Onko se oikeasti "lomapainajainen" jos joutuu olemaan muutaman päivän pidempään trooppisten hiekkarantojen äärelle?
On jokseenkin first world problem -uutisointia tämä.
"Lomapainajainen jatkuu: Meksikossa jumissa olevien suomalaisten paluu viivästyy taas"
Kommentit (70)
Ilmeisesti se on iltapäivälehden toimittajan mielestä. Sitä paitsi tuo otsikko myy paremmin lehtiä kuin että olisi: "Matkailijat saivat ilmaisen pidennyksen lomaansa".
Ja tämäkin:
"Paluulentoa jouduttiin siirtämään, koska koneessa ei ollut riittävästi polttoainetta."
Tuskinpa tilanne niin meni, että oho hups, mittari näyttääkin punaista, joten koukataanpa Lissabonin Shellin kautta.
Vaan ihan suunnitellusti esim. tuulien vuoksi ovat suunnitelleet reitin noin.
Voi se olla aika ikävää. Varsinkin kun ei pääse jouluksi kotiin, kuten oli tarkoitus. Voi olla myös että lääkkeet tai puhtaat vaatteet ovat loppumassa, eivätkä lomakohteessakaan ole kaupat jouluna auki. Ja joka hetki pitää olla valmiina ja tavarat pakattuna, kun ei tiedä milloin lähtö tulee.
Olen itse ollut myrskyn takia Madeiralla vuorokauden pitempään kuin oli tarkoitus, eikä se mitään nautintoa ollut, istuttiin vain hotellihuoneessa ikkunaluukut kiinni ja odotettiin, mitä tapahtuu. Sää oli sen verran paha, ettei ympäristöstä voinut nauttia.
No eihän se olisi, jos tiedotus toimisi ja pakettimatkan järjestäjä olisi järkännyt myös jatkovaraukset hotelliin. Nythän matkatoimisto on tehnyt kaiken päin persausta.
Ja tietysti joillekin saattaa tulla ongelmia, jos oli jo suunniteltu Suomeen tekemistä näille päiville, tai jos on esimerkiksi lemmikkejä hoidossa jossain.
Tavallaan matkustamisesta on tullut liian helppoa, jos matkan viivästyminen muutamalla päivällä maapallon toiselta puolelta aiheuttaa painajaisia.
Olimme aikoinaan Rio de Janeiron karnevaaleilla häämatkalla. Koneessa oli joku vika, joten meidät vietiin viiden tähden hotelliin, jolla oli jopa oma, yksityinen ranta Ipanemalla.
Toisen kerran koneessa oli laippavika, kun olimme Tokiossa. Jälleen vietiin viiden tähden hotelliin ja loma jatkui päivällä.
Ei suuremmin harmittanut kumpikaan tapaus. Vaatteita voi aina pestä tai ostaa ja ajatella, ruokaa ja juomaakin oli tarjolla. Ja kuka on niin hölmö, ettei ota yhtään ylimääräisiä lääkkeitä mukaan, jos matkalle lähtee?
Matkayhtiökään ei voi määrättömästi tehdä tappiota. Noitten kalliimpien hotellien hinnat ovat tyyliin 500-1000€ yöltä ja asiakkaiden maksamat lomahinnat ovat 1700-2500/14vrk. Onhan se nyt selvä, että TUI koittaa saada edullisempia huoneita ja on saanutkin. Myös lomalla pitää olla kotivaraa, ettei lääkkeet lopu ainakaan viikkoon ja sen verran massia, että saa kalsarit kaupasta, jos ei nyrkkipyykki maistu.
Loma tuskin jatkuu siinä samassa hotellissa tai edes saman tasoisessa hotellissa vaan jossain ihan muualla. Lomamatkat on myyty yleensä loppuun jouluksi ja hotellit täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Olimme aikoinaan Rio de Ja.......
Ei suuremmin harmittanut kumpikaan tapaus. Vaatteita voi aina pestä tai ostaa ja ajatella, ruokaa ja juomaakin oli tarjolla. Ja kuka on niin hölmö, ettei ota yhtään ylimääräisiä lääkkeitä mukaan, jos matkalle lähtee?
TÄMÄ!
Ihmisillä voi olla kiire töihin, on tärkeitä menoja kuten vaikkapa läheisen hautajaiset, lemmikkieläimet on hoidossa, ehkä lapsetkin on hoidossa, yrittäjillä saattaa olla jopa yritys vaarassa jos ei pääse töihinsä tekemään sovittuja töitä jne.
Vierailija kirjoitti:
Voi se olla aika ikävää. Varsinkin kun ei pääse jouluksi kotiin, kuten oli tarkoitus. Voi olla myös että lääkkeet tai puhtaat vaatteet ovat loppumassa, eivätkä lomakohteessakaan ole kaupat jouluna auki. Ja joka hetki pitää olla valmiina ja tavarat pakattuna, kun ei tiedä milloin lähtö tulee.
Olen itse ollut myrskyn takia Madeiralla vuorokauden pitempään kuin oli tarkoitus, eikä se mitään nautintoa ollut, istuttiin vain hotellihuoneessa ikkunaluukut kiinni ja odotettiin, mitä tapahtuu. Sää oli sen verran paha, ettei ympäristöstä voinut nauttia.
Madeira on ihana paikka, mutta tyypillisten myrskyjen takia ei juuri joulun aikaan siellä kannattaisi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Matkayhtiökään ei voi määrättömästi tehdä tappiota. Noitten kalliimpien hotellien hinnat ovat tyyliin 500-1000€ yöltä ja asiakkaiden maksamat lomahinnat ovat 1700-2500/14vrk. Onhan se nyt selvä, että TUI koittaa saada edullisempia huoneita ja on saanutkin. Myös lomalla pitää olla kotivaraa, ettei lääkkeet lopu ainakaan viikkoon ja sen verran massia, että saa kalsarit kaupasta, jos ei nyrkkipyykki maistu.
Cancunissa on varmastikin pesuloita. Ja paremmissa otelleissa pesulapalvelut omasta takaa?
Ja jos ei tosiaankaan ole varaa ostaa uutta t-paitaa ja alushousuja, niin onkohan budjetti liian tiukka?
Muutenkin älytöntä ruikutusta myös niiltä joille on järjestynyt jopa luxustason majoitus. Kuten se IS:n Annina vai mikä kermaperse se oli.
Kyllä vois asiat huonomminkin olla. Se on ihan totta.
On se. Ihmisillä oli varmasti suunnitelmia paluun jälkeisille päiville.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä voi olla kiire töihin, on tärkeitä menoja kuten vaikkapa läheisen hautajaiset, lemmikkieläimet on hoidossa, ehkä lapsetkin on hoidossa, yrittäjillä saattaa olla jopa yritys vaarassa jos ei pääse töihinsä tekemään sovittuja töitä jne.
Ihanko totta?
Eikä tiedetty lähtiessä toiselle puolelle maailmaa?
Ei kokemuksia lentojen peruuntumisesta?
Anna mun kaikki kestää näitä urpoja.
Vähän väljyyttä etenkin takaisintulon matkapäiviin.
Vierailija kirjoitti:
Voi se olla aika ikävää. Varsinkin kun ei pääse jouluksi kotiin, kuten oli tarkoitus. Voi olla myös että lääkkeet tai puhtaat vaatteet ovat loppumassa, eivätkä lomakohteessakaan ole kaupat jouluna auki. Ja joka hetki pitää olla valmiina ja tavarat pakattuna, kun ei tiedä milloin lähtö tulee.
Olen itse ollut myrskyn takia Madeiralla vuorokauden pitempään kuin oli tarkoitus, eikä se mitään nautintoa ollut, istuttiin vain hotellihuoneessa ikkunaluukut kiinni ja odotettiin, mitä tapahtuu. Sää oli sen verran paha, ettei ympäristöstä voinut nauttia.
Mä olen joskus lähtenyt viikon reissuun kymmenen minuutin pakkaamisella, niin että mukana oli vain muutama vaatekerta. Pesin niitä siellä hotellilla aina tarpeen mukaan lavuaarissa, ja ihan hyvin kuivuivat kuumassa ilmastossa. Ei kaikista pienistä vastoinkäymisistä tarvitse tehdä elämää suurempia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkin:
"Paluulentoa jouduttiin siirtämään, koska koneessa ei ollut riittävästi polttoainetta."
Tuskinpa tilanne niin meni, että oho hups, mittari näyttääkin punaista, joten koukataanpa Lissabonin Shellin kautta.
Vaan ihan suunnitellusti esim. tuulien vuoksi ovat suunnitelleet reitin noin.
Siis anteeksi mitä selitystä tämäkin nyt on olevinaan?
Että Köpiksestä lähtenyt lento kohti Meksikoa joutuisi tekemään tuulien takia reittimuutoksen Lissaboniin, ja tankkaamaan siellä??
Et mahda paljoa ymmärtää lentämisestä.
Samaa mieltä. Voisivat melkein maksaa jotain ekstraa pidemmästä matkastaan.