Miten olette hyväksyneet oman "ei niin kauniin" ulkonäön?

Vaikeaa on. Meikin kautta.

Ihan itsestään. Vaikeampaa on se, että tinder-naiset eivät hyväksy

No hei, korvaan ne muilla avuilla. Olemalla iloinen ja ystävällinen, seuranpuutetta en ole ikinä kokenut.

Ei se helppoa ole. Itse vaan olen lähestynyt asiaa hyvin käytännönläheisesti. Teen mitä pystyn, muusta turha murehtia. Elämäni pituus on rajattu, joten ei kannata tuhlata aikaa asioista murehtimiseen, mitä ei voi muuttaa. Näillä korteilla on pelattava ja tunteeni eivät niitä muuta. 

Se saattaa tapahtua vähitellen, kuin itsestään.

Kun asiasta oli kärsinyt tarpeeksi ja käynyt pohjalla, suunta oli itselleni ylöspäin. Hyväksyin itseni. Jos joku ei jaksa hyväksyä, se ei ihan oikeasti ole minun ongelmani. Hän voi mennä terapiaan, joka ei siedä kanssaihmisiään.

En ole oppinut hyväksymään.

Vierailija kirjoitti:

Se saattaa tapahtua vähitellen, kuin itsestään.

Kun asiasta oli kärsinyt tarpeeksi ja käynyt pohjalla, suunta oli itselleni ylöspäin. Hyväksyin itseni. Jos joku ei jaksa hyväksyä, se ei ihan oikeasti ole minun ongelmani. Hän voi mennä terapiaan, joka ei siedä kanssaihmisiään.

Näinhän se usein käykin. Ikääntymisestä yritetään tehdä jotain peikkoa, mutta oikeasti suuri osa vanhuksista on onnellisempia ja tasapainoisempia kuin nuorena ja ajattelevat, että oikeasti näytinkin silloin nuorena tosi hyvältä. 

Sehän seuraa mukana koko ajan aivan kuin hanuri. Olen jotain muutakin kuin oma ulkonäköni. Jos joku vieroksuu minua ulkonäköni vuoksi niin se on hänen eikä minun ongelmani.

Asialle ei nut vaan kauheasti voi mitään.

En ole koskaan mikään kaunotar ollut mutta toki nuori on aina omalla tavallaan kaunis. Harmittaa näin ikäihmisenä että nuorena oli niin naiivi ettei tajunnut että miehet olivat kehumassa että saisivat sänkyyn. Tuskin tilanne on siitä muuttunut.

En ole koskaan hyväksynyt. Enkä hyväksy!

Pakon edessä, iän myötä. Nuorena se ahdisti kun oli vielä haaveita parisuhteesta ja perheestä. Mutta tajusin, että ulkonäköni takia en tule saamaan ollenkaan sellaista miestä, josta tykkäisin - eikä tämä tarkoita että olisin haaveillut erityisen komeista ja suosituista, vaan ns. taviksista. Minusta kuitenkin kiinnostui korkeintaan känniset, elättäjää kaipaavat elämäntapatyöttömät jne porukka josta minä en kiinnostunut.

Jossain 40 v paikkeilla tajusin että minähän muuten olen oppinut viihtymään tosi hyvin ilman miestä. En enää edes ole sen jälkeen etsinyt, ja tämän myötä koko ulkonäköasia on täysin menettänyt mulle merkityksensä.

Kaverit joiden seurassa muut asiat ovat ulkonäköä tärkeämpiä, auttavat hyväksymään. Ajatuksissa on kyllä paljon myös toivo paremmasta ulkonäöstä meikin, pukeutumisen ja liikunnan avulla. Mietin tuota kysymystä toisinaan runsaasti. Joinakin päivinä ulkonäkö tuntuu tärkeämmältä kuin toisina.

Tiedostan omat hyvät ja huonot ominaisuudet. En ehkä ole mikään komea mutta sosiaaliset tilanteet sujuu ja olen työssäni erittäin hyvä. Käytännössä tarkoittaa vain että baareissa seuranhaussa joudun itse aina tekemään aloitteen mutta sentään se aloitteenteko on itsellä suht helppoa.

Itsellä jopa käy vähän säälilksi ihmisiä joiden ainoa hyve on kauneus koska se on se ensimmäinen asia joka katoaa iän myötä.

Kun vähän katsoo ympärilleen huomaa, että täällä on oikeasti aika monen näköistä tallaajaa. Ihan sama miltä näytän, sulaudun massaan joka tapauksessa. En edes ajattele asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan omat hyvät ja huonot ominaisuudet. En ehkä ole mikään komea mutta sosiaaliset tilanteet sujuu ja olen työssäni erittäin hyvä. Käytännössä tarkoittaa vain että baareissa seuranhaussa joudun itse aina tekemään aloitteen mutta sentään se aloitteenteko on itsellä suht helppoa.

Itsellä jopa käy vähän säälilksi ihmisiä joiden ainoa hyve on kauneus koska se on se ensimmäinen asia joka katoaa iän myötä.

Minusta juurikin tuntuu, ettei minulla ole mitään annettavaa (parisuhteeseen) nyt, kun ulkonäkö on mennyt ja mahdollinen hedelmällisyys laskenut. En siis edes etsi seuraa. Toisaalta tiedostan, että ongelma on pääni sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan itsestään. Vaikeampaa on se, että tinder-naiset eivät hyväksy

Eikä totanoi tinder-miehet. Jos harvoin pääsee säälistä treffeille, niin siihen kertaan se jää, ei saa edes seksiä.

Mutta muutoin kuin treffailussa oon ihan ok ei niin sievän ulkonäköni kanssa! Hyvin tässä pyyhkii.

Vierailija kirjoitti:

Kun vähän katsoo ympärilleen huomaa, että täällä on oikeasti aika monen näköistä tallaajaa. Ihan sama miltä näytän, sulaudun massaan joka tapauksessa. En edes ajattele asiaa.

Täsmälleen sama. Muutamassa muussakin vastauksessa oli kyllä hyviä kohtia. En ole millään tapaa kaunis, mutta olen mielelläni juuri tämän näköinen kuin olen. Myös ystäväni ovat kaikki hyvin persoonallisen näköisiä ja siitä huolimatta meillä kaikilla elämät ovat menneet ihan hyvin. Ulkonäkö, niin omani kuin muidenkaan, ei ole minulle kovin tärkeä asia, en oikeasti edes huomaa ihmisten ulkonäköä. Minulla on ystävinä myös vanhuksia ja heidän kanssaan tällaiset asiat jäävät täysin taustalle. N44

En ajattele koko asiaa. Harvoin katson peiliin.

En ole koskaan ollut huolissani ulkonäöstä,en oikeastaan ole kiinnittänyt siihen huomiota sen kummemmin kuin että on siisti ja puhdas,ainakin suurinpiirtein.Olen tavallisen huomaamattoman näköinen eikä se ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmia elämässä,ihan kunnon miehenkin sain vaikka ei uskoisi jos peiliin katsoo.