Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Buddha opettaa: "Kun on yksinkertaisesti tietoinen tunteesta reagoimatta siihen, epämieluisa tunne ei saa yhtään energiaa. Se tulee käymään yhä harvemmin ja jää lopulta kokonaan pois."

Mutta kun halusisi, että joku asia muuttuisi, olisi toisin. Jos lapsi vaikka aina jättää kengät keskelle eteistä, niin tuleepa hyvä mieli tuolla lailla, kun lapsi ei siitä toimi yhtään eri lailla.

Ap

Huutamalla ja syyttelemälläkö se lapsi ne kengät sieltä oppisi siirtämään oikeaan paikkaan. Kärsivällisyys toimii paremmin, kun haluat lapselle opettaa jotain.

Joo, mutta kun se loukkaa, ettei lapsi tee oikein. Ja se taas raivostuttaa ja sen raivon haluaa purkaa muihin, vaikka se on väärin. Joten? Oska väärin se lapsikin tekee.

Ap

Lapsi tuskin jättää kenkiä väärään paikkaan ollakseen ilkeä. Joten olemalla ilkeä lapselle sen takia, et opeta hänelle mitään. Siksi niissä tilanteissa sun pitäisi opetella kärsivällisyyttä ja olla syöttämättä vihallesi energiaa.

Ei minua olekaan opetettu että ollakseen ilkeä, vaan että hän on ilkeä, koska ei totellut. Ja siis se on se tunne, järki nyt ajattelee jotain muuta, mutta se ei auta.

Ap

Sinä et tällä hetkellä hallitse tätä tunnetta, vaan se hallitsee sinua. Tilanteen kääntäminen toisin päin vaatii sinulta kärsivällisyyttä ja itsesi kuuntelemista tavalla, joka ei anna vihallesi valtaa. Ehkä toivoit jotain nopeaa niksiä noihin tilanteisiin, mutta tunteet eivät toimi sillä tavalla. Tietysti voit ostaa vaikka nyrkkeilysäkin ja kohdentaa vihan näin muualle kun oikein keittää.

No en hallitsekaan. Tunne kääntyy hyvin helposti itsevihaksi, ellen pura sitä toisiin. Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu.

Ap

"Jonkun on pakko olla sen vastaanottajana, en koe mitään apua hakata jotain joka ei tajua, että muhun sattuu." Tämä antaa ymmärtää, että susta tuntuu paremmalta, kun satutat muita.

Nii-in, ja vain se kohta, että itseä helpottaa, ei tietenkään se kohta, että siinäpä toinen sitten kärsii. Se on ihan hirveää, kun ei oo vaan saanut apua ;'( Vielä.

Ap

Annat itsesi purkautua siinä tilanteessa vihaisena, joten kaikkiin osapuoliin sattuu. Raivostut, purkaudut, tunnet mielihyvää kun sait purkautua - mutta samalla satutat itseäsi ja toista. Tämän takia ihmiset tässä ketjussa yrittävät kertoa sinulle opettelemaan kärsivällisyyttä, että voit ilmaista itseäsi rakentavasti. Mahdollisesti se aluksi menee sillä tavalla, että lähdet ovet paukkuen ja palaat takaisin rauhallisempana selittämään mikä suututti ja tästä toinen oppiikin jotain ja hän saa mahdollisuuden pyytää anteeksi - ja sinä saat paremman mielen, että sinua on kuunneltu, ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Ajan kuluessa toivottavasti pystyt rauhoittumaan tuossa tilanteessa ja kertomaan mikä sinua suututtaa ilman huutamista ja raivoamista. 

No ei todellakaan ole mennyt. Jos mieheni toiminta on suututtanut tai loukannut minua, hänestä se ilmeisesti jo on niin kurjaa, että mitään pahoitteluja en ole ikinä saanut. Mun terapeuttinikin sanoi, että mies ei välitä mun tunteistani. Ei välitäkään.

Ap

No tietenkin hän tuntee itsensäkin loukatuksi, kun sinä raivostut ja loukkaat häntä takaisin. Eli molemmat tuntevat olevansa loukattuja ja ilmeisesti täten tuntevat myös oikeutetuksi toisen loukkaamisen. Ei sitä anteeksi pyyntöä tällöin kuulu. Siksi ne tilanteet pitäisi opetella käsittelemään rauhallisemmin.

Ei, vaan tilanteet ovat olleet juuri sellaisia, joissa olen ihan rauhallisesti kertonut, mikä loukkasi. Mies ei edes sano, että on pahoillaan.

Ap

Koko tämän pitkän keskustelun aikana ei ole tullut sellaista käsitystä, että olisit rauhallisesti sanonut yhtään mitään. Puhuit vain raivostumisesta ja toisen satuttamisesta, koska halusit purkaa vihan tunteesi.

Jos mies ei piittaa sun tunteista pätkän vertaa, niin miksi olet sellaisen kumppanin kanssa? Rakastatteko edes toisianne?

No siinä sanoin. Oon mä nytkin vastaillut ihan rauhallisesti useisiin kommentteihin. Ja olin, koska mies sieti mun luonnetta. Siis hankittiin lapsia. Mieskin niitä kovasti toivoi. En oikeasti arvannut, että mulle tulis siinä lisää ongelmia (ts. olemassaolevat eskaloituisivat). Ilman lapsia olin jo suht ok, kuten tuo yksi kirjoittaja kuvaili. Siis jolle sanoin, että eipä siinä muuten, mutta kun oon äiti.

Ja koitin olla miehen kanssa, koska tajusinhan mä, ettei nää vaikeudet hänestä johdu. En vain tajunnut sitä, että ansaitsen tavallaan enemmän. En vain jotakuta, josta ne eivät johdu, vaan jonkun, joka oikeasti osaa tukea niistä irti. Vaatimus on iso, tiedän, mutta miksen vaatisi parasta? Mitä hyötyä täällä on muuten elossa olla. Ja jos haluan sellaisen kumppanin, on se tietenkin itsestäni kiinni löytää/saada.

Ap

Tämän kommentin ja aloituksen perusteella kuulostaa, että mies oli olemassa sulle alusta asti, mutta sinä et ole ottanut vastuuta omista tunteistasi. Nyt mies ei enää jaksa ottaa vastaan sitä mitä kaadat hänen niskaansa ja se ei enää ole sinulle hyvä ja syytät häntä siitä. Muutos lähtee susta itsestä, ei miehestä.

Niin, oli varmaan saatvilla naiselle, joka antaa seksiä. Mutta ei mulle kyllä ihan.

Ap

Hienoa, että tartuit siihen oleelliseen... Mikään terapia ei voi sua auttaa, jos et pyri auttamaan itseäsi. Muutos lähtee susta. Käsittele niitä traumasi. Sinä ihan itse. Ei kukaan muu sun puolesta.

Aika surkea terapeutti, kun ei tuosta pystynyt pääsemään mun satuttamiseni alkusyihin. Älä mua ja mun käsittelytaitojani siihen vedä. Sille ilmeisesti se riitti, ettei kukan ole käynyt käsiksi tms. Mitä se tajusi psykologiasta, mitäpä luulet?

Ap

Niin, mitäpä ne ammattilaiset tietää.

Niin no, mitä? Miksi mulla oli (ja osin on) seksuaalinen trauma? Eikö heidän pitäisi juuri se tietää, eli auttaa saamaan selville, että se poistuu? Paranee.

Ap

Asia vaikuttaa sinulle itsellesi olevan selvä. Miksi siis et ole terapeutille sanonut, että haluat asiaa käsitellä?

Halusin parantua, en sanonut, että halun asiaa käsitellä. Siis en mä sellaista voisi sanoa. Välttämättä. Se, että on mennyt terapiaan osoittaa, että ihminen haluaa käsitellä asioita. Ei sitä pitäisi erikseen tarvita sanoa. On terapeutin ammattitaitoa nähdä, mitkä asiat ovat paranemiseen tärkeitä käsitellä. Ei kukaan muu voi sitä tietää. Se oli ihan tarpeeksi, että otin asian esille terapiassa.

Ap

Eivät he mitään selvänäkijöitä ole. Jos et anna minkäänlaista signaalia että haluaisit käsitellä asiaa ei hän sinua siihen painosta jos ajattelee että et sitä tarvitse/kestä.

Ole avoin siellä terapiassasi, ei se sinua muuten auta.

Avoimuus onnistuu vain, jos terapeutti tietää mitä tekee. Millekään kristallipalloa avukseen odpttelevalle en avaa traumoistani mitään. Se ei olisi turvallista. Pitäähän terapeutin nyt osata traumat käsitellä! Mistä he palkkaansa nostaa? Kuuntelemisestako vain?

Ap

Ap, minulla on ollut samanlainen ongelma, joka kohdistui läheiseen. Saatoi pikkuasiasta saada melkoisen raivarin, siis sanallisesti. Tuntui kuin raivonaalto hyökyisi yli. Tajusin toki jälkeenpäin oman typeryyteni. Ymmärsin, että raivonpuuskan syy ei ollutkaan läheiseni käytös vaan annoin tavallaan luvan itselleni tuoda pahaa oloani esiin, kun joku asia klikkasi tämän läheiseni kanssa. Tuo perimmäinen pahaolo oli syntynyt muista yhteyksistä.

Päätin, että kun seuraavan kerran tulee tällainen raivonpuuska pakotan ääneni rauhalliseksi ja vedän naamani salaa hymyyn.

Kyse on ollut ihan tietoisesta käyttäytymisen muuttamisesta. Ja tällä tiellä olen. En ole enää se raivotar ollut pitkään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on ollut samanlainen ongelma, joka kohdistui läheiseen. Saatoi pikkuasiasta saada melkoisen raivarin, siis sanallisesti. Tuntui kuin raivonaalto hyökyisi yli. Tajusin toki jälkeenpäin oman typeryyteni. Ymmärsin, että raivonpuuskan syy ei ollutkaan läheiseni käytös vaan annoin tavallaan luvan itselleni tuoda pahaa oloani esiin, kun joku asia klikkasi tämän läheiseni kanssa. Tuo perimmäinen pahaolo oli syntynyt muista yhteyksistä.

Päätin, että kun seuraavan kerran tulee tällainen raivonpuuska pakotan ääneni rauhalliseksi ja vedän naamani salaa hymyyn.

Kyse on ollut ihan tietoisesta käyttäytymisen muuttamisesta. Ja tällä tiellä olen. En ole enää se raivotar ollut pitkään aikaan.

Eikö sisääsi jää kauheaa tunnetta siitä, että se toinen ei kuitenkaan välittänyt sinusta?

Ap

Miksi te jaksatte jauhaa tämän ihmisen kanssa, jonka tiedätte täällä pyörineen 2015 vuodesta. Joku tunnisti, itse en ole koskaan tavannut näin jankkaava ihmistä näillä sivuilla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te jaksatte jauhaa tämän ihmisen kanssa, jonka tiedätte täällä pyörineen 2015 vuodesta. Joku tunnisti, itse en ole koskaan tavannut näin jankkaava ihmistä näillä sivuilla.

Me varmaan kärsitään auttaja-syndroomasta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Äitini ikään kuin pakotti minut, että mun on tultava ihan kenen kanssa thansa toimeen, ja jos en tuu, syy on minussa. Tai siis jos onkin seksuaalinen trauma, niin eihän se nyt mun omaa syytä ole! Äiti ei nähnyt tätä. Ja opetukset olivat, että en tule kenenkään kanssa toimeen, jos en sen jonkun. Se koskikin oikeasti varmaan häntä itseään. Hänhän siinä ois menettänyt, jos mä oisinkin tehnyt toisin ja uskonut tulevani toimeen juuri ei-hänen kanssaan. Hän ois siinä hävinnyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

Se oli äitini vika, kun hän neuvoi, ettei mikään vaihtaessa muutu, ja että mä oon se paska kaikessa. Syyttäkööt nyt itseään mun masennuksesta.

Ap

Äitini puhui vain omaan pussiinsa kaikessa, koska on itse se tyhmä kaveri, jota muut ovat hyljeksineet, ja joka ei tajua syytä. Hän puhui mulle niin kuin kaikki mun kaverini ois sellaisia, ja minä heille siksi tärkeä. Ihan hirveetä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Ap on vaikea ihminen. ja en sano tätä haukkuakseni.

Vierailija kirjoitti:

Äitini puhui vain omaan pussiinsa kaikessa, koska on itse se tyhmä kaveri, jota muut ovat hyljeksineet, ja joka ei tajua syytä. Hän puhui mulle niin kuin kaikki mun kaverini ois sellaisia, ja minä heille siksi tärkeä. Ihan hirveetä.

Ap

Äidilleni ei ollut koskaan yhtään tärkeää miettiä mun tunteita eikä mun tarpeita varsinkaan. Nytkin kun puhuin hänen kanssaan pitkästä aikaa puhelimessa ja kerroin miten en ole enää yhteyksissä serkkuuni tämän käytöksen takia äitinikin vain päivitteli serkkuni tekemisiä, eikä ollut yhtään pahoillaan siitä, miten mä jaksan, kun menetin ystävän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissa, tuo läheistensä rääkkäämisen mestari on todella myrkyllinen ihminen.

Minusta tulee myrkyllinen niissä hetkissä, kuten sinustakin haukkuessasi minua tulee jonkinverran myrkyllinen ihminen, tai sitten vain olet sitä, mutta se ei tarkoita, että ole vain sitä tai vain sellainen.

Ap

Ja taas oot jättänyt lääkkeet ottamatta, mania kivasti tulilla ja kohta psykoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Siihen sitä oon noin 25-vuotiaasta pyrkinyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.