Lue keskustelun säännöt.
IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”
14.01.2019 |
Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?
Kommentit (301)
haloosuomi kirjoitti:
Mitä oman kuntani työpaikkoja olen selannut sairaanhoitajille on ainoastaan parin kuukauden pätkätöitä tarjolla. Samaan aikaan uutisoidaan että on huutavaa pulaa tekijöistä. Nimimerkillä irtisanottu jäähyväislahjaksi yli 30 vuoden työkokemuksen jälkeen.
30 v työuran jälkeen et taida enää olla kolmikymppinen...
Vaan sinulla on velaton asunto, olet n 50 v ja pärjäät ihan mukavasti pätkilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen köyhtyvä viisikymppinen . Ps asuntolainaa on jäljellä 60 000 euroa ja vammainen lapsi.
huolihuomisesta kirjoitti:
Olen köyhtyvä viisikymppinen . Ps asuntolainaa on jäljellä 60 000 euroa ja vammainen lapsi.
No sitten et ole otsikon mukainen köyhtyvä kolmikymppinen. Osaavalla hoitajalla jos kenellä on vaihtoehtoja valita työpaikkansa.
Olen köyhä yli nelikymppinen. Pelkkiä pätkätöitä, pisin 12 kk. Omistusasunnosta ei tietoakaan.
Että ei ne ole pelkät kolmekymppiset, jotka vaan jotain pätkää tekee. Tosin nykyään saa kai olla onniellinen, että on edes pätkää tai edes osa-aikaista pätkää. Monella ei ole niitäkään.
Kuinka osoittaa sitä osaamista jos edes haastatteluun ei pääse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan tällä hetkellä ole köyhtymässä.
Velaton kämppä ja puolet tulevan yhtiölainan osuudesta jo odottamassa pankkitilillä ja vuoden päästä pitäisi olla 25 vuoden lainan verran tilillä.
Ja tulit sitten tähän lankaan kehuskelemaan tällä? Hiveleekö kovastikin egoasi lukea miten paljon huonommin muilla menee?
Vierailija kirjoitti:
Olen 33-vuotias. Tällä hetkellä elämäni tähän asti pisimmässä työsuhteessa, kohta kaksi vuotta! Ns. vakituinen sijainen, eli töitä kyllä riittää 40 tuntia/viikko, mutta sopimusta jatketaan aina vain muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen kerrallaan, kunnes jonain päivänä ei sitten enää jatketakaan. Ei todellakaan ole tullut hankittua lapsia tai omistusasuntoa.
Luulin, että määräaikaisuuksien ketjuttaminen olisi laitonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?
On kyllä nuorilla kummalliset huolenaiheet. Olen itsekin nuori (31) eikä todellakaan tulisi mieleeni ruveta valittamaan mistään tuollaisesta, kun minulla kuitenkin on edes niitä pätkätöitä. Jos minä huomenna jäisinkin työttömäksi, ei minulle tuota juuri mitään ongelmaa saada suht nopeasti uusi työpaikka, sillä olen aina hoitanut hommani kunnolla, asiallisesti ja saanut lämpimät suositukset. Tarvittaessa pystyn myös ihan hyvin laittamaan oman firman pystyyn ja työllistämään sitä kautta itseni. Missä ongelma? Niin, ei missään.
En ymmärrä, miiksi on jotenkin paha asia se, ettei saa muuta kuin pätkätöitä koko elämässä. Kyllähän pelkkiä pätkätöitäkin tekemällä voi ihan hyvin elättää itsensä ja perheensä. Hyvä ystävänikin tekee pätkäduuneja ja ihan hyvin pystyy elättämään itsensä ja kaksi lastaan, kun hänen miehensä lähti livohkaan. Lapset voi hankkia ihan hyvin myöhemmälläkin iällä, kun taloudellinen tilanne on parempi. Itse haluan kyllä lapsia ja siksi teenkin nyt mahdollisimman paljon töitä, jotta saisin tarpeeksi rahaa kasvattaakseni heidät.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus juuri helpotti työntekijän irtisanomista. Eipä tässä juuri kannata perhettä suunnitella.
Onko niitä lapsia ja perhettä nyt ihan pakko kuitenkaan hommata? Ihan hyvin ihminen voi pärjätä niitä ilmankin.
Niin, ja hyvää työntekijää ei koskaan irtisanota mistään syystä, joten kannattaisiko sitten olla hyvä työntekijä niin että säilytät työsi ja saat rahaa jotta voit perustaa sen perheen huoletta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kommentoida jo pelkästään otsikkoa: Median vaikutus siihen, kuinka paljon ihminen pelkää erilaisia tilanteita elämässään jo lähtökohtaisesti, on huomattava. Jos ihminen on yksinäinen ja seuraa paljon erilaisia somekanavia ym. ilman, että saa keskustella niistä kenenkään kanssa, pelot lisääntyvät suhteessa paljon enemmän kuin niihin objektiivisesti tarkasteltuna olisi aihetta.
Tämä oli vähän off-topic, mutta silti tärkeä muistutus siitä, että median kanssa saa olla tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?
Sairaanhoitajille on töitä, mutta onko vakitöitä? Eläkeläiset ehtivät tehdä satunnaisia vuoroja ja ovat tyytyväisiä, mutta satunnaisilla vuoroilla ei elä, jos ei saa eläkettä siihen lisäksi. Pätkiähän hoitoalalla kyllä on tarjolla, mutta ne eivät tuo varmuutta tulevaan. Itsekin olen jäämässä äitiyslomalle, toivoin kyllä että olisi tuttu työ mihin palata ja äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyneitä palkallisia lomapäiviä käytettäväksi ennen kuin tippuu kotihoidontuelle. Mutta ei.
Toki vakipaikka on pätkiä parempi, mutta jos pätkiä on jatkuvasti saatavilla, saa kyllä asuntolainaa ja voi lapsenkin hankkia. Onhan tuo epäkohta, mutta toisaalta hoitoalalta ei työ tule loppumaan jatkossakaan, kuten esim. kaupan myyjiltä.
Entä jos joudun jäämään sairauslomalle raskaana ja työsopimus katkeaa sillä välin? Jatkuuko työt? Kuinka voin taistella oikeuksistani esim. äitiysneuvola- ja ultrakäyntien palkallisuudesta (teen päivätyötä, ei mahdollisuutta käydä neuvolassa työajan ulkopuolella)? Entä 3kk palkka äitiyslomalla, jos työsopimus katkeaa pari viikkoa äitiyslomalle jäämisen jälkeen? Ja tosiaan se, että vakityöläiset saavat lomien avulla pidennettyä vanhempainvapaata, pätkätyöläiset tipahtavat kuukautta nopeammin pelkälle kotihoidontuelle. Lisäksi oikeus osittaiseen vapaaseen: oikeus siihen on, kun työntekijä on ollut samalla työnantajalla työssä vähintään 6kk viimeisen 12 kk aikana. Ei mikään itsestäänselvyys pätkätyöläiselle, varsinkaan sellaiselle, joka palaa vanhempainvapaalta.
Aika paljon epäkohtia. Pätkätyöläiset ovat todellakin eriarvoisessa asemassa vakituisten kanssa kun puhutaan lasten saamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1800-luvun teollistumisesta saakka on kiihtyvällä tahdilla kehitetty koneita ja laitteita, jotka vähentäisivät ja helpottaisivat ihmisten työtä. Eikö se nyt ole selvää, että jossain vaiheessa niitä töitä ei sitten enää ole kaikille?
Työelämä vaatisi totaalisen muutoksen. Vaikka sen kansalaispalkan tai työn jakamisen tms.
Työttömien muuttohaluttomuudesta huutelu on aivan turhaa, koska sama kehitys koskee koko Suomea ja Eurooppaa, koko maailmaa.
Ongelma on myös siinä, että työpaikoilla on väki mitoitettu minimiin aiempaan verrattuna. Yksi tekee burn outin partaalla viiden työt. Eihän se niin voi mennä kovin kauaa.
Työpäivien pituutta voisi lyhentää kuuteen tuntiin. Se olisi tehokkain tapa ja työllistäisi kaksi ihmistä (6h aamulla+6h iltapvällä). Mutta eihän se työnantajille, käy, koska kaikki työnantajamaksut... Maksuihinkaan ei ole valtiovallalla kiinnostusta puuttua, vaikka hyvinkin voisi.
Suomalaiset ovat niin kilttejä, eikä kukaan uskalla sanoa, että nyt ollaan viimeisessä pisteessä.
Valtiohan poisti työnantajamaksuja kuten KELA-maksun juurikin lisätäkseen työllistämistä, mutta on taidettu vain mennä isompiin bonuksiin ja osinkoihin se vähennys...
Oon 28-vuotias. Lapset tein silloin kun vielä uskalsin ja uskoin, että elämä kantaa, eli 20-24 vuotiaana.
Nyt kaksi tutkintoa takana ja ekaa kertaa näyttää siltä, että uraa voisi alkaa tekemään, kun työpaikka on alla ja vakipaikka luvassa tän määräaikaisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep voin samaistua tähän näin 25 vuotiaana. Minulla on työpaikka, määräaikainen tietenkin. Pakko asua vuokralla, en uskalla esimerkiks omistusasuntoa harkita kun ei tulevasta tiedä. Sitten vielä omat epävarmuustekijät työpaikalla, pakko olla joustava ja suostuttava kaikkeen oman jaksamisen uhalla, jottet joudu huonoon valoon ja "mokaa" mahdollisuuksia jatkosopimuksesta.. Ei varmaan vaikea arvata että olen todella väsynyt ja elämänilo kadoksissa kun kaikki on niin epävarmaa jatkuvasti. Enhän tietenkään näin saisi tuntea, minulla sentään on se työpaikka, toisilla ei edes sitä.
Onko se nyt kuitenkaan niin suuri asia, ettet pääsisikään asumaan omistusasuntoon? Ihan hyvin voit pärjätä asuen koko elämäsi vuokrakämpässäkin. Omistusasunto ei nyt kuitenkaan ole mikään semmoinen, mitä ilman ei voisi elää.
Kuulostat lisäksi siltä, että et tykkää työstäsi tarpeeksi. Kannattaisiko vaihtaa parempaan tuossa tilanteessa, kun pääset tekemän työtä josta oikeasti tykkäät niin saat elämänilosikin takaisin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep voin samaistua tähän näin 25 vuotiaana. Minulla on työpaikka, määräaikainen tietenkin. Pakko asua vuokralla, en uskalla esimerkiks omistusasuntoa harkita kun ei tulevasta tiedä. Sitten vielä omat epävarmuustekijät työpaikalla, pakko olla joustava ja suostuttava kaikkeen oman jaksamisen uhalla, jottet joudu huonoon valoon ja "mokaa" mahdollisuuksia jatkosopimuksesta.. Ei varmaan vaikea arvata että olen todella väsynyt ja elämänilo kadoksissa kun kaikki on niin epävarmaa jatkuvasti. Enhän tietenkään näin saisi tuntea, minulla sentään on se työpaikka, toisilla ei edes sitä.
Olen 29. En ole määräaikaisia töitä joutunut tekemään kuin kerran, siitäkin vakinnaistettiin mutta työtä oli 16 tuntia viikossa. Sillä ei elä. Osa-aikatyötä tehnyt ja päälle keikkatöitä että edes itsensä saisi elätettyä mutta keikat niin epämääräisiä ettei niihin voinut luottaa.
Nyt ensimmäistä kertaa täysiaikainen työ, yhä koeajalla ja sopimuksessa lukee vähemmän tunteja mitä teen eli ei minulla oikeastaan ole vieläkään täysiaikaista, työnantajan hyvällä tahdolla mennään, saattaa loppua minä päivänä tahansa.Oikeastiko uskot, että kyse on työnantaja hyvästä tahdosta. Tuttu kampaaja kertoi, että vielä 20 vuotta sitten hänellä oli 4 kampaajaa töissä. Nyt ei yhäkään, koska Helsingistä mennään Tallinnaan, kun siellä on niin ihanan halpaa. Ei siinä työnantajan hyvällä tahdollaole merkitystä, jos kuluttaja ei halua ostaa suomalaista työtä.
Ei ole varaa käydä kampaajalla 150€/kerta. Pidän hiukseni pitkinä ja värjään itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Susanna Koski vois mennä sinne. Ei pidä ehdotella sellasii, mitä ei itse oo valmis tekee.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.
Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.
Ne risusavotat oli todellista pakkotyötä, työt olivat usein kaukana vakituisesta kodista niin että viikot erossa perheessä asuen yhteismajoituksessa, työ raskasta ja kurjasti palkattua.
Tahtoisin nähdä, kuinka moni työtön risusavotoille nykyään lähtisi.
Ongelmahan ei ole työn puute, vaan se että työstä ei haluta maksaa palkkaa. Esim. tunnettua aitoa alkuperäistä Mölkkypeliäkin on ollut moni työtön sorvaamassa nahkeella 9 euron päiväkorvauksella, kun samaan aikaa tämä firma, joka ei edes ole firma ja saisi toimia siten, on tehnyt hyvää tulosta. Kyllä risusavotoillekin olisi nykyisenä energiapuun aikakautena kysyntää, mutta niitä ei teetetä koska raha tai jos jotain teetetään niin virolaisilla, jotka tekevät hommat pilkkahintaan.
80- ja 90-luvulla teineille oli muuten töitä mansikkatiloilla ja moni menikin, mutta nykyään tullaan töihin jostain Valko-Venäjältä ja palkat on niin pieniä, etteivät hekään niillä elä. Mansikat kuitenkin maksavat aika monta euroa litra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Todellinen työttömyys lienee vähintään 1 miljoona. Luottotietonsa menettäneitäkin on yli puoli miljoonaa. Tilastot laskee työllisiksi 1h viikossa työntekijät yms.nollasopparifreelanseriopiskelijat ja 9€h / päivä orjat.
Suomen ongelma on se, ettei voida devalvoida valuuttaa € vs markka ja toisaalta kotimaista pk-sektoria ja vienti-innovaatioita ei tueta, vaan ainoastaan isoja useimmiten jopa ulkolaisia riistofirmoja. Seurauksena ikuinen yt-lama ja ostovoiman katoaminen bangladeshin tasolle.
Lisäksi ongelma on korruptio ja epäisänmaallinen politiikka. investoida ei kotimaiseen infraankaan tai tuotantoon, ainoastaan annetaan ilmaiseksi verorahat ulkomaan jättifirmoille (kaivoslaki). Kun vertaa vaikka norjaan ja heidän kotimaan öljy ja kalateollisuuteen ei voi kuin ihailla.
Suomi painii Nigerian tai Kongon kanssa elintasossa ostovoimalla mitattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Susanna Koski vois mennä sinne. Ei pidä ehdotella sellasii, mitä ei itse oo valmis tekee.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.
Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.
Ne risusavotat oli todellista pakkotyötä, työt olivat usein kaukana vakituisesta kodista niin että viikot erossa perheessä asuen yhteismajoituksessa, työ raskasta ja kurjasti palkattua.
Tahtoisin nähdä, kuinka moni työtön risusavotoille nykyään lähtisi.
Niin minäkin. Tämä ketju todistaa, että moni on historista tietämätön samoin kuin monen muistot on aika kullannut. Sitten väitetään, että ennen oli paremmin. Tai no, vuosina 1986-1990 moni haalariduunarikin luuli olevansa menestyjä.
Korkean osaamisen ammatit vaativat älyä ja viihdeteollisuus voi käsittää myös pornoalan jossa kaikkien henkinen kanttia ei kestä. Onhan meillä nytkin ihmisiä jotka joutuvat myymään itseään mielenterveytensä uhalla. Tämäkö on haluttua? Joku oli listannut velana oman teoriansa, miksi syntyvyyttä halutaan lisätä. Listaus alkaa hiljalleen pitämään paikkansa, koska nähtävästi tarvitaan etenevissä määrin tarpeeksi tyhmia täyttämään itsekkäiden tarpeita. Aluksi pidin sitä salaliittoteoriana, mutta nyt alan uskomaan siihen.