viikkoa jäljellä tässä talossa.

ICT-alalla kansainvälisessä yrityksessä asiantuntijana. YT:t vieneet väkeä ympäriltä. Toivoin itsekin sitä kautta pääseväni pois, mutta lopulta kuukausi sitten irtisanouduin ja jään nyt vähäksi aikaa tyhjän päälle huilimaan.

Käytännössä 12 vuotta olen ollut se, jonka kaikki luottavat tietävän vastaukset kaikkeen. Minulla ei ole ollut ketään, jolta kysyä. Pomot ihan hukassa ja lähinnä byrokratiaa hoitavia. Sitten kun muita toisen alan asiantuntijoita viime Yt:ssä heitettiin pellolle ja osa ymmärsi lähteä itse pois, katkesi tämän kamelin selkä. Hommathan tuli entisten lisäksi minulle.

Yritys tekee vuodesta toiseen miinustulosta... surullista.

Tuottaja/koordinaattori isomman kaupungin museossa. Jäätävä määrä projektityötä tapahtumissa ja näyttelyissä ympäri vuoden, aamusta iltaan. Rauhallisempia jaksoja ei ole oikeastaan milloinkaan. Harkitsen työn hakemista pienemmältä paikkakunnalta.

Rahoitusalalla. Työkaveri on nyt neljän kuukauden sairauslomalla uupumuksen takia. 

Tehdastyö. Tuotanto ei suju niinkuin pitäisi ja se sitten heijastuu työilmapiiriin.

Kaupungin toimistotyö. Siistiä sisätyötä, juu. Työtä vastaan ei mitään, tylsähköähän se kyllä oli - tosin olin tuossa työpaikassakin liian kauan. Nyt eläkkeellä, 63-vuotiaana lähdin, eikä tullut mieleenkään jäädä enää sinne. Ikävä ilmapiiri, selkäänpuukotusta, esimiesten nuolemista. Jos et ollut toimiston kuningattaren sisäpiirissä, et ollut mitään. Jopa työasioiden hoitamista koskevissa kokouksissa piikiteltiin, vaikka onneton lapanen = esimies oli siellä läsnä. Hänellä omat ongelmansa, ei uskaltanut sanoa naisporukalle mitään. Esimiehillä ei mitään tajua ihmisten johtamisesta. Kyykytystä ihan kuin joskus 70-luvullakin. Eikä uskottu kun alaiset yrittivät kertoa ongelmista.

Vaihtakaa työpaikkaa, jos vaan voitte. Itse en oikein voinut, yksinhuoltaja kun olin ja sitten jo liian vanhakin. Sairastuin moniin kroonisiin sairauksiin, joista kentites ikävintä ei työterveydessä löydettykään kuin ihan vähän ennen eläköitymistä. Koska ei oikein tutkittu kunnolla, itsekään en tajunnut, että sydämessä ei ollut kaikki kunnossa, luulin, että kyse on ahdistuneisuudesta.

Lastentarhanopettaja, tällä hetkellä. Viisi tuntia viikossa pitäisi olla suunnitteluaikaa, mistä hyvällä lykyllä tunti toteutuu. Siihen pitäisi mahduttaa lasten ja ryhmän vasujen tekeminen, vasukeskustelut, ryhmän toiminnan suunnittelu ja valmistelu, sekä yhteistyö terapeuttien, S2-opettajien, erityislastentarhanopettajien, sairaanhoitajien yms. kanssa. Painostusta tulee joka suunnasta, mutta aikaa ei millään riitä.

Lastenhoitajien sijaisia ravaa jatkuvasti ja yhtä paljon he kaipaavat ohjastusta kuin lapsetkin.

B2B myynnissä.

Asiakas voi soittaa illalla ja papattaa jonkun tunnin puhelun vihaisena. Liian vähän porukkaa tukitoiminnoissa. Epäselvät toimenkuvat.

Naisilla oma kerho, joka saa aukoa päätä asiakkaille. Minä otan luodin tästä. Esimies ei tajua asiaa ja on liian piipussa, että voisi edes tehdä mitään.

Esimiehellä jotain omia ongelmia ja ainut kommunikointitapa=kiroilua ja huutoa. Tekee ehkä tunnin töitä päivässä, mutta näyttää puoli kuolleelta. Piti puheen, jossa kertoi olevansa alan kovin tekijä.

-m35

Asiakastuessa ratkon tietojärjestelmäongelmia. Liikaa töitä, koska pois lähteneiden tilalle ei ole otettu ketään, en koskaan selviä 8 h työpäivällä vaan aina menee yli siitä. Palaute aina negatiivista, tieto ei kulje edes omassa työtiimissä, saati sen ulkopuolella, asiakkaat valittavat kun en saa selvitettyä jotain h...tin monimutkaista asiaa puolessa tunnissa. En takuulla saa jos joudun jokaisen ratkaisuun vaikuttavan tiedon kaivamalla kaivamaan asiakkaalta kun eivät voi kertoa kaikkea kerralla vaan tipottain pudottelevat lisäinformaatiota. Osa ei viitsi vastata viesteihin eikä puheluihin ja sitten taas valitetaan kun asia ei etene.

Haluaisin pois tästä, johonkin työhön jossa saa tehdä sitä rauhassa ilman että aina joku valittaa.

Olen tuotantovastaava eräässä elintarvikkeita tuottavassa yrityksessä. Samalla myös esimies, työvuorosuunnittelija ja sairaslomapäivystäjä. Melkein koko ajan mielessä työasiat ja vapaapäivinäkin paukkuu viestejä pomolta. Ei hetkeäkään vapaa-aikaa enää..

It-ala. Olen ollut vasta vajaan vuoden nykyisessä työpaikassa, mutta nyt jo ihan loppu. En saanut kunnollista perehdytystä ja edelleen monet asiat ovat epäselviä eikä keltään voi kysyäkään kun tuntuu ettei kukaan ikinä halua neuvoa. Työporukka on klikkiytynyt ja olen jäänyt ulkopuoliseksi ehkä siksikin että fyysinen työpisteeni on erillään muista (tilanpuutteen takia). Muut ovat kavereita työajan ulkopuolellakin, mutta minusta kukaan ei ole kiinnostunut. Teen vain työt ja lähden kotiin. Jatkuvasti tunnen epävarmuutta siitä olenko hoitanut asiat oikein ja onko jotain mennyt väärin. Se on todella stressaavaa.

Asiakaspalvelu puhelimessa. Kuten joku jo sanoikin edellä, 8h päivässä samaa huutoa ja suoraan sanottuna välillä typeriäkin asiakkaita, ei vaan kestä enää pää.

Kun työskentely tapahtuu tietokoneella, niin jokaista hiiren klikkausta ja paskataukoni pituutta voidaan seurata. Tähän päälle vielä liian vähän työntekijöitä ja kamalan pitkät jonot aspaan = valmiiksi väsynyt työntekijä ja vihaiset asiakkaat.

Ja kun firmana pitäisi tehdä aina vaan enemmän voittoa, niin tuntuu että koko asiakaspalvelulla ei ole enää mitään väliä, vaan jokainen soittava asiakas on pontentiaalinen kohde, kenelle myydä lisää. Hyvin hoidetuista asiakaskontakteista ei saa kiitosta, ainoastaan hyvät myyjät nostetaan jalustalle.

Älytöntä sirkusta ylipäätään, tätä olen kohta jo 3 vuotta kestänyt. Kesällä sanon soronoo.

Varhaiskasvatus. Suurin syy paskat pomot jotka ei tartu asioihin jotka mättää=työilmapiiri=sairastuttaa. Toiseksi aina vain lisääntyneet vaateet eikä sekään asiassa auta kuinka vanhemmat vaativat jättämään kaiken muun ja etsimään heti paikallanyt ullapetterin kadonnutta, nimikoimatonta tietty, rukkasta kissojen ja koirien kanssa viis siitä, että sijaista ei ryhmään saatu ja olisit yksin-kaksin 22 kersan kanssa. Ja sitten se löytyykin vaikkapa kotoa tai jumppakassista.

Resurssipula. Psykofyysissosiaalisesti haastavat lapset joille ei meinaa apuja saada ja/tai vanhempien taidot ei riitä tai defenssit estää asioista puhumisen ja lisätuen hakemisen. Perusasia äidit&isät: riittävä uni, rutiinit, päivän jälk aikaa lapselle joka mahd hoidossa klo7.30-17 ja jonka pitäisi mennä nukkumaan=riittävä uni, klo21 mennessä! Ja "ei"-sanan käyttö, se on palvelus hänelle!

Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Pikkupomo. Olen ihan kypsä valittaviin tiimiläisiin alkaen siitä että yhdellä on aina kylmä ja toisella kuuma ja jatkuen organisaation ylhäältä ulkomailta tulevaan taukoamattomaan painostukseen sen suhteen mitä olisi pitänyt tehdä ja missä pitää säästää vielä lisää (jotta omistajille saadaan vielä lisää voittoa) Ja päälle järjetön byrokratia ihan kaikessa; kaikki kestää ja asioita vatvotaan kilometrin mittaisissa emailketjuissa.

Tämä!

Minulla toistaiseksi senverran hyvä palkka että en voi lähteä mihinkään, olen kyllä ihan murtumispisteessä. Itsellä pahinta se että joku tiimistäni ollut poissa (sairaslomaa, työuupumusta) koko ajan jolloin tiimiläisten työt kaatuu tuohon päälle ja asiakkaat soittaa vihaisina. Työmatkoja myös päälle joka tarkoittaa sitä että työt on tehtävä illalla/vkonloppuna.

Ei ihme että vaihtuvuus on meillä suurta

Luokanopettaja

Erityisluokanopena alakoulussa pävittäistä fyysystä ja henkistä väkivaltaa, tappouhkauksia, lentäviä tuoleja, raivokohtauksia ja huutoa, olin jatkuvasti mustelmilla. Tähän päälle aggressiiviset vanhemmat joiden kanssa oli vaikea päästä yhteisymmärrykseen lapsen tilanteesta. Sana 'uupumus' ei riitä kuvaamaan silloista olotilaa. Verkostopalaverissa lääkärit totesivat usean lapsen olevan 'liian sairas sairaalakouluun' ja 'kyllä arki koulussa kuntouttaa'. Hoitotahojen resurssipula ja kotien hätä näkyi lapsissa enkä osannut auttaa.