Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Hän ei varmasti tee sitä tarkoituksella"
16.01.2019 |
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.
Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.
En osaa sanoa, miksi.Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen
Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.
Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)
Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)
Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.
En maininnut mitään ennalta laaditusta suunnitelmasta tai sanonut uskovani sellaiseen.
Mainitsin vaan miten asiat ovat.
Mistä sitten tuo ajatus siitä, että asiat tapahtuvat kuten niiden onkin tarkoitus tapahtua? Kuka määrittelee miten asioiden on tarkoitus tapahtua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Kyllä ihmisiltä on oikeus odottaa asiallista kohtelua. Se on aivan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.
Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.
En osaa sanoa, miksi.Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen
Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.
Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)
Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)
Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.
En maininnut mitään ennalta laaditusta suunnitelmasta tai sanonut uskovani sellaiseen.
Mainitsin vaan miten asiat ovat.
Mistä sitten tuo ajatus siitä, että asiat tapahtuvat kuten niiden onkin tarkoitus tapahtua? Kuka määrittelee miten asioiden on tarkoitus tapahtua?
Tarkoitin, että tämä kaksinaisuuden KOKEMUS (hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, oikean ja väärän, kiltin ja ilkeän jne.) on just se pointti.
Itse me päätämme mitä teemme, mutta ilman toista ei olis toista (eli ilman pahaa ei ole hyvää).
Ihan järjellistä ajattelua, eikä mitään uskonnollista uskomista.
Fysiikassakin on voima ja vastavoima.
Mut me ihmiset ollaan niin samaistuttu näihin meidän hahmoihimme, että ollaan vähän niinkun unessa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Kyllä ihmisiltä on oikeus odottaa asiallista kohtelua. Se on aivan normaalia.
Juu, no itse en odota yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Kyllä ihmisiltä on oikeus odottaa asiallista kohtelua. Se on aivan normaalia.
Juu, no itse en odota yhtään mitään.
En usko. Tuo kuulostaa itsesuggestiolta. Et ehkä vain ole täysin tietoinen omista odotuksistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Kyllä ihmisiltä on oikeus odottaa asiallista kohtelua. Se on aivan normaalia.
Juu, no itse en odota yhtään mitään.
Ei kai siinä mitään kunhan ei mene niin päin että pelkuri tekee välttämömyydestä hyveen. -eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Kyllä ihmisiltä on oikeus odottaa asiallista kohtelua. Se on aivan normaalia.
Juu, no itse en odota yhtään mitään.
En usko. Tuo kuulostaa itsesuggestiolta. Et ehkä vain ole täysin tietoinen omista odotuksistasi.
Ei tarvitse uskoa! :D U see? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.
Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.
En osaa sanoa, miksi.Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen
Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.
Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)
Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)
Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.
En maininnut mitään ennalta laaditusta suunnitelmasta tai sanonut uskovani sellaiseen.
Mainitsin vaan miten asiat ovat.
Mistä sitten tuo ajatus siitä, että asiat tapahtuvat kuten niiden onkin tarkoitus tapahtua? Kuka määrittelee miten asioiden on tarkoitus tapahtua?
Tarkoitin, että tämä kaksinaisuuden KOKEMUS (hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, oikean ja väärän, kiltin ja ilkeän jne.) on just se pointti.
Itse me päätämme mitä teemme, mutta ilman toista ei olis toista (eli ilman pahaa ei ole hyvää).
Ihan järjellistä ajattelua, eikä mitään uskonnollista uskomista.
Fysiikassakin on voima ja vastavoima.Mut me ihmiset ollaan niin samaistuttu näihin meidän hahmoihimme, että ollaan vähän niinkun unessa. :)
Mihin sinä samaistut oman "hahmosi" sijasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.
Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.
En osaa sanoa, miksi.Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen
Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.
Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)
Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)
Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.
En maininnut mitään ennalta laaditusta suunnitelmasta tai sanonut uskovani sellaiseen.
Mainitsin vaan miten asiat ovat.
Mainitsit vaan totuuden😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahalla on aina puolustajia. Tuli taas todistettua. Morjens.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.
Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?
Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?
Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)
Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.
Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.
Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).
Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä. En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.
Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.
Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahalla on aina puolustajia. Tuli taas todistettua. Morjens.
Ihanan mustavalkoista, herkkis on hyvä, ja eri mieltä oleva paha.
Alan ymmärtää tuota "herkkyyttä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.
Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?
Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?
Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)
Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.
Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.
Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).
Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä. En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.
Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.
Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.
Voi kyllähän minä niistä olen paljonkin oppinut, nähnyt sen ihmisen millaiseksi en ainakaan tahdo koskaan tulla. Arvokas opetus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.
Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?
Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?
Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)
Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.
Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.
Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).
Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä. En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.
Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.
Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.
Mikä meni pieleen, kun sinusta tuli noin ilkeä ihminen? Kasvoitko kokemustesi myötä jotenkin kieroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä sillä pyritään ymmärtämään sitä joka toimii loukkaavasti. Viitataan siihen, että loukkaaja ei itse ymmärrä toimineensa väärin, eikä tarkoita ikävällä teolla loukata vaan toimii niinkuin on oppinut tilanteissa toimimaan.
Sillä oikeasti vain mitätöidään sen henkilön paha mieli, tunteet ja kokemus, jota tuollainen ihminen on loukannut. Minusta on ihan hienoa pyrkiä ymmärtämään kaikkia, mutta id ioot it eivät pyri ymmärtämään häntä, joka heille avautuu loukkaajasta, vaan sitä loukkaajaa. Oma äiti ni on juuri tuollainen loukkaajapaskiaisten ymmärtäjä, enkä pidä häneen enää mitään yhteyttä. Vihaan äitiäni koska mun tunteilla ja mielipahalla ei ollut koskaan mitään merkitystä. Kolmanneksi hän ei ikinä sanonut noin mulle, jos joku loukkaantui minusta. Eli haista sinäkin paska, joka olt samanlainen, kuin äiti ni. Olet kusipää.
Kuullostaa niin tutulta! Millä vuosikymnenellä sun äiti on syntynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Ehkä ne, jotka eivät yleensä odota muilta liikoja, mutteivät yleensä myöskään pelkää pahinta. Osaavat useimmiten ottaa elämän sellaisena vastaan kuin mitä se on.
Mä lähden myös tähän ajatteluun. Muut eivät ole mulle velkaa, joten en voi odottaa heiltä mitään. Toivoa voi hyvää ja usein mukavasti yllättyykin jos odotusarvo on 0.
Elän niin, että pärjäisin itsekin ja tarvittaessa riippumaton. Näin ei tarvitse odottaakaan muilta mitään. Tarvittaessa voi psskat ihmiset dumppaa elämästä kun ei tarvitse kenenkään pep pua nuolla.Hyvin sanottu!
Ja jos kokee negatiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan, niin jotain on sinussa itsessäsi pielessä.
Koska selvästi vaatii tältä ihmiseltä jotain, vaikka todellisudessa ei minulla ole oikeutta vaatia keneltäkään yhtään mitään!Ihmiset vaan yleensä yrittävät ja haluavat saada ympäristönsä tanssimaan pillinsä tahtiin. Tiedostamatta tai tietoisesti. ;)
Voi jeesus mitä tuubaa.
Väität siis, ettei ilkeitä ihmisiä ole olemassakaan, vaan kaikki vika löytyy katsomalla peiliin? Ja ettei voi vaatia vastapuolelta yhtään mitään, ei edes alkeellisia peruskäytöstapoja?
Hohhoijaa taas. Huvittavaa on myös, että olen samaa mieltä lainaamiesi kanssa, mutta sinun kanssasi en niin yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.
Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?
Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?
Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)
Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.
Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.
Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).
Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä. En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.
Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.
Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.
Voi kyllähän minä niistä olen paljonkin oppinut, nähnyt sen ihmisen millaiseksi en ainakaan tahdo koskaan tulla. Arvokas opetus.
Et halua oppia mitään uutta? Vai onko se pahastuminen niin kivaa, että haluat kokea sen aina uudelleen? Kauhean vaikea ymmärtää, mitä iloa tuollaisesta reagointitavasta on.
Tämähän tulee esiin jo kouluissa, kun aina pitäisi ymmärtää sitä kiusaajaa. Voi olla sairas, huonosta kodista jne. Jos nämä eivät täyty ja kiusaaja onkin ihan "normaali" ja hyvän perheen lapsi voidaan kelkka jopa kääntää ja alkaa sitä vikaa etsimään kiusatusta. Jos hän onkin se viallinen huonon perheen lapsi jonka pitäisi oppia toiminaan muiden kanssa, kun eihän se ole kuin pientä pilkaa mistä ei saa suuttua, pelkkää leikin laskua ja itse et ymmärrä huumoria. Huonot sosiaaliset taidot. Ei ihme että kiusataan jne. En siinä mielessä enää ylläty mistään.
Mielenkiintoinen aihe meni pilalle, ei kiinnosta jonkun monologi hänestä itsestään (ja hänen ylivoimaisesta herkkyydestään). Aloittakaa uusi aihe, jos kiinnostaa, äitihullu pitäisi bannata täältä kokonaan.
Kyllä ihmiset yleensä tarkoittavat tehdä pahaa pahaa tehdessään. Jos tehdään pahaa oikeasti vahingossa, pyydetään anteeksi ja muutetaan omaa käytöstä, ei jatketa samalla tyylillä vuodesta toiseen. Minusta on hassua, miten usein asiaa yritetään selitellä parhain päin, tyyliin "hän vain on sellainen" jne. Kuitenkin yleensä on niin, että se ihminen ei tee pahaa kaikille, vaan vain joillekin, ja joskus, ja vielä tarkkaan rajatulla tavalla, sellaisella josta ei voi joutua edesvastuuseen. Muutenhan se ihminen jäisi aivan yksin/vankilaan. Eli ihan tarkkaan tietää, mitä on tekemässä.
Alue: Aihe vapaa
Se on tosiaan ylivoimaisesti yleisin adjektiivi, jolla minua kuvaillaan, vahva. Itkuherkkyydestä huolimatta. Nurinkurista, eikö? :)