Lue keskustelun säännöt.
IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”
14.01.2019 |
Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?
Kommentit (301)
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.
Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisistä? En sanonut niistä mitään. Mutta nyt sanon, ettei yhteiskunnan ole tarkoituskaan maksaa lapsen kaikkia kuluja, ulkomaanreissuja ja älykännyköitä. Vaan sen tarpeellisen, jonka yhteiskunta kyllä maksaa, ellei äiti itse omaa ammattia ja työpaikkaa (kuten pitäisi ihan joka tapauksessa, teki lapsia tai ei).
Lapsia ei ole kenenkään pakko tehdä, mutta naurettavaa syyttää yhteiskuntaa tästä omasta päätöksestään. Lamoja tulee ja menee, eikä elämä ole koskaan ollut niin turvattua kuin nykyään.
Tämä menee jo ihan ohiaiheen. Et sitten ole viime aikoina lukenut uutisia? Lapset sorsivat toisiaan jos ei ole sitä uusinta tai toinen näyttää selvästi köyhältä. Karuin tarina oli kolmasluokkalaisesta jonka kaikilla kavereille oli jopo, mutta hänelle ei ollut eikä täten halunnut mennä kouluun toisten silmätikuksi. Vaikutat kovalta vaan kovuus tuntuu siirtyneen tulevalle sukupolvelle mikäli uskoo uutisiin.
Kuka puhui syyttämisestä? Nykytilanne vallitsee koko maata eikä siihen voida juurikaan vaikuttaa paitsi tietenkin katsomalla töitä Suomen ulkopuolelta tai keräämällä pätkätöitä toisen perään jolloinka et ehdi olemaan kotosalla saati tavata ketään.
Lapset ovat lapsia, eikä todellakaan pidä lähteä mukaan siihen kilpavarusteluun, jota osa köyhistä harrastaa. Minä olin itse lapsena köyhä, ja ystäviä löytyi siitä huolimatta.
Oma lapsi ei ole köyhä, mutta silti hänelle ei makseta kaikkia merkkivaatteita tai tonnin luureja. Ei ole tervettä opettaa lapselle, että sellaiset tyypit on hyviä ystäviä, joille merkitsee eniten materia. Tai että lapsen arvo olisi riippuvainen siitä, onko kädessä tonnin luuri, vaiko vaan satasen.
Lapsen ystävät ovat samalta alueelta jossa harva on köyhä, eikä lapsen ystävillä kenellekään ole kaikkia laitteita ja merkkivaatteita, tuntuu päinvastoin olevan muotia tehdä itse ja löytää kirppareilta.
Tuntuu olevan tämä rikkaaltanäyttämispakko ja pröystäily olevan tavallista lähinnä niissä perheissä, joissa rahaa ei osata käyttää, ja siksi ollaan aina köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.
Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.
Ne risusavotat oli todellista pakkotyötä, työt olivat usein kaukana vakituisesta kodista niin että viikot erossa perheessä asuen yhteismajoituksessa, työ raskasta ja kurjasti palkattua.
Tahtoisin nähdä, kuinka moni työtön risusavotoille nykyään lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvämuistinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Paitsi työttömyysluvut.
70-luvulla Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä oli 63 000. Nyt työttömiä on n. 200 000. Kyllä jotain on toisin.
Kekkosen julistamasta hätätilasta on jo 45 vuotta, joten ei kovin tuore tapaus. Silloin moni lähti töihin Ruotsiin, eikä hätäaputyöt ollet mitään kivaa puuhastelua yleishyödyllisissä yhdistyksissä vaan mm. metsätöitä. Naisista paljon suurempi osa oli vielä kotona ja esimerkiksi meillä oli nuori nainen kotiapulaisena. Olen ymmärtänyt, ettei nykyajan työttömiä risusavotta tai piikominen kiinnosta vaan kansalaispalkalla makaaminen.
Varmasti kiinnostaisi, jos niistä saisi palkkaa eikä mitään korotettua työttömyyspäivärahaa. Korjaa, jos olen väärässä mutta käsittääkseni tuohon aikaanhan risusavotoista ja yksinkertaisita lapiohommistakin sai palkan eikä niitä teetetty ilmaiseksi työtyömillä.
Ne risusavotat oli todellista pakkotyötä, työt olivat usein kaukana vakituisesta kodista niin että viikot erossa perheessä asuen yhteismajoituksessa, työ raskasta ja kurjasti palkattua.
Tahtoisin nähdä, kuinka moni työtön risusavotoille nykyään lähtisi.
Jep, työllisyystyöt lopetettiin sosiaalisten ongelmien vuoksi, miehet ryyppäsivät siellä yhteismajoituksessa kun muutakaan vapaa-ajan tekemistä ei ollut, ja ero perheestä aiheutti avioeroja.
Ei koskaan ole ollut mitään kaikille taattuja työpaikkoja, saati kevyitä ja hyvin palkattuja. Nyt voi sentään muuttaa vapaasti muuhun Eurooppaan, ellei täällä työllisty. Jos olisin nyt nuori, lähtisin varmaan esim hoitajaksi Englantiin. Tai kalatehtaalle Norjaan.
Itse en ainakaan tällä hetkellä ole köyhtymässä.
Velaton kämppä ja puolet tulevan yhtiölainan osuudesta jo odottamassa pankkitilillä ja vuoden päästä pitäisi olla 25 vuoden lainan verran tilillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kalateollisuudessa Norjassa minipalkka on 16,68 € ja osaajalla 17,70 €
tietolähde
https://www.nav.no/en/Home/Work+and+stay+in+Norway/Relatert+informasjon…
Sulla pitää olla tuloja 4,750.44€ (46,533.14kr) esimerkiksi Trondheimissä jos haluat pitää saman elintason kuin 3,900.00€ tuloilla Helsingissä.
Lähde
https://www.numbeo.com/cost-of-living/compare_cities.jsp?country1=Finla…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta monet kolmekymppiset tuttavani ottavat rennosti ja leppoistavat elämäänsä, koska heitä odottaa ennen pitkää jopa miljoonaperinnöt. Miksi tappaa itsensä oravanpyörässä, kun iso perintö, josta riittää varallisuutta loppuelämäksi, odottaa.
sdasdasasdds kirjoitti:
Sulla pitää olla tuloja 4,750.44€ (46,533.14kr) esimerkiksi Trondheimissä jos haluat pitää saman elintason kuin 3,900.00€ tuloilla Helsingissä.
Lähde
https://www.numbeo.com/cost-of-living/compare_cities.jsp?country1=Finla…
Ei kai se kalatehdas ole loppuelämän työpaikka, sitten kun on oppinut kielen voi hakea oman alansa töihin.
Mutta turha näitä on selittää sellaisille, jotka nyt vaan ovat päättäneet, ettei mitään toivoa ole, ja että muka ennen olisi kaikki ollut paremmin. Ei ole ollut, sellaista kulta-aikaa jolloin kaikilla oli hyvä työpaikka, ei ole koskaan ollut. Paitsi ehkä muutamana hassuna 80-luvun viime vuotena, kun kaikki luulivat voivansa rikastua tuosta vaan.
Minä aloitin kesätyöt 1985, eikä se tulotaso mitä niillä tuloilla sai (kk-palkka oli jotakin 1000 e/kk muutettuna nykyrahaan) ollut mitään luksusta. Työ oli nykynäkökulmasta myös tylsää ja yksitoikkoista, pomolle ei sanottu vastaan, saati saatu jotenkin toteuttaa itseä työssä.
Tuollaisia ne enemmistön työt olivat kultaisella 1980-luvulla ja sitä aikaisemmin, ei kelpaisi nykynuorisolle.
Se on sinänsä totta, että töitä sai kun vaan marssi pyytämään, mutta ei muisteta millaisia ne työt oikeasti olivatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?
Sairaanhoitajille on töitä, mutta onko vakitöitä? Eläkeläiset ehtivät tehdä satunnaisia vuoroja ja ovat tyytyväisiä, mutta satunnaisilla vuoroilla ei elä, jos ei saa eläkettä siihen lisäksi. Pätkiähän hoitoalalla kyllä on tarjolla, mutta ne eivät tuo varmuutta tulevaan. Itsekin olen jäämässä äitiyslomalle, toivoin kyllä että olisi tuttu työ mihin palata ja äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyneitä palkallisia lomapäiviä käytettäväksi ennen kuin tippuu kotihoidontuelle. Mutta ei.
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
Asia ei ole sinun uskostasi kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työpaikat ja työtä vailla olevat eivät kohtaa? Ihan omissa työpaikoissamme on tilanne, että on jatkuva haku päällä ja pyydetään eläkeläisiä takaisin töihin, kun uusia ei saa. Eikö meillä ole tarpeeksi koulutettuja sairaanhoitajia tai prosessitekniikan insinöörejä vai missä mättää?
Sairaanhoitajille on töitä, mutta onko vakitöitä? Eläkeläiset ehtivät tehdä satunnaisia vuoroja ja ovat tyytyväisiä, mutta satunnaisilla vuoroilla ei elä, jos ei saa eläkettä siihen lisäksi. Pätkiähän hoitoalalla kyllä on tarjolla, mutta ne eivät tuo varmuutta tulevaan. Itsekin olen jäämässä äitiyslomalle, toivoin kyllä että olisi tuttu työ mihin palata ja äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyneitä palkallisia lomapäiviä käytettäväksi ennen kuin tippuu kotihoidontuelle. Mutta ei.
Toki vakipaikka on pätkiä parempi, mutta jos pätkiä on jatkuvasti saatavilla, saa kyllä asuntolainaa ja voi lapsenkin hankkia. Onhan tuo epäkohta, mutta toisaalta hoitoalalta ei työ tule loppumaan jatkossakaan, kuten esim. kaupan myyjiltä.
Tämä aika on epävarmaa kaikille. Me 40+ vuotiaat pelkäämme työpaikkojen puolesta ja ikää on kohta sen verran, että uuteen paikkaan työllistyminen on epävarmaa. Mutta moni asia on kuitenkin aika paljon paremmin kuin muutama kymmenen vuotta taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin menee. On kaikkea, mitä haluan ja paljon kaikkea turhaakin. Talous ihan hyvällä mallilla ja huominen ei pelota. Lapsia ei ole eikä enää tulekaan.
-82
kalu kukkaro kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ties minkä sukupolven edustaja kirjoitti:
Ihmettelin tuota juttua suuresti. Olen itse 70-luvun alussa syntynyt. Me valmistuimme pahimmassa 90-luvun lamassa. Luokatani valmistui 30 oppilasta, joista kahdella oli työpaikka odottamassa. En kertakaikkiaan suostu uskomaan, että näillä 20 vuotta myöhemmin syntyneillä synkempää olisi.
Sen seurauksena olen ollut myös koko aikuisikäni aivan helvetin huolissani työpaikastani ja taloudellisesta pärjäämisestäni.
90-luvun lama kesti vain muutamia vuosia ja monilla säilyi toivo ja usko tulevaisuuteen. Nyt ei ole toivoa eikä uskoa paremmasta huomisesta. On vain epävarmuus, joka tulee ehkä kestämään vuosikymmeniä.
Mielikuvat ja tilastot eivät tue toisiaan.
Iso osa esim. osa-aikaisista haluaisi enemmän tunteja muttei saa. Työsuhteista ajetaan pakolla tietyn alan ihmisiä freelancereiksi, koska se on firmoille halvempaa. "Yrittäjät" pyörittävät mm. Woltin tapaisia bisneksiä, joissa "työnantajan" puolesta ei tarjota edes vakuutuksia työskentelyn ajaksi. Tutkijoiden ennustusten mukaan kymmeniä prosentteja ammateista tulee automatisaation takia häviämään tulevaisuudessa.
Maailma on hyvin erilainen nykyisin kuin 1990-luvulla.
Automaatio tappoi työpaikkoja jo 90-luvullakin. Samaten tappoin 1890 luvulla, Samate 1770-1800 luvuilla... Ja kas kummaa aina on ollut (uusia) töitä jopa enemmän kuin murrosta. Mikään ei osoita että miksi juuri nyt olisi toisin.
Et taida ymmärtää, että enää ei ole paikkaa mihin siirtyä. Ihmiset siirtyivät maataloudesta tehtaisiin ja sieltä joihinkin valkokaulushommiin koulutuksen myötä. Nyt ei ole enää mitään tämän jälkeen tarjolla ellei perän tyrkyttämistä instassa lasketa. Kerro sinä, mitkä ovat ne valtaisat määrät uutta työtä, joihin toimistorotat siirtyvät tekoälyn tieltä. Taitaa tulla pankin markkina-analyytikostakin pian pyllytyrkky.
Viihdeteollisuus, erilaiset korkean osaaminen ammatit jne. Kyllähän näitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein osaa samaistua, vaikka olen - 89 syntynyt. Välillä töissä, välillä toimeentulotuella. Töissä ollessa saa enemmän rahaa, toimeentulotuella pärjää. En tosin ole koskaan kaivannut työpaikkaa, jossa viihtyisin eläkeikään saakka. Saattaa johtua siitä, että vanhempanikin olivat köyhiä ja alkoholisteja, enkä nuoruudessani sitoutunut mihinkään paikkaan. Siitä oli helppo jatkaa sit ajelehtimista kaupungista toiseen ja työstä toiseen. Nyt olen kotihoidontuella ja ainoa päämääräni on, että saisin lapselleni pysyvämpää elämää, mitä itse koin. Sen olen päättänyt, että opiskelussa tuen niin pitkälle kuin opiskelee. Sitä en tiedä miten, mutta se on onneksi vasta vuosien päässä oleva murhe. Työpaikan saantia en epäile hetkeäkään, kun alan töitä taas tosissani hakemaan.
Minkä alan työt ovat noin varmoja?
Ravintola-alalla olen.
Olen 33-vuotias. Tällä hetkellä elämäni tähän asti pisimmässä työsuhteessa, kohta kaksi vuotta! Ns. vakituinen sijainen, eli töitä kyllä riittää 40 tuntia/viikko, mutta sopimusta jatketaan aina vain muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen kerrallaan, kunnes jonain päivänä ei sitten enää jatketakaan. Ei todellakaan ole tullut hankittua lapsia tai omistusasuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Te vanhat 70-luvulla syntyneet viette leivän nykynuorison suusta!
Kyllä ne on ne suuret ikäluokat joka vie kaikki rahat eläkkeillään. 42v eikä töistä tietoakaan.
Mitä oman kuntani työpaikkoja olen selannut sairaanhoitajille on ainoastaan parin kuukauden pätkätöitä tarjolla. Samaan aikaan uutisoidaan että on huutavaa pulaa tekijöistä. Nimimerkillä irtisanottu jäähyväislahjaksi yli 30 vuoden työkokemuksen jälkeen.
Et taida ymmärtää, että enää ei ole paikkaa mihin siirtyä. Ihmiset siirtyivät maataloudesta tehtaisiin ja sieltä joihinkin valkokaulushommiin koulutuksen myötä. Nyt ei ole enää mitään tämän jälkeen tarjolla ellei perän tyrkyttämistä instassa lasketa. Kerro sinä, mitkä ovat ne valtaisat määrät uutta työtä, joihin toimistorotat siirtyvät tekoälyn tieltä. Taitaa tulla pankin markkina-analyytikostakin pian pyllytyrkky.