Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Vuosia vanha trampoliini meni niin huonoksi että päätimme ostaa kokonaan uuden ja sellaisen johon saa tarvittaessa varaosia. Siskoni mies suuttui kun kuuli että vanha tramppa meni kaatopaikalle ja selitti että se olisi kelvannut vielä ihan hyvin heidän lapsilleen. Kun kerroin että turvaverkko oli rikki ja matossa halkeamia, niin hän selitti että on sellaisia korjattu ennenkin.
Isäni suuttui kun joskus aikoinaan hinasin hänen autollaan kaverini hajonneen pois tien laidasta kaverin pihaan. Kuulemma kytkin voi hajota vaikka uskon että tuo minun hinaaminen kulutti sitä vähemmän kun hänen normaaleissa liikkeelle lähdöissä jotka tekee hirveillä lähtökierroksilla
Vierailija kirjoitti:
Taloyhtiön vastikkeita päätetiin yhtiökokouksessa nostaa remonttien vuoksi 0,40€ neliöltä, asun 40 m2 kaksiossa joten se ei ollut minulle iso korotus, mutta manasin kuitenkin asiaa naapurilleni kun rapussamme asuu myös vanhus jolla tekee valillä rahojen kanssa todella tiukkaa ja olemme häntä auttaneet. Naapuri ihmetteli harmitustani ja totesi etteihän se 0,40€ ole paljoa.
Puoli vuotta myöhemmin naapurini huusi minulle rapussa etteihän se ollut mikään 0,40€ korotus, vaan melkein 50€ kuukaudessa! Mitä siellä kokouksessa oikein päätettiin! Yritin selittää vastikkeen korotuksen olevan 0,40€ / neliö, mutta sain vain haukut ja naapuri löi oven kiinni edessäni. Hetkeä myöhemmin kuulin kun hän huusi puhelimessa jollekin, varmaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja uhkasi lakimiehillä yms.
Boomerit boomeroi
Vierailija kirjoitti:
Ehdotin työnantajan edustajalle että tekisin työmatkan omalla autolla, koska minulla oli henk.k asioita samassa kohteessa. Tarjouduin hyväksymään puolikkaan km-korvauksen oma-aloitteisesti, ettei työnantajalle tulisi mitään lisäkustannuksia verrattuna toiseen matkustustapaan. Hirveät kilarit ja 10 vuoden vihat päälleni henkilöltä, jonka koko työhistoria perustui väärinkäytöksiin. Kyseinen henkilö väärinkäytti kaikkea minkä vaan voi ja vielä kertoi tekemisistään firman sisällä. Kyseinen henkilö vieläpä agitoi ihmisiä vihaamaan minua ja haittaamaan ansionkehitystäni ja uraani. Tämä henkilö oli asemassa, jossa saattoi haitata tilanteitani firmassa ja hän teki kaikkensa. 10 vuotta myöhemmin koin tilaisuuden koittaneen ja kostin.
Tuo on hyvin tyypillistä reppanoille ja epärehellisille ihmisille. He projisoi sen oman ala-arvoisen moraalinsa muihin. Varas luulee kaikkia varkaaksi, hullun mustasukkaiset ja sekopäisen vainoharhaiset ihmiset ovat itse pettäjiä, siksi he syyttävät uskollista puolisoaan ihan käsittämättömistä asioista, "olet kaikkien kanssa hu*rannut ja kauppareissullakin petät".
Työnantajasi edustaja itsekin halveksii itseään alitajuisesti, mutta on niin raukka ettei halua katsoa peiliin. Hän projisoi pskansa sinuun, vaikka et edes tehnyt mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on fibromyalgia mikä aiheuttaa kuumeista ja uupunutta oloa.En siis innostunut kun eräs kaveri väkisin järkkäsi minulle isoja kolmekymppisiä. Muutama yhteinen ystävämme koetti hillitä että ei Tiina halua mutta tämän,sanotaan nyt Miiaksi,päätä ei käännetty. Tuli koristelemaan kämppäni ja haukkui kun nukuin sohvalla. En kuullemma ollut yhtään innoissani ja pilasin muidenkin fiiliksen. Lähti sitten vihoissaan ja minä parin muun kaverin kanssa join kahvit ja söin pakastealtaan kakkua. Kun Mia näki päivityksen synttäreistäni "hyvää kakkua ja hyvä seura,30v tänään" Facessa kommentoi, että ei noi oo mitkään bileet. Emme ole olleet tuon jälkeen tekemisissä,poisti Facessa kavereista eikä edes moikkaa kadulla.
Hänellä on/oli asuntoosi avaimet? Vai miten pääsi sisälle koristelemaan?

Oletan että painoi ovikelloa ja tämä viestin kirjoittaja avasi, sitten meni sohvalle ja nukahti.
Vierailija kirjoitti:
Isäni suuttui kun joskus aikoinaan hinasin hänen autollaan kaverini hajonneen pois tien laidasta kaverin pihaan. Kuulemma kytkin voi hajota vaikka uskon että tuo minun hinaaminen kulutti sitä vähemmän kun hänen normaaleissa liikkeelle lähdöissä jotka tekee hirveillä lähtökierroksilla
Isäsi on siinä oikeassa, että hinaaminen on autoa kuluttavaa puuhaa, minusta ainakin olisi ollut kohtuullista pyytää auton omistajan lupa, ennen kuin tuollaista hommaa aloittaa tekemään.
Lisäksi sanottakoon, että se ei oikeuta sinua hinaamaan toisen henkilön autoa sen varjolla, että isäsi ajotapa on myös autoa kuluttava. Esimerkiksi kuvitteleppa vaikka tilanne, että lainaisin sinulta jotain vaatetta, ja palauttaisin sen sinulle vaikka sotattuna viinitahraan. Olisiko sinulle ok, että sanoisin sinulle tyyliin "Mitä sitten! Ite sotket vaatteesi aina vielä pahemmin!"
Ex oli kova suuttumaan milloin mistäkin ihme asioista, mutta ensimmäinen kerta taisi olla se, kun olimme illalla luonani katsomassa telkkaria ja, kun sanoin hänelle: "hyvää yötä, menen nukkumaan" ja kömmin makkarin sänkyyn. Sitten keskellä yötä heräsin ja ihmettelin, että missä mies on, kun ei ole vieressä. Nousin ylös ja löysin hänet istumassa kädet puuskassa keittiön pöydän äärestä naama vinossa. Olin ihan, että onko jokin hätänä, niin kuulemna meidän olisi pitänyt mennä yhtäaikaa sänkyyn ja oli siis suuttunut, kun olin mennyt yksin nukkumaan. Ootin tietysti, että hän tulisi jostain aikaa perästä, kun häntäkin väsyttää..
Mies suuttui myös mm. siitä jos sanoin, että minulla oli autossa kuuma ja voisiko lämmitystä laittaa vähän pienemmälle. Minulla ei hänen mukaansa voinut olla kuuma ja useamman kerran autoilujen aikana uhkasi heittää minut liikkuvasta autosta ulos.
Avattiin grillikausi nyt pääsiäisenä ja vaimo suuttui koska olin ostanut vahingossa omenapunajuurisalaattia kaupasta, hän oli pyytänyt tuomaan ihan perus punajuurisalaattia.
Meidän perheessä on kasa ruoka-allergioita, ja olen oppinut tekemään erilaisia annoksia samoista aloitus aineista. Tänään tein lasagnen miehelle ja pojalle, tavallisen makaronilaatikon tytöille ja pienen erän maidottamana itselleni. Laitoin lyhyen kokkaus postauksen faceen ja viidessä minuutissä sain haukut ruuan tuhlaamisesta, turhasta hemmottelusta, ajan ja sähkön tuhlaamisesta jne.jne. Kaveri laittoi viestiä ettei ruuanlaitossani ole mitään järkeä.
Minulla on maitoallergia, tytöillä mm. tomaatti ja paljon muita ja mies + poika ovat mm. pähkinäallergisia.
Olin laatikko rivistöllä hakemassa postejani ja netistä ostamani koru tuli pikkupaketissa. Mulla on paha tapa ajatella ääneen ja totesin itsekseni että "Yess, se tuli viimein!" Naapurin tyttö, about 5-6v, kysyi mitä sain ja sanoin että ostin vanhan korun, joka on samanlainen kuin mummullani oli aikoinaan. Tytön äiti suuttui ja sanoi ettei saa kertoa lapselle että koruja voi vain ostaa miten haluaa, korut pitää saada lahjaksi! Ja nyt kun kehuin ostaneeni sen itse itselleni, niin en voi pitää sitä. Ja jotenkin homma meni siihen että minun olisi pitänyt antaa koru tytölle.
Poistuin paikalta, tytön äiti huuteli jotain perään ja tyttö vain katseli ihmeissään.
Vierailija kirjoitti:
Ex oli kova suuttumaan milloin mistäkin ihme asioista, mutta ensimmäinen kerta taisi olla se, kun olimme illalla luonani katsomassa telkkaria ja, kun sanoin hänelle: "hyvää yötä, menen nukkumaan" ja kömmin makkarin sänkyyn. Sitten keskellä yötä heräsin ja ihmettelin, että missä mies on, kun ei ole vieressä. Nousin ylös ja löysin hänet istumassa kädet puuskassa keittiön pöydän äärestä naama vinossa. Olin ihan, että onko jokin hätänä, niin kuulemna meidän olisi pitänyt mennä yhtäaikaa sänkyyn ja oli siis suuttunut, kun olin mennyt yksin nukkumaan. Ootin tietysti, että hän tulisi jostain aikaa perästä, kun häntäkin väsyttää..
Mies suuttui myös mm. siitä jos sanoin, että minulla oli autossa kuuma ja voisiko lämmitystä laittaa vähän pienemmälle. Minulla ei hänen mukaansa voinut olla kuuma ja useamman kerran autoilujen aikana uhkasi heittää minut liikkuvasta autosta ulos.
Nars nars.
Kaveri lupasi tulla auttamaan muuttosiivouksessa. Ei tullut (ja jätti ilmoittamatta) kun olikin krapulassa. Suuttui, kun totesin olevan aika paskasti tehty.
Olen melko pahasti allerginen koirilla ja kissoille, mutta voin vierailla kaverini luona jos otan allergialääkkeet etukäteen ja varaudun väsymykseen jonka allergiaoireet minulle aiheuttavat jälkeenpäin. Kerran hänen luonaan käydessäni siellä oli muitakin ja joku kyseli miten pärjään allergiani kanssa ja aiheuttaako se ylimääräistä vaivaa. Kerroin ettei muuta kuin pitää ottaa ylimääräinen lääke ja että joudun pesemään mm. puseroni ja housuni ettei niihin tarttunut eläinpöly leviä kotiini.
Kaverini kuuli juttelumme ja raivostui, alkoi huutaa että onko hänen kotinsa niin likainen että ihan vaatteetkin pitää pestä kun on hänen luonaan käynyt!?!? Yritin siinä selittää ettei kyse ole liasta vaan eläinpölystä, jota en voi siirtää kotiini. Tyyppi jonka kanssa olin jutellut yritti selittää samaa, ja joku muukin, mutta kaverini oli niin agressiiinen että päätin lähteä pois. Siinä meni sitten 16v ystävyys.
Siirsin kukkapenkin keskeltä pihaa toiseen paikkaan ja siskoni suuttui kun pihallani oli kohta, joka näytti kuulema ihan siltä että siihen oli haudattu joku. Ei suostunut käymään meillä ennenkuin nurmikko kasvoi siihen paikkaan.
'Joo porvari on aina rosvonnut tai muuten riistänyt , mutta kommunisti ansainnut omalla työllään ja jos vähän joskus on käyttänyt oman käden oikeuttaan, on se oikein, koska omistava luokka riistää.'
--
Jos omistaisit muutakin kuin tuulen huuhtoman perseen, muuttuisi äkkiä ääni kellossa.
Mies suuttui minulle siitä,kun aamulla oli kylmä. Se oli hänen mielestään minun vikani.
Olin olohuoneessa. Ex-mies tuli sinne ja kompastui ovella. Sanoi että se on mun syyni koska hän ällistyi niin paljon nähdessään mut olkkarissa.
Tällä miehellä olikin tapana syyttää mua ihan kaikesta ja olemattomista asioista mutta tämä oli ihan huippu. Jätin hänet pian tämän jälkeen.
Kaverini halusi näyttää mummultaan perimänsä aivan mahtavan kultaisen sormuksen meille. Sormuksella on arvoa useita tuhansia ja lisäksi mummu oli kaverilleni todella tärkeä ihminen, joten koru oli hänelle arvokas useammalla tavalla. Ihastelimme korua ja hän kysyi onko meillä muilla samanlaisia aarteita. Pari tyyppiä kertoi koruistaan, mutta kun kerroin että oma aarteeni on tätini oman lampaan villoista itse kehrätty, värjätty ja kudottu villapaita, niin kaverin muuttui kylmäksi. Ilta jatkui vielä, mutta kaverista ei kuulunut mitään moneen päivään kunnes kuulin muiden kautta ettei hän halua olla tekemisissä kaltaiseni köyhäilijän kanssa.
Meille kävi taannoin niin että ostimme kaksi kania eläinkaupasta, molemmat tyttöjä. Toinen ilmeisesti oli tiineenä koska synnytti melko pian poikaset. No ei siinä mitään, tilaa ja rahkeita meillä riitti hoitamiseen, meillä on kaneille ihan oma huone jossa ovat aina vapaana. Kun poikaset olivat siinä iässä että olivat valmiita muuttamaan omiin koteihin, eräs ystäväni suuttui kun en antanut hänelle ilmaiseksi poikasta hänen tyttärensä 9v synttärilahjaksi, vaan olisin ottanut maksun enkä olisi myöskään vain yhtä poikasta luovuttanut vaan kaksi, koska kanit tarvitsevat kaverin. Ja tietenkin se koko juttu siitä että olisi lahjaksi tullut.