Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Hän ei varmasti tee sitä tarkoituksella"
16.01.2019 |
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
On vaikea ymmärtää, että joku on oikeasti paha.
Hyvin hankala esimies kommentoi tilannettani, kun sain diagnoosin kahdesta tappavasta sairaudesta ja jäin sairauslomalle. Hän ilmoitti, että mahona olen kiitollinen, kun pääsen äitiys- tai isyyslomalle (jälkimmäinen oli mielenkiintoinen vaihtoehto), en ole koskaan pitänyt töistä (olin vaikeden oireiden vuoksi sairauslomalla ja työ on aina ollut minulle erittäin tärkeää), toivottavasti ymmärrän laihtua lepolomani aikana (selkäni oli hajonnut enkä päässyt liikkumaan) ja onneksi sain helpon sairauden. Sairastin parantumatonta syöpää.
Hänellä oli alainen, joka haukkui kaikki asiakkaat puhelimessa. Alainen ei kuulemma tarkoittanut mitään pahaa. Alaisesta tuli seuraava esimies. :D
Herranen aika sentään. Olipa harvinaisen törkeää.
Tsemppiä sinulle jatkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hyvin skeptinen ihmisten suhteen, mutta mustavalkoinen ajattelu teon "tarkoituksellisuudesta" on mielestäni vaan älyllisesti epärehellisen toimintaa. Meidän inhimillinen vuorovaikutus on hyvin monimutkaista, koska siihen liittyy aina molemminpuolinen subjektiivinen tulkinta asioista.
Voitko sitten omalta osaltasi väittää ettet koskaan ole tarkoituksella toiminut ikävästi ketään kohtaan? Monikaan ei voi. Esimerkiksi riidan yhteydessä monikin saattaa joskus sanoa jotain sellaista, jonka tietää loukkaavan toista pahasti, mutta tietyllä hetkellä tuntuu siltä, ettei sillä ole väliä.
Totta kai olen! Mutta on myös tilanteita, jolloin en ole ja toinen on vaan tulkinnut asian niin. Enhän minä väitä, etteivätkö ihmiset toimi tahallaankin ikävästi. Kyse oli siitä, mistä se toinen osapuoli voi tietää ja päätellä, mistä milloinkin toisen toiminnassa on kyse. Jotkut ovat aina hyvin vakuuttuneita omista päätelmistään, toiset suhtautuvat avoimemmin. Siitä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea ymmärtää, että joku on oikeasti paha.
Hyvin hankala esimies kommentoi tilannettani, kun sain diagnoosin kahdesta tappavasta sairaudesta ja jäin sairauslomalle. Hän ilmoitti, että mahona olen kiitollinen, kun pääsen äitiys- tai isyyslomalle (jälkimmäinen oli mielenkiintoinen vaihtoehto), en ole koskaan pitänyt töistä (olin vaikeden oireiden vuoksi sairauslomalla ja työ on aina ollut minulle erittäin tärkeää), toivottavasti ymmärrän laihtua lepolomani aikana (selkäni oli hajonnut enkä päässyt liikkumaan) ja onneksi sain helpon sairauden. Sairastin parantumatonta syöpää.
Hänellä oli alainen, joka haukkui kaikki asiakkaat puhelimessa. Alainen ei kuulemma tarkoittanut mitään pahaa. Alaisesta tuli seuraava esimies. :D
Herranen aika sentään. Olipa harvinaisen törkeää.
Tsemppiä sinulle jatkoon!
Kiitos! :) Oli pitkä ja rankka "isyysloma", mutta sain hoitoja, joiden avulla onnekkaasti selvisin ja parannuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hyvin skeptinen ihmisten suhteen, mutta mustavalkoinen ajattelu teon "tarkoituksellisuudesta" on mielestäni vaan älyllisesti epärehellisen toimintaa. Meidän inhimillinen vuorovaikutus on hyvin monimutkaista, koska siihen liittyy aina molemminpuolinen subjektiivinen tulkinta asioista.
Sinä et pystyisi koskaan ratkaisemaan mitään konfliktia tai lopettamaan sortoa. Ketään ei kai saisi laittaa edes vankilaan koska sitä ja tätä. Pahuus pääsisi valloilleen jos teitä olisi enemmän.
Päinvastoin! Luulen, että kaltaiseni kykenisivät ratkaisemaan mainitsemasi ongelmia huomattavasti rationaalisemmin, loogisemmin ja realistisemmin kuin moni, joka tekee subjektiivisia päätelmiä suinpäin sukkelaan. Olen totuudenmukaisuuden, realismin ja objektiivisuuden ystävä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies usein selittelee äitinsä aivopieruja ja todella loukkaavaa käytöstä juuri tuolla, että ei hän mitään pahaa tarkoita. Eipä varmaan niin, kun toisella ei ole sydäntä sen vertaa, että millään tavalla ottaisi toiset huomioon. Mä olen päättänyt, että on tuo anopin käytös tahallista tai tahatonta, niin mun ei tarvitse sitä sietää.
Tuo on järkevä ajatus.
Mitä toi käytännössä tarkoittaa, kun ei tarvitse sietää jonkun käytöstä?
Mä välttelen viimeiseen asti anopin seuraa. Tavataan n. 2 kertaa vuodessa, ja silloinkaan en suostu jäämään sekunniksikaan hänen seuraansa ilman miestäni. Ilman valmistautumista en mene hänen luokseen, ja sivalluksiin vastaan parhaani mukaan vielä inhottavammin takaisin. Ahdistun kovasti tapaamisista, ja tämä on valitettavasti ainoa keino, jolla pystyn hallitsemaan tilannetta. Meillä on pitkä ja kovin kuoppainen tie takana, ja olen joutunut taistelemaan todella kovaa, että en täysin huku anopin narsistisen rajattomuuden suohon.
Okei, kuulostaa ikävältä.
Mut en ite jaksa nähdä vaivaa lähteä kenenkään narsistisiin juttuihin mukaan, eikai kellekään, etenkään pahasti persoonallisuushäiriöiselle kannata alkaa mitään sen kummempaa vastailemaan tai sivaltamaan. Eikö ne jutut voi vaan jättää omaan arvoonsa, etenkin kun tietää, ettei sieltä mitään järkevää kuitenkaan oo tulossa?
Ehkä jopa kokea sympatiaa sellaisen "reppanan" puolesta?
Vai onko tää palsta ja ketju vaan täynnä katkeria ihmisiä, ketkä eivät ole pystyneet käsittelemään jonkun huonoa käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies usein selittelee äitinsä aivopieruja ja todella loukkaavaa käytöstä juuri tuolla, että ei hän mitään pahaa tarkoita. Eipä varmaan niin, kun toisella ei ole sydäntä sen vertaa, että millään tavalla ottaisi toiset huomioon. Mä olen päättänyt, että on tuo anopin käytös tahallista tai tahatonta, niin mun ei tarvitse sitä sietää.
Tuo on järkevä ajatus.
Mitä toi käytännössä tarkoittaa, kun ei tarvitse sietää jonkun käytöstä?
Mä välttelen viimeiseen asti anopin seuraa. Tavataan n. 2 kertaa vuodessa, ja silloinkaan en suostu jäämään sekunniksikaan hänen seuraansa ilman miestäni. Ilman valmistautumista en mene hänen luokseen, ja sivalluksiin vastaan parhaani mukaan vielä inhottavammin takaisin. Ahdistun kovasti tapaamisista, ja tämä on valitettavasti ainoa keino, jolla pystyn hallitsemaan tilannetta. Meillä on pitkä ja kovin kuoppainen tie takana, ja olen joutunut taistelemaan todella kovaa, että en täysin huku anopin narsistisen rajattomuuden suohon.
Okei, kuulostaa ikävältä.
Mut en ite jaksa nähdä vaivaa lähteä kenenkään narsistisiin juttuihin mukaan, eikai kellekään, etenkään pahasti persoonallisuushäiriöiselle kannata alkaa mitään sen kummempaa vastailemaan tai sivaltamaan. Eikö ne jutut voi vaan jättää omaan arvoonsa, etenkin kun tietää, ettei sieltä mitään järkevää kuitenkaan oo tulossa?
Ehkä jopa kokea sympatiaa sellaisen "reppanan" puolesta?
Vai onko tää palsta ja ketju vaan täynnä katkeria ihmisiä, ketkä eivät ole pystyneet käsittelemään jonkun huonoa käytöstä.
En ole tuo jolla on ilkeä anoppi, mutta minusta se on ihan hyvä tapa käsitellä huonoa käytöstä, että ei ole tekemisissä. Minä en halua kuunnella loukkauksia, riippumatta siitä kuinka reppana se loukkaaja on. Mielestäni se on täysin ymmärrettävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mieluumminhan sitä toivoo elämässä eteensä hyvää kuin pahaa ja se ohjaa ajatteluakin sitten. Vielä ikävämpää on mielestäni se, kun muut yrittää saada väkisin sinua ajattelemaan noin, että kaikkia väärintekijöitäkin pitäis ymmärtää, kun niillä on varmasti syynsä.
Tämä on totta! Usein moni puolustelee jonkun hyvinkin kusipäistä käytöstä keksimällä sen taustalle mitä mielikuvituksellisimpia motiiveja. Ehkä siksi, että ajatus ilkeistä ihmisistä on melko ahdistava?
Ei kukaan synny ilkeäksi. Aina löytyy jokin "virhe" kehityksessä, kun ruvetaan tutkimaan henkilön lapsuutta, nuoruutta jne. Varmasti jos saa tarpeeksi rakkautta ja välittämistä, riskit altistua pahoille teille, pienenevät.
Toki mutta ei tuo ajatus pitemmän päälle auta ihmistä, jonka läheinen on jatkuvasti ilkeä häntä kohtaan. Pikemminkin päinvastoin, koska silloin tämä ilkeyden kohde voi alkaa mimimoida omia reaktioitaan ja tunteitaan (tyyliin olen vain liian herkkä, minun täytyy olla vahvempi ihminen). Mun mielestä myöskään huono lapsuus ei saa olla syy sille, että käyttäytyy jatkuvasti huonosti.
Ilkeä ihminen käytöksellän tavallaan huutaa apua, hänellä on paha olla. Vaikka se ei siltä aina näyttäisikään, mutta aina johonkin tarpeeseen ihmisen teot ja käytös perustuu.
Yleensä ihmiset vaan suuttuvat ja ottavat itseensä toisten käytöksen.
Varmaankin, mutta minä taas en pysty ohittamaan loukkauksia enkä ilkeyttä noin, vaan niistä tulee minulle paha olla. Johtuu ehkä omasta lapsuudestani tai temperamentistani, mutta asia tuskin enää näin keski-iässä muuttuu. Joten en ole tekemisissä ilkeiden ihmisten kanssa. Elämänlaatu on ollut loistavaa sen jälkeen kun tajusin ettei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyajan sosiaalisuuden muoto on some, joka käsittää instagramin, facebookin, snapchatin, linkedinin ja muita kanavia.
Ihmiset tekevät niissä tietoisia valintoja. Osaa fanitetaan ja osa jätetään huomiotta, vaikka olisikin se eka asia siellä mikä henkilölle näkyy.
Usein sanotaan että ketä kiinnostaa. Monelle some on kuitenkin se päivän ainoa kaverikontakti työkavereiden lisäksi. Kyllä some on tämän päivän sosiaalisuutta ja tietoisia valintoja.
Moni sanoo kuitenkin juuri somen kohdalla etteivät ihmiset tee tahallaan siellä asioita tai jätä huomiotta. Totuus on kuitenkin se, että tekevätpä.
Ei se minua haittaa, on vain indikaatio, että haihdun lopullisestikin näiden elämästä fanittamasta heitä, koska vastavuoroisuutta ei ole, eikä näin ollen tule muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.
Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?
Tyydytetty sika vai tyytymätön Sokrates. Kaksi sanontaa yhdistettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies usein selittelee äitinsä aivopieruja ja todella loukkaavaa käytöstä juuri tuolla, että ei hän mitään pahaa tarkoita. Eipä varmaan niin, kun toisella ei ole sydäntä sen vertaa, että millään tavalla ottaisi toiset huomioon. Mä olen päättänyt, että on tuo anopin käytös tahallista tai tahatonta, niin mun ei tarvitse sitä sietää.
Tuo on järkevä ajatus.
Mitä toi käytännössä tarkoittaa, kun ei tarvitse sietää jonkun käytöstä?
Mä välttelen viimeiseen asti anopin seuraa. Tavataan n. 2 kertaa vuodessa, ja silloinkaan en suostu jäämään sekunniksikaan hänen seuraansa ilman miestäni. Ilman valmistautumista en mene hänen luokseen, ja sivalluksiin vastaan parhaani mukaan vielä inhottavammin takaisin. Ahdistun kovasti tapaamisista, ja tämä on valitettavasti ainoa keino, jolla pystyn hallitsemaan tilannetta. Meillä on pitkä ja kovin kuoppainen tie takana, ja olen joutunut taistelemaan todella kovaa, että en täysin huku anopin narsistisen rajattomuuden suohon.
Okei, kuulostaa ikävältä.
Mut en ite jaksa nähdä vaivaa lähteä kenenkään narsistisiin juttuihin mukaan, eikai kellekään, etenkään pahasti persoonallisuushäiriöiselle kannata alkaa mitään sen kummempaa vastailemaan tai sivaltamaan. Eikö ne jutut voi vaan jättää omaan arvoonsa, etenkin kun tietää, ettei sieltä mitään järkevää kuitenkaan oo tulossa?
Ehkä jopa kokea sympatiaa sellaisen "reppanan" puolesta?
Vai onko tää palsta ja ketju vaan täynnä katkeria ihmisiä, ketkä eivät ole pystyneet käsittelemään jonkun huonoa käytöstä.
En ole tuo jolla on ilkeä anoppi, mutta minusta se on ihan hyvä tapa käsitellä huonoa käytöstä, että ei ole tekemisissä. Minä en halua kuunnella loukkauksia, riippumatta siitä kuinka reppana se loukkaaja on. Mielestäni se on täysin ymmärrettävää?
Tottakai.
Pointtini olikin se, että jos JOUTUU olemaan jonkun ties minkä narsistin seurassa, niin ei vaan pidä häntä juuri minään, tai lähde juttuihin mukaan riitelemään ym.
Vaikka hymyilee mielessään kyseiselle hahmolle ja hänen "roolilleen". :)
Oli se sitten esim. Töissä tai ilkeä anoppi.
Kyllä tässä maailmassa pärjää omaan rakkauteensa nojaten. :)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.
Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.
Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut ketjua mutta sellainen huomio että ihmiset ajattelee herkästi että joku mitä ikävältä tuntuva ihminen tekee on tarkoituksellisesti heitä vastaan, kun se voi oikeasti olla mt-ongelmaisen sisäistä puolustusta eikä suunnattu ketään vastaan. Tietysti selvä ilkeily on asia erikseen mutta moni muu epäselvempi tapaus. Henkilö on silloin niin kiinni henkisen tuskansa lievittämisessä ettei tuu ajatelleeksi miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Lisäksi keinot lievittää tuskaa voi olla outoja sellaiselle joka ei kärsi vastaavasta. Tästä syystä vältän tekemästä ihmisistä pitkälle meneviä tulkintoja ennen kuin oikeasti tiedän.
Jos olet esimerkiksi toistuvasti kertonut jollekin, että jokin tietty käyttäytyminen loukkaa ja hän silti jatkaa sitä, niin siinä tapauksessa ei enää ole väliä mistä tämä käytös johtuu. Siinä tapauksessa tärkeintä on hankkiutua tästä seurasta eroon mikäli se vain suinkin on mahdollista.
Sitten kyseessä on ilmeinen k*sipää, jos selvästi jatkaa edelleen vahingollista toimintaansa. Mutta pahoinvoiva ihminen yleensä ottaa kyllä neuvosta vaarin, koska tietää miltä tuntuu, kun on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.
Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.
Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.
Oliko sinulla raskas lapsuus? Nimittäin kuulostaa vahvasti siltä että olet ns vahvuuteen sairastunut. Nämä on julmimpia muille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
Kuka on väittänyt että erityisherkkyys on vahvuus? Itse voisin luovuttaa sen sinulle samantien, jotta elämäni helpottuisi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Hieno kirjoitus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.
Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.
Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.
Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.
OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä herkkiä kun tämä herkkis .
En tiedä mihin tämä ilkeän kuuloinen muotoilu viittaa ihan käytännön elämässä mutta toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät että erityisherkillä - tai voin tietenkin puhua vain itsestäni - suurin ongelma on kehon kanssa pärjääminen. Mieli kyllä jaksais, mutta keholla tulee rajat vastaan. Ja vuosi vuodelta yhä pahemmin. Itse olen jo siinä pisteessä että pienikin ylirasittuminen johtaa esim. älyttömään säpsähtelyyn. Puhelimeen tulee tekstari ja säikähdän niin että pomppaan ilmaan ja pääsee ääni. Tällöin on pakko hidastaa tahtia ihan riippumatta siitä mitä joku muu asiasta ajattelee, koska seuraava vaihe on jäätävä kuolemanväsymys.
Vahvistaa näkemystä, erityisherkän maailmassa ei ole muuta kun hän itse, hänen säpsähtelynsä, hänen pompahduksensa.
Aihe ei nyt kuitenkaan ollut lainkaan tämä erityisherkkä ja hänen erityisyytensä. Mutta herkkiksen maailmaan ei muita aiheita oikein mahdu, koska hän on niin herkkä. Tätä nimenomaan tarkoitin.
Oletpa ikävän ilkeä. Mikä on sinun ongelmasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mieluumminhan sitä toivoo elämässä eteensä hyvää kuin pahaa ja se ohjaa ajatteluakin sitten. Vielä ikävämpää on mielestäni se, kun muut yrittää saada väkisin sinua ajattelemaan noin, että kaikkia väärintekijöitäkin pitäis ymmärtää, kun niillä on varmasti syynsä.
Tämä on totta! Usein moni puolustelee jonkun hyvinkin kusipäistä käytöstä keksimällä sen taustalle mitä mielikuvituksellisimpia motiiveja. Ehkä siksi, että ajatus ilkeistä ihmisistä on melko ahdistava?
Ei kukaan synny ilkeäksi. Aina löytyy jokin "virhe" kehityksessä, kun ruvetaan tutkimaan henkilön lapsuutta, nuoruutta jne. Varmasti jos saa tarpeeksi rakkautta ja välittämistä, riskit altistua pahoille teille, pienenevät.
Toki mutta ei tuo ajatus pitemmän päälle auta ihmistä, jonka läheinen on jatkuvasti ilkeä häntä kohtaan. Pikemminkin päinvastoin, koska silloin tämä ilkeyden kohde voi alkaa mimimoida omia reaktioitaan ja tunteitaan (tyyliin olen vain liian herkkä, minun täytyy olla vahvempi ihminen). Mun mielestä myöskään huono lapsuus ei saa olla syy sille, että käyttäytyy jatkuvasti huonosti.
Ilkeä ihminen käytöksellän tavallaan huutaa apua, hänellä on paha olla. Vaikka se ei siltä aina näyttäisikään, mutta aina johonkin tarpeeseen ihmisen teot ja käytös perustuu.
Yleensä ihmiset vaan suuttuvat ja ottavat itseensä toisten käytöksen.
Onpa vanhanaikainen käsitys, kyllä se on uhri joka huutaa apua. Ei kellään saisi olla tarvetta olla paha.
Alue: Aihe vapaa
Ilkeä ihminen käytöksellän tavallaan huutaa apua, hänellä on paha olla. Vaikka se ei siltä aina näyttäisikään, mutta aina johonkin tarpeeseen ihmisen teot ja käytös perustuu.
Yleensä ihmiset vaan suuttuvat ja ottavat itseensä toisten käytöksen.