Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken lisäksi olen töissä aina antanut miehelle puheissani paljon tunnustusta, koska siten hänet näenkin, niin nyt ois aika hassua keksiä, miksi asun muualla. Ainoa syy siis lapset. Kamalaa. Tai siis jos sanoisin, että syy on minussa ja pahoinvoinnissani, niin miten se heille näkyy, jaksan siis ennemminnkäydä töissä, kuin hoitaa lapsiani? Ihan seko, eiks nii.

Ap

Ei kaikki ihmiset pysty lapsiperhearkeen. Eivät ne silti ole kelvottomia muiden kuin av mammojen silmissä. Älä välitä niistä sovinnaisuuden orjista. Elä boheemisti.

No mun työpaikka on täys just tuollaisia mammoja.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken lisäksi olen töissä aina antanut miehelle puheissani paljon tunnustusta, koska siten hänet näenkin, niin nyt ois aika hassua keksiä, miksi asun muualla. Ainoa syy siis lapset. Kamalaa. Tai siis jos sanoisin, että syy on minussa ja pahoinvoinnissani, niin miten se heille näkyy, jaksan siis ennemminnkäydä töissä, kuin hoitaa lapsiani? Ihan seko, eiks nii.

Ap

Ei kaikki ihmiset pysty lapsiperhearkeen. Eivät ne silti ole kelvottomia muiden kuin av mammojen silmissä. Älä välitä niistä sovinnaisuuden orjista. Elä boheemisti.

Tuohon voi joku ihminen sit aina kuitata, miten sen hän kyllä hyväksyy, mutta miksi sitten teki niitä lapsia ja bää bää. Ja että he tietää, miten lapsista pitää sit pitää huolta, kun ne on kerran hankkinut!

Ei he tajua mitään siitä, että esim. mun äidin kohdalla ei todellakaan ollut hyvä tuo ajattelu. Ei ne tajuu. Ne ovat tyhmiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta jos mä sitten kuljeskelisin töissä nokka pystyssä siitä, miten tyhmiä he ovat, niin ei sekään ois yhtään kivaa. Ei sitä sit jaksais.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Tuskin oon kyllä kauaa kyseisessä työpaikassa sit kun saan perinnön. Voiskin sitä ennen paljastaa elämänsä kriisin ja katsella sitten jonkin aikaa sitä, kuka alkaa käyttäytymään jotenkin vaikeasti tai arvostelemaan päin naamaa tms. Ja ei mainita siitä mitään, että mä katselen sun typerää naamaas täällä RAHAN ANSIOSTA ehkä viimeistä kuukautta, kauanks sun täytyykään vielä täällä ollakaan? Sanoo sen sit jossain vaiheessa niille, jotka ei hyväksyneet.

Ap

Kyllä se ymmärretään, ettei oman äitinsä takia pystynytkään äitiyteen. Tietenkään KAIKKI ei ymmärrä, mutta sitäkö odotat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Ei näin. Vaan yhteistyössä. Sinä autat terapeuttia tekemään työtään ja autat terapeuttia auttamaan itseäsi. Kuten jokaisessa ammatissa ja asiakassuhteessa. Jos vaikka sulle tulee putkirikko niin sä koetat parhaasi mukaan kertoa putkimiehelle missä vika jotta hän voi korjata sen ja ehkä kertoa kuinka vältyt siltä tulevaisuudessa. Et oleta että hän osaa maagisilla voimillaan korjata sen samalla kun pauhaat vieressä ja pistät kaikilla voimillasi vastaan odottaen että putkimies taikoo rikon pois.

Yhteistyö aapee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Mikä tässä on vaikeaa. Terapeutti tekee työn sun välineenä (fine, voi olla isokin työ), mutta sinä teet sen tärkeimmän työn eli paranemisen, koska sinä olet ainut, joka voi sen tehdä. Jos ei suju, niin kannattaa kokeilla toista terapeuttia. Mutta et voi parantua, jos et pyri siihen. On eri asia haluta parantua kuin pyrkiä siihen. Joskus se tarkoittaa sitä, että joudut muuttamaan käsityksiäsi siitä miten näät asioita itse. Jos et ole valmis tekemään sitä muutosta niin prosessi voi olla jumissa.

Mietitään että jos jollakulla on vaikka luita murtunut jalasta sen takia kun joku on hänet kampannut kumoon. Kyllä siitä voi syyttää sitä kamppaajaa mutta ei se auta, itse on opeteltava uudestaan kävelemään ja kuntoutumaan. Lääkärit on siinä tukena ja ohjaamassa mutta ei ne poista sitä syytä eikä saa sua kävelemään uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ymmärretään, ettei oman äitinsä takia pystynytkään äitiyteen. Tietenkään KAIKKI ei ymmärrä, mutta sitäkö odotat.

No mun on vaikeaa hyväksyä sitä, ettei joku ymmärrä. Eli se ihminen ajattelee mieluummin musta pahaa, vai? Miksi mun pitäisi sellaista kestää j sietää? Sehän se siinä paha ja ilkeä ihminen on. Että jos hän saa olla sitä mulle, niin millä kos tan? En millään. Mä en ole tehnyt mitään heille, he silti ajattelee musta pahaa. Ja vielä itsestään hyvää! Täysin sietämätöntä.

Mua ei ole hyväksytty kotonanikaan, sen takia vaadin, että muualla hyväksytään, koska kotona asuja ei-hyväksyjä olikin sairs sekoilija. Nää muut ei kai oo?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Ei näin. Vaan yhteistyössä. Sinä autat terapeuttia tekemään työtään ja autat terapeuttia auttamaan itseäsi. Kuten jokaisessa ammatissa ja asiakassuhteessa. Jos vaikka sulle tulee putkirikko niin sä koetat parhaasi mukaan kertoa putkimiehelle missä vika jotta hän voi korjata sen ja ehkä kertoa kuinka vältyt siltä tulevaisuudessa. Et oleta että hän osaa maagisilla voimillaan korjata sen samalla kun pauhaat vieressä ja pistät kaikilla voimillasi vastaan odottaen että putkimies taikoo rikon pois.

Yhteistyö aapee.

Voi kuule, on siinä paljon sellaistakin osaamista oltava, mistä asiakkaalla ei ole hajuakaan, mitä se muuten hyödyttäisi putkimiehelle maksaa? Sama kaikissa ammateissa. Ja selitin jo, että puhun samat vikaselitykset niin kissalle kuin terpalle, miksi se kissalle puhuminen ei auta samalla lailla?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Mikä tässä on vaikeaa. Terapeutti tekee työn sun välineenä (fine, voi olla isokin työ), mutta sinä teet sen tärkeimmän työn eli paranemisen, koska sinä olet ainut, joka voi sen tehdä. Jos ei suju, niin kannattaa kokeilla toista terapeuttia. Mutta et voi parantua, jos et pyri siihen. On eri asia haluta parantua kuin pyrkiä siihen. Joskus se tarkoittaa sitä, että joudut muuttamaan käsityksiäsi siitä miten näät asioita itse. Jos et ole valmis tekemään sitä muutosta niin prosessi voi olla jumissa.

Törkeää sinulta väittää, etten pyri paranemaan! Siis että kehtaat! Ei se, etten feikkaa, tarkoita, etten PYRI paranemaan, tai siis tajua jo nyt, että vapautumaan, ei ole kyse paranemisesta, etkö nyrkin ja hellan väliä seillava tavis tajua?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.

Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?

Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.

Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.

Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.

Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.

Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.

Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?

Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.

Ap

Ikävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.

Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.

Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?

Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.

Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)

Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.

Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.

En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.

Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.

En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.

Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.

Ap

Ei se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.

Ei tietenkään. Mitä sitten?

Ap

No mitäpä jos siis lopettaisit.

Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?

Ap

Opettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.

Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?

Ap

Vaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.

Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?

Ap

Näen halua, en yritystä.

Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?

Ap

Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.

Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.

Ap

Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa. 

Mutta tuolle prosessille on myös erittäin oleellista se, millaisia ajatuksia (asioita) terapeutti tuottaa tilanteisiin. Siksi katson, että hän se siinä tekee varsinaisen työn. Oivalluksethan sitten vain syntyvät. Siitä.

Ap

Siis on ihan naurettavaa nosta itsensä terapiassa siksi, joka sen työn tekee. Tuskinpa v*ttu niitä samoja oivalluksia saisi puhuessaan kavereilleen tai kissalleeen. Niinkö te tosiaan kuvittelette? Terapeutti se siellä töitä tekee. Oivaltaminen tulee ihan itsestään, jos terapeutti on hyvä. Koska mulle on itsestään selvää, että mä puhun niin paljon kuin osaan ja tiedän. Kissalle, ja kaverille. Mut miks ei ne tulokset oo silloin samoja?

?

Ap

Toki se on terapeutin työ ja hän töitä tekee. Parantumisen kannalta työn teet kuitenkin sinä, koska sun täytyy ne asiat oivaltaa. Ehkä kohdalle ei aina osu terapeutti, jonka tapa sopii sulle, mutta terapeuttiakin voi vaihtaa. Ammattilaisena terapeutti antaa eri näkökulmia ja välineitä parantua kuin kaverit tai sinä itse höpistessäsi kissallesi. 

Mä oivallan vaan, jos terapeutti osaa auttaa, että sikäli, kyllä hän sen TYÖN tekee. Mä sit vaan oivallan. Tietenkin puhun paljon, mutta as I said, kissoillekin voi ihminen puhua.

Ap

Se oivaltaminen on se työ, jonka teet paranemisen eteen. Oivaltaminen on se työ mikä pitää tehdä parantuakseen. Sen työn voit tehdä vain sinä. Terapeutti tekee työnsä sun välineenä. Terapeutti on väline, sinä tekijä. Paraneminen on sun työsi. Sinä teet sen.

Mutta kun ei se sitten suju, jos ei se terapeutti tee töitä paaaaljon mua enemmän.

Ap

Mikä tässä on vaikeaa. Terapeutti tekee työn sun välineenä (fine, voi olla isokin työ), mutta sinä teet sen tärkeimmän työn eli paranemisen, koska sinä olet ainut, joka voi sen tehdä. Jos ei suju, niin kannattaa kokeilla toista terapeuttia. Mutta et voi parantua, jos et pyri siihen. On eri asia haluta parantua kuin pyrkiä siihen. Joskus se tarkoittaa sitä, että joudut muuttamaan käsityksiäsi siitä miten näät asioita itse. Jos et ole valmis tekemään sitä muutosta niin prosessi voi olla jumissa.

Sillä terapeutillahn ei ole ammattitaitoa, jos se ei osaa auttaa asiakastaan muuttamaan käsityksiään. Se on niin simppeliä. Työn tekee terppa. Mitä se ketään hyödyttäisi asiakkaan uskoa asioita, joita ei hänelle kyetä perustelamaan tai joita ei usko, tai joissa tunne ei muutu? Se on sen terpan työ muuttaa ne käsitykset.

Ja itselläni siis auttaa mua vapautumaan äitini antamista ohjeista ja käsityksistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mietitään että jos jollakulla on vaikka luita murtunut jalasta sen takia kun joku on hänet kampannut kumoon. Kyllä siitä voi syyttää sitä kamppaajaa mutta ei se auta, itse on opeteltava uudestaan kävelemään ja kuntoutumaan. Lääkärit on siinä tukena ja ohjaamassa mutta ei ne poista sitä syytä eikä saa sua kävelemään uudestaan.

No saahan, kukapa siinä kävelis, ellei luuta ois korjattu?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietitään että jos jollakulla on vaikka luita murtunut jalasta sen takia kun joku on hänet kampannut kumoon. Kyllä siitä voi syyttää sitä kamppaajaa mutta ei se auta, itse on opeteltava uudestaan kävelemään ja kuntoutumaan. Lääkärit on siinä tukena ja ohjaamassa mutta ei ne poista sitä syytä eikä saa sua kävelemään uudestaan.

No saahan, kukapa siinä kävelis, ellei luuta ois korjattu?

Ap

Koska sit voi vaan kävellä, kun se luu on korjattu. Jos siihen taas tarvitaan kävelemisen uudelleen opettelua, niin se on kyllä täysin eri asia, kuin terapiatyö. Mun ei ainakaan saatana tartte jankata terapiassa oivaltamaani asiaa enempää, sitten mennään heti seuraavaan asiaan, joka saattaa toki pohjautua siihen edelliseen oivallukseen, mutta ei jankata mitään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietitään että jos jollakulla on vaikka luita murtunut jalasta sen takia kun joku on hänet kampannut kumoon. Kyllä siitä voi syyttää sitä kamppaajaa mutta ei se auta, itse on opeteltava uudestaan kävelemään ja kuntoutumaan. Lääkärit on siinä tukena ja ohjaamassa mutta ei ne poista sitä syytä eikä saa sua kävelemään uudestaan.

No saahan, kukapa siinä kävelis, ellei luuta ois korjattu?

Ap

Koska sit voi vaan kävellä, kun se luu on korjattu. Jos siihen taas tarvitaan kävelemisen uudelleen opettelua, niin se on kyllä täysin eri asia, kuin terapiatyö. Mun ei ainakaan saatana tartte jankata terapiassa oivaltamaani asiaa enempää, sitten mennään heti seuraavaan asiaan, joka saattaa toki pohjautua siihen edelliseen oivallukseen, mutta ei jankata mitään.

Ap

Ja siis jos en saa oivallusta niin en koe sen etsimistä työnä, yleensä en ole tietoinen koko asiasta, ennen kuin oivallan sen.

Ap

Mä kyllä kaipaisin sellaista inhimillisten vikojan hyväksyvää elämää, sen mun äitini minulta eväsi. Se saatan an rotta. Sen mielestä mä olin kauhea kun kaipasin sellaista. Saatana se on aivan sokea sille, että itsekin on inhimillisesti täysin paskavirheellinen kasvattaja! Ei tajua edes sitä! Koska kieltää käyttäytyneensä häiriintyneesti lastaan kohtaan! Hirveä ihminen!

Onneksi mun ISÄN PUOLEINEN sukuni on täynnä inhimillisiä virheitä omaavia ja sen tietäviä ihmisiä. Mutta heidäthän äitini haukkui. Aivan kuin ois itse MITÄÄN heidän rinnallaan. Kenenkään. Kaikki ovat paljon RIKKAAAMPIAKIN, kuin se luuseri. Hah.

Ap

Mun isän puoleinen suku on rikasta ja vaurasta, äiti on ihn surkeä köyhä keppikerjäläinwn heihin verrattuna, haha.

Ap

Mun terapeutin täytyy vain vapauttaa minut äitini opeista ja sanomisista syntyneistä traumoista, eiköhän se sitten auta jo paljon.

Ap