Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6327)
4v asuimme yhdessä. avokkini järjesti itselleen sivusuhteen. käryn käydessä suutuin, jos nyt tuon ymmärrätte. avokki ei suuttumistani ymmärtänyt vaan suuttui siitä. hänet oli kuulemma pakotettu tähän meidän suhteeseen eli oli hänellä oikeus pitää toista.
kuvittelin että oli typerä puolustelu, mutta myöhemmin asiasta keskustellessa kuvitteli olevansa oikeassa. minulla ei olut syytä suuttua, mutta hänellä oli.
Vanhempani lupasivat tulla auttamaan muutossa, meillä oli vauva ja 3v. ja muutimme toiselle paikkakunnalle. Muuttopäivänä odottelimme heitä - eivät tulleet. Äitini mukaan anoppini oli sanonut, että olemme vaihtaneet muuttopäivän ja siksi he eivät tule. Äitini oli tosi vihainen, koska en ollut ilmoittanut hänelle mitään.
En voinut ilmoittaa, koska mitään päivää ei todellakaan ollut vaihdettu! Äiti ei ikinä pyytänyt minulta anteeksi ja tapahtuma vaikutti lopullisesti väleihimme. :( Tuli melko sotku kun kämppä oli jo miltei paketissa, olisi pitänyt saada tavarat siirrettyä 300 km. Äiti vaan rääkyy, miten minä paha ihminen en hänelle ilmoittanut. Itse petti lupauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täti juoksi kerran naama punaisena huutamaan pihalle kun minä ja kaverini, kaksi hentoa pikkutyttöä, istuttiin muovisen lehtiroskiksen kannen päällä joka. Luultiin ensin että huutaa omalle tyttärelleen joka juuri kusetti perheen koiraa keskellä tietä, mutta räyhäsikin meille että roskiksen päällä ei saa hyppiä. Tosiaan vain istuttiin siinä. Toinen täti oli aivan kauhuissaan kun sanoin kaverilleni täysin hyvässä hengessä että turpa kiinni. Ei siis riidelty vaan jotain kiherreltiin ja jauhettiin schaibaa. Hänen tokaluokkalaisensa ei kuulema ikinä olisi käyttäneet sellaista kieltä.
Tietysti tädin räyhääminen on ollut asiatonta, mutta lehtiroskiksen kannen lyttääntyminen on kyllä kallista lystiä sille, joka sen roskiksen joutuu uusimaan ja maksamaan. Kaksi hentoa tyttöä rasittaa sitä muovikantta, ja voi myös johtaa siihen, että siihen istuu kohta myös joku raskastekoisempikin. Sitten on kansi lytyssä, ja roskiksenpitoon velvoitetut aikuiset joutuvat maksamaan uuden roskiksen, hinta useita satoja euroja.
t. Tylsä täti. Pystyn tosin sanomaan asiani asiallisesti, joten siten en katso kuuluvani ketjun aiheeksi.
Se kansi ei mennyt edes lyttyyn. Ois ehkä mennyt jos oltais hypitty.
Ei sillä kertaa.
Kiitos huolenpidosta, mutta sama pönttö siellä seisoi vielä vuosien päästä kun muutettiin pois.
Ihan itse olen kerran suuttunut järjettömästi, onneksi sitä ei kukaan todistanut. Olin tilannut netistä jotain. Avasin paketin kotona ja huomasin, että se olikin väärä tuote. Paiskasin sen lattiaan, kirosin, huutoitkin. Olin silloin masentunut ja tästä tapauksesta se alkoi valjeta itsellenikin. Jokaikinen pienikin poikkiteloin oleva asia tuntui vuorenkokoiselta ongelmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täti juoksi kerran naama punaisena huutamaan pihalle kun minä ja kaverini, kaksi hentoa pikkutyttöä, istuttiin muovisen lehtiroskiksen kannen päällä joka. Luultiin ensin että huutaa omalle tyttärelleen joka juuri kusetti perheen koiraa keskellä tietä, mutta räyhäsikin meille että roskiksen päällä ei saa hyppiä. Tosiaan vain istuttiin siinä. Toinen täti oli aivan kauhuissaan kun sanoin kaverilleni täysin hyvässä hengessä että turpa kiinni. Ei siis riidelty vaan jotain kiherreltiin ja jauhettiin schaibaa. Hänen tokaluokkalaisensa ei kuulema ikinä olisi käyttäneet sellaista kieltä.
Tietysti tädin räyhääminen on ollut asiatonta, mutta lehtiroskiksen kannen lyttääntyminen on kyllä kallista lystiä sille, joka sen roskiksen joutuu uusimaan ja maksamaan. Kaksi hentoa tyttöä rasittaa sitä muovikantta, ja voi myös johtaa siihen, että siihen istuu kohta myös joku raskastekoisempikin. Sitten on kansi lytyssä, ja roskiksenpitoon velvoitetut aikuiset joutuvat maksamaan uuden roskiksen, hinta useita satoja euroja.
t. Tylsä täti. Pystyn tosin sanomaan asiani asiallisesti, joten siten en katso kuuluvani ketjun aiheeksi.
Se kansi ei mennyt edes lyttyyn. Ois ehkä mennyt jos oltais hypitty.
Ei sillä kertaa.
Kiitos huolenpidosta, mutta sama pönttö siellä seisoi vielä vuosien päästä kun muutettiin pois.
Hyvä!
Ilmeisesti ette sitten istuskelleet siinä liikaa, eikä kukaan muukaan päätynyt ottamaan teistä mallia. Väitätkö silti, että toisten omaisuuden turmeleminen on ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täti juoksi kerran naama punaisena huutamaan pihalle kun minä ja kaverini, kaksi hentoa pikkutyttöä, istuttiin muovisen lehtiroskiksen kannen päällä joka. Luultiin ensin että huutaa omalle tyttärelleen joka juuri kusetti perheen koiraa keskellä tietä, mutta räyhäsikin meille että roskiksen päällä ei saa hyppiä. Tosiaan vain istuttiin siinä. Toinen täti oli aivan kauhuissaan kun sanoin kaverilleni täysin hyvässä hengessä että turpa kiinni. Ei siis riidelty vaan jotain kiherreltiin ja jauhettiin schaibaa. Hänen tokaluokkalaisensa ei kuulema ikinä olisi käyttäneet sellaista kieltä.
Tietysti tädin räyhääminen on ollut asiatonta, mutta lehtiroskiksen kannen lyttääntyminen on kyllä kallista lystiä sille, joka sen roskiksen joutuu uusimaan ja maksamaan. Kaksi hentoa tyttöä rasittaa sitä muovikantta, ja voi myös johtaa siihen, että siihen istuu kohta myös joku raskastekoisempikin. Sitten on kansi lytyssä, ja roskiksenpitoon velvoitetut aikuiset joutuvat maksamaan uuden roskiksen, hinta useita satoja euroja.
t. Tylsä täti. Pystyn tosin sanomaan asiani asiallisesti, joten siten en katso kuuluvani ketjun aiheeksi.
Se kansi ei mennyt edes lyttyyn. Ois ehkä mennyt jos oltais hypitty.
Ei sillä kertaa.
Kiitos huolenpidosta, mutta sama pönttö siellä seisoi vielä vuosien päästä kun muutettiin pois.
Ja miksi kaikki muutkin alkaisivat istua järjestään sillä kannella? Onneksi pihoilla on nykyään aktiiviteetteja ja niiltä saa poistua. Ei tarvitse tapella istumapaikasta.
Olen huomannut että nuo keräysastioiden kannet lytistyvät ihan ajan kanssa ja itsekseen, johtuen mm säiden vaihtelusta
Kämppikseni suuttui minulle tänään kun valittelin etten ollut saanut nukuttua juuri yhtään. Valitan kuulemma vain aina. Sain käytetyn suodatinpussin märän sisällön päähäni.
Olin juuri siivoamassa lähes ojasta koirani jätöksiä kun joku vanhempi pariskunta pysähtyi vähän matkan päähän huutelemaan hyvin rumaa kieltä ja monta kirosanaa käyttäen että siivoa ne koirasi jätökset. Sitähän minä olin juuri tekemässäkin kyyryssä kakkapussi kädessä.
Äitini suuttui minulle siitä, että hän oli vahingossa syönyt kurkun mukana palan kääremuovia. Oli kuulemma minun vikani, koska leikkaan kurkun väärin.
Alkavaa dementiaa tuolloin sairastanut isotäti suuttui, kun lapsena leikin hänen ovensa lukolla laittamalla sitä lukkoon ja takalukkoon ja varmuusketjua päälle ja auki. Paria viikkoa myöhemmin hän yritti väärälllä avaimella sisään ja kun ei päässyt, oli syynä se minun lukolla leikkimiseni.
Olin tuttavan kanssa ravintolassa ja aloimme jutella, että mentäisiinkös muualle. Ihan sulassa sovussa, sillä ravintola oli aika hiljainen. Tai niinhän mä luulin, että sovussa. Ulos päästyämme tämä nainen alkaa huutaa kuin palosireeni, että pakotin meidät lähtemään ravintolasta ja äkäinen kuin ampiainen. En koskaan ymmärtänyt mitä tapahtui.
Aavistuksen kontrollinhaluinen ex suuttui kerran kun olin vaihtanut puhelimeni soittoäänen kertomatta siitä hänelle.
Mulle suuttui eräs puolituntematon täti siitä, etten kertonut hänen sitä suoraan kypsyessään, missä olin ollut lomalla, koska mua ei ollut pariin viikkoon näkynyt. Tapaamme erään harrastuksen yhteydessä ainoastaan. Hän soitti minulle udellakseen, että olisi mutusteltavaa toisten kanssa ja hän saisi pudottaa tietopomminsa. Suoraan sanoen, tuli vaikutelma, että ehkä asiasta oli ollut arvelua tätä puhelua ennen. Tieto on valtaa. Sanoin ette aio nyt kuitenkaan kertoa missä olin lomaillut. Itseäni suututtaa todella tuon kaltainen toisten elämään tunkeutuminen. Meillä ei ollut mitään asiaa toisillemme, emme ole tuttavia.
Itse suutuin viikko sitten. Meillä on töissä epäpätevä tuuraaja johtohommissa. Ei hallitse hommaa kuin puolittain korkeintaan ja silloinkin eräänlaisen tutorin ohjaamana. Itse en ole kiinnostunut johtotehtävistä, minulle riittävät avustavat tehtävät, mutta haluan selkeän vastauksen, jos joudun kysymään jotain.
Hän yrittää saada jostain syystä minut puolelleen. Luultavasti hänelle on sanottu että osaan ja tiedän paljon. Pimahdin jo aiemmin turhautuneena hänelle, kun hommat tökkivät siksi että hänen haluamansa hitaus ja epäpätevyys johtajana tuo epävarmuutta koko porukalle. Kysyin muutaman kysymyksen kaikkien kuullen ja sain parannusta aikaan. Hän kai pelkää kasvojensa menetystä, mutta miksi suostuu haarukoimaan sekavaa vyyhtiä!
Viikko sitten alkoivat hihat palaa. Kysyin jotain juu/ei -tyyppistä asiaa, tarvitsin vain yhden sanan vastauksen että itse pääsen asiassa eteenpäin. Hän alkaa selittää jotain kummallista siitä, kuinka olen niin hyvä, loistava ja pätevä jne. Siis selittää hieman alentuvasti kuin lapselle, jolle ei haluta antaa säikäyttävää vastausta, vaan se kiedotaan ensin kehuihin ja annetaan jonkinlainen vastaus hiljaisella äänellä lopuksi. Selitetään vielä jotain ihme juttua samalla, jota en kysynyt. Ei ollut mitään syytä tähän! Siis tyyliin kuinka itse joskus itse perustelin jotain vastausta omille lapsilleni. Tämä tuuraaja on minua abt 10 vuotta nuorempi, ilmeisesti lapseton mies ja onneton tunari.. Mä en pidä mielistelystä. Sillä mua ei osteta. Ei mua tarvitse ostaa ollenkaan, tehdään vain kukin oma duunimme! Haluan selkeyttä tekemisiin enkä epäasiallisuutta, epäpätevyyttä ja nuolemista.
Vierailija kirjoitti:
Olin syksyllä norwegianin koneessa matkalla Oslosta Helsinkiin. Koneeseen mentiin sisään sekä etu- että takaovesta, joten puolenvälin tienoille syntyi ruuhkaa ja sotkua. Tulin edestä ja pari riviä ennen omaa paikkaani edessäni seisoi nuorehko pariskunta joka vain tuijotti eteensä tekemättä mitään. En olisi mahtunut heidän ohitseen joten kysyin ystävällisesti missäpäin istuvat ja voisinko väistää jos olen tiellä. Kumpikaan ei reagoinut mitenkään, joten kysyin uudelleen. Siitä se nainen sitten räjähti ja alkoi huutaa niin että lentokone kaikui, kuinka ihmiset on niin itsekkäitä nykyään ja voin painua h*lvettiin jos mulla ei ole sekuntia aikaa odottaa.
Myöhemmin tämä nainen kyllä itkeskeli lennon aikana, joten ilmeisesti taustalla oli jotain isompaa. Mies pysyi välinpitämättömänä.
Liittyy lentokonekäytökseen:
Tammikuussa lensin Kanarialle. En ollut muistanut varata ikkunapaikkaa, mut sain sen kuitenkin ilman pyytämistä. Kyse päivälennosta, jolloin esim Pyreneiden vuoristo erottuu koneesta jos ilmat suosivat.
Lähestyn paikkaani ja huomaan että siellähän istuu jo parikymppinen nuoripari ja tyttö oli mennyt minun paikalleni. Katsoo kysyvästi ja sanon aivan ystävällisesti että nyt taidatkin istua minun paikallani.
No onko sillä nyt niin väliä, kysyy tyttö. En vastannut, vaan sain paikkani. Emme puhuneet mitään toisillemme. Enää ei tarvitse olla pakko sosiaalinen vieruskaverille, itse olin väsynyt.
Jouduin käymään vessassa kaksi kertaa. Eka kerta ennenkuin kone oli edes startannut lähtöön. Lentoaika 6,5h.
Kun pyysin pariskuntaa väistämään parin tunnin päästä päästäkseni vessaan niin poika alkaa viisastella että olisiko nyt parempi että vaihdetaan paikkoja keskenämme eli minä käytävälle ja hän tyttöineen ikkunalle. Sanoin vain että tämä menee ihan hyvin näin. Oli ilmeisesti luvannut tytölle ikkunapaikan. Senhän voi kyllä ostaa etukäteen ...
Tästä eteenpäin he tilasivat jotain lämmintä siis nuudelikippoa yms ja sen jälkeen alkoivat nukkua. Tytön yläruumis makasi poikkiksen tarjotipöydän päällä siten, etten olisi päässyt ohi ilman mekkalaa. Abt 45 minsaa laskeutumiseen ja vielä maataan pöydällä. Painoin sitten lentoemokelloa, koska en päässyt paikaltani itse hakemaan kahvia. Sanoin piruuttani emolle, että kun tähän syntyikin tällainen läjä, jota ei noin vain ylitetä. Kyse vanhoista Jotakin ahtaista koneista. Kyllä pariskunta kuuli. En tiedä olisivatko alkaneet ulvoa jos vielä kerran olisin pyytänyt päästä vessaan!
Mieleni teki sanoa tuosta paikan etukäteen varaamisesta,en kuitenkaan sanonut. Sitä voi näköjään suuttua jollekin kun itse jättää jotain tekemättä ja olettaa että tuntemattomat joustavat.
Odotin vaatekaupassa pääsyä pukukoppiin. Keski-ikäinen rouva tuli huutamaan, koska mielestään seisoin väärässä jonossa.
Olin ainoa jonottaja.
Töissä odotin että asiakas sanoisi tilauksensa loppuun ja maksaisi. Hommasta ei meinannut tulla mitään ja tiskille ilmestyi toinenkin asiakas joka ilmeisesti sanoi minulle jotain. Ei kuitenkaan edes katsonut minua päin vaan hölötti mieheensä päin jotain.
Yhtäkkiä kuulen kuinka tämä myöhemmin tulija raivoaa minulle että ei pitäisi olla asiakaspalvelussa jos ei kiinnosta työnteko. Siinä minä palvelin asiakasta ja toinen rupeaa yhtäkkiä mouruamaan että minua ei kiinnosta asiakaspalvelu :-D
Minulle on suututtu mm. sen takia, että pidän sienistä. Se on kuulemma raivostuttavaa hienostelua. Ja siitä, että syön muun ruoan ohella mielelläni edes joskus salaatin. Se on kuulemma "hifistelyä", joka sekin oikeuttaa raivokohtaukseen. Ja harrastan vähän extremempää urheilulajia joka vaatii suojavarusteita. Ne on kuulemma "elvistelyä". (Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mutta en halua kuolla enkä loukkaantua vakavasti, siksi aion "elvistellä" jatkossakin.)
Kulunutta mutta ex-anoppi oli kyllä vertaansa vailla suuttumaan.
Yhtenä kesänä suuttui minulle, kun en odottaessani kolmatta lasta käynyt lasten (1,5v ja 3,5v) kanssa heidän mökillään päivisin uimassa lasten kanssa keskenään. Anoppi itse siis oli töissä, joten ei ollut mikään lasten näkemättä jättäminen kyseessä.
Vaan kyse oli uima-altaasta johon ovat laittaneet rahaa. Jota pitäisi käyttää. Kävimme siis iltapäivisin ja viikonloppuisin lasten isän kanssa. Mutta se ei riittänyt. Ei vaikka allas oli aikuisellekin syvä. 2 uimataidottoman pikkulapsen kanssa olisi ollut melkoista taiteilua olla altassa, jossa itsellä varpaillaan seisten pää pysyi pinnalla. Ja kylmässä vedessä sain supistuksia. Jaksoi aina muistuttaa tästä, kuinka iso investointi oli. Mökki siis on ex-appivanhempien ja uima-allas oli heidän oma ideansa.
Sekä ala-asteikäisenä ne omatkin rahat taisi olla sielä isin lompakosta.
Luulivat että pilkkaat. Ja tarkoitat päinvastaista. Äänensävyllä, , eleillä ja aiemmalla käytöksellä on merkitystä.