"Hän ei varmasti tee sitä tarkoituksella"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?

Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)  

Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.

Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.

Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).

Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä.  En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.

Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.

Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.

Voi kyllähän minä niistä olen paljonkin oppinut, nähnyt sen ihmisen millaiseksi en ainakaan tahdo koskaan tulla. Arvokas opetus.

Et halua oppia mitään uutta? Vai onko se pahastuminen niin kivaa, että haluat kokea sen aina uudelleen? Kauhean vaikea ymmärtää, mitä iloa tuollaisesta reagointitavasta on.  

Sinä olet kiusaaja.

Toi on yleinen tapa lohkaista silloin kun kuuntelija haluaa pestä kätensä eikä jaksa perehtyä ongelmaan. Tai sitten kuuntelija on asettunut sen puolelle, josta puhutaan eli pitää jo valmiiksi sen pahantekijän puolia. Joku muu jo kertoi aiemmin ketjussa, miten oma äitinsä oli kunnostautunut tämän viljelemiseen, muttei sanonut koskaan vastaavaa omasta tyttärestään., koska olin nimenomaan tuollaisen lapsi. Minua solvattiin jatkuvasti ja kaikki oli tahallisen pahaa mitä tein, mutta minua kohtaan olleet loukkaukset, pahat sanat ja teot olivat kaikki kuitattavissa tällaisella yleishyödyllisellä heitolla. Sen vuoksi näen aina punaista kun joku lohkaisee tämän suuren viisauden, koska tiedän että ihmiset toimivat täysin tietoisia ja jokainen on vastuussa käytöksestään, joten loukkaantunut ja pahastunut saa ja pitää olla. On silkkaa tyhmyyttä lakaista maton alle toisten tahallinen pahuus. Tahattomasti tökeröt taas huomaavat itsekin töpänneensä ja pyytävät anteeksi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei ole vahvuutta olla erityisen herkkä tai toipua vain hitaasti jostakin ilkeydestä, oli se sitten tarkoitettu ilkeydeksi tai ei.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

OT: En tiedä onko vaan sattumaa, mutta kaikki mun tuntemat itse itsensä erityisen herkiksi luokittelevat ovat lähinnä vapaamatkustajia ja niitä, jotka vaativat erioikeuksia herkkyyteensä nojaten. Ovat varsin itsekkäitä ihmisiä vielä. Se herkkyys on herkkänahkaisuutta kun asian koskee heitä, ja kun onkin kyse muista, niin muilla ei olekaan samoja oikeuksia, kun eivät ole yhtä  herkkiä kun tämä herkkis .

En pahoita mieltäni pikkujutuista, tarkoitin kirjoituksellani sellaista silkkaa ilkeyttä, jolla yritetään pahoittaa toisen mieli. Sellaista ilkeyttä jonka sivustaseuraajatkin erottavat heti. Sitä vastaan olen tavallista suojattomampi, saatan alkaa itkeä tai lamaantua. En lue itseäni kuuluvaksi erityisherkkiin, mutta tuolle ilkeydelle olen ollut herkkä lapsesta asti, siihen kiinnitettiin huomiota jo koulussa, kun en puolustautunut konflikti-tilanteissa.

Et sitten ole koskaan ajatellut, että kannattaisi muuttaa omaa suhtautumistapaa?

Ohis: kannattaisiko pitää turpa kiinni, jos on kykenemätön ymmärtämään lukemaansa?

Että oikein turpa? Siinäpä herkästi sanottu, ja ystävällisesti :)  

Kerro ensin, miten hyödyllinen tai käytännöllinen reagointitapa on pahastua oikein kunnolla jonkun sellaisen ilkeilystä, jonka tarkoitus ON usein nimenomaan satuttaa.

Minusta on paljon toimivampi malli jättää sellainen vähälle huomiolle (kun kerran kokonaan ei ole mahdollista sellaisia ihmisiä välttääkään, ellei halua eristäytyä tyystin kaikista uusista ihmisistä). Mutta sinusta ei, kun et kerran toimintatapaasi halua muuttaa. Sinä olet ikäsi reagoinut pahastumalla, ja sinusta tapa on ilmeisesti toimiva, kun et edes yritä muuttaa sitä.

Ja kyllä, on ihan mahdollista oppia olemaan reagoimatta tietynlaisiin ärsykkeisiin voimakkaasti. On ihan mahdollista olla piittaamatta ilkeydestä (kunhan sitä ei tarvitse kuunnella liian usein).

Toki on mahdollista paapoa omaa herkkyyttä.  En vaan tajua mitä sillä saa, että kokee jokaisen ilkeyden hirveän voimakkaasti, miten se parantaa elämänlaatua.

Herkkä ihminen on monesti kuuntelemaan tuollaisia kommentteja läpi koko elämänsä ja usein pitkään yrittänyt elää välittämättä omasta herkkyydestään. Seurauksena on usein paljon ahdistusta. Onnellisuuden salaisuus on itsensä hyväksymisessä, ei siinä, että yrittää pakonomaisesti muuttua joksikin toiseksi.

Onnellisuuden salaisuus on oppia kokemuksistaan. Ei tyytyä siihen että kun kerran lapsena itkin kun joku mulkaisi, olisin tuomittu reagoimaan aina näin.

Voi kyllähän minä niistä olen paljonkin oppinut, nähnyt sen ihmisen millaiseksi en ainakaan tahdo koskaan tulla. Arvokas opetus.

Et halua oppia mitään uutta? Vai onko se pahastuminen niin kivaa, että haluat kokea sen aina uudelleen? Kauhean vaikea ymmärtää, mitä iloa tuollaisesta reagointitavasta on.  

Sinä olet kiusaaja.

Niin, huomasin että sain taas kannoilleni yhden, siksi päätin lopettaa vastaamasta. Av on niitä täynnä.

Minulla on hiukan kaksijakoinen suhtautuminen erityisherkkyyteen ja toisaalta ilkeyteen. Tunnen ihmisen, joka jatkuvasti alleviivaa erityisherkkyyttään mm. FB: ssa, postailee henkeviä mietelauseita tyyliin ”tuuleen nojaan, itken, annan surun tulla, en halua pahoja ihmisiä enää ympärilleni”, harrastelee homeopatiaa ja shiatsu hieronta kursseja. Mutta samalla puhuu pahaa muista ihmisistä, juoruilee ja on todella jämäkkä kannoissaan (esim. rokotevastaisuudessa), minusta hänessä herkkää ovat vain some postaukset perhosenkuvineen.

Sitten toisaalta taas olen sitä mieltä, että yllättävän paljon on ilkeitä ihmisiä, jotka epäsuorasti tai selän takana pyrkivät vahingoittamaan muita ihmisiä, erityisesti sellaisia, jotka eivät puolustaudu aggressiivisesti ja jotka pahoittavat herkästi mielensä. Ihan kuin se toisi heidän elämäänsä iloa ja tyydytystä, että toinen ihminen kärsii. Some maailma on paljastanut karulla tavalla, miten dissaamista harrastavat myös muka mukavat ihmiset. Aika kova nahka pitää olla, että jaksaa nykymaailman menoa. Ennen sentään suuri osa tuontapaisesta kiusaamisesta jäi pimentoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen

Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.

Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)

Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.

Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)

Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.

En löydä mitään tarkoitusta sellaisesta kärsimyksestä

Kun paha ihminen saattaa tahallaan toisen kärsimään.

Voiko olla turhempaa kärsimystä?

T. Kristitty

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hiukan kaksijakoinen suhtautuminen erityisherkkyyteen ja toisaalta ilkeyteen. Tunnen ihmisen, joka jatkuvasti alleviivaa erityisherkkyyttään mm. FB: ssa, postailee henkeviä mietelauseita tyyliin ”tuuleen nojaan, itken, annan surun tulla, en halua pahoja ihmisiä enää ympärilleni”, harrastelee homeopatiaa ja shiatsu hieronta kursseja. Mutta samalla puhuu pahaa muista ihmisistä, juoruilee ja on todella jämäkkä kannoissaan (esim. rokotevastaisuudessa), minusta hänessä herkkää ovat vain some postaukset perhosenkuvineen.

Sitten toisaalta taas olen sitä mieltä, että yllättävän paljon on ilkeitä ihmisiä, jotka epäsuorasti tai selän takana pyrkivät vahingoittamaan muita ihmisiä, erityisesti sellaisia, jotka eivät puolustaudu aggressiivisesti ja jotka pahoittavat herkästi mielensä. Ihan kuin se toisi heidän elämäänsä iloa ja tyydytystä, että toinen ihminen kärsii. Some maailma on paljastanut karulla tavalla, miten dissaamista harrastavat myös muka mukavat ihmiset. Aika kova nahka pitää olla, että jaksaa nykymaailman menoa. Ennen sentään suuri osa tuontapaisesta kiusaamisesta jäi pimentoon.

Suhteellisuudentaju paranee, tietoisuus lisääntyy koko ajan.

En luota yhteenkään ihmiseen. Miksi pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?

Tätä olen minäkin varmaan joskus miettinyt.

Olen ajatellut ihanteellisesti joka ei perustunut realismiin.

En osaa sanoa, miksi.

Koska elämme kaksinaisuuden maailmassa. Dualismi toisinsanoen

Jing ja jang, ei ole hyvää ilman pahaa, ei siinä sen kummempaa.

Älkää ottako elämää ja ihmisiä liian tosissaan!:)

Tämä kaikki ONKIN tarkoitus kokea, myös se ilkeys ja pahuus, joka koskettaa jokaisen meidän elämää.

Ei tämä elämä oikeestaan ole, kuin suuri näyttämö, jotkut ovat hyviksen roolissa, jotkut pahiksen. Niin se vaan on, ei tämä ole niin vakavaa. :)

Tuo on uskonnollisen tai hengellisen ihmisen näkemys. Kaikki eivät usko ennaltalaadittuihin suunnitelmiin.

En löydä mitään tarkoitusta sellaisesta kärsimyksestä

Kun paha ihminen saattaa tahallaan toisen kärsimään.

Voiko olla turhempaa kärsimystä?

T. Kristitty

Ateistina mielestäni Jeesuksen tarinan lopetus on pelkästään vastenmielinen enkä näe siinä yhtään mitään järkeä. Monet asiat riippuvat paljon näkökulmasta.

On myös ihmisiä, jotka vetävät hernettä nenään ja kokevat tulleensa loukatuiksi toimi miten tahansa. Aikani yritin omassa työpaikassani keksiä tapoja, joilla heidän kanssaan voi toimia. Nykyisin en enää isommin välitä.

Vierailija kirjoitti:

On myös ihmisiä, jotka vetävät hernettä nenään ja kokevat tulleensa loukatuiksi toimi miten tahansa. Aikani yritin omassa työpaikassani keksiä tapoja, joilla heidän kanssaan voi toimia. Nykyisin en enää isommin välitä.

Hämmentävää, tämä kommentti tuli vasta tässä vaiheessa keskustelua. Odotin jo paljon aiemmin. Tämähän on av-klassikko, ei tosin kovin laadukas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös ihmisiä, jotka vetävät hernettä nenään ja kokevat tulleensa loukatuiksi toimi miten tahansa. Aikani yritin omassa työpaikassani keksiä tapoja, joilla heidän kanssaan voi toimia. Nykyisin en enää isommin välitä.

Hämmentävää, tämä kommentti tuli vasta tässä vaiheessa keskustelua. Odotin jo paljon aiemmin. Tämähän on av-klassikko, ei tosin kovin laadukas.

Sinä varmaan kuulut niihin, jotka vetävät hernettä nenään aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hiukan kaksijakoinen suhtautuminen erityisherkkyyteen ja toisaalta ilkeyteen. Tunnen ihmisen, joka jatkuvasti alleviivaa erityisherkkyyttään mm. FB: ssa, postailee henkeviä mietelauseita tyyliin ”tuuleen nojaan, itken, annan surun tulla, en halua pahoja ihmisiä enää ympärilleni”, harrastelee homeopatiaa ja shiatsu hieronta kursseja. Mutta samalla puhuu pahaa muista ihmisistä, juoruilee ja on todella jämäkkä kannoissaan (esim. rokotevastaisuudessa), minusta hänessä herkkää ovat vain some postaukset perhosenkuvineen.

Sitten toisaalta taas olen sitä mieltä, että yllättävän paljon on ilkeitä ihmisiä, jotka epäsuorasti tai selän takana pyrkivät vahingoittamaan muita ihmisiä, erityisesti sellaisia, jotka eivät puolustaudu aggressiivisesti ja jotka pahoittavat herkästi mielensä. Ihan kuin se toisi heidän elämäänsä iloa ja tyydytystä, että toinen ihminen kärsii. Some maailma on paljastanut karulla tavalla, miten dissaamista harrastavat myös muka mukavat ihmiset. Aika kova nahka pitää olla, että jaksaa nykymaailman menoa. Ennen sentään suuri osa tuontapaisesta kiusaamisesta jäi pimentoon.

Minun mielestäni tuohon yllä mainittuun kategoriaan mahtuu monenlaista ihmistä. Esimerkiksi minulla on tuttava, joka on omasta mielestään hyvinkin syvällinen. Lukee spirituaalisuuteen liittyvää materiaalia, harrastaa henkeviä, on ammatiltaan taiteilija, kuuntelee jooga mitä lie musiikkia. Mutta samaan aikaa omaa jämäköitä mielipiteitä, pitää muita yksinkertaisina massaihmisinä kun itse taas ajattelee uniikisti. Ei siis tiedosta itseään ollenkaan ja se "syvällisyys" on tosiaan just pinnallista shiatsu/jooga/buddhalais/intia mitä näitä onkaan tyyppistä. Ja tosiaan hieman epärehellinen tapaus tämäkin. Ei siis ole erityisherkkyyttä, vaan joillekin on elämäntapa olla "henkevä" ja pitää sitä tekosyynä olla muita parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

Palaan vielä tähän, koska kyllä kirjoitin mielestäni ihan oikeaan aiheeseen viestini. Joku alkoi inttämään ja jankkaamaan viestini muista seikoista, joilla pohjustin juttuani.

Oma ajatukseni siitä etteivät muut sanoisi niitä ilkeyksiä, jos ymmärtäisivät miltä se tuntuu, on vain pidemmälle viety versio tuosta aloitusviestin ajattelutavasta. Kun joku ihminen käyttäytyy ikävästi, toinen osapuoli alkaa etsiä syytä huonolle käytökselle. Joskus käy selväksi että ikävästi käyttäytynyt on täysin tietoinen tekemisistään, silloin ainoa vaihtoehto on että hänellä on tunne-elämässään jotain niin pahasti vialla, ettei kykene ymmärtämään millaisia tunteita hänen toimintansa muissa aiheuttaa. Itsensä kovettaneet oikeuttavat huonon käytöksensä usein seuraavanlaisilla tekosyillä:

Maailma on paha paikka joten pakko olla kova kun muutkin ovat, mitäs annoit potkia itseäsi päähän, mitäs olet liian kiltti jne

Heillä siis on sen verran älyä että ymmärtävät ylipäänsä mitä tekevät, mutta silmiinpistäviä ongelmia empatian kanssa. Jotkut ilmaisevat melkein tätä samaa asiaa käyttämällä termiä vahvuuteen sairastuminen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hiukan kaksijakoinen suhtautuminen erityisherkkyyteen ja toisaalta ilkeyteen. Tunnen ihmisen, joka jatkuvasti alleviivaa erityisherkkyyttään mm. FB: ssa, postailee henkeviä mietelauseita tyyliin ”tuuleen nojaan, itken, annan surun tulla, en halua pahoja ihmisiä enää ympärilleni”, harrastelee homeopatiaa ja shiatsu hieronta kursseja. Mutta samalla puhuu pahaa muista ihmisistä, juoruilee ja on todella jämäkkä kannoissaan (esim. rokotevastaisuudessa), minusta hänessä herkkää ovat vain some postaukset perhosenkuvineen.

.

Samantapainen kokemus täällä, kaikki ne itse itsensä herkiksi kuvaavat ovat herkkiä kun jokin asia kohdistuu heihin. Muille he tekevät ihan samoja asioita, kuten sanovat tahallisen loukkaavasti, mutta koska ne muut eivät ole herkkiksen mukaan yhtä herkkiä kuin hän, hänen huono käytöksensä  onkin muka ihan ok. Ja täälläkin jankkaavassa "herkässä ihmisessä" herkkää on lähinnä se miten hän nimittelee muita. 

Uuden reagointimallin oppimisesta: ihmisaivot on ohjelmoitu niin, että vaikka äkillinen kova ääni säikäyttää hetkeksi. Jos ääni sitten toistuu mutta ihminen jo tietää että ääni on ihan vaaraton, ihminen lakkaa reagoimasta siihen. Aivot oppivat.

Sama minusta soveltuu ilkeyksiä laukoviin, etenkin kun tiedostaa että toisella on nimenomaan halu loukata, niin miksi maailmassa heittäytyä kynnysmatoiksi ja ottaa tarkoituksella kaikki itseensä. Kun ON ihan mahdollista oppia ajattelemaan, että enpä pilaa päivääni sellaisen vuoksi joka nyt ei vaan ole reagoimisen arvoista. Ja se on täyttä roskaa että jatkuvasti jollekulle ilkeyksiä laukova ei ymmärtäisi mitä tekee, hän tietää ihan tarkkaan ja siksi juuri toimii niin. 

Eikä ole mikään puolustuspuhe ilkeyksien heittelylle, on ihan mahdollista sekä tuomita ilkeä käytös että olla ottamatta jokaista ilkeyttä henkilökohtaiseksi itkun aiheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen emotionaalisesti herkkä ja ihmisten ilkeys osuu kipeästi. Jotensakin huono panssarivalikoima josta saisin aina siihen väliin jotain vaimentamaan iskuja. Siksi on ollutkin äärimmäisen tärkeää ymmärtää, ettei ne itsensä kovettaneet ihmiset kykene käsittämään, miltä se tuntuu olla ihan auki. Eivät he muista, ovat sokeutuneet muiden herkkyydelle samalla kun ovat muuttuneet itse kiveksi. Siksi huomaan usein ajattelevani, että jos tuokin kivettynyt sydän oikeasti tuntisi kuten minä, hän ei löisi noin kovasti. Mutta ei heillä ole ollut muita vaihtoehtoja, joku on heitäkin satuttanut kun ovat tuollaisiksi tulleet. Minä en halua tulla samanlaiseksi ja siksi olen valinnut toisin.

Toisin kuin otsikossa, uskon että useinkin ihmiset tarkoittavat olla juuri niin ilkeitä kuin ovat, mutta se mitä he eivät ymmärrä, on miltä se minusta tuntuu, minusta joka en suostu kovettumaan. He pitävät sitä heikkoutena ja virheellisesti kuvittelevat itse olevansa vahvoja.

Ei kyllä liity asiaankaan, eli siihen liikaan herkkäuskoisuuteen.

Palaan vielä tähän, koska kyllä kirjoitin mielestäni ihan oikeaan aiheeseen viestini. Joku alkoi inttämään ja jankkaamaan viestini muista seikoista, joilla pohjustin juttuani.

Oma ajatukseni siitä etteivät muut sanoisi niitä ilkeyksiä, jos ymmärtäisivät miltä se tuntuu, on vain pidemmälle viety versio tuosta aloitusviestin ajattelutavasta. Kun joku ihminen käyttäytyy ikävästi, toinen osapuoli alkaa etsiä syytä huonolle käytökselle. Joskus käy selväksi että ikävästi käyttäytynyt on täysin tietoinen tekemisistään, silloin ainoa vaihtoehto on että hänellä on tunne-elämässään jotain niin pahasti vialla, ettei kykene ymmärtämään millaisia tunteita hänen toimintansa muissa aiheuttaa. Itsensä kovettaneet oikeuttavat huonon käytöksensä usein seuraavanlaisilla tekosyillä:

Maailma on paha paikka joten pakko olla kova kun muutkin ovat, mitäs annoit potkia itseäsi päähän, mitäs olet liian kiltti jne

Heillä siis on sen verran älyä että ymmärtävät ylipäänsä mitä tekevät, mutta silmiinpistäviä ongelmia empatian kanssa. Jotkut ilmaisevat melkein tätä samaa asiaa käyttämällä termiä vahvuuteen sairastuminen.

Vahvuuteen sairastuminen on yhtä todellinen ilmiö kun onnellisuuteen sairastuminen, tai terveyteen sairastuminen. Eli silkkaa soopaa.

Eiköhön tuo ole vain lohdutukseksi tarkoitettu fraasi, jonka A sanoo B:lle, jolle C on tehnyt tai sanonut jotain ikävää. Ihmiset sanovat paljon muutakin typerää laukaistakseen jonkin tilanteen. Esim jos joku kaupassa törmää kipeästi ostoskärryillä sun kintuille ja pyytää anteeksi, vastaat "ei se mitään" tai jotain vastaavaa. vaikka sääreesi sattuisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä sillä pyritään ymmärtämään sitä joka toimii loukkaavasti. Viitataan siihen, että loukkaaja ei itse ymmärrä toimineensa väärin, eikä tarkoita ikävällä teolla loukata vaan toimii niinkuin on oppinut tilanteissa toimimaan.

Mutta oikeastihan monet ihmiset toimivat ikävästi siksi, etteivät pahemmin piittaa muista ihmisistä. Miksi tämän ajatteleminen tuntuu niin ikävältä? Joka kerran kun pettyy johonkin ihmiseen, niin kokemus on aina yhtä vaikea ja tuntee itsensä aivan hölmöksi.

He eivät osaa piitata. En itse koskaan ajattele, että "he eivät piittaa" ja end of story. Sinä se siinä ilkeä ja paha olet, kun noin muista ajattelet. Sinun pitää oppia ajattelemaaan, että meistä JOKAINEN on vastuussa opettaa toisille välittämistä. Sinäkin. Toki se oma loukkaantuminen pitää saada ensin hoidettua.

t.kristallikissa

Etkö ajattele hakanneesi jo vuosia päätäsi seinään? Et ole raivoamisellasi opettanut mitään kenellekään. Sinusta ei vain sen takia kukaan pidä, siinä se.

Idioo tit eivät pidä, hyväsydämiset ja rakkautta omaavat ihmiset pitävät. Siinä se ero heihin ja sinuun. En tarvitse sinunlaistesi massalammasmääyntää tuekseni.

t.kristallikissa

Kuka sinusta siis tarkalleen ottaen pitää? Eikö sinulla ole aika huonot välit omiin lapsiisikin?

Hyväsydämiset ja rakkautta omaavat ihmiset, siinähän se lukee, etkö tajua?

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun pettyy jonkun ihmiseen toimintaan, niin kokee usein samalla jonkinlaista häpeää siitä, että erehtyi luottamaan sellaiseen ihmiseen, joka ei ollutkaan luottamuksen arvoinen.

Mielenkiintoinen huomio. Varmaan tuo on usein taustalla. Ei haluaisi itselleenkään myöntää, että oma arviointikyky petti.

Moni varmaan haluaisi myös ylläpitää yleistä uskomusta, että ihmiset ovat hyviä ja luottamuksen arvoisia. Sellaisen uskomuksen varassa elämä on helpompaa ja kivempaa, ei tarvitse pohtia toisten mahdollisia salattuja motiiveja.

Jos se, johon on pettynyt, on läheinen ihminen, johon on kiintynyt tai josta on ehkä riippuvainenkin jollain tavalla, saattaa viimeiseen asti selittää itselleen hänen toimintansa parhain päin, ettei joutuisi luopumaan hänestä.

Ihmissuhteiden päättäminen on usein vaikeaa. Tuntuu ikävältä kohdata omat pettymyksen tunteet. Joskus ihmisuhde voi myös olla ollut niin vaikea, että sen päättyessä tuntee suoranaista vihaa toista osapuolta kohtaan hänen käytöksensä takia. Saattaa jopa tuntua siltä, että toinen on pitänyt täysin arvottomana, kun on kohdellut niin huonosti. Se on todella vaikea ajatus. Tuntuu kuin olisi ihmissuhteen lisäksi menettänyt myös osan ihmisarvostaan.

Kuten äitiään.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän... Joskus tuon sanoaja on ihan oikeessa. Oletko ihminen, jolle tuota sanotaan usein? Yrittävätkö ihmiset mielestäsi jatkuvasti vain tehdä pahuutta sinulle?

Typeryshän sen sanoja on. Vaikka toisella olisikin asioiden suhteen vääristymiä, ei sitä noin ratkaista. Tuolla lauseella sanoja osoittaa vain oman kylmyytensä ja älyllisen vajautensa ja empatiakyvyn puuttensa. Parempi ja hedelmällisempi lause olisi vaikkapa, että "niin".

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahattomasti loukkaava on vähemmän uhkaava kuin tahallisesti, ja tuo on yksi niistä (loputtomista) ajatusvääristymistä joilla ihminen ylläpitää omaa turvallisuudentunnettaan.

Kummatkohan elävät onnellisempia ja tasapainoisempaa elämää, he jotka yrittävät uskoa ihmisistä hyvää vai he jotka lähtökohtaisesti arvioivat tilanteet pahimman mukaan?

He jotka uskovat toisista hyvää, tulevat pahemmin huijatuiksi.

Ei tämäkään pidä paikkaansa. Minä uskon ihmisistä hyvää, mutta tunnistan kyllä viallisen käytöksen, ja jo sen merkit. Paljon useammin minä luen ihmisten tulleen petetyksi, juuri sellaisten muiden arvostelijoiden, jotka eivät osaa pitää varaansa, koska hyväksyvät tosilta kaikenlaista perseilyä. Eivät tajua ensi merkeistä, että jokin on pielessä. Mua on kohdellut huonosti oikeastaan vain yksi henkilö, ja se on oma äiti ni. Lapsi ei pysty ajattelemaan äidistään pahaa, mutta siinä kyllä oppii. Oppii sellaiseksi, että kukaan muu ei sitten petäkään, koska tiedät millaisia petturit ovat. Tai siis heikot ihmiset. Oikeanlaisella kohtelulla ja kasvatuksella uskon ihmisissä olevan paljon enemmän hyvää, kuin ensin näyttäisikään. Vaikeus on vain tietenkin puuttuva kyky kohdella oikein (rajat ja oikeudet, vastuut, velvollisuudet) ja kasvattaa aikuisia ihmisiä :)

t.kristallikissa

Sinä et tunnista edes sitä pahaa, jota koko ajan teet omille lapsillesi.

Kyllä tunnistin. Ja tunnistan. Olen ollut epäinhimillinen heitä kohtaan, mutta en ole sellainen ihmisenä, vaan se on äiti ni kasvatuksen vikaa (minussa). Ei vikaa minussa, vaan siis äitini kasvatuksessa minua kohtaan. Aiheuttanut vaurioita. Olen sinua inhimillisempi ihminen sielultani.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hyvin skeptinen ihmisten suhteen, mutta mustavalkoinen ajattelu teon "tarkoituksellisuudesta" on mielestäni vaan älyllisesti epärehellisen toimintaa. Meidän inhimillinen vuorovaikutus on hyvin monimutkaista, koska siihen liittyy aina molemminpuolinen subjektiivinen tulkinta asioista.

Minusta on herttaisen yhdentekevää, tarkoittaako joku pahaa vai ei. Hän näkee toimintansa seuraukset ja jatkaa toimintaansa, eli luultavasti kyllä tarkoittaa, tai ei ainakaan piittaa. Jos piittaisi, muuttaisi toimintatapaansa.

Mutta vaikka ei tarkoittaisi, ellei ole kyse lapsesta tai vammaisesta, niin lopputulos uhrille on sama. Turhaa pohdintaa koko tarkoittaminen.

Tämä on virheellinen ja älyllisesti epärehellisten typerysten luulo. Esim. minä olen purknut mieheni typeryydestä johtunutta turhautumistani häneen. Vaikka tiesin, että se varmaan satuttaa, katsoin, että on hänen asiansa vastata siihen. Ei minun vastuullani. Voin silti sanoa sydämestäni, että en tarkoittanut tai halunnut hänelle pahaa ja välitän kyllä siitä, miltä hänestä tuntuu. Mutta hän on siitä itse vastuussa.

En vain tunnistanut että puran häneen turhautumistani, asiat ovat todella monimutkaisia, typerää kuvitella, että sitten jos välittää, voi heti muuttua. Miten niin, jos toisen typeyys turhauttaa?

t.kristallikissa