"Hän ei varmasti tee sitä tarkoituksella"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies usein selittelee äitinsä aivopieruja ja todella loukkaavaa käytöstä juuri tuolla, että ei hän mitään pahaa tarkoita. Eipä varmaan niin, kun toisella ei ole sydäntä sen vertaa, että millään tavalla ottaisi toiset huomioon. Mä olen päättänyt, että on tuo anopin käytös tahallista tai tahatonta, niin mun ei tarvitse sitä sietää.

Tuo on järkevä ajatus.

Mitä toi käytännössä tarkoittaa, kun ei tarvitse sietää jonkun käytöstä?

Mä välttelen viimeiseen asti anopin seuraa. Tavataan n. 2 kertaa vuodessa, ja silloinkaan en suostu jäämään sekunniksikaan hänen seuraansa ilman miestäni. Ilman valmistautumista en mene hänen luokseen, ja sivalluksiin vastaan parhaani mukaan vielä inhottavammin takaisin. Ahdistun kovasti tapaamisista, ja tämä on valitettavasti ainoa keino, jolla pystyn hallitsemaan tilannetta. Meillä on pitkä ja kovin kuoppainen tie takana, ja olen joutunut taistelemaan todella kovaa, että en täysin huku anopin narsistisen rajattomuuden suohon.

Okei, kuulostaa ikävältä.

Mut en ite jaksa nähdä vaivaa lähteä kenenkään narsistisiin juttuihin mukaan, eikai kellekään, etenkään pahasti persoonallisuushäiriöiselle kannata alkaa mitään sen kummempaa vastailemaan tai sivaltamaan. Eikö ne jutut voi vaan jättää omaan arvoonsa, etenkin kun tietää, ettei sieltä mitään järkevää kuitenkaan oo tulossa?

Ehkä jopa kokea sympatiaa sellaisen "reppanan" puolesta?

Vai onko tää palsta ja ketju vaan täynnä katkeria ihmisiä, ketkä eivät ole pystyneet käsittelemään jonkun huonoa käytöstä.

En usko että jaksaisit itsekään jos se jatkuisi vaikka 40 vuotta, eikä kukaan ympärilläsi ymmärtäisi sinua. Ennen oli näin, viime vuosikymmenellä on vasta alettu puhua näistä asioista oikealla tavalla, esim narsismista. Vieläkin hyvin monet syyllistävät uhrin. Tässäkin keskustelussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.

Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.

Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.

Oliko sinulla raskas lapsuus? Nimittäin kuulostaa vahvasti siltä että olet ns vahvuuteen sairastunut. Nämä on julmimpia muille ihmisille.

Herkkis hermostui. Ei minusta minun lapsuuteni liity aiheeseen yhtään sen enempää kun sinunkaan, vaikka herkkä oletkin.

Vahvistat yhä näkemystäni "herkistä ihmisistä". Hän saa syyttää muita julmuudesta ja vihjailla lapsuudesta, mutta hänelle ei sovi sanoa mitään, koska hän on herkkä.

Nimenomaan omasta mielestään, jos kysyttäisiin muilta, vastaus olisikin herkkyyden sijaan ehkä "manipuloiva" ja "itsekeskeinen".

On olemassa ihmisiä, jotka sanovat suoraan, mitä ajattelevat. Kutsuvat sitä rehellisyydeksi. Ja on ihmisiä, jotka ottavat nokkiinsa heidän sanomisistaan, vaikka sanottu pitäisi täysin paikkansakin. Jos joudut toimimaan "diplomaattina" kahden tällaisen välissä, tuota otsikon lausetta käytetään lähinnä lohduttamaan nokkiinsa ottanutta. Varsinkin silloin, jos et ole sellaisessa asemassa, että voisit vaikuttaa "totuudentorven" tapaan ilmaista asioita (eli et esim ole hänen esimiehensä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.

Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.

Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.

Oliko sinulla raskas lapsuus? Nimittäin kuulostaa vahvasti siltä että olet ns vahvuuteen sairastunut. Nämä on julmimpia muille ihmisille.

Herkkis hermostui. Ei minusta minun lapsuuteni liity aiheeseen yhtään sen enempää kun sinunkaan, vaikka herkkä oletkin.

Vahvistat yhä näkemystäni "herkistä ihmisistä". Hän saa syyttää muita julmuudesta ja vihjailla lapsuudesta, mutta hänelle ei sovi sanoa mitään, koska hän on herkkä.

Nimenomaan omasta mielestään, jos kysyttäisiin muilta, vastaus olisikin herkkyyden sijaan ehkä "manipuloiva" ja "itsekeskeinen".

Ja sinä vahvistat käsitystäni vahvuuteen sairastuneista.... Nää ei oikeasti tiedä sen toisen ihmisen elämästä yhtikäs mitään, vaan tarvitsevuuden tai heikkouden ilmaus osuu omaan syvälle psyykeen piilotettuun herkkyyteen ja tarvitsevuuteen, ja uhkaava tilanne johtaa täysin tolkuttomaan ja kohtuuttomaan hyökkäykseen toista ihmistä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen

Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.

Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)

Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.

Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.

Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.

Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.

Oliko sinulla raskas lapsuus? Nimittäin kuulostaa vahvasti siltä että olet ns vahvuuteen sairastunut. Nämä on julmimpia muille ihmisille.

Herkkis hermostui. Ei minusta minun lapsuuteni liity aiheeseen yhtään sen enempää kun sinunkaan, vaikka herkkä oletkin.

Vahvistat yhä näkemystäni "herkistä ihmisistä". Hän saa syyttää muita julmuudesta ja vihjailla lapsuudesta, mutta hänelle ei sovi sanoa mitään, koska hän on herkkä.

Nimenomaan omasta mielestään, jos kysyttäisiin muilta, vastaus olisikin herkkyyden sijaan ehkä "manipuloiva" ja "itsekeskeinen".

Ja sinä vahvistat käsitystäni vahvuuteen sairastuneista.... Nää ei oikeasti tiedä sen toisen ihmisen elämästä yhtikäs mitään, vaan tarvitsevuuden tai heikkouden ilmaus osuu omaan syvälle psyykeen piilotettuun herkkyyteen ja tarvitsevuuteen, ja uhkaava tilanne johtaa täysin tolkuttomaan ja kohtuuttomaan hyökkäykseen toista ihmistä kohtaan.

Ja tuossa ei sinusta tietenkään ole mitään tolkuttoman hyökkäävää, liian henkilökohtaista ja ilkeää, vaikka heität pahimman laatuista kyökkipsykologiaa vailla mitään pohjatietoja, tai psykologian koulutusta?

Ei tietenkään sinun logiikallasi, koska sinä olet herkkä, ja siksi omasta mielestäsi oikeutettu sanomaan ilkeyksiä. Tuotan nyt pettymyksen, mutta minulla oli ihan ok lapsuus, sellainen kun enemmistöllä nyt on.

Toisin kun ne ei-herkät, jotka eivät saa sanoa mitään edes ryhmästä, joka itse määrittelee itsensä herkiksi.

Samoin se kyllä on mm palstan itsensä mukaviksi ja k-ilteiksi määrittelevillä miehillä. Jostakin syystä muut näkevätkin heidät ihan toisin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen

Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.

Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)

Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.

Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)

Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ja tulla samanlaiseksi kuin kiusaajani? Ei, en ole. Kaikista suurin hyöty minulle on ollut tuosta ajatuksesta, jonka jo ensimmäisessä viestissäni toin esille, oikeastaan vastasin kysymykseesi jo siinä. Ilkeys ei ole ok, se on heikon ihmisen merkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?

Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)  

Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.

Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.

Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).

Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä.  En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ja tulla samanlaiseksi kuin kiusaajani? Ei, en ole. Kaikista suurin hyöty minulle on ollut tuosta ajatuksesta, jonka jo ensimmäisessä viestissäni toin esille, oikeastaan vastasin kysymykseesi jo siinä. Ilkeys ei ole ok, se on heikon ihmisen merkki.

Ja sinäkö olet vahva, kun otat kaiken itseesi?

Ilkeys on ilkeyden merkki, ilkeä voi olla heikko tai vahva, mutta ennen kaikkea ilkeä on ilkeä.

On tutkittu mm koulukiusaamista, ja todettu että kiusaaja voi olla niin suosittu menestyjä kuten se surkein koulupudokaskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?

Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)  

Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.

Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.

Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).

Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä.  En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.

Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.

Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.

Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.

Oliko sinulla raskas lapsuus? Nimittäin kuulostaa vahvasti siltä että olet ns vahvuuteen sairastunut. Nämä on julmimpia muille ihmisille.

Herkkis hermostui. Ei minusta minun lapsuuteni liity aiheeseen yhtään sen enempää kun sinunkaan, vaikka herkkä oletkin.

Vahvistat yhä näkemystäni "herkistä ihmisistä". Hän saa syyttää muita julmuudesta ja vihjailla lapsuudesta, mutta hänelle ei sovi sanoa mitään, koska hän on herkkä.

Nimenomaan omasta mielestään, jos kysyttäisiin muilta, vastaus olisikin herkkyyden sijaan ehkä "manipuloiva" ja "itsekeskeinen".

Ja sinä vahvistat käsitystäni vahvuuteen sairastuneista.... Nää ei oikeasti tiedä sen toisen ihmisen elämästä yhtikäs mitään, vaan tarvitsevuuden tai heikkouden ilmaus osuu omaan syvälle psyykeen piilotettuun herkkyyteen ja tarvitsevuuteen, ja uhkaava tilanne johtaa täysin tolkuttomaan ja kohtuuttomaan hyökkäykseen toista ihmistä kohtaan.

Ja tuossa ei sinusta tietenkään ole mitään tolkuttoman hyökkäävää, liian henkilökohtaista ja ilkeää, vaikka heität pahimman laatuista kyökkipsykologiaa vailla mitään pohjatietoja, tai psykologian koulutusta?

Ei tietenkään sinun logiikallasi, koska sinä olet herkkä, ja siksi omasta mielestäsi oikeutettu sanomaan ilkeyksiä. Tuotan nyt pettymyksen, mutta minulla oli ihan ok lapsuus, sellainen kun enemmistöllä nyt on.

Toisin kun ne ei-herkät, jotka eivät saa sanoa mitään edes ryhmästä, joka itse määrittelee itsensä herkiksi.

Samoin se kyllä on mm palstan itsensä mukaviksi ja k-ilteiksi määrittelevillä miehillä. Jostakin syystä muut näkevätkin heidät ihan toisin :)

No mitä niin hirveää toi ihminen jota kommentoit on tehnyt että hän ansaitsi kaiken tuon ilkeyden mitä hänen niskaan kaadoit :D. Hän kertoi että vaikka haluaisi jaksaa, keho tekee tenän ja sitä on pakko kuunnella. No tästähän voi toki henkilön elämää lainkaan tuntematta ruveta ekstrapoloimaan itsekkyyttä ja manipulointia ja ties mitä. Noh, voit olla tyytyväinen että keskustelu tyrehtyy, kun kaikki näkee ettei ole paljon väliä mitä sanoo kun sinä alat "terapoimaan" henkilökohtaisia ongelmiasi :D. Ja mitä tulee palstan miehiin ja heidän määrittelyihinsä, niin ei nämä sunkaan avautumiset ole kovin suurta suosita saaneet, useampi on kommentoinut että mikä sua oikein vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.

Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?

Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.

Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.

Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.

Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?

Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.

Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.

Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.

Hyvin sanottu!

Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.

Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!

Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen

Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.

Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)

Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.

Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)

Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.

En maininnut mitään ennalta laaditusta suunnitelmasta tai sanonut uskovani sellaiseen.

Mainitsin vaan miten asiat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Olen miettinyt samaa! Enkä ymmärrä.