Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Exä suuttui, kun kävin vessassa ja tuli sillä kertaa tosi oahat hajut. Yritin peittää hajut ja varoitin, että ei ihan heti kannata mennä. Mutta hänwllö oli kova hätä ja joutui menemään heti perääni. Oli kiukkuinen, kun melkein oksensi jne.
Sorry, en pysty aäätelemään paskan hajuani.
Taloyhtiön vastikkeita päätetiin yhtiökokouksessa nostaa remonttien vuoksi 0,40€ neliöltä, asun 40 m2 kaksiossa joten se ei ollut minulle iso korotus, mutta manasin kuitenkin asiaa naapurilleni kun rapussamme asuu myös vanhus jolla tekee valillä rahojen kanssa todella tiukkaa ja olemme häntä auttaneet. Naapuri ihmetteli harmitustani ja totesi etteihän se 0,40€ ole paljoa.
Puoli vuotta myöhemmin naapurini huusi minulle rapussa etteihän se ollut mikään 0,40€ korotus, vaan melkein 50€ kuukaudessa! Mitä siellä kokouksessa oikein päätettiin! Yritin selittää vastikkeen korotuksen olevan 0,40€ / neliö, mutta sain vain haukut ja naapuri löi oven kiinni edessäni. Hetkeä myöhemmin kuulin kun hän huusi puhelimessa jollekin, varmaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja uhkasi lakimiehillä yms.
Itselle ja monille muille suuttui kerran kaupassa joku äiti siitä syystä kun minä ja muut asiakkaat olimme ostoskärryineen eri hyllyjen välissä eikä hän siitä syystä uskaltanut päästää lastaan juoksemaan kaupassa miten haluaa sen ns, lapsikärryn kanssa.
Kuulemma lapsi nyt jotenkin kärsi tästä kun ei päässyt juoksemaan käytäviä miten tahtoi vaan joutui kököttämään äitinsä vieressä kärryinensä.
Ehdotin työnantajan edustajalle että tekisin työmatkan omalla autolla, koska minulla oli henk.k asioita samassa kohteessa. Tarjouduin hyväksymään puolikkaan km-korvauksen oma-aloitteisesti, ettei työnantajalle tulisi mitään lisäkustannuksia verrattuna toiseen matkustustapaan. Hirveät kilarit ja 10 vuoden vihat päälleni henkilöltä, jonka koko työhistoria perustui väärinkäytöksiin. Kyseinen henkilö väärinkäytti kaikkea minkä vaan voi ja vielä kertoi tekemisistään firman sisällä. Kyseinen henkilö vieläpä agitoi ihmisiä vihaamaan minua ja haittaamaan ansionkehitystäni ja uraani. Tämä henkilö oli asemassa, jossa saattoi haitata tilanteitani firmassa ja hän teki kaikkensa. 10 vuotta myöhemmin koin tilaisuuden koittaneen ja kostin.
Pitkä ketju käytäväksi läpi, lienenkö tähän jo kirjoittanut...
Eräs jokamiesluokan kilpa-auton rakentaja ihmetteli, miten voisi laskea moottorin puristussuhteen ja aloin hänelle selittää.
Ehdin kirjoittaa paperille vasta lieriön tilavuuden kaavan, kun hän alkoi karjua minulle, että pilkkaanko häntä, tuollaisia korkean matematiikan kaavoja kirjoittelet työmiehelle.
Yritin jatkaa, että en minäkään mikään insinööri ole, peruskoulumatematiikkaahan tämä... hyvä, kun ei lyönyt...
Vierailija kirjoitti:
Ehdotin työnantajan edustajalle että tekisin työmatkan omalla autolla, koska minulla oli henk.k asioita samassa kohteessa. Tarjouduin hyväksymään puolikkaan km-korvauksen oma-aloitteisesti, ettei työnantajalle tulisi mitään lisäkustannuksia verrattuna toiseen matkustustapaan. Hirveät kilarit ja 10 vuoden vihat päälleni henkilöltä, jonka koko työhistoria perustui väärinkäytöksiin. Kyseinen henkilö väärinkäytti kaikkea minkä vaan voi ja vielä kertoi tekemisistään firman sisällä. Kyseinen henkilö vieläpä agitoi ihmisiä vihaamaan minua ja haittaamaan ansionkehitystäni ja uraani. Tämä henkilö oli asemassa, jossa saattoi haitata tilanteitani firmassa ja hän teki kaikkensa. 10 vuotta myöhemmin koin tilaisuuden koittaneen ja kostin.
Jotku taitaa nämä jutut, kaikkien kaveri ketkä sopii omaan kuppikuntaan.
Puhutaa muista pashaa jotka uskaltaa jotain sanoa.
Valitettavasti pilaa monet suhteet ja ilmapiirin töissä.
Onko jokin narsismin tyyppi, tahdon et kaikki minun kavereita.
Jotkut kokee uhkaksi.
Kaadoimme pari pientä puuta, mies pilkkoi rungot polttopuuksi ja minä haketin oksat silpuksi puiden alle. Naapuri oli viemässä omalta pihaltaan risukuormaa kaatopaikalle ja tarjosi että voi viedä meidän puuroskat samalla. Sanoimme ettei tarvi, kaikki käytetään omalla pihalla. Naaapuri alkoi haukkua meitä ja kertoi että on aina ollut sitä mieltä että pihamme on yhtä isoa kompostia!
Menin naimisiin, paras ystäväni suuttui ja pisti välit poikki.
Mulle on näköjään suututtu, koska saan lapsenlapsen. Ja muutenkin, kun minulla on hyvät välit lapsiini ja heillä on kaikki hyvin.
Lisäksi ryökäle olen lähdössä reissuun, joten "ystävälläni" ei nyt oikein ole mitään leuhkittavaa.
Vai olisko vaan puhdasta kateutta, eikä suuttumusta?
En tiedä, miksi pitäisin häntä enää ystävänä, kun ei osaa iloita puolestani tai olla edes neutraali? En mitenkään hypetä tulevaa mummouttani. Ikävää, ettei toinen kestä ajatusta onnellisuudestani.
Muistan erään vuosien takaisen keskustelun, jossa puolisoni serkku suuttui puolisolleni siitä, että hän ei uskonut heillä olevan saman pituiset Levikset.
Keskustelu meni suunnilleen niin, että jostain syystä keskustelu meni levisten/ farkkujen lahkeen pituuteen ja puoliso sanoi hänellä olevan 34 pituiset. Serkkunsa hermostui ja sanoi töykeästi, että ei mitenkään ole mahdollista koska hänellä on saman pituiset ja hän on sentään 8cm puolisoani pitempi.
Minäkin kommentoin sitten että kyllä se pitää paikkaansa- serkku ei suostunut uskomaan ja totesimme että eihän sillä ole mitään merkitystä.
Serkun mielestä oli pöyristyttävää että puolisoni voi käyttää saman pituisia kuin hän vaikka hänen egonsa on rakentunut pituuden varaan.
Ei tajunnut että puolisoni on melko pitkäraajainen joten muutaman sentin pituus ero ei välttämättä vaikuta farkkuihin oleellisesti. Lisäksi puolisoni halusi lahkeiden laskeutuvan vähän kengän päälle kun serkku taas käytti nilkat paljastavia farkkuja (jotka tuolloin olleen muodin mukaan olivat liian lyhyet).
Jaksoi v*ttuilla tästä vielä jonkun aikaa kun ego kärsi kolauksen
Ystäväni sai vauvan ja pyysi, että tule katsomaan.
No mennessä pyysin saada pestä käteni vessassa. Niin kiivastui, että syliin häntä ei anna. No sanoin, että ei ollut tarkoituksenakaan. Mutta kävin kaupassa niin ihan sitä varten.
Puhui lähes koko käynnin ajan, että lapsettomat eivät osaa pidellä vauvaa sylissä. Tiesi että minulla on kolme nuorta sisarusta, joita olin hoitanut. Ja tein sillä hetkellä perhetyötä.
No lähdin melko pikaisesti pois niin suuttui siitä. Ja seuraavaksi, että enkö halunnut ottaa vauvaa syliin😁 Että en ole tarpeeksi kiinnostunut hänen lapsestaan.
En ole koskaan tykännyt saunomisesta enkä varsinkaan halua mennä saunaan toisten ihmisten kanssa. Kun muutin maalta kaupunkiin opiskelemaan, vuokrasin asunnon, jossa ei ollut saunaa (normaali kylppäri ja suihku tietysti oli) ja sukulaiset olivat järkyttyneitä, että pitäähän ihmisen päästä saunaan. Yhtenä lauantaina jouduin menemään sukulaisten luo yöksi, koska olin menossa sunnuntaina rippijuhliin. Sukulaiset yrittivät pakottaa minua saunaan ja suuttuivat, kun en suostunut. Yritin selittää, että olin lauantaiaamuna käynyt kampaajalla ja minulle tulee saunomisesta migreeni enkä halua olla alasti toisten nähden, mutta ei mennyt jakeluun ja haukut sain.
Opiskelin aikanaan eräässä ammattiopistossa, jossa opiskeli huume ja rikostaustaisia tyyppejä. Hain erääseen firmaan työkokeiluun ja kun sovimme tapaamisen kys. firman esimiehen kanssa, alkoi hän kovistelemaan minulle ja "dissasi" minua kaikin keinoin. Syynä tähän oli se, että hän luuli minua rikolliseksi tai huumeidenkäyttäjäksi.
Eräs lähisukulainen lopetti käytännössä kokonaan yhteydenpidon vuosi sitten. Joku aika sitten oli toiselle sukulaiselle valittanut että minä pidän itseäni nykyisin kuulemma niin paljon parempana kun olen kouluja käynyt (= amk tasoinen tutkinto minulla nykyisin), etten hänen kaltaisiaan duunarisukulaisia edes moikkaa vastaan tullessaan.
Ei hajuakaan missä ja milloin hän on vastaan tullut sillain etten ole moikannut. Jos näin on kerran tapahtunut, se on sata varmasti johtunut vain siitä etten ole huomannut häntä. Miksiköhän ei sitten itse ole moikannut tai vaikka nykäissyt hihasta?
Vierailija kirjoitti:
Exä suuttui, kun kävin vessassa ja tuli sillä kertaa tosi oahat hajut. Yritin peittää hajut ja varoitin, että ei ihan heti kannata mennä. Mutta hänwllö oli kova hätä ja joutui menemään heti perääni. Oli kiukkuinen, kun melkein oksensi jne.
Sorry, en pysty aäätelemään paskan hajuani.
Tarkoitatko paskasi hajua?
Yksi ystävä oli tulossa matkallaaan käymään, siis oli ohikulkumatkalla ja olisi iltapäiväksi poikennut. Jouduin perumaan kahden tunnin viiveellä koska kotona oli hirveä riita, oli ollut vieraita just viikon ja koti oli kaaoksessa ja mulla oli täysi burnout pikkulasten kanssa.
En koskaan kuullut ystävästä sen jälkeen. Yritin ottaa kontaktia mutta ei siis mitään reaktiota. Hiljaisuus. Se meni se 20:n vuoden ystävyys sitten siinä.
Olen lääkäri ja työskentelin taannoin terveyskeskuksessa. Vastaanotolle tuli potilas olkapääkivun vuoksi. Kun halusin tutkia olkapään, suuttui eikä antanut koskea koko käteen. Poistui kiukkuisena. Jäi epäselväksi, miksi oli tullut paikalle.
Noin vuosi sitten baarissa mulle tuli tosi tuttavallisesti juttelemaan henkilö, jota en tunnistanut. Juttelin kuitenkin siinä ihan ystävällisesti, kun ajattelin, että ehkä kyseessä on joku exän serkku tai vastaava takavuosien tuttu ja olen kännissä muutenkin sosiaalinen höpöttelijä.
No, keskustelun päättyessä tämä henkilö totesi iloisesti, että "olipa hauska jutella; mä olen aina pitänyt sua ihan k*sipäänä, kun et koskaan koulussa edes tervehtinyt".
Kävi ilmi, että olin ollut 20 vuotta sitten samalla yläasteella hänen kanssa ja hän oli koko yläasteen ajan kantanut jonkinlaista kaunaa mua kohtaan, kun en koskaan jutellut hänelle. Ei oltu samalla luokalla enkä edes tiennyt hänen olemassaolostaan (kyseessä oli kuitenkin suhteellisen suuri koulu isossa kaupungissa).
Minulla on fibromyalgia mikä aiheuttaa kuumeista ja uupunutta oloa.En siis innostunut kun eräs kaveri väkisin järkkäsi minulle isoja kolmekymppisiä. Muutama yhteinen ystävämme koetti hillitä että ei Tiina halua mutta tämän,sanotaan nyt Miiaksi,päätä ei käännetty. Tuli koristelemaan kämppäni ja haukkui kun nukuin sohvalla. En kuullemma ollut yhtään innoissani ja pilasin muidenkin fiiliksen. Lähti sitten vihoissaan ja minä parin muun kaverin kanssa join kahvit ja söin pakastealtaan kakkua. Kun Mia näki päivityksen synttäreistäni "hyvää kakkua ja hyvä seura,30v tänään" Facessa kommentoi, että ei noi oo mitkään bileet. Emme ole olleet tuon jälkeen tekemisissä,poisti Facessa kavereista eikä edes moikkaa kadulla.
Nauroin huonoille vitseille