Ultran mukasn kolmas poika tulossa ja itkettää

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä, että puhut pettymyksen tunteet ulos jo nyt raskausaikana. Ehdit vielä sopeutumaan, ennenkuin pieni tuhiseva ihanuus on sylissäsi nuuskittavana ja ihollasi suojattomana, turvaasi vailla. Sitten sinua ehkä vähän huvittaakin pettymyksesi.

Lapsilukua ei kannata lähteä tytön toivossa kasvattamaan. Voihan se neljäs olla poika, ja viides ja kuudes.

Minulla on kolme poikaa. Pieni pettymys tuntui ensimmäisen kohdalla ultrassa, kun luulin odottavani tyttöä.

En vaihtaisi yhtään meidän tiiviistä poikaporukasta tytöksi. Enkä halua uskoa tuohon mantraan, että tytöt pitäisivät tulevaisuudessa omia vanhempiaan tärkeämpinä tmv.

Täällä toinen kolmen pojan äiti. Lapsien yhteisöllisyys on tosiaan aivan ihanaa.

Luulen, että tuo ajatus, että tytöt säilyvät aikuisiällä läheisempinä vanhemmilleen, on itsensä toteuttava ennustus. Eli jos lapsi ei kelpaa äidille esim. harrastuskaveriksi pienenä sukupuolensa vuoksi, niin tuskin äiti kelpaa lapselle aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Älä välitä julmista kommenteista. Anna kaikkienntunteiden tulla ja etsijoku jolle voit luottamuksellisesti puhua asiasta. Hyvä, että selvitit sukupuolen jo nyt, että pettymys ei varjosta vauvan syntymää. Tsemppiä, näihin ei voi vaikuttaa, on vaan alistuttava kohtaloon. 3 samaa on kuitenkin jotenkin hienoa :)

Kyllä minustakin pettymys on luonnollista jos sukupuoli on eri kuin toive, mutta jotain rajaa nyt sentään. Terve (?) lapsi tulossa, ja pitää "alistua kohtaloon"??? Kuule eiköhän ne ole ne sairaan lapsen vanhemmat, keskenmenosta kärsivät tai kohtukuoleman kokevat joiden kohdalla voi puhua "kohtaloon alistumisesta". Ei-toivottu sukupuoli on tasapainoisella ihmisellä vain ohimenevä pettymys, jonka peittoaa viimeistään lapsen synnyttyä ilo uudesta ihanasta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Kaikkea ei voi saada. Varmaan mukavaa lapsella olla ei-toivottu. Toivottavasti et kohtele lastasi alitajuisesti kaltoin. Onhan hän vastenmielisesti väärää sukupuolta. Helvetti soikoon mitkä pässit sitä lisääntyykin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Älä välitä julmista kommenteista. Anna kaikkienntunteiden tulla ja etsijoku jolle voit luottamuksellisesti puhua asiasta. Hyvä, että selvitit sukupuolen jo nyt, että pettymys ei varjosta vauvan syntymää. Tsemppiä, näihin ei voi vaikuttaa, on vaan alistuttava kohtaloon. 3 samaa on kuitenkin jotenkin hienoa :)

Kyllä minustakin pettymys on luonnollista jos sukupuoli on eri kuin toive, mutta jotain rajaa nyt sentään. Terve (?) lapsi tulossa, ja pitää "alistua kohtaloon"??? Kuule eiköhän ne ole ne sairaan lapsen vanhemmat, keskenmenosta kärsivät tai kohtukuoleman kokevat joiden kohdalla voi puhua "kohtaloon alistumisesta". Ei-toivottu sukupuoli on tasapainoisella ihmisellä vain ohimenevä pettymys, jonka peittoaa viimeistään lapsen synnyttyä ilo uudesta ihanasta lapsesta.

Sehän se on kun nykyään rakenneultraan mennään vaan lähinnä kuulemaan sukupuoli. Näin mulle kerrottiin, kun emme olleet kiiinnostuneita tietämään sukupuolta. Ei tule mieleenkään, että lapsen terveys ei ole itsestäänselvyys... En ymmärrä tätä. Mielestäni on ok jollain tasolla toivoa tyttöä/poikaa, varsinkin jo toista sukupuolta olevaa löytyy jo ennestään, mutta asiat oikeisiin mittasuhteisiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Minun kokemukseni eivät ole edes kipeimmästä päästä. En vain suostunut olemaan nätisti puettava nukke.

Sinä sanot, että lapsen pitäisi osata suhtautua "reilulla tavalla" vanhempiensa sukupuolitoiveisiin.

Serkkuni vanhemmat halusivat kovasti pojan. Onneksi lopulta saivat pojan, mutta ikävä kyllä poika olikin sisimmässään tyttö. Mikä olisi reilu tapa lapsen suhtautua vanhempiinsa, jotka pistivät välit poikki transhoitojen käynnistyttyä?

Minä odotin ultran ukaan kolmatta poikaa. Syntyi tyttö ja lääkäri totesi, että oho, se olikin sitten napanuora jalkojen välissä.

Minä olen sitä mieltä, että sukupuolitoive on väärä syy tehdä lisää lapsia. Ei pitäisi miettiä, että nyt on se viimeinen mahdollisuus saada se tietyn sukupuolen lapsi, vaan pitäisi kysyä itseltään haluaisiko vielä yhden lapsen vaikka sukupuoli olisi se vähemmän toivottukin. Jos vastaus on ei niin silloin ei tehdä enempää. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Olen eri, mutta epäilen että vähättelet ilmiötä. Maailmalla esimerkiksi sukupuoliselektiivinen abortti ei ole mikään harvinaisuus. Suomessa se on vaan niin valtava tabu olla edes vieno toive sukupuolesta, että on täysi sosiaalinen itsemurha sanoa ääneen että oikeasti haluaa lapsen vain jos se on tiettyä sukupuolta. Siksi voi vaikuttaa siltä, ettei näitä äitejä ole.

Minua itkettää lukea tällaisia juttuja.

Itsellä ollut vain 1 kehitysvammainen lapsi ja hän kuoli 21-vuotiaana 😢En osaa edes kuvitella sellaista onnea että minulla olisi nyt 3 tervettä lasta ja ehkä lapsenlapsia. Aivan sama olisivatko poikia vai tyttöjä ,kunhan vain olisi vain lapsi/lapsia😔

Mulla kaksi tyttöä ja luojaani kiitän tästä siunauksesta joka päivä kun naapurin samanikäisiä poikalapsia seuraan. :D

Joten otan osaa.

Itse olen lapseton, mutta tuttavilla ja sukulaisilla perheitä, joissa monta poikaa tai monta tyttöä. Itse en edes halua mielellään kylään perheitä, joissa useampi poika. En kestä sitä järkyttävää remuamista ja painimista, mitä pojat aiheuttaa. Ja ennenkuin tähän tulee joku kommentoimaan, että voi tytötkin olla villejä. Totta...kyllä ne voi ja monet onkin. Mutta yleensä perheissä, joissa on monta poikaa, on kyllä todella vauhdikas meno kun lapset on pieniä. Tytöt on yleensä vähän eri maata ja leikit rauhallisempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Minun kokemukseni eivät ole edes kipeimmästä päästä. En vain suostunut olemaan nätisti puettava nukke.

Sinä sanot, että lapsen pitäisi osata suhtautua "reilulla tavalla" vanhempiensa sukupuolitoiveisiin.

Serkkuni vanhemmat halusivat kovasti pojan. Onneksi lopulta saivat pojan, mutta ikävä kyllä poika olikin sisimmässään tyttö. Mikä olisi reilu tapa lapsen suhtautua vanhempiinsa, jotka pistivät välit poikki transhoitojen käynnistyttyä?

Älä laita sanoja suuhuni, teit täysin virheellisen tulkinnan! Kun sanoin, että et osaa suhtautua reilulla tavalla, en tarkoittanut sinun ja vanhempiesi välisiä asioita, vaan tätä ketjua ja muiden toiveita ja ajatuksia.

Terapia voisi olla sinulle paikallaan...

Törkeetä tuollainen sukupuolitärkeily. Vahva mielikuva, että tyttö on äidin kaveri, kiltti ja kiva. Mut tiedätkös, kun naiset on vahvoja ja itsenäisiä, niin sellaisia ne ovat jo pieninä. Jos isä on lasten "käytettävissä" ja lähellä, tytöille terveintä kehitystä itsetunnolle on juuri isän ihailu, kannustus ja hyväksyntä. Meillä tytär on koko 25-vuotisen elämänsä ollut " minä ite, ihan ite" - tapaus. Ai että, kun on hermoja juilinut tämä kovapäisyys, välillä ei tiennyt kuka kasvattaa ja ketä.

Poika on vastaanottavaisempi ja sensitiivisempi, ollut aina. Jos sen kolmannen olisin saanut, hiljainen toive olisi mennyt kohtalolle, että jospa kuitenkin se poika.....Meidän rahkeet riitti kahteen ja näin on oikein hyvä. Enkä ikinä olisi selvittänyt sukupuolta etukäteen, ei ollut tapana siihen aikaan. Eihän lahja tunnu lahjalta, jos sen etukäteen on kurkkinut.

Jäät paljosta paitsi. Mulla 2 tyttöä ja 2 poikaa ja juuri hyvä näin. Nämä jotka sanoo että tämä juuri hyvä näin (kun samaa sukupuolta kaikki lapset), sanovat niin vain koska ei ole muuta vaihtoehtoa.

Suru kirjoitti:

Minua itkettää lukea tällaisia juttuja.

Itsellä ollut vain 1 kehitysvammainen lapsi ja hän kuoli 21-vuotiaana 😢En osaa edes kuvitella sellaista onnea että minulla olisi nyt 3 tervettä lasta ja ehkä lapsenlapsia. Aivan sama olisivatko poikia vai tyttöjä ,kunhan vain olisi vain lapsi/lapsia😔

Miksi näihin ketjuihin tulee aina nämä asiat-voisivat-olla-paljon-huonomminkin-kuten- minulla-on -marttyyrit?! Mitä helkuttia? Aivan varmasti teilläkin on pieniä toiveita elämän suhteen, joiden suhteen on täysin ok tuntea lievää pettymystä, vaikka maailmalla on tulvia, sairautta ja nälänhätää!

Ette te ole yhtään sen parempia ihmisiä.

Sukupuolena ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Olen eri, mutta epäilen että vähättelet ilmiötä. Maailmalla esimerkiksi sukupuoliselektiivinen abortti ei ole mikään harvinaisuus. Suomessa se on vaan niin valtava tabu olla edes vieno toive sukupuolesta, että on täysi sosiaalinen itsemurha sanoa ääneen että oikeasti haluaa lapsen vain jos se on tiettyä sukupuolta. Siksi voi vaikuttaa siltä, ettei näitä äitejä ole.

Epäilet, mutta onko sulla mitään ihan faktaperustaa tuolle sinun väitteelle, vai onko mutua? Näytä tilastot, niin uskon. Miksi sinun sanasi olisi muuten pätevämpi kuin minun?

En halua uskoa, että tasa-arvoisessa maassa lapsen sukupuolella on niin suurta merkitystä vanhemmille, että tämä vaikuttaisi merkittävällä tavalla lapsen ja vanhemman suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen, joka haluaa sukupuolta eikä lasta, kannattaisi oikeasti istahtaa alas ja miettiä, mitä oikein haluaa tai kuvittelee haluavansa.

Voin kokemuksesta kertoa, että on aika helvettiä olla se kuopus ja kovasti toivottu ainoa tyttö, joka ei sitten ollutkaan sellainen tyttö minkä vanhemmat halusivat "tehdä".

Alapeukuttajat voisivat kommentoida. Vai onko liian herkkä paikka?

Et osaa suhtautua asiaan selvästi reilulla tavalla. Ehkäpä johtuen omasta kipeästä henkilökohtaisesta kokemuksestasi... Kyllä varmaan jokainen, joka haluaa lapsen, toivoo ensisijassa lasta. Hyvin harvassa lienevät ne, jotka eivät toista toivo ollenkaan ja ottavat 50 %:n riskin. Silti minusta on ok haaveilla siitä, että vauva olisi tiettyä sukupuolta, jos haaveilu pysyy inhimillisissä rajoissa eikä vaikuta millään tavalla vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Minun kokemukseni eivät ole edes kipeimmästä päästä. En vain suostunut olemaan nätisti puettava nukke.

Sinä sanot, että lapsen pitäisi osata suhtautua "reilulla tavalla" vanhempiensa sukupuolitoiveisiin.

Serkkuni vanhemmat halusivat kovasti pojan. Onneksi lopulta saivat pojan, mutta ikävä kyllä poika olikin sisimmässään tyttö. Mikä olisi reilu tapa lapsen suhtautua vanhempiinsa, jotka pistivät välit poikki transhoitojen käynnistyttyä?

Älä laita sanoja suuhuni, teit täysin virheellisen tulkinnan! Kun sanoin, että et osaa suhtautua reilulla tavalla, en tarkoittanut sinun ja vanhempiesi välisiä asioita, vaan tätä ketjua ja muiden toiveita ja ajatuksia.

Terapia voisi olla sinulle paikallaan...

Menit sitten henkilökohtaisuuksiin, kun argumentit loppuivat. Edelleen odotan sitä vastausta, mitä esimerkiksi tyttöhaaveeseen sisältyy. Mikä on se asia, minkä saa vain tietyn biologisen sukupuolen vanhempana? Ja onko reilua odottaa lapsen täyttävän tuollaisia tarpeita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua. Älä välitä julmista kommenteista. Anna kaikkienntunteiden tulla ja etsijoku jolle voit luottamuksellisesti puhua asiasta. Hyvä, että selvitit sukupuolen jo nyt, että pettymys ei varjosta vauvan syntymää. Tsemppiä, näihin ei voi vaikuttaa, on vaan alistuttava kohtaloon. 3 samaa on kuitenkin jotenkin hienoa :)

Kyllä minustakin pettymys on luonnollista jos sukupuoli on eri kuin toive, mutta jotain rajaa nyt sentään. Terve (?) lapsi tulossa, ja pitää "alistua kohtaloon"??? Kuule eiköhän ne ole ne sairaan lapsen vanhemmat, keskenmenosta kärsivät tai kohtukuoleman kokevat joiden kohdalla voi puhua "kohtaloon alistumisesta". Ei-toivottu sukupuoli on tasapainoisella ihmisellä vain ohimenevä pettymys, jonka peittoaa viimeistään lapsen synnyttyä ilo uudesta ihanasta lapsesta.

Totta kai, mutta ei tunteilleen mitään voi eikä niiden kieltäminen mitään ainakaan auta. Ja pettymys sukupuoleen on yleistä myös ihan terveillä, tasapainoisilla ihmisillä.

Onko sinulla lapsia? Jos on, onko molempia sukupuolia?