Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6329)
Siskoni suuttui koska en tullut hänen 30v syntymäpäiväjuhliinsa vaikka olin luvannut.
Siskolla sattui olemaan noro tuolloin joten päätin perua menemiseni, sain sitten kamalat huudot siitä kuinka olen kamala sisko kun hän on kakunkin ostanut ja nyt pitää se yksin syödä ja hän on kipeänä.
Nainen suuttui siitä, etten lähennellyt häntä (muut hänen tuntemansa miehet kun kävivät hänen mukaansa heti "suoraan asiaan"). Jonkin aikaa tämän jälkeen nainen ilmoitti, ettei ole fyysisesti kiinnostunut minusta. Oli suomalainen EU-virkanainen.
K-kaupassa edellä olevan asiakkaan muikkupussi jäi hihnalla sivuun ja minusta näytti, että kassa alkoi antaa loppusummaa hänelle. Omasta mielestäni ihan neutraalisti huomautin, että täällä on vielä tällainen. Kassa mulkaisi minua kiukkuisesti, äsähti jotain ja otti muikut. Huomasin vaihtorahoja housuntaskusta lompakkoon siirtäessäni myyjän pitäneen osan vaihtorahoistani. Sain kuitin lisäksi kaikenlaisia epämääräisiä arpalappusia ja muita paperiroskia, etten huomannut kympin setelin puuttuvan. Opin ainakin sen, ettei kannata yrittää auttaa eikä maksaa kyseisessä kaupassa käteisellä.
Vierailija kirjoitti:
Nainen suuttui siitä, etten lähennellyt häntä (muut hänen tuntemansa miehet kun kävivät hänen mukaansa heti "suoraan asiaan"). Jonkin aikaa tämän jälkeen nainen ilmoitti, ettei ole fyysisesti kiinnostunut minusta. Oli suomalainen EU-virkanainen.
Itse kerroin vastaavasta jokin aika sitten. Joidenkin naisten ego vaatii yksipuolista ihailua ja sitä ei tule, alkaa ihailemattoman seksuaalisuuden vähättely ja arvelu seksuaalisesta suuntautumisesta..
Vierailija kirjoitti:
Nainen suuttui siitä, etten lähennellyt häntä (muut hänen tuntemansa miehet kun kävivät hänen mukaansa heti "suoraan asiaan"). Jonkin aikaa tämän jälkeen nainen ilmoitti, ettei ole fyysisesti kiinnostunut minusta. Oli suomalainen EU-virkanainen.
Vaikka tästä on jo vuosia, on jäänyt vaivaamaan, että jos nainen ei kerran ollut minusta fyysisesti kiinnostunut, miksi hän olisi kuitenkin halunnut minun lähentelevän häntä. Voisiko joku nainen kertoa?
En itse päässyt kauppaan kun nyrjäytin nilkkani joten mieheni kävi sirllä appeni kanssa ja tein heille ostoslistan, kun pääsiäisruokiin tarvitsee paljon sellaista mitä normaalisti ei osteta. Otin keittiöön korkean baarijakkaran ja miehet olivat siinä apuna kun laitoin lammaspaistin (yhteishyvän kahvilammas!), he antoivat tavaroita lähemmäs yms. Appi oli jo jonkin aikaa ollut huonolla tuulella kun listalla oli "tarpeettomia" ostoksia eli mignon.munia ja makeisia ja yhtäkkiä tokaisi että miksi ostatin heille tavaraa jota en käytä?!? Päätti sitten suuttua yhdestä fariinisokeri paketista, jota en ollut vielä avannut kun se tuli vasta uunissa olevan paistin kastikkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Nainen suuttui siitä, etten lähennellyt häntä (muut hänen tuntemansa miehet kun kävivät hänen mukaansa heti "suoraan asiaan"). Jonkin aikaa tämän jälkeen nainen ilmoitti, ettei ole fyysisesti kiinnostunut minusta. Oli suomalainen EU-virkanainen.
Tästä muistui mieleen eräs vanha kipale....
Kun olin teini ja näitä bussien aikataulusovelluksia ei ollut vielä olemassa, olin ottanut omasta lähipysäkin aikataulusta kännykällä kuvan, josta sitten oli helppo tarkistaa milloin bussi tulee. Kerran olimme isäni kanssa lähdössä ulos ja hän käski minua katsomaan aikataulun. Hän huomasi minun käyttävän puhelintani, jolloin näytin hänelle kuvaa pysäkin aikataulusta.
Isältä meinasi pullistua silmät päästä kun hän alkoi naama punaisena rääkyä, miten v**tun idiootti olen ja en ikinä osaa tehdä mitään oikein. Oikea tapa katsoa aikataulu oli avata tietokone, mennä bussiyhtiön nettisivuille, katsoa monelta bussi lähtee ajamaan päätepysäkiltä ja koittaa siitä laskeskella, mihin aikaan suurinpiirtein bussi olisi sillä meidän pysäkillämme. Isä pakotti poistamaan kuvan puhelimestani ja vielä matkalla pysäkillekin haukkui minut maanrakoon.
Kyse ei siis ole siitä, ettei hän olisi ymmärtänyt nykyteknologiaa. Hän oli taitava laitteiden kanssa ja oli omasta halustaan hommannut minulle tämän ensimmäisen älypuhelimeni, jossa kuva siis oli. Hänellä vain oli täysin mustavalkoinen tapa ajatella, että asian kuin asian tekemiseen on tasan yksi ja ainoa tapa, ja se on hänen tapansa. Kaikesta muusta tuli keuhkojen täydeltä huutoa. Nykyään kyseinen raivoaja uhriutuu ja hämmästelee kun yksikään hänen lapsistaan ei halua olla enää missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen suuttui siitä, etten lähennellyt häntä (muut hänen tuntemansa miehet kun kävivät hänen mukaansa heti "suoraan asiaan"). Jonkin aikaa tämän jälkeen nainen ilmoitti, ettei ole fyysisesti kiinnostunut minusta. Oli suomalainen EU-virkanainen.
Tästä muistui mieleen eräs vanha kipale....
Ajattelin ihan samaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen jonka kanssa olen viitenä päivänä viikossa ja jonka pillin mukaan olen järjestänyt koko elämäni, suuttuu säännöllisesti siitä että en ole koskaan hänen kanssaan enkä välitä hänestä. Jep jep.
Onko hän kuusivuotias?
Ei. Eläkeikäinen.
Missä olet ne kaksi päivää?
En nyt ymmärrä juttua.
Enkä minä ymmärtänyt kysymystä. Ne kaksi päivää yritän elää omaa elämääni ilman kenenkään pompotteluja ja määräilyjä.
Lahjoitin pari tavaraa facessa ja jätin tavarat muovipussissa portaille odottamaan noutoa kirkkaan vihreään ämpäriin piilotettuna ja laitoin kuvan hakijalle piilopaikasta. Tavarat oli noudettu ja ämpäri myös, no ei iso vahinko, se oli jo rikki, lähinnä nauratti.
Pari päivää myöhemmin tulee tulikiven katkuinen viesti että saan korvata vesivahingon, se ämpäri on halki!!!! Laitoin hakijalla vastaukseksi kuvakaappauksen viesteistämme ja kysyin oliko sen viemisestä sovittu, eli miksi hän varasti sen? Haukut tuli ja sitten estot, en jaksanut kuin nauraa.
Puolison veli lainasi autoani. Hänen piti ajaa sillä kouluun ja takaisin. Olikin ajellut ympäriinsä ja tuhlannut bensaa ostamatta lisää, sekä palautti auton vasta kun kyselin sitä takaisin ja olin jo päässyt töistä. Jouduin jopa odottamaan häntä jonkin aikaa. (Hänen piti käydä koulussa vain sillä aikaa kun olen töissä ja palauttaa auto työpaikkani pihalle päivän aikana).
Puolisoni huomasi ajetut kilometrit ja tyhjenneen tankin sekä huomautti tästä veljelleen. Omasta mielestään ei ollut tehnyt mitään väärää ja suuttui tankkauspyynnöstä. Anoppikin puolusteli tätä kultamussukkaansa ja ihmetteli kun en lainannut autoa uudelleen.
Joku persu suuttuu aina jossain työttömälle joka on työtön tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu tai lomautettu.
Yksin ollessani minulla on telkkari aina auki. Jos en katso, kuuntelen luontodokumentteja tai historiaa jne. tai aiemmin katsomiani poliisisarjoja. Siivoilin keittiötä yllätysvieraan tullessa, areenassa pyöri dokumentti ihmisen kehityksestä. Vedenhakija suuttui, kun yritin vaikuttaa hänen ajatusmaailmaansa, kun dokumentissa puhuttiin, miten ruokavaluo ja sen muutokset ovat vaikuttaneet ihmisen aivojen kehitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli yöllä ollut vahva lumipyry, ja ajoin lumikoneella asiakkaan hallin pihan, ennen kuin piti lähteä päivätöihin naapurikaupunkiin. Iltapäivällä kotiin tullessa sain erittäin kiukkuisen soiton, en edes suunvuoroa saanut, että sinäkö niitä lumia ajoit, tässä on paperi, että meillä on nyt jo kolme rekkaa odottamassa ja piha täysin tukossa lumesta. Että tämä on jo toinen kerta kun olet jättänyt lumityöt tekemättä.
No, jonkin ajan päästä sain minäkin sanotuksi, että asia on minulle täysin tuntematon, koska se paperi liittyy siihen, että olen tehnyt syksyllä teillekin tarjouksen, mutta en tietääkseni tullut valituksi.
Kiivastunut päällikkö kysyi sitten, no kukas se sitten on, jonka pitäisi ajaa. Totesin siihen leveästi hymyillen, kuuli kyllä huvittuneisuuteni varmaan, että olen pahoillani, mutta se on oikeastaan minun etujeni vastaista siis minun etsiskellä teidän
Opettele lukemaan, niin saatat ehkä ymmärtää tapahtuneen oikein. Henkilö ajoi lumikoneella ASIAKKAANSA hallin pihan. Haukkuja sen sijaan EI OLLUT ASIAKAS, vaan haukkui kyseisen lumienajajan ilman mitään syytä. Tämä möykkääjä ei siis ollut tehnyt minkäänlaista sopimusta kyseisen lumenajajan kanssa, mutta lumenajaja tuli haukutuksi aivan jonkun muun tekemättömäksi jättämien lumitöiden takia. Ei siis liittynyt asiaan yhtään mitenkään! Menikö nyt jakeluun, vai pitääkö rautalangasta vääntää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli yöllä ollut vahva lumipyry, ja ajoin lumikoneella asiakkaan hallin pihan, ennen kuin piti lähteä päivätöihin naapurikaupunkiin. Iltapäivällä kotiin tullessa sain erittäin kiukkuisen soiton, en edes suunvuoroa saanut, että sinäkö niitä lumia ajoit, tässä on paperi, että meillä on nyt jo kolme rekkaa odottamassa ja piha täysin tukossa lumesta. Että tämä on jo toinen kerta kun olet jättänyt lumityöt tekemättä.
No, jonkin ajan päästä sain minäkin sanotuksi, että asia on minulle täysin tuntematon, koska se paperi liittyy siihen, että olen tehnyt syksyllä teillekin tarjouksen, mutta en tietääkseni tullut valituksi.
Kiivastunut päällikkö kysyi sitten, no kukas se sitten on, jonka pitäisi ajaa. Totesin siihen leveästi hymyillen, kuuli kyllä huvittuneisuuteni varmaan, että olen pahoillani, mutta se on oikeastaan min
Lainaukset eivät näköjään tänään onnistu. Edellinen kommentti oli siis tarkoitettu viestiin, jossa kirjoittaja piti lumikoneen kuljettajaa idioottina ymmärtämättä, että tämä ihan oikein kävi OMAN ASIAKKAANSA hallin pihan ajamassa. Nyt tämä kirjoitus näyttää jostain syystä puuttuvan välistä.
Siskoni suuttui minulle siitä, että en ollut siivonnut 25 v tyhjillään ollutta metsäyhtymän latoa ja siitä, että olin vahingossa tuhonnut itse ostamani 4 euron muoviämpärin, kun siihen oli jäänyt vettä ja pohja mennyt rikki sen jäätyessä talvella. Ämpäri oli ladossa. Haukkui minut puhelimessa monella viestillä, ja jouduin laittamaan numeron estoon.
Annoin kaverille pleikkapelin minkä olin pelannut loppuun.
Hän suuttui, annoin kuulemma säälistä sen hänelle.
Nettikaverin kanssa oltiin puol vuotta oltu irl kavereita, käytiin baareissa yms.
Kerran baarissa kysyin kuka toi yks jätkä on, joka vilkuili minua koko illan ja kaveri totesi, että "et sä sitä saa, kun se ei halunnu muakaan".
No se jätkä haluskin tutustua muhun ja tää kaveri suuttui, eikä enää halunnu olla tekemisissä mun kanssa.
Olin iloinen kun kaverini sai työpaikan josta oli unelmoinut pitkään ja onnittelin häntä viemällä hänelle pienen kakun ja kortin, jotka nappasin kaupasta mukaan matkan varrelta. Yhteinen tuttumme suuttui ja selitti että työpaikan saaneen kaverimme olisi pitänyt tarjota meille herkkuja ja mksi yksi työpaikka on muka noin iso asia, ei hän jaksaisi pitää meteliä tuollaisesta.