Lue keskustelun säännöt.
"Hän ei varmasti tee sitä tarkoituksella"
16.01.2019 |
Mikä siinä onkin, että ihmisistä usein viimeiseen asti pyrkii uskomaan hyvää, vaikka toinen kerta toisensa jälkeen käyttäytyisi ikävästi? Osaako joku selittää mikä tämän taustalla on?
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on yleinen tapa lohkaista silloin kun kuuntelija haluaa pestä kätensä eikä jaksa perehtyä ongelmaan. Tai sitten kuuntelija on asettunut sen puolelle, josta puhutaan eli pitää jo valmiiksi sen pahantekijän puolia. Joku muu jo kertoi aiemmin ketjussa, miten oma äitinsä oli kunnostautunut tämän viljelemiseen, muttei sanonut koskaan vastaavaa omasta tyttärestään., koska olin nimenomaan tuollaisen lapsi. Minua solvattiin jatkuvasti ja kaikki oli tahallisen pahaa mitä tein, mutta minua kohtaan olleet loukkaukset, pahat sanat ja teot olivat kaikki kuitattavissa tällaisella yleishyödyllisellä heitolla. Sen vuoksi näen aina punaista kun joku lohkaisee tämän suuren viisauden, koska tiedän että ihmiset toimivat täysin tietoisia ja jokainen on vastuussa käytöksestään, joten loukkaantunut ja pahastunut saa ja pitää olla. On silkkaa tyhmyyttä lakaista maton alle toisten tahallinen pahuus. Tahattomasti tökeröt taas huomaavat itsekin töpänneensä ja pyytävät anteeksi.
Minulla on täsmälleen samanlainen kokemus oman äitini kanssa. Se on raskasta ja surullista, kun vanhempi ei koskaan ole lapsen puolella.
Kyllä, vääristyneistä ajatusmalleista kärsivät eniten näiden ihmisten lapset. On myös todella vahingollista syntyä sellaisen vanhemman lapseksi, joka on päättänyt että maailma on paha ja herkkyys on heikkous, joka on karaistava lapsesta pois. Se on henkistä väkivaltaa, jonka vanhempi oikeuttaa sillä ajatuksella, että näin suojelee lasta. Psyyke voi vaurioitua niin pahasti, että sitä on todella vaikea lähteä korjaamaan enää jälkikäteen.
Näissä tapauksissa voi vain toivoa, että lapsen elämässä on joku toinen turvallinen aikuinen, joka hyväksyy lapsen tunteet ja antaa luvan olla herkkä, itkeä kun itkettää ja tarjoaa turvan. Minulla oli.
Ja kun näin aikuisena luen AV:lta kirjoituksia, joista tunnistan tuon saman ajattelumallin jota minulle yritettiin väkivaltaisesti siirtää lapsuudenkodissa, ainoa ajatukseni on että toivottavasti kirjoittajilla ei ole lapsia. Se sukupolvia jatkunut ketju joka on sairas vahvuudesta, loppuu minuun.
Meillä on ollut samanlaista. Tuntuu siltä, että vasta terapia on auttanut kunnolla. Aika moni ihminen on taipuvainen vahvasti mitätöimään toisten tunteita sekä suojelemaan psyykkisesti kypsymätöntä vanhempaa lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.
Lapsuutensa kun on viettänyt noissa merkeissä, on herkistynyt huomaamaan kanssaihmisistä, kuka käyttää samaa puolustusmekanismia. Täällä Av:lla heitä rellestää sankoin joukoin.
Voisin lannistua sen edessä, että aina löytyy uusi "vahva" joka kokee asiakseen ladella minulle elämän kovia faktoja ja kertoa miten hyödytöntä on tuntea (!), mutta ehkä olen minäkin tullut jollain tapaa kovaksi, immuuniksi nimenomaan noille puheille. Suhtaudun heihin kuin sokeisiin, jotka haluavat kertoa minulle taivaan oikean sävyn. Kyllä on tervettä pahoittaa mielensä jos joku on ilkeä, mutta nopeasti siitä pääsee jaloilleen. Minä olen vapaa tuntemaan siinä missä he ovat saattaneet itsensä ansaan tuolla näennäisellä vahvuudella. Saa märistä jos joku sanoo pahasti, saa näyttää että tässä on minun rajat, lyö jos haluat, en lyö takaisin mutta en myöskään putoa polvilleni, vaan itsepäisesti pysyn juuri tällaisena eikä minusta koskaan tule samanlaista.
Kyllä ne ihmiset tarkoittavat, mutta eivät ymmärrä miltä se minusta tuntuu, koska itse ovat turtia, kovettuneita, inhimillisyytensä kadottaneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on yleinen tapa lohkaista silloin kun kuuntelija haluaa pestä kätensä eikä jaksa perehtyä ongelmaan. Tai sitten kuuntelija on asettunut sen puolelle, josta puhutaan eli pitää jo valmiiksi sen pahantekijän puolia. Joku muu jo kertoi aiemmin ketjussa, miten oma äitinsä oli kunnostautunut tämän viljelemiseen, muttei sanonut koskaan vastaavaa omasta tyttärestään., koska olin nimenomaan tuollaisen lapsi. Minua solvattiin jatkuvasti ja kaikki oli tahallisen pahaa mitä tein, mutta minua kohtaan olleet loukkaukset, pahat sanat ja teot olivat kaikki kuitattavissa tällaisella yleishyödyllisellä heitolla. Sen vuoksi näen aina punaista kun joku lohkaisee tämän suuren viisauden, koska tiedän että ihmiset toimivat täysin tietoisia ja jokainen on vastuussa käytöksestään, joten loukkaantunut ja pahastunut saa ja pitää olla. On silkkaa tyhmyyttä lakaista maton alle toisten tahallinen pahuus. Tahattomasti tökeröt taas huomaavat itsekin töpänneensä ja pyytävät anteeksi.
Minulla on täsmälleen samanlainen kokemus oman äitini kanssa. Se on raskasta ja surullista, kun vanhempi ei koskaan ole lapsen puolella.
Kyllä, vääristyneistä ajatusmalleista kärsivät eniten näiden ihmisten lapset. On myös todella vahingollista syntyä sellaisen vanhemman lapseksi, joka on päättänyt että maailma on paha ja herkkyys on heikkous, joka on karaistava lapsesta pois. Se on henkistä väkivaltaa, jonka vanhempi oikeuttaa sillä ajatuksella, että näin suojelee lasta. Psyyke voi vaurioitua niin pahasti, että sitä on todella vaikea lähteä korjaamaan enää jälkikäteen.
Näissä tapauksissa voi vain toivoa, että lapsen elämässä on joku toinen turvallinen aikuinen, joka hyväksyy lapsen tunteet ja antaa luvan olla herkkä, itkeä kun itkettää ja tarjoaa turvan. Minulla oli.
Ja kun näin aikuisena luen AV:lta kirjoituksia, joista tunnistan tuon saman ajattelumallin jota minulle yritettiin väkivaltaisesti siirtää lapsuudenkodissa, ainoa ajatukseni on että toivottavasti kirjoittajilla ei ole lapsia. Se sukupolvia jatkunut ketju joka on sairas vahvuudesta, loppuu minuun.
Meillä on ollut samanlaista. Tuntuu siltä, että vasta terapia on auttanut kunnolla. Aika moni ihminen on taipuvainen vahvasti mitätöimään toisten tunteita sekä suojelemaan psyykkisesti kypsymätöntä vanhempaa lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.
Lapsuutensa kun on viettänyt noissa merkeissä, on herkistynyt huomaamaan kanssaihmisistä, kuka käyttää samaa puolustusmekanismia. Täällä Av:lla heitä rellestää sankoin joukoin.
Voisin lannistua sen edessä, että aina löytyy uusi "vahva" joka kokee asiakseen ladella minulle elämän kovia faktoja ja kertoa miten hyödytöntä on tuntea (!), mutta ehkä olen minäkin tullut jollain tapaa kovaksi, immuuniksi nimenomaan noille puheille. Suhtaudun heihin kuin sokeisiin, jotka haluavat kertoa minulle taivaan oikean sävyn. Kyllä on tervettä pahoittaa mielensä jos joku on ilkeä, mutta nopeasti siitä pääsee jaloilleen. Minä olen vapaa tuntemaan siinä missä he ovat saattaneet itsensä ansaan tuolla näennäisellä vahvuudella. Saa märistä jos joku sanoo pahasti, saa näyttää että tässä on minun rajat, lyö jos haluat, en lyö takaisin mutta en myöskään putoa polvilleni, vaan itsepäisesti pysyn juuri tällaisena eikä minusta koskaan tule samanlaista.
Kyllä ne ihmiset tarkoittavat, mutta eivät ymmärrä miltä se minusta tuntuu, koska itse ovat turtia, kovettuneita, inhimillisyytensä kadottaneita.
Todella hienosti sanottu. Vaikutat upealta ihmiseltä.
Up