Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?

polyamorinen kirjoitti:

En haluaisi miestä joa ei haluaisi elää polyamorisessa suhteessa edes niin että suhteen kolmas osapuoli olisi nainen.

Minä olen polyamorinen mies, mutta en koskaan haluaisi triadia. Kaikki menneet ja nykyiset suhteet ovat kahdenvälisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on vähän kuin autokauppaan menis, mitä ominaisuuksia toiselta haluaa. Ootteko koskaan rakastunu tai hullaantunu täysin, ilman et toinen vastais täysin tai edes lähes niitä vaatimuksia. Mut siten, ettei vaan voi vastustaa.

En ole koskaan hullaantunut tällä tavalla mistään asiasta. Tunnen kyllä tunteita, joskus voimakkaastikin, mutta aina on onnistunut aikalisän ottaminen tarvittaessa. En vain ole niin poukkoilevaa sorttia.

Ei siinä ole kyse mistään poukkoilusta. Muo hämmentää tää kylmän rauhallinen valintojen tekeminen. Kuulostaa todellakin tunteettomalta. Tietenkin sitä toivoo kumppaniltaan tiettyjä ominaisuuksia. Mut se on silti ihan eri asia, mikä vien ns. jalat alta. Ehkä kaikilla se tunne-elämä ei sit ole kovin voimakas.

Voi olla. Minulla on hyvin korkea itsetietoisuus ja pysyn aika hyvin kartalla mielenliikkeistäni. Ajattelen, että minulla tunteiden säätely toimii. Minä en myöskään koskaan suutu niin pahasti, että löisin toista naamaan, tai vihaa itseäni niin, että satuttaisin itseäni.

Pettämistä en hyväksy. Se toistuu sillä se ei luonteesta poistu. Myös rahojen väärinkäyttö tai muuten hyäksikäyttö. Myöskään rakautta ei tarvitse anella ja jos sitä ei ole niin suhde voi kuitenkin tomia (lue platoninen suhde ja platon). Jos filosofia on vierasta kuten filosofian maisterille  hymähdellään se on oppi oikeasta ja väärästä jollainen matematikka esimerkiksi on. Maksat ostoksesi ja saat taksisin sen mitä kassa antaa ja oletat sen olevan oikein mutta jos filosofiaa ei ole saat joko 10€ tai maksat 10 lisää. Easy way

Kymmenen vuotta yhteistä taivalta ja kriisejäkin takana. Nykyään kaikki mainiosti.

Jos toisen huomioiminen, seksi, intohimo, avoin keskusteluyhteys ja halu panostaa liittoon katoaisi, en voisi jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on vähän kuin autokauppaan menis, mitä ominaisuuksia toiselta haluaa. Ootteko koskaan rakastunu tai hullaantunu täysin, ilman et toinen vastais täysin tai edes lähes niitä vaatimuksia. Mut siten, ettei vaan voi vastustaa.

En ole koskaan hullaantunut tällä tavalla mistään asiasta. Tunnen kyllä tunteita, joskus voimakkaastikin, mutta aina on onnistunut aikalisän ottaminen tarvittaessa. En vain ole niin poukkoilevaa sorttia.

Ei siinä ole kyse mistään poukkoilusta. Muo hämmentää tää kylmän rauhallinen valintojen tekeminen. Kuulostaa todellakin tunteettomalta. Tietenkin sitä toivoo kumppaniltaan tiettyjä ominaisuuksia. Mut se on silti ihan eri asia, mikä vien ns. jalat alta. Ehkä kaikilla se tunne-elämä ei sit ole kovin voimakas.

Toiset ne vaan osaa ajatella järjellä tunteistaan huolimatta. Taitaa olla niin, että miehet on jalkovälinsä vietävissä ja (monet) naiset epävakaitten tunteittensa. Yleensä tuosta ei seuraa muuta kuin rumaa jälkeä ja pahimmassa tapauksessa viattomien kärsimystä (lapset). Ja sitten sitä selitetään "rakkaudeksi"...

Tai sit sitä kutsutaan elämäksi ja tunteita inhimmillisyydeksi...

Ei niiden tunteiden tarvitse ohjata ihmistä ja viedä kuin pässiä narussa. Mietipä vähän mikä hullunmylly tämä maailma olisi, jos ihmiset noin toimisivat. "Se on vain inhimillistä, että minä vihastuin ja huitaisin pullolla päähän." "Se on vain inhimillistä, että himoissani tarrasin kiinni vastaan tulevan tisseihin." "Se on vain elämää."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on vähän kuin autokauppaan menis, mitä ominaisuuksia toiselta haluaa. Ootteko koskaan rakastunu tai hullaantunu täysin, ilman et toinen vastais täysin tai edes lähes niitä vaatimuksia. Mut siten, ettei vaan voi vastustaa.

En ole koskaan hullaantunut tällä tavalla mistään asiasta. Tunnen kyllä tunteita, joskus voimakkaastikin, mutta aina on onnistunut aikalisän ottaminen tarvittaessa. En vain ole niin poukkoilevaa sorttia.

Ei siinä ole kyse mistään poukkoilusta. Muo hämmentää tää kylmän rauhallinen valintojen tekeminen. Kuulostaa todellakin tunteettomalta. Tietenkin sitä toivoo kumppaniltaan tiettyjä ominaisuuksia. Mut se on silti ihan eri asia, mikä vien ns. jalat alta. Ehkä kaikilla se tunne-elämä ei sit ole kovin voimakas.

Toiset ne vaan osaa ajatella järjellä tunteistaan huolimatta. Taitaa olla niin, että miehet on jalkovälinsä vietävissä ja (monet) naiset epävakaitten tunteittensa. Yleensä tuosta ei seuraa muuta kuin rumaa jälkeä ja pahimmassa tapauksessa viattomien kärsimystä (lapset). Ja sitten sitä selitetään "rakkaudeksi"...

Tai sit sitä kutsutaan elämäksi ja tunteita inhimmillisyydeksi...

Ei niiden tunteiden tarvitse ohjata ihmistä ja viedä kuin pässiä narussa. Mietipä vähän mikä hullunmylly tämä maailma olisi, jos ihmiset noin toimisivat. "Se on vain inhimillistä, että minä vihastuin ja huitaisin pullolla päähän." "Se on vain inhimillistä, että himoissani tarrasin kiinni vastaan tulevan tisseihin." "Se on vain elämää."

Voi luoja mikä tulkinta! Tunteet=itsehillinnän täydellinen pettäminen, väkivaltainen luonne ja seksuaalinen häirintä. Jos tämä on yleiatä ajattelua, ei ole ihme, eträ meitä suomalaisia pudetään kivikasvoina. Jos annat yhtään tunteelle tilaa, seuraa kaaos. On tää elämä joillekin raskasta. Pitää tunteet kurissa.

Haaleaan liittoon en enää suostuisi. Sellainen ihan kiva ja minulle sopiva kumppani ei riitä. Olen kerran jo sen virheen tehnyt ja opin itsestäni eniten. Jos toiseen on kaverivälit ja siihen tyytyy, se sopii joillekin.

Ja mikä se kompromissi olisi? Sinä harrastat seksiä tahtomattasi välillä? Etkö ymmärrä kuinka väärin se on kaikin puolin?

Pahinta olisi olla kotrolloivan puolison kanssa. Muutos on minulle tärkeä asia, haluan itse kehittyä ja haluan tätä myös kumppanilta. Huumorintajuttomuus/erilainen huumorintaju ehdoton ei. Materialistiset arvot ja nihilismi myös. Pitää olla luottamusta ja seksuaalinen vetovoima. Siinäpä ne kynnyskysymykset.  

Vierailija kirjoitti:

Ja mikä se kompromissi olisi? Sinä harrastat seksiä tahtomattasi välillä? Etkö ymmärrä kuinka väärin se on kaikin puolin?

En tiedä, keneltä kysyit, mutta vastaan omasta puolestani. Suosittelen kaikille parisuhteessa eläville (pl. aseksuaalit) sitä, että antaa, vaikka ei oikein huvittaisi. Sehän palkitsee sitten lopulta. 

Toki on tilanteita, joissa ei oikeasti kannata pakottaa itseään, kuten sairaudet tai järkyttynyt mielentila. Mutta jos vaan laiskottaa ja väsyttää, ja tekee mieli kirjoitella vauvalle ja syödä sipsiä, kannattaa puskea itsensä seksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Haaleaan liittoon en enää suostuisi. Sellainen ihan kiva ja minulle sopiva kumppani ei riitä. Olen kerran jo sen virheen tehnyt ja opin itsestäni eniten. Jos toiseen on kaverivälit ja siihen tyytyy, se sopii joillekin.

Sama. Olen viisissäkymmenissä. Menin ns. järkiavioliittoon ja se ei lopulta ollut hyväksi kummallekaan. Nyt en enää välitä järjen äänestä, vaan teen juuri niin kuin itsestä tuntuu. Elämä on liian lyhyt intohimottomaan parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ajattelin jotenkin, että se on rakastuminen komeaan ja fiksuun ihmiseen, jolla ei ole mitään ongelmia. Kotityöt jaettaisiin tasan ja hankitaan paljon rahaa, matkustellaan kuitenkin, vaikka ostetaan omakotitalo keskustan läheltä. Sellainen kahden itsenäisen mutta symbioosissa elävän unelmaliitto.

Ei käynyt sinne päinkään. Ensimmäinen avoliitto ja iso rakkaus. Opiskeluaikaan mitään rahaa ollut. Minun säästämillä satasilla (markka-aikaan) päästiin Tallinnaan ja interreilille, jossa moni muuttuja meni pieleen. Kerran odotettiin juna-asemalla, jossa oli nukahdettu ja rahat viety, paitsi minun kaulapussista pieni käyttövara. Yhdessä hostellissa oli varastettu vaatteita ja vaihtokengät, kun olin suihkussa ja avopuoliso vessassa, vakka oli sovittu, että hän on huoneessa sen aikaa kun olen suihkussa.. Henkilökunta ainoastaan pääsi huoneeseen avaimella. Minulla jotenkin kärsivällisyys kesti sen matkan, mutta kun toinen ei senkään jälkeen yrittänyt mitään, ei edes loppukesäksi ollut töihin hakenut. Hankin hänelle tuttavalta vuoroja yökerhon ovelta, minne ei ikinä mennyt. Eikä tajunnut, miksi se minua hävettää, jos hän ei mene eikä itse edes ilmoita poissaolosta. Ja sitten hän olisi vielä halunnut hankkia lapsia. Minä sanoin siinä vaiheessa, että en tiedä, haluanko ikinä lapsia, mutta 22-vuotiaana en ainakaan. Eikä hän ollut mikään vastuuntuntoinen isätyyppi. Mieluummin juhli 2 iltaa baarissa kuin osti samalla rahalla viikoksi ruokaa.

Seuraavassa vakavassa suhteessa jo tiesin, että äläpä odota liikoja, niin et pety. Ensihuumassa lupaillaan vaikka kuu taivaalta, mutta se todellisuus paljastuu vasta yhteisten vuosien myötä.

Minulle kävi käytännössä päinvastoin. Menin yksiin suht hankalan, tai kauniisti ilmaistuna haastavan, persoonan kanssa. Häämatkalle lähdettiin irailaamaan. Mulle useampi sanoi etukäteen, ettet kai hullu lähde tän xxx n kanssa häiden jälkeen. Etukäteen pitää tollaset testit tehdä. Hän osoittautui maailman parhaaksi matkakumppaniksi. Minä sain olla se väsynyt ja vähän vaativakin.

Elämässä on haastetta hänen kanssaan, mut vakavat asiat ja tilanteet hoitaa hienosti. Eli jonkinlainen tasapaino siitä sit syntyy.

Hän ei varmasti vastaa mitään listaa, minkä ehkä tekisin, jos sellainen tarve nyt olis. Mut toistaiseksi ei listoille tarvettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää jutut on vähän kuin autokauppaan menis, mitä ominaisuuksia toiselta haluaa. Ootteko koskaan rakastunu tai hullaantunu täysin, ilman et toinen vastais täysin tai edes lähes niitä vaatimuksia. Mut siten, ettei vaan voi vastustaa.

Oon, varsinkin parikymppiseksi asti, mutta sellainen näyttäisi iän myötä itellä vähenevän. Sitä vaan jotenkin näkee yhä enemmän sellaiset itselle huonosti yhteensopivat ominaisuudet toisessa ihmisessä sammutusvaahtona sille muutoin mahdolliselle tunteen palolle. Ja tän kaltanen itsetuntemuksen korostuminen myös tunne-elämässä on yks itelleni tärkeistä hyvistä puolista siinä, että oon yli kolmekymppinen. Se ei ole tunteiden heikkenemistä, se on vain muutos siinä mikä tuntuu tärkeältä ja minkä tunteiden perässä sitä haluaa juosta ja minkä ei.

Oon jo aika tavalla vanhenpi ja luulen olevani mieluummin yksin, kuin noin haileilla tunteilla parisuhteessa. Se on se tunne, joka vie, ja tekee toisesta kiinnostavan. Nyt ei kyl tarvettaa uudelle, kun vanhassa vielä jotain jäljellä, mitä katsella.

Jos tällainen perinteinen mies löytää naisen, niin toivoisin että nainen ei jossain vaiheessa paljastuisi mieheksi. Tää on aika tärkeää.

Seksin ja hauskanpidon puute lopettaa suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Seksin ja hauskanpidon puute lopettaa suhteen.

Onko sinulle suhde seksiä ja hauskanpitoa varten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin ja hauskanpidon puute lopettaa suhteen.

Onko sinulle suhde seksiä ja hauskanpitoa varten?

On.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin ja hauskanpidon puute lopettaa suhteen.

Onko sinulle suhde seksiä ja hauskanpitoa varten?

Seksiä ja hauskanpitoa saa mielin määrin ilman minkäänlaista parisuhdetta!   

Rakkaus.

Me ollaan aina samalla puolella eikä kiusata toisiamme. Tietenkään. Kuulostaa pieneltä mutta on suurta.

Lapset, joko omien hankkiminen tai jo olemassa olevat (en ole kiinnostunut huolehtimaan vieraan uroksen jälkikasvusta). Seksielämän pitää olla kunnossa ja molempia miellyttävää. Lemmikkieläinten kaltoinkohtelua en myöskään suvaitse.