IS: Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”
Elämän jatkuva epävarmuus vaivaa jatkuvasti monia niin sanottuun y-sukupolveen kuuluvia.
– Olen miltei koko elämäni tehnyt pätkätöitä. Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin, sillä seuraavana päivänä saattaa olla työtön, kertoo 38-vuotias Sami Ilta-Sanomille.
Y-sukupolveksi sanotaan 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Tilastojen perusteella tämän sukupolven tulokehitys ja sijoittuminen työelämässä on jäänyt jälkeen aiemmista sukupolvista.
Miten sinä koet köyhyyden. Uskallatko miettiä esim. lasten tekoa kun tulevaisuuden toimeentulosta ei ole varmuutta?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
En usko saavani Suomesta töitä. Sitten, kun valmistun yliopistosta, muutamme miehen kanssa ulkomaille töihin. Silloin lapsikin saisi ehkä tulla. Suomeen en lapsia tekisi tähän politiikkaan ja taloudelliseen tilanteeseen.
N28
Loistava esimerkki, ettei yliopistotutkinto poista naiviutta. Ihanko tosissasi luulet, että lasten elättäminen on helpompaa muualla Euroopassa? Että on kotihoidontuet, päiväkodit ja kouluruokailut? Oletko koskaan käynyt Ruotsia kauempana?
Nythän on työntekijöistä pulaa ja eletään nousukautta.
Porvarit riistää Euroopassakin kirjoitti:
Suosittelen. Minäkin muutin mutta akateemiset haaveet sain heittää nurkkaan korkeastikoulutettuna ja menin ravintolaan tarjoiliaksi Brysseliin.
Sielä pari vuotta biletystä matalalla palkalla ja takaisin Suomeen. Nyt kolme korkeakoulututkintoa takana ja tarjolla olisi lähinnä tarjoilian hommia ja satunnaista siivoilua 8-10e tunti palkalla.
Siivoojan TES:in mukainen minimipalkka on 10,50€/h. Ihan ok provo, mutta maustoit hieman liikaa.
Huh mikä viestiketju.
Päättäjille, herätys jos haluatte niitä vauvoja, näillä työmarkkinoilla niitä ei tule.
Muistetaan että Suomi on pohjiltaan köyhä siirtomaa.
Saattaa olla että palaamme juurillemme ja tämä väliaikainen vaurauden vaihe jää lähinnä ulkoa tulleiden shokkien aiheuttamaksi pompuksi maamme aikajanalla. Maailmanhistorian suurvaltapolitiikan aiheuttaman myllerryksen sivutuotteeksi.
Jos suomalaisilla ei olekaan geneettisiä edellytyksiä menestyä!?
Tästähän keltaliivit Ranskassa osoittavat mieltään, EU eliitti ajanut vain suuryritysten ja pankkiirien etuja ja kansa kurjistuu.
Maanantaina olin vuokrafirman töissä. Soittavat taas joskus edellisenä päivänä kun tarvitaan joku tekemaan ne raskaimmat työt. Nyt olen kotona yksin ja ahdistun. Vaimo on töissä mutta olen huomannut että hänkin on alkanut masentumaan. Hänellä on kauhea kiire siellä, ei kerkeä edes syömään lounasta joka päivä. Ei tule lapsia meille eikä mitään omaa.
Maailmaa nähnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko saavani Suomesta töitä. Sitten, kun valmistun yliopistosta, muutamme miehen kanssa ulkomaille töihin. Silloin lapsikin saisi ehkä tulla. Suomeen en lapsia tekisi tähän politiikkaan ja taloudelliseen tilanteeseen.
N28
Loistava esimerkki, ettei yliopistotutkinto poista naiviutta. Ihanko tosissasi luulet, että lasten elättäminen on helpompaa muualla Euroopassa? Että on kotihoidontuet, päiväkodit ja kouluruokailut? Oletko koskaan käynyt Ruotsia kauempana?
En ole tuo jolta kyselet, mutta kokemusta on lasten elättämisestä Euroopan maassa, jossa lastehoidon tuet paljon heikommat kuin Suomessa. Silti tuollaisissa monen suomalaisen ivallisesti kehitysmaaksi haukkumissa maissa on ihmisten paljon mukavampi elää kuin Suomessa, koska kulttuuri on niin paljon ystävällisempää ja tukea ja apua saa muualtakin kuin valtiolta. Ihmiset auttavat toisiaan ihan ilmaiseksi, mihin itse en ole Suomessa törmännyt enää vuosikymmeniin.
Maailmaa nähnyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko saavani Suomesta töitä. Sitten, kun valmistun yliopistosta, muutamme miehen kanssa ulkomaille töihin. Silloin lapsikin saisi ehkä tulla. Suomeen en lapsia tekisi tähän politiikkaan ja taloudelliseen tilanteeseen.
N28
Loistava esimerkki, ettei yliopistotutkinto poista naiviutta. Ihanko tosissasi luulet, että lasten elättäminen on helpompaa muualla Euroopassa? Että on kotihoidontuet, päiväkodit ja kouluruokailut? Oletko koskaan käynyt Ruotsia kauempana?
Miksi edes opiskella alaa, josta ennalta tietää, ettei tule työllistymään. Ja miten sillä tutkinnolla saa helpommin töitä muualta. Toki jos näin on, niin ilman muuta kannattaa muuttaa ulkomaille.
Yleensä ellei osaa täydellisesti kieltä ja omaa suhteitakin, ei pääse mihinkään akateemiseen työhön, paikat ovat kilpailtuja ulkomaillakin. Hanttihommia taas löytyy Suomestakin, niiden vuoksi en muuttaisi perhettä ulkomaille (oletan että lapsilla olisi kuitenkin Suomessa isovanhemmat jne).
Vierailija kirjoitti:
SaaTehdäPerässä kirjoitti:
Pakko kommentoida jo pelkästään otsikkoa: Median vaikutus siihen, kuinka paljon ihminen pelkää erilaisia tilanteita elämässään jo lähtökohtaisesti, on huomattava. Jos ihminen on yksinäinen ja seuraa paljon erilaisia somekanavia ym. ilman, että saa keskustella niistä kenenkään kanssa, pelot lisääntyvät suhteessa paljon enemmän kuin niihin objektiivisesti tarkasteltuna olisi aihetta.
Tämä oli vähän off-topic, mutta silti tärkeä muistutus siitä, että median kanssa saa olla tarkkana.
Todellakin. Täälläkin osa ihan selvästi haluaa paisutella kurjuutta ja usuttaa eri ikäryhmiä vastakkain, juuri tämmöisillä ketjuilla. Palkan tuosta niille maksaa valtio, ei toki Suomen.
Aina on ollut elämässä epävarmuutta, lamoja on tullut ja mennyt. Jos ei halua lapsia se on ihan ok, koska silloin tuskin olisi kovin hyvä vanhempikaan. Mutta yhteiskunnan syyttäminen omasta päätöksestä on hyvin hölmöä, nykyajassa ei ole mitään erityisen kamalaa tai epävarmaa.
Okei tuu sää tänne työttömäksi niin mää otan sun työpaikkas, jooko?
Suomen työmarkkinat on rikki monestakin syystä. Varmaa on, ettei työehtoja ja palkkoja polkemalla saada mitään hyvää aikaiseksi vaan verotulojen laskua ja kasvavaa köyhyyttä ja tukien räjähdysmäistä kasvua Kelassa edelleen. Ei ole näköpiirissä puoluetta, joka aidosti ajaisin työnantajien sijaan työntekijöiden erua. Ns.markkinavoimat hallitsevat politiikkaa, medioiden asiantuntijalaartia ja hallitsevaa totuutta. Olemme noidankehässä.

Eipä niitä hanttejakaan tahdo saada Suomesta. Kaveri on kiertänyt läpi kaikki kassat, siivojat, puhelinmyyjät sun muut. Aina ollut järjestään 100-200 hakijaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SaaTehdäPerässä kirjoitti:
Pakko kommentoida jo pelkästään otsikkoa: Median vaikutus siihen, kuinka paljon ihminen pelkää erilaisia tilanteita elämässään jo lähtökohtaisesti, on huomattava. Jos ihminen on yksinäinen ja seuraa paljon erilaisia somekanavia ym. ilman, että saa keskustella niistä kenenkään kanssa, pelot lisääntyvät suhteessa paljon enemmän kuin niihin objektiivisesti tarkasteltuna olisi aihetta.
Tämä oli vähän off-topic, mutta silti tärkeä muistutus siitä, että median kanssa saa olla tarkkana.
Todellakin. Täälläkin osa ihan selvästi haluaa paisutella kurjuutta ja usuttaa eri ikäryhmiä vastakkain, juuri tämmöisillä ketjuilla. Palkan tuosta niille maksaa valtio, ei toki Suomen.
Aina on ollut elämässä epävarmuutta, lamoja on tullut ja mennyt. Jos ei halua lapsia se on ihan ok, koska silloin tuskin olisi kovin hyvä vanhempikaan. Mutta yhteiskunnan syyttäminen omasta päätöksestä on hyvin hölmöä, nykyajassa ei ole mitään erityisen kamalaa tai epävarmaa.
Okei tuu sää tänne työttömäksi niin mää otan sun työpaikkas, jooko?
No niinhän sinä otatkin, jos sinulla on enemmän koulutusta ja osaamista. Vaan onko?
Tämmöistä se kuule on ihan kaikilla, ei kukaan tule antamaan työpaikkaa ihan vaan siksi, että olet työtön. Ja näin on kyllä ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Suomen työmarkkinat on rikki monestakin syystä. Varmaa on, ettei työehtoja ja palkkoja polkemalla saada mitään hyvää aikaiseksi vaan verotulojen laskua ja kasvavaa köyhyyttä ja tukien räjähdysmäistä kasvua Kelassa edelleen. Ei ole näköpiirissä puoluetta, joka aidosti ajaisin työnantajien sijaan työntekijöiden erua. Ns.markkinavoimat hallitsevat politiikkaa, medioiden asiantuntijalaartia ja hallitsevaa totuutta. Olemme noidankehässä.
Oikeiston ajamat asiat kuten yleissitovuuden poisto, ay-liikkeen romuttaminen ja vapaa sopiminen edistävät nimenomaan matalapalkkamarkkinoiden syntyä. Ja sitten halutaan vielä tuoda ulkomailta lisää halpatyövoimaa, joka ei elä palkallaan. Samaan aikaan koulutetuille työnsaanti on todella vaikeaa. Vaikka olisit asiantuntija ja kaikin puolin fiksu ja osaava ihminen et saa uutta paikkaa ellei sinulla ole juuri tietyn kapean alan osaamista ja näyttöjä. Ennemmin ollaan vaikka palkkaamatta ketään. Ja nämä asiat pätevät muihinkin kuin kolmikymppisiin.
Työllistymiseen vaikuttavat valmistumisen jälkeen:
-tuuri
-tuhteet
-opiskelujen aikaiset harjoittelut, onko saanut hyviä paikkoja
-persoonallisuus, joka on eri asia kuin osaaminen
Tutkimusten mukaan korkeakoulutetuillakin työurasta tulee rikkinäinen, jos nopeasti opiskelujen jälkeen ei saa pitkäaikaista työpaikkaa.
Työllistymiseen vaikuttaa keski-iässä:
-suhteet
Muutama vuosi työttömänä reiluna nelikymppisenä ja se tuppaa sitten olemaan siinä, jos on keskiverto perusosaaja.
Minä olen kielenkääntäjä (venäjän maisteri), eikä minulla ole koskaan ollut vakituista työtä. Nettotuloni ovat pyörineet jo vuosikausia tonnin molemmin puolin.
Opiskelun aloittaessani minulle väitettiin, että venäjän osaajista on kova pula.
http://katiilomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131598-suomessa-on-riittava…
> Syntynyt -91
> ADHD Diagnoosi
> Peruskoulun keskiarvo 5.7
> Ammattikoulun suorittamiseen meni 6 vuotta.
Nyt insinööri hyvällä todistuksella, työpaikan saa valita, 1-3v kokemuksella palkka 3500-4000e + bonukset,puhelin- ja tietokone-etu.
On saamattomuutta minusta jos ei suomessa pysty menestymään, kaikki on kiinni siitä, että haluaako nähdä sen vaivan että kouluttaa itsensä ja rohkeasti hakee töitä juuri sieltä missä haluaisi olla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Työllistymiseen vaikuttavat valmistumisen jälkeen:
-tuuri
-tuhteet
-opiskelujen aikaiset harjoittelut, onko saanut hyviä paikkoja
-persoonallisuus, joka on eri asia kuin osaaminen
Tutkimusten mukaan korkeakoulutetuillakin työurasta tulee rikkinäinen, jos nopeasti opiskelujen jälkeen ei saa pitkäaikaista työpaikkaa.
Työllistymiseen vaikuttaa keski-iässä:
-suhteet
Muutama vuosi työttömänä reiluna nelikymppisenä ja se tuppaa sitten olemaan siinä, jos on keskiverto perusosaaja.
Minä olen kielenkääntäjä (venäjän maisteri), eikä minulla ole koskaan ollut vakituista työtä. Nettotuloni ovat pyörineet jo vuosikausia tonnin molemmin puolin.
Opiskelun aloittaessani minulle väitettiin, että venäjän osaajista on kova pula.
http://katiilomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131598-suomessa-on-riittava…
Suomessa on kova pula kielten osaajista, jotka osaavat lisäksi jotain muutakin. Venäjänkielisistä insinööreistä tai vaikka saksankielisistä kauppatieteenmaistereista.
Monenlaista osaamista kirjoitti:
Suomessa on kova pula kielten osaajista, jotka osaavat lisäksi jotain muutakin.
Tuossa jutussa puidaan sitä, että pitkätkään sivuaineet eivät auta. Venäjän bisneksessäkin puhutaan englantia.
Kaverini opiskeli venäjän opintojen jälkeen tradenomiksi, koska venäjä ei työllistänyt. Hän on yrittänyt vimmaisesti löytää töitä, joissa voisi hyödyntää venäjän taitojaan, mutta sellaista työpaikkaa ei ole löytynyt.
Tradenomin töitä hän kyllä on saanut.
Ihmisillä on hyvin harhaisia käsityksiä eri alojen työllistävyydestä. Niitä on myös yliopistojen opettajilla. Siksi on kohtuutonta olettaa, että opiskelemaan hakeva itsenäisen elämänsä kynnyksellä oleva nuori pystyisi rationaalisesti hahmottamaan, mihin erilaiset valinnat johtavat.
Opettajistakin piti olla hirmuinen pula eläköitymisen vuoksi, mutta tällä hetkellä monien opettajien tilanne on lohduton. Kotro kirjoittaa asiasta osuvasti.
"Varoitus nuorille: älä opiskele opettajaksi!"
http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252576-varoitus-nuorille-ala-…
Toki suhteet vaikuttavat. Tosin ne suhteet ei ole mitään perhesuhteita, vaan sitä että on onnistunut työelämässä verkostoitumaan. Eli onneksi asiaan voi vaikuttaa itse. Mutta aloittaa pitää jo opiskeluaikana, tai valmistuu työttömäksi.
Se on kysymys sitten erikseen, että verkostoitumiseenkin menee aikaa, joka on pois muusta.
Työhaastattelussa haastattelija voi googlata että olet vasemmistolaista sukua tai olet vasemmistolainen pelkästään pukeutumisesta. Ovat hyvin vainoharhaisia ja ovelia kysymään asioita.
Oma moka oli, kun oikealle virittynyt rehtori kerran haastatteli, niin paljastui että olen entinen TUL:n urheilija ja melko menestynyt nuorena, niin jäi virka saamatta. Tämä oli varmasti tärkeä syy.
Viran sai nuori kokematon kloppi.
Ehkä raskaudellakin oli syytä. En lainkaan peitellyt että olen jo raskaana 4kk. En pitänyt koko ilmapiiristä haastattelun aikana, joten sinällään hyvä etten saanut töitä.
Varokaa paljastumatta herroille.