Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Nainen suuttui minulle, kun en lähennellyt häntä - muut hänen tapailemansa miehet kun olivat kuulemma käyneet "suoraan asiaan". Jonkin ajan kuluttua tästä nainen ilmoitti, ettei ole minusta fyysisesti kiinnostunut - mutta silti häntä olisi siis pitänyt lähennellä. Toivoisin, että joku nainen kertoisi, mikä logiikka tässä oli.

Samaa olen miettinyt minäkin. Sain myös haukut, vähättelyt ja vihjailut homoudesta, kun en lähennellyt erästä naista, jonka mielestä olisimme  muuten hyvä pari, mutta olen liian lyhyt, toki yli päätä pitempi kuin hän.

Jos joku molkku pikkupomo vaatisi sairaslomallani jakaa sijainnin puhelimesta niin se puhelu katkeaisi tasan siihen. Miksi pitäisi nöyristellä, suostua laittomiin pyyntöihin ja hymyillen hyväksyä tuollaiset epäilyt, tai suoraan sanoen syytökset. Vähän selkärankaa nyt..

Minun isälleni ei ikinä kelvannut mikään mitä tein. Hänen piti päästä ihan vain periaatteesta käskyttämään ja huutamaan.

Olin lapsena sellainen hoikka kuikelo kunnes 10- vuotiaana alkoi ruoka maistua paremmin ja sain vähän masua (täysin normaalipainon sisällä kuitenkin). Tästä sain sitten täyslaidalliset huudot niskaani miten olen ahne ja lihava ja tyhmäkin vielä kun en tajua itse laihduttaa. Haukkumista kesti aina siihen asti kunnes yläasteella laihduin alipainoon kun hän rajoitti syömisiäni ja ruokahalu meni muutenkin perheh*lvetissä asumisen seurauksena. Minut otettiin koulussa tarkkailuun ja sitten saikin isältä huudot, että miksi yritin saattaa hänet huonoon valoon p*skana vanhempana. Lihotin siis itseni äkkiä alipainon ja normaalipainon rajalle ja asia jätettiin sillä rauhaan. Sen jälkeen sainkin taas aina täysi-ikäistymiseen asti kuulla häneltä kauhistelua miten kammottavan lihava olin. (Mitoilla 170 cm ja 53 kg.)

Ulkonäköni suhteen en muutenkaan saanut hänestä tyytyväistä. Hän haukkui minua rumaksi ja "v*mmaisen näköiseksi", mutta jos koitin mitenkään laittaa itseäni siitä tuli huudot. Jos kiharsin hiuksia ja meikkasin, sitten olinkin "peikkotukkainen h*ora". Hänellä oli myös fiksaatio, etten saanut poistua kotoa kuin pillifarkut jalassa. Kerrankin meinasi tulla turpaan kun hän heitti minut autolla kouluun ja olin laittanut verkkarit valmiiksi jalkaan kun heti ensimmäisellä tunnilla oli liikuntaa.

Minulla oli hyvin vähän elämää kodin ulkopuolella, koska isä oli niin kontrolloiva kaikesta. Yhdessä kohtaa hän sitten kuitenkin räjähti huutamaan, että miksi kyhjötän aina vain kotona enkä käy ikinä missään. Ajattelin sitten, että käyn yhtenä päivänä viikossa kaverilla, tietysti soitin vielä isälle lupaa kysyen ja sellaisen sainkin. Kahden viikon jälkeen hän karjui naama punaisena, miten huitelen aina vain kylillä enkä ole koskaan kotona.

Tuollainen yleinen tyytymättömyys, vallanhimoisuus ja räjähdysherkkyys on ihan sanoinkuvaamattoman raskas sekoitus ihmisessä. Varsinkin yhdistettynä täydelliseen kiittämättömyyteen. Eräskin isänpäivä katoimme hänelle pikkusisarusteni kanssa aamiaisen valmiiksi pöytään ja hän vain suuttui kun emme tuoneet sitä hänelle sänkyyn. (Minua pelotti, että kaadan jotain hänen päällensä ja saisin kuulla kunniani.) Vuoden päästä veimme hänelle aamiaisen tarjottimella sänkyyn ja hän sihisi kiukkuisena, että viekää pöytään. Jotkut ihmiset vain ovat mahdottomia.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku molkku pikkupomo vaatisi sairaslomallani jakaa sijainnin puhelimesta niin se puhelu katkeaisi tasan siihen. Miksi pitäisi nöyristellä, suostua laittomiin pyyntöihin ja hymyillen hyväksyä tuollaiset epäilyt, tai suoraan sanoen syytökset. Vähän selkärankaa nyt..

Minun pomoni kysyy selvästi v*ttuuntuneena et paljonko sitä kuumetta nyt sitten on. Se ei edes kuulu hänelle, pitää riittää, kun sanon, että on hirveä olo ja flunssan oireita ihan olan takaa. Minulle ei koskaan edes jostain syystä nouse kuumetta vaikka olo on kuin jyrän alle jäänyt. Ainoat henkilöt jotka minun vointiani saavat arvioida, ovat terveydenhuollon henkilökunta. Pomoni ei sellainen henkilö ole. 

Minulle on muutamaan kertaan suututtu, koska saatan saada isossa kaupassa paniikkikohtauksen. Silloin on pakko päästä istumaan ja rauhoittumaan. Eräs exäni alkoi möykätä suureen ääneen että voi v*ttu, nyt HÄN joutuu vaikeisiin tilanteisiin ja miten hänen exänsä paniikkihäiriö oli v*tuttanut häntä. Läheiseni ja ystäväni tietävät, että jos saan paniikkikohtauksen, minun on mentävä kauemmas tungoksesta ja istuttava hetkeksi. Minuun ei saa koskea, mutta se helpottaa, jos toinen kertoo ettei ole mitään hätää ja että ollaan tässä ihan rauhassa. 

Kukaan sellainen, joka ei ole tätä sairautta itse kokenut, ei voi ymmärtää, miten hirveitä paniikkikohtaukset ovat. Tuntuu kuin ympäristön seinät kallistuisivat minua kohti, äänet muuttuvat sietämättömän koviksi, rinnasta puristaa, henkeä ahdistaa ja tuntuu, että kuolee. Ja että kaikki tuijottavat ivallisesti. Kohtaus menee ohi hetken kuluttua. 

On hyvä muistaa se, että paniikkikohtauksen saanutta ei koskaan pidä hoputtaa tyyliin jokohan se alkaisi mennä ohi jne. Ei ainakaan minua. Antakaa kohtauksen mennä rauhassa ohi ja olkaa siinä vierellä. Älkääkä tuhahdelko turhautuneena. 

Ex-mieheni suuttui minulle useamman kerran siitä, että mulla oli ahdistunut ilme, joka tuli juuri siitä, että sain koko ajan jännittää koska hän taas suuttuu jostain pikkuasiasta.

Kävelimme kissan kanssa kadulla, kissa oli hihnassa.... Talon asukas alkoi huutamaan uhkauksia ikkunasta että kissa kävelee liian lähellä rapun ovea.....  Aikaisemmin ja myöhemmin samaisen herran oma koira on juoksennellut vapaana pitkin pihoja....

Vaimoni suuttui minulle siitä kun annoin hänelle lahjan synttäripäivänään.

Syy oli se että kun en ollut ennen antanut.

Naapurini suuttui, kun en suostunut lähtemään hänen kanssaan haukkumaan pystyyn erästä naapuria, jonka jäljiltä oli jäänyt pyykkituvan pesukoneen päälle pari murusta jauhemaisesta pyykinpesuaineesta. En voi käsittää, miten tämä naapuri edes voi tietää, kenen jäljiltä se oli jäänyt, koska pesutuvassa on sähköinen varauskirja eikä ole mahdollista nähdä, kuka milloinkin on pyykkitupaa käyttänyt. Ilmeisesti hänellä on aikaa ja energiaa kytätä kaikkea, kun taas itse käyn töissä ja vietän illat omissa oloissani. 

Tämä naapuri on muutenkin sellainen, että nimittelee kaikkia todella ilkeällä tavalla ja kiukuttelee kun jollain naapurilla ei koskaan ole kotonaan valoja päällä tai joku jättää pari hippua lunta eteisen käytävämatolle. Itse en edes huomaa mitään sellaista. Ja mielestäni ystävällinen kehotus tehoaa paljon paremmin ja on lähtökohtaisesti muutenkin paljon parempi tapa asioiden selvittämiseen. Luulisi, että sellainen kuuluu ihan peruskäytöstapoihin. Haukkuminen ja nimittely nostaa muissa vain vastareaktion. 

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten puolison oli tarkoitus lähettää tekstiviesti kaverilleen, mutta se menikin väärään numeroon. Tekstarin saanut nainen soitti takaisin ja kiljui puhelimessa parin minuutin ajan, kuinka hänen rauhaa ja elämää on nyt häiritty sekä loukattu. Saattaa olla, että uhkaili jopa rikosilmoituksella, jos tämä vääryys toistuu. Tekstarit olivat silloin vielä suhteellisen harvinaisia, joten olisiko tämä ollut suuren järkytyksen taustalla.

Aika outo asenne. Itselle tuli kerran viesti naiselta, joka kyseli isojen kokojen vaatteista. Kerroin ystävällisesti, että nyt tuli väärään numeroon ja hän kertoi häpeävänsä isoa kokoaan. Saatiin aikaan tosi hyvä keskustelu itsensä hyväksymisen tärkeydestä ja lopuksi toivotettiin molemmin puolin hyvät jatkot. Ei se sen vaikeampaa ole. 

Sellaisiahan te persut olette.

Entinen pomoni suuttui, kun kerroin päässeeni opiskelemaan ylempää amk-tutkintoa. Säksätti, että sitten et kuljeskele täällä vaatimassa erioikeuksia itsellesi ja että palkka ei sitten nouse. 

Olin että mitvit, miten ihmeessä edes kuvittelisin voivani vaatia mitään erioikeuksia koska halusin yksinkertaisesti oppia alastani enemmän ja tuo kyseinen tutkinto kiinnosti minua. Tuo pomo oli ihan ihmeellinen muutenkin, onneksi sain paremman työpaikan ja järkevän pomon. 

Seurustelin yhen miehen kanssa, joka suuttui aika pienistä asioista. Kerran oltiin esim. mun luona, tehtiin pizzaa yhdessä, laitoin sen mielestä liian nopeaa tahtiin pizzan päällisiä, sai kunnon raivarit, lähti pakkaa tavaroitaan, et lähtee kotiin. 

Luulen, et viinahammasta pakotti ja purki sen minuun. Onneksi tämä henkilö ei enää kuulu elämääni, ei tarvii enää pelätä, milloin sanon / teen jotain väärin. 

Kun en katso jääkiekkoa

Mulle suuttui työkaveri siitä, että tein töissä töitä. Työkaveri itse oli työpaikalla tunnettu työnvälttelijä ja saikin yt,ssä lähdöt.

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskeluaikoina aloin seurustella ensimmäistä kertaa vakavasti, tuntui, että kaikki eivät pitäneet tästä. Olin aktiivinen ainejärjestössäni ja vietin paljon aikaa muiden siihen kuuluvien kanssa, ja muutama miespuolinen kaveri/tuttava muuttui selvästi. Eräs alkoi olla minulle yhtäkkiä tosi ilkeä ja kettuileva, toinen taas lakkasi lähes kokonaan puhumasta minulle ja kääntyi poispäin, kun juttelin hänelle. Hän myös oli järjestömme kirjastonhoitajana, ja yllättäen vaati minulta isoa maksua lainoistani, jotka olivat pari päivää myöhässä. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut ottanut maksua keneltäkään  (eikä kuulemma ottanut myöhemminkään, tätä tapausta lukuun ottamatta), vaikka kirjoja palautettiin välillä useita viikkojakin myöhässä. En kuvitellut näitä, sillä muutkin järjestökaverini ihmettelivät tätä käytöstä.

Olen vain ihmetellyt, että miksi loukkaantua toisen seurustelusta, sillä minulla ei ollut koskaan ollut mi

Joillekin miehille nainen on aina potentiaalinen "pano". Ei väliä, vaikka mies olisi itse suhteessa. Niin kauan, kun se kiva kaverinainen on vapaa, mies ajattelee, että hänellä on "mahdollisuus".  Nämä ainejärjestön tyypit olivat todennäköisesti juuri tällaisia ja siksi vetivät herneet nenään, kun aloit seurustella. 

Heidän käytöksensä kertoi vain heidän kehittymättömyydestään, ei siitä, että sinä olisit toiminut muka jotenkin "väärin". Luulen myös, että parikymppisillä pakkaa sekoittaa lisäksi se, että kaikki eivät siinä iässä erota kovin hyvin kaverillista tykkäämistä ja romanttista kiinnostumista toisistaan. Kuka tahansa kivanoloinen ja puoleensavetävä ihminen nähdään vain mahdollisena seurustelukumppanina eikä ymmärretä sitä, että kaikki hyvätkään tyypit eivät sovi toisilleen parisuhdemielessä. Jotkut kasvavat tästä elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen lisääntymisen myötä yli, toiset eivät koskaan opi erottamaan fantasiaa todellisuudesta.

Tästä on jo ikuisuus aikaa, mutta kun 2001 Myyrmannin kauppakeskuksessa räjähti jonkun omatekemä pommi, soitin hädissäni Vantaalla asuvalle isälleni että eihän vaan hän ollut paikalla ja mahdollisesti loukkaantunut. Äitipuoleni vastasi puhelimeen ja sai täyden paniikkikohtauksen kerrottuani asiasta, ja sitten isäni suuttui minulle ja huusi luuriin, että olin pelästyttänyt hänen vaimonsa ja pilannut heidän lomansa. He siis olivat räjähdyksen aikaan ulkomaanreissulla ja minun olisi pitänyt jotenkin mystisesti tietää se, vaikka he eivät siitä olleet etukäteen kertoneet. En myöskään ilmeisesti saanut huolestua siitä että kauppakeskuksessa, jossa he kävivät monta kertaa viikossa, räjähtää pommi.

Vierailija kirjoitti:

Tästä on jo ikuisuus aikaa, mutta kun 2001 Myyrmannin kauppakeskuksessa räjähti jonkun omatekemä pommi, soitin hädissäni Vantaalla asuvalle isälleni että eihän vaan hän ollut paikalla ja mahdollisesti loukkaantunut. Äitipuoleni vastasi puhelimeen ja sai täyden paniikkikohtauksen kerrottuani asiasta, ja sitten isäni suuttui minulle ja huusi luuriin, että olin pelästyttänyt hänen vaimonsa ja pilannut heidän lomansa. He siis olivat räjähdyksen aikaan ulkomaanreissulla ja minun olisi pitänyt jotenkin mystisesti tietää se, vaikka he eivät siitä olleet etukäteen kertoneet. En myöskään ilmeisesti saanut huolestua siitä että kauppakeskuksessa, jossa he kävivät monta kertaa viikossa, räjähtää pommi.

Se oli vuonna 2002. Muuten kyllä todella outo suuttuminen. 

Jouduin vuosia sitten pahaan ketjukolariin matkustajana. Odotin tuolloin lastani, jolle ei onneksi ollut käynyt mitään. Mutta silloinen kumppanini veti herneet nenään siitä kun kehtasin kuulemma yrittää kerätä kaiken huomion itseeni. Olin siis tehnyt sen perisynnin, että olin soittanut hänelle itkuisena ja shokissa ja pelännyt, että lapselleni oli sattunut jotain. Hän kun kuulemma oli ollut vieläkin pahemmassa kolarissa eikä silti ollut kehittänyt täysin turhanpäiväistä draamaa. Onneksi kenellekään meistä autossa olleista ei käynyt mitenkään ja suhteeni exään päättyi aika pian tuon jälkeen.