Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6447)
Opettaja suuttui minulle lapsena, kun oksensin koulussa.
Tätä edelsi se, että olin ollut sairaana jo viikon. Koulukaveri toi minulle läksyjä kotiovelle ja kertoi opettajan vihjailleen, että lintsaan. Halusin mennä mahdollisimman pian puolikuntoisena kouluun, josta tuo oksentaminen sitten seurauksena.
Tuon jälkeen sain ripityksen kuinka ei pidä tulla sairaana.
Tuo opettaja oli minua kohtaan aivan kauhea muutenkin. Häneltä opin etten ole minkään arvoinen ja kehuja on turha odottaa.
Olin oikeasti kiltti ja tunnollinen lapsi mutta vanhempani kuuluivat väärään puolueeseen tämän opettajan mielestä.
Julma ja kylmä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kommentti 6402: "Jotkut lasten kanssa työskentelevät ovat kyllä tosi omituisia tyyppejä ja tuntuvat projisoivan omia angstejaan lapsiin. Samat ihmiset todennäköisesti kauhistelevat ja päivittelevät mm. Halloweenia.. Ennemmin painajaisia aiheuttavat kyllä tuollaiset ylireagoivat esikoulun tädit."
Minä olin kiltti ja hiljainen kympin oppilas yläasteen 8.:lla koulussa, silmälasit ja rumat vanhat resut päällä, enkä koskaan päässyt kampaajalle, koska yh-äitini inhosi minua ja kohteli kotona jääkylmästi(yritti adoptoida minut vastasyntyneenä, muttei kehdannutkaan ja katui sitä koko lapsuuteni). Tottakai ruokotonta, vaisua rillipäätyttöä kiusattiin koulussa. Ryhmätyössä luokan ilkein poika päsmäröi, että se joka menee minun kanssani samaan ryhmään, saa selkäänsä. Kun sitten istuin nurkkapulpetissa yksinäni, häirikköpoika vilkuili minua tyytyväisenä myhäillen. Yhtäkkiä vanha mefistomaisen ruma miesopettaja hiipi selk
Jotkut opettajat huomaavat ne "heikot" ja kiusatut luokassa, ja rääkkäävät heitä vähän lisää nostaakseen pisteitään muiden oppilaiden silmissä. Yläasteen liikkaopettajani teki myös näin, hän naljaili ja kilahteli minulle muiden edessä olemattomista asioista, ja kiusaajat nauraa höröttivät. Tuntien aikana tapahtui paljon pahempaakin, mutta niille tuo opettaja viittasi kintaalla.
Säälittävää aikuisilta ihmisiltä ja toivon, että tällaiset opettajat astuvat naulaan. Mieluusti joka päivä loppuelämänsä ajan.
Eräs entinen ystävä on suuttunut siitä, että hän kuvitteli minusta ja puolisostani aina pahinta. Hän on katastrofiajatteluun taipuvainen eikä mikään auttanut. Yritin turhaan toistuvasti vakuutella, että hänen ihmisarvonsa ei ole kiinni jostain epäonnistumisesta (joita hän tuntui kokevan jatkuvalla syötöllä).
Hän saattoi aloittaa jonkun sattumuksesta kertomisen seuraavasti: en ole halunnut kertoa kun te kuitenkin ajattelette niin tai näin, ja juoruatte sitten sukulaisilleni jne. Olen niin huono ja plaaplaa... Todella raskas ihminen tuon katastrofiajattelunsa takia.
Hän häipyi elämästämme näiden ääneen lausumiensa kuvitelmien myötä. Ja kerrottakoon, että olimme tukeneet häntä vuosikausia, mutta hän itse näki itsensä aina jotenkin huonona, projisoi nämä omat tunteensa sitten ikään kuin minä tai puolisoni olisimme sanoneet ne hänen pahimmat pelkonsa ääneen. Noup- emme olleet edes ajatelleet asioita sillä tavalla kuin hän kuvitteli.
Raskas ihminen vaikka ystävyyttä on toisinaan ikävä. Onkohan hän muuttunut tai tajunnut omaa vaikutustaan omaan pahaan oloonsa?
Joskus lapsena pysähdyin suojatien eteen odottamaan liikennevalon vaihtumista.
Siis pysähdyin. Pysähdyin ja jäin odottamaan vihreää valoa.
Viereen tuli mummo ja alkoi huutaa, että ei saa kävellä päin punaisia.
Eksä suuttui, kun hän kerkesi mennä ennen minua liikennevaloista ja minä en joten jäin perään odottamaan jospa ne vaihtuisivat. Pyörällä ajaessaan ei huomannut, että olin jäänyt odottamaan kunnes kääntyi katsomaan ja pysähtyi jonkin matkan päähän. Ajelin valojen vaihtuessa siihen ja tämä pitikin mykkäkoulua koska en kertonut hänelle, että pysähdyin valoihin :DD