Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini
12.01.2019 |
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän heti kumppania? Se ei tarkoita hänen oikeaa, harkittua syyllistämistäön, vaan sitä, että asia ahdistaa ja tuottaa mulle niin pahan olon, että olisi aivan sietämätöntä keneltäkään vaatia, että mä kestän ne olot yksin, jos mun kanssani kerran elää toinen, jos ei, niin ei mulle niin vaikeaa ahdistusta edes epäonnistumisista tulekaan. (Niitähän ei silloin toiset näe, eikä ole niistä minua arvostelemassa edes teoriassa).
Mun mies ei aiemmin kuulemma satuttanut itseään vaikka mä purinkin vihaani häneen, mutta saatuamme lapsia olen onnistunut ilmeisesti satuttamaan häntä kuitenkin arvostelemalla hänen vanhemmuuttaan, ja kun hän ei ensin siitäkään välittänyt, niin nyt meillä on perhetyöntekijöitä, ja kun he ovat sanoneet samaa, kuin minäkin, niin oisko se sitten vaikuttanut, että mies on masentunut. Toisaalta hehän eivät ole sanoneet asioista mitenkään pahasti ja he koittavat tukea, eivät kiusata.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Ai kuten siitä, että seksitraumojen taustalla ei piile henkilön muukin traumaisuus?
Ap
No sitä en osaa sanoa, kun en sun asiaasi tunne. Enkä ole terapeutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Syyllistä nyt vielä vähän lisää. Ehkä sut palkitaan av:n sinä henkilönä, joka vihdoin parani sen kivikissan!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
Ap
Näen halua, en yritystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Ai kuten siitä, että seksitraumojen taustalla ei piile henkilön muukin traumaisuus?
ApNo sitä en osaa sanoa, kun en sun asiaasi tunne. Enkä ole terapeutti.
No älä sitten rupea väittämään, että he olivat jossain oikeassa, missä mä muka näin toisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Syyllistä nyt vielä vähän lisää. Ehkä sut palkitaan av:n sinä henkilönä, joka vihdoin parani sen kivikissan!
Ap
En yritä kumpaakaan. Kerron vain mitä nään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Syyllistä nyt vielä vähän lisää. Ehkä sut palkitaan av:n sinä henkilönä, joka vihdoin parani sen kivikissan!
ApEn yritä kumpaakaan. Kerron vain mitä nään.
Minkä asian kohdalla näet heidän olevan oikeassa, jota mä vastustin, mutta josta ois ollut apua mulle?
Ap
Väitihän, että ehkä kymmenennen kohdalla näen heidän olleen oikeassa. Missä siis näin sä jo näet? Että sulla on perusteluja sanoa noin?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
Ap
Kommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.
Halla-aho Jussi on tykätyin kansanedustaja Twitterissä. Vertailussa mukana kaikki Suomen kansanedustajat ja eurokansanedustajat. Katso oman ehdokkaasi sijoitus:
3808
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
ApKommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.
Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
ApKommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.
Lisäksi en mä varsinaisesti koe tarvetta enää parantua. Sanoisin, että ennemminkin vapautua. Haluan vapautua kaikista niistä kahleista, joilla äitini kahlitsi minut sellaiseen elämään, jollaista sinä näyt komppaavan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
ApKommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.
Asiat muuttuvat vain oivallusten kautta. Niiden avulla elämästä tulee helppo, ja ihmisestä aiempaa vapaampi. Se on tavoitteeni.
Ap
Miksi kukaan edes vastailee tälle, kun se ei ota palautetta vastaan?
Vain ne, joilla on jo elämässään vapaus, mitä mä tavoittelen, ymmärtävät, mistä tässä puhutaan. Kaikki muut sovinnaisuuden yms orjat eivät van tajua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan edes vastailee tälle, kun se ei ota palautetta vastaan?
Miksi ottaisin jos se on tasoa "kehitä feikkioivalluksia terapiassasi, jotta paranet", ihmiselle, joka haluaa vapaaksi sellaisesta, mikä tekee hänestä onnettoman? Ne feikkioivalluksethan sitoisivat hmistä entistä enemmän sääntöjen orjaksi.
Ap
Mun äitihän ei hlua, että mä oon vapaa, ja teen asioita kuten mä tahdon.... siksi en ole häneen enää yhteydessä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Itsekin olin kauan menneisyyteni vanki (seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessa), terapiassa ymmärsin nykyisyyden merkityksen.
Äitisi on ilmeisesti satuttanut sinua. Hän on voinut pilata lapsuutesi. Mutta kun siihen et voi enää vaikuttaa. Tähän päivään ja huomiseen voit. Annatko hänen pilata tulevaisuutesi?
Pahan olon syy voi olla äidissäsi. Ratkaisu ei ole kuitenkaan syyttää häntä tunteistasi, vaikka oikeutetulta se tuntuisikin.
Kysyit ratkaisua, joka auttaa teitä eteenpäin.
Minua on auttanut tunteideni tunnistaminen.
Perheeni ei ole henkinen roskakorini. En syytä heitä pahasta olostani, koska he eivät sitä ansaitse. Tiedostan, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi ja pyrin lisäämään näitä asioita elämääni. Mindfullness ja jooga rauhoittavat itseäni kun olen tunteita täynnä.Vaihtoehtosi ovat nähdäkseni yksinkertaiset. Uhriudu tai selviydy. Huomaan myös, että olet oppinut äidiltäsi käytösmallin, joka vahingoittaa itseäsi ja läheisiäsi. Tiedostamalla tunteesi saat hyvän alun, mutta paraneminen on prosessi. Toivoa, valoa ja parempaa huomista.
Mä elän ja asun nyt yksin. Työkavereille en voi enää kertoa käytännössä mitään elämästäni, he luulevat, että asumme koko perhe täällä jne. Äitiini en pidä enää yhteyttä. Isäni valtasi eräs ännmä, joka on hänen nykyinen vimonsa. Isoäitini kuoli. Ystäväni ovat jääneet synnyinkotikaupunkiini ajat sitten. En ole "äitinä" halunnut tutustua muihin äiteihin, millaisiakohan juoruja minusta leviteltäisiin? Jokunen sukulainen oli/on, jotka tietävät tilanteestani, yksi purkikin äskettäin vihaansa minuun, ja sitä en katsele, ei pahoitellut tai sano ut tehneensä väärin, se oli moro sitten, eli millaisissa oloissa ajattelit minun käsitteleväni tunteitani?
Olen elänyt yksin myös ikävuodet 20-34. Eli ei tod ole eka kerta.
ApIkävä kuulla, että olet yksinäinen. Pahoittelen myös kokemiasi tärkeiden ihmissuhteiden menetyksiä. On varmasti rankkaa elää ilman perhettä ympärillä.
Kerrot pelkääväsi, kuinka muut äidit levittelisivät juoruja jos heihin tutustuisit.
Et taida (ymmärrettävästi) luottaa muihin ihmisiin. Oletko ajatellut, mistä se johtuu tai kuinka valtava vaikutus tällä luottamuspulalla on yksinäisyyteesi?Kysyit lisäksi, millaisissa oloissa ajattelin sinun käsittelevän tunteitasi.
Minä ajattelen, ettei itsen kehittäminen aina riipu olosuhteista ympärillä tai edes siitä, kuinka kauan tilanne on jatkunut. (pl. tilanteet jossa ympäristö aiheuttaa ongelmia, kuten kiusaaminen)Oman käytöksen muuttaminen on raskasta ja vaikeaa. Mutta koetko sinulla olevan muuta vaihtoehtoa? Ympäristö ei muutu, menneisyys ei muutu vaikka sitä kovin haluaisimme. Neuvoisin sinua pyrkimään positiivisuuteen niin itseäsi kuin muitakin kohtaan. Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää. Armollisuus auttaa meitä hyväksymään itsemme ja kehyksen, jossa elämme.
Negatiivisuus on vastaavasti myös kierre, joka johtaa itseinhoon ja pahaan oloon. Tällöin muut ihmiset koetaan uhkana, kuten kuvaat. Pelkäät tulevasi satutetuksi sen sijaan että odottaisit jotain hyvää tapahtuvaksi.En kuitenkaan tunne sinua eikä minulla välttämättä ole vastauksia, joita kaipaat. Yritän vain vilpittömästi auttaa, koska näen että kärsit.
Hyvyys on kuin kierre, joka tuo lisää hyvää.
En ole kokenut noin. Jos oon niin hyvä, kuin osaan, eli tavallaan esitän reagoimatonta, se ei ole tuonut mitään hyvää elämääni. Ihan sama, vaikka purisin raivoissani pääni kuvainnollisesti poikki kohteena olevalta ihmiseltä, paitsi että siitäkin seuraa parempi mieli, kun on saanut sentään purkaa vihaansa jonnekin. Kunhan sen siis tekee vielä niin, ettei se kyseinen taho koe tarvetta kos taa.
Jos mulla on joskus ollut ihan vilpittömän hyvät aikeet muita ihmisiä kohtaan, he ovat pilanneet ne, esim. mieheni juuri vaatimalla seksiä tai jotenkin muuten olemalla välinpitämättömiä.
ApEi se ole mikään lupa satuttaa toista, jos ne on satuttaneet sua. Voit vaatia anteeksipyyntöä ja asiallista kohtelua, mutta nuo ei ole mitään perusteluja loukata toisia ihmisiä.
Ei tietenkään. Mitä sitten?
ApNo mitäpä jos siis lopettaisit.
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän sitten sitä loukkaajaa?
ApOpettelemalla käsittelemään ne tunteet rakentavasti.
Niin, no kenen avulla, kun terapeutiltakin menee seksuaalinen traumaisuus ohitse?
ApVaihda terapeuttia. Ehkä kymmenennen kohdalla käy mielessä, että he voivat olla jostain asioista oikeassa.
Enkä oikein oo jaksanut. Oon käynyt kolmen psykoterapeutin vastaanotoilla, yhdessä parisuhdeterapiassa miehen kanssa, psykodraamassa, psykologilla ja nykyisellä terpalla. (Lisäksi nyt perheterapia) Jaksatko vielä syyllistää mua, kun en yritä enemmän?
ApNäen halua, en yritystä.
Sama asia. Turha "yrittää" tavoilla, jotka eivät tuota tulosta. Minkälaista turhaa yritystä siis puuttuu?
ApKommenttien perusteella käyt terapiassa odottaen, että joku muu parantaa sut, etkä sinä itse. Kun tämä muuttuu niin, että sinä oikeasti pyrit parantumiseen, alat parantua. Tällä hetkellä siis haluat sitä, muttet ole pyrkinyt muutokseen.
Miksi mun täytyisi käydä terapiassa, jos itse parantaisin itseni? Mä oivallan asioita vain jos terapia auttaa. Haluatko sä sinne siis feikkipivalluksia, vai minkälaista yritystä pitäisi olla? Oivallusten kautta asiat muuttuvat, ja vain niiden.
Ap
Terapeutti on sun apuvälineesi. Peilaat ajatuksiasi hänen kauttaan, saat niistä oivalluksia. Näin sinä parannat itsesi, ei terapeutti, koska se paraneva ajatus täytyy syntyä sinussa.
Ai kuten siitä, että seksitraumojen taustalla ei piile henkilön muukin traumaisuus?
Ap