Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Niin TIETENKIN. Ja miksi sitten sössötät, etten yritä? Kiinnostaa, miten joku voi kuvitella niin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Niin TIETENKIN. Ja miksi sitten sössötät, etten yritä? Kiinnostaa, miten joku voi kuvitella niin.

Ap

Kuten sanoin, kerron vain mitä näistä kommenteista nään. En väitä, että tuntisin sun todellista tilannetta. Loppujen lopuksi kumpikin meistä tulkitsee tällä palstalal vain sitä mitä lukee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Minä taas nään asian niin, että sinä teet varsinaisen työn ja hän antaa sinulle välineet oivaltaa. Näkemyseroja.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Olet itsekin sovinnaisuuden orja tavallaan ja se onkin ongelmasi. Häpeät etä-äitiyttä vaikka voisit olla siitä ylpeä.

Ai tää jatkuu vielä. Unohdin ne popparit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Ootko sä aapee ehtinyt päivällä mitään muuta tekemään? Kuten hoitamaan lapsiasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Olet itsekin sovinnaisuuden orja tavallaan ja se onkin ongelmasi. Häpeät etä-äitiyttä vaikka voisit olla siitä ylpeä.

Öööh, häpeän sen syytä, tai siis sitä, mille se syy näyttää näille taviksille, jotka eivät tajua mitään. Että raivosin liikaa lapsilleni ja haluan parantua rauhassa raivokkuudestani. Ai, kiva. Että silleen. Todellakaan en nyt niin kokisi häpeää siitä, että oon saanut miehen tekemään likisen työn. Mutta musta se ois naiselle ihan asiallinen homma jaksaa se äitiys. Mutta kun sen pitää olla niille lapsille se paras. Tilanne siis. Eikä se aina vain ole. Minusta siinä ei ole muiden kohdalla mitään hävettävää, koska he on usein jotenkin oikeasti sairaita. Itse en tajua, miten muka oon, pahoinvoiva, mutta ei sitä kukaan tajua. Enhän mä töissä kellekään sitä esittele, esim.

Ap

Siis sinulla on ratkaisemattomia äiti-ongelmia, terapia ei auta ja puhut kissallesi?

Jotenkin tulee mieleen norman bates vaikka sekin oli niin järjissään ettei jutellut elukoitten kanssa.

Kaiken lisäksi olen töissä aina antanut miehelle puheissani paljon tunnustusta, koska siten hänet näenkin, niin nyt ois aika hassua keksiä, miksi asun muualla. Ainoa syy siis lapset. Kamalaa. Tai siis jos sanoisin, että syy on minussa ja pahoinvoinnissani, niin miten se heille näkyy, jaksan siis ennemminnkäydä töissä, kuin hoitaa lapsiani? Ihan seko, eiks nii.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Olet itsekin sovinnaisuuden orja tavallaan ja se onkin ongelmasi. Häpeät etä-äitiyttä vaikka voisit olla siitä ylpeä.

Öööh, häpeän sen syytä, tai siis sitä, mille se syy näyttää näille taviksille, jotka eivät tajua mitään. Että raivosin liikaa lapsilleni ja haluan parantua rauhassa raivokkuudestani. Ai, kiva. Että silleen. Todellakaan en nyt niin kokisi häpeää siitä, että oon saanut miehen tekemään likisen työn. Mutta musta se ois naiselle ihan asiallinen homma jaksaa se äitiys. Mutta kun sen pitää olla niille lapsille se paras. Tilanne siis. Eikä se aina vain ole. Minusta siinä ei ole muiden kohdalla mitään hävettävää, koska he on usein jotenkin oikeasti sairaita. Itse en tajua, miten muka oon, pahoinvoiva, mutta ei sitä kukaan tajua. Enhän mä töissä kellekään sitä esittele, esim.

Ap

Toihan on hienoa, että itse tajusi sen raivoomisen ja etääntymisen tarpeen. Miks sitä häpeät?

Vierailija kirjoitti:

Siis sinulla on ratkaisemattomia äiti-ongelmia, terapia ei auta ja puhut kissallesi?

Jotenkin tulee mieleen norman bates vaikka sekin oli niin järjissään ettei jutellut elukoitten kanssa.

Eeeeiiii.... mikset sä tajua? Lue hei vaik uudelleen... mitä siitä kissast sanottiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Olet itsekin sovinnaisuuden orja tavallaan ja se onkin ongelmasi. Häpeät etä-äitiyttä vaikka voisit olla siitä ylpeä.

Öööh, häpeän sen syytä, tai siis sitä, mille se syy näyttää näille taviksille, jotka eivät tajua mitään. Että raivosin liikaa lapsilleni ja haluan parantua rauhassa raivokkuudestani. Ai, kiva. Että silleen. Todellakaan en nyt niin kokisi häpeää siitä, että oon saanut miehen tekemään likisen työn. Mutta musta se ois naiselle ihan asiallinen homma jaksaa se äitiys. Mutta kun sen pitää olla niille lapsille se paras. Tilanne siis. Eikä se aina vain ole. Minusta siinä ei ole muiden kohdalla mitään hävettävää, koska he on usein jotenkin oikeasti sairaita. Itse en tajua, miten muka oon, pahoinvoiva, mutta ei sitä kukaan tajua. Enhän mä töissä kellekään sitä esittele, esim.

Ap

Toihan on hienoa, että itse tajusi sen raivoomisen ja etääntymisen tarpeen. Miks sitä häpeät?

Että miks oon sellainen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Ja siis että se ei samalla tavalla auta!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kaiken lisäksi olen töissä aina antanut miehelle puheissani paljon tunnustusta, koska siten hänet näenkin, niin nyt ois aika hassua keksiä, miksi asun muualla. Ainoa syy siis lapset. Kamalaa. Tai siis jos sanoisin, että syy on minussa ja pahoinvoinnissani, niin miten se heille näkyy, jaksan siis ennemminnkäydä töissä, kuin hoitaa lapsiani? Ihan seko, eiks nii.

Ap

Ei kaikki ihmiset pysty lapsiperhearkeen. Eivät ne silti ole kelvottomia muiden kuin av mammojen silmissä. Älä välitä niistä sovinnaisuuden orjista. Elä boheemisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen sovinnaisuuden orja moninkin tavoin. Se määritteli hänen elämäänsä. Tyberä lehmä.

Ap

Olet itsekin sovinnaisuuden orja tavallaan ja se onkin ongelmasi. Häpeät etä-äitiyttä vaikka voisit olla siitä ylpeä.

Öööh, häpeän sen syytä, tai siis sitä, mille se syy näyttää näille taviksille, jotka eivät tajua mitään. Että raivosin liikaa lapsilleni ja haluan parantua rauhassa raivokkuudestani. Ai, kiva. Että silleen. Todellakaan en nyt niin kokisi häpeää siitä, että oon saanut miehen tekemään likisen työn. Mutta musta se ois naiselle ihan asiallinen homma jaksaa se äitiys. Mutta kun sen pitää olla niille lapsille se paras. Tilanne siis. Eikä se aina vain ole. Minusta siinä ei ole muiden kohdalla mitään hävettävää, koska he on usein jotenkin oikeasti sairaita. Itse en tajua, miten muka oon, pahoinvoiva, mutta ei sitä kukaan tajua. Enhän mä töissä kellekään sitä esittele, esim.

Ap

Toihan on hienoa, että itse tajusi sen raivoomisen ja etääntymisen tarpeen. Miks sitä häpeät?

Ja siis häpeen kyl sitä, että voin käydä tosiaan ennemmin töissä, oon siis niin terve, mutta en sietänyt lapsiani tai jaksanut tai what ever. Mulla oli ongelmia, siksi kun minuun purettiin äidin paha olo, ja sit sekin kiistettiin, mutta kun ei kukaan maija tai tauno tajua. Heidänkin äitinsä vihastui heille. Mmmmm. Varmana kokisivat oikeudekseen pitää mua jonain "pinnan alla ihan muuna kuin mitä se esittää" jne. Ja siis sit vältellä. En anna heille sitä iloa.

Ap