Miten olette hyväksyneet oman "ei niin kauniin" ulkonäön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan itsestään. Vaikeampaa on se, että tinder-naiset eivät hyväksy

Eikä totanoi tinder-miehet. Jos harvoin pääsee säälistä treffeille, niin siihen kertaan se jää, ei saa edes seksiä.

Mutta muutoin kuin treffailussa oon ihan ok ei niin sievän ulkonäköni kanssa! Hyvin tässä pyyhkii.

Normaalit mukavat miehet ovat myös näitä ihan tavallisia ja heille tavallisen ihanalla luonteella olevan naisen löytäminen on ulkoista kauneutta ehdottomasti tärkeämpi. Minulla ei ole ollut koskaan hankalaa löytää mukavaa seuraa varsinkin ihan naamatusten tutustuessa vaikka en nätti olekaan. Päinvastoin ystävällisyyteni on aina huomattu nopeasti ja juttelemaan tulleet miehet ovat olleet pääsääntöisesti todella mukavia. Näin löytyi myös mieheni aikoinaan, hän sanoi ihastuneensa hymyyni ja nauraviin silmiini.

Vierailija kirjoitti:

Pakon edessä, iän myötä. Nuorena se ahdisti kun oli vielä haaveita parisuhteesta ja perheestä. Mutta tajusin, että ulkonäköni takia en tule saamaan ollenkaan sellaista miestä, josta tykkäisin - eikä tämä tarkoita että olisin haaveillut erityisen komeista ja suosituista, vaan ns. taviksista. Minusta kuitenkin kiinnostui korkeintaan känniset, elättäjää kaipaavat elämäntapatyöttömät jne porukka josta minä en kiinnostunut.

Jossain 40 v paikkeilla tajusin että minähän muuten olen oppinut viihtymään tosi hyvin ilman miestä. En enää edes ole sen jälkeen etsinyt, ja tämän myötä koko ulkonäköasia on täysin menettänyt mulle merkityksensä.

Entä lapset? Etkö halunnut lapsia tai jäitkö tahattomasti lapsettomaksi? Jos tahattomasti, miten käsittelit sen? Itse en haluaisi ikinä olla yh, mutta haluaisin lapsen ja myös sen parisuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakon edessä, iän myötä. Nuorena se ahdisti kun oli vielä haaveita parisuhteesta ja perheestä. Mutta tajusin, että ulkonäköni takia en tule saamaan ollenkaan sellaista miestä, josta tykkäisin - eikä tämä tarkoita että olisin haaveillut erityisen komeista ja suosituista, vaan ns. taviksista. Minusta kuitenkin kiinnostui korkeintaan känniset, elättäjää kaipaavat elämäntapatyöttömät jne porukka josta minä en kiinnostunut.

Jossain 40 v paikkeilla tajusin että minähän muuten olen oppinut viihtymään tosi hyvin ilman miestä. En enää edes ole sen jälkeen etsinyt, ja tämän myötä koko ulkonäköasia on täysin menettänyt mulle merkityksensä.

Entä lapset? Etkö halunnut lapsia tai jäitkö tahattomasti lapsettomaksi? Jos tahattomasti, miten käsittelit sen? Itse en haluaisi ikinä olla yh, mutta haluaisin lapsen ja myös sen parisuhteen.

En ole tuo sama, mutta perhetoiveistahan puhui. Itsekin haluaisin/olisin halunnut lapsen, mutta on pakko keskittyä elämässä muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakon edessä, iän myötä. Nuorena se ahdisti kun oli vielä haaveita parisuhteesta ja perheestä. Mutta tajusin, että ulkonäköni takia en tule saamaan ollenkaan sellaista miestä, josta tykkäisin - eikä tämä tarkoita että olisin haaveillut erityisen komeista ja suosituista, vaan ns. taviksista. Minusta kuitenkin kiinnostui korkeintaan känniset, elättäjää kaipaavat elämäntapatyöttömät jne porukka josta minä en kiinnostunut.

Jossain 40 v paikkeilla tajusin että minähän muuten olen oppinut viihtymään tosi hyvin ilman miestä. En enää edes ole sen jälkeen etsinyt, ja tämän myötä koko ulkonäköasia on täysin menettänyt mulle merkityksensä.

Entä lapset? Etkö halunnut lapsia tai jäitkö tahattomasti lapsettomaksi? Jos tahattomasti, miten käsittelit sen? Itse en haluaisi ikinä olla yh, mutta haluaisin lapsen ja myös sen parisuhteen.

Olisin halunnut miehen ja pari lastakin jos vaan luonto olisi suonut. Mutta minullekaan yksinhuoltajuus ei oikein ollut sitä mitä haluaisin, kun ei ole yhtään ns. tukiverkkojakaan ja elän yksinäistä erakon elämää, ei olisi ollut lapselle hyvä ympäristö kasvaa. Ja sitten jos syntyy sairas, vammainen tai edes haastava erikoislapsi niin kyllä se yh:na on aika raskasta varmasti.

Minulla kuitenkin aina oli vahvempana se haave parisuhteesta kuin lapsista. Aina jotenkin ajattelin että jos löydän miehen, niin sitten saa lapsi tai parikin tulla, mutta toisaalta senkin olin ajatellut että jos niitä ei tulisi, niin tuskin mihinkään hedelmöityshoitoihin lähtisin. Vähän alle nelikymppisenä iski noin vuodeksi erittäin voimakas vauvakuume, mikä sitten onneksi kuitenkin meni ohi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Nykyisin olen tosi tyytyväinen ettei minulla ole lapsia eikä miestä. Olen vapaa kuin taivaan lintu, en vastuussa kenestäkään enkä mistään.

Harmittaa ettei nuorena tajunnut sitä että oli ihan nätti nuori nainen herkkine piirteineen. Huono vartalomalli on syönyt itsetunnon jo nuoruudesta lähtien. Siis se on huono oli sitten laiha tai lihava. Nykyisin vain luikin menemään pipo ja huppu päässä ettei kukaan huomaisi. Välillä veetyttää.

Up