Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ollut ketjukolarissa nuorena, pappani ajoi autoa. Odotin tuolloin lastani. Minua kuulustellut poliisi oli myötätuntoinen ja mukava, ja kun kuulin, että kolarissa oli ollut osallisena rattijuoppo, vaadin hänelle rangaistusta varsinkin jos käy ilmi, että onnettomuus on hänen syytään.

Sitten minulle soittikin eri poliisi, ilmeisesti tutkinnanjohtaja. Alkoi karjua minulle puhelimeen, että enkö tajua, ettei lähdetä ajamaan jos aurinko paistaa silmiin eikä näe mitään. Sain itku kurkussa soperrettua etten edes ajanut. Siihen vastattiin että olisi pitänyt sen verran kuskia tajuta estää. Minulla ei ollut ajokorttia enkä tosiaan osannut arvioida, mistä kulmasta aurinko silloin paistaisi kun ajaisimme.

Pappani oli hyvä kuski ja aurinko tosiaan paistoi silmiin sen pari sekuntia niin, ettei ehtinyt reagoimaan äkisti pysähtyvään autojonoon.

Poliisi katsoi vielä asiakseen rähjätä että hän on saanut kunnon naurut useimmista kuulustelukertomuksista, että "mitä ihmeen p**kaa tännekin on suollettu, heehehe". Tiuskaisi että:"Mitä sinä sitä rattijuoppoa syytät, etkö tajua että häneen törmättiin. Hän saa sakot ja siinä se! Anna olla viimeinen kerta kun tästä asiasta puhutaan! Ja mitä tekemistä sillä on minkään kanssa että oikein raskaana olet!"

Olin siis syyllistynyt autossa istumiseen ja siihen, että en ollut varoittanut kuskia eli pappaa olosuhteista, jotka saattaisivat ehkä aiheuttaa vaaraa.

Olen suunnitellut kaivavani tyypin nimen esille jostain ja antavani vähän palautetta.

Tiedän useita kunnon tyyppejä, jotka eivät ole päässeet poliisikouluun. Miten tuollaiset luonnevikaiset idiootit ovat päässeet psykologiset testit läpi? Olikohan oma lehmä ojassa, joku kollega, tuttava tai sukulainen rattijuoppona ja tavoitteena painaa asia niin villaisella kuin mahdollista?

Vaikea sanoa! Silti se tilanne oli aivan uskomaton. Joskus teininä sitä varmaan tuli kokeiltua virkavallankin rajoja mutta viimeistään äänen korottaminen asiallisesti tehosi. Tuon kolarin aikaan olin teinivuodet jo vuosia sitten läpikäynyt, hyvin arka ja olemassaoloaan anteeksipyytelevä ihminen.

Poliisin pitäisi herättää kansalaisissa luottamusta. Jotenkin vielä ehkä ymmärtäisin, jos olisin ollut jotenkin nenäkäs tai epäkohtelias, mutta siinäkin tilanteen on ammattilaisen asiallisesti todettava, että keskustelu tällä erää ei johda mihinkään. Niin olen itsekin sosiaalialalla tehnyt. Luoja tietää, että on joskus ollut tilanteita, joissa olen halunnut aukaista sanaisen arkkuni, koska kohtaan järjestään ihmiset heille vaikeissa tilanteissa, jotka herättävät monenlaisia tunteita, mutta koska olen ollut töissä, olen jättänyt purkautumisen taukotiloihin tai kotiin. Noin ei vain käyttäydytä ihmisten edessä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan asuin kerrostalossa ja viereisessä rapussa oli ns tukiasuntoja. Siellä asui noin 30vuotias todella lihava nainen jolla oli aina saparot päässä ja  selässä reppu josta kurkisti nalle . Hyvin silmiinpistävä ja erikoinen tapaus siis, mutta vaikutti aluksi harmittomalta. Kunnes..

Olin bussipysäkillä ja tämä nainen tuli sinne,kysyi missä rollaattorini on ja kun kerroin ettei minulla ole suuttui että sinä olet vanha, pitää olla! Olin 40vuotias.

Sidoin pihalla kengännauhoja kun joku alkoi repiä hiuksista, minulla oli letti ja tämä nainen ei tykännyt siitä vaan yllätyshyökkäsi avaamaan lettiäni kovakouraisesti

Minä en ollut ainoa joka tätä koki, vaan naapurilleni jolla oli  pieni poikavauva raivosi kun naapuri ei antanut ottaa vauvaa syliin. Koetti ottaa väkisin.  Vähän tuon jälkeen kuulin, miten olettavasti sosiaalityöntekijä selitti naiselle pihalla ettei ihmisiin saa koskea tms. Nainen alkoi väittää vastaan huutaen niin että kortteli kaikui. Pian sen jälkeen muutti pois,varmaan johonkin laitokseen.

Aika pelottava kokemus sinulle ja naapurille. Tuo nainen saattoi kyllä olla myös kehitysvammainen.

Tuo voisi MELKEIN täsmätä minuun. Olen ylipainoinen, laitan joskus tukan saparoille ja repussa killuu pieni maskotti. Asun kuitenkin "normaalisti" vuokralla eikä tulisi mieleeni rähjätä kenellekään tai koskea keneenkään.

Eräs ihminen oli jostain syystä sitä mieltä, että minä olen kehitysvammainen ja siksi hänestä mieheni pitää eroa minusta ja ottaa itselleen parempi kumppani. Hän suuttui minulle valtavasti kun sai tietää, että olen älykkyydeltäni itse asiassa jonkun verran keskitason yläpuolella (äo 115) älyltäni ja kun mieheni suuttui hänelle kun hän sanoi minua huonoksi kumppaniksi miehelleni.

Voi vidut kun suuttuivat siitä että pomo pakotti osallistumaan erääseen tapaamiseen.Sain koko jengin niskoille. En edes halunnut ottaa osaa koko kokoukseen. 

Olin lapsena 1990-luvulla äidin kanssa kaupassa ja äiti näki siellä jonkun lelun, joka oli melko suuressa alennuksessa ja siksi melko halpa vaikka alun perin oli ollut melko kallis. Äiti alkoi kyselemään minulle, että haluaisinko sen ja minä sanoin, että en. Se oli muistaakseni sellainen lelu, että siinä olisi pitänyt rakentaa jonkinlainen linna tai jotain ennen kun sillä voi leikkiä. Sellaiset lelut eivät kiinnostaneet minua joten en halunnut sitä. Äiti jostain syystä kuitenkin olisi kovasti halunnut ostaa sen minulle ja ihmetteli kun en halunnut sitä. Lopulta äiti sanoi, että "Ei sitten, jos kerran et halua". Lähdimme pois kaupasta ja loppupäivän ajan äiti oli minulle vihainen, ei suostunut puhumaan minulle jne. En vieläkään noin 30 vuoden päästä ymmärrä, että miksi hän niin suuttui kun en sitä halunnut sitä lelua. Yleensä kun asia oli päinvastoin, minä halusin jonkun lelun, mutta äiti ei suostunut, että se ostetaan vaikka isäkin olisi sanonut, että se voidaan ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi vanha juttu, mutta yhä on paha mieli siitä. 

Oltiin leirintäalueella teltassa perheen kanssa, minä n. 6 V.

Isä antoi rahan, ja pyysi käymään kioskilta hakemassa maitopurkin. Kun lähdin takaisin, en löytänyt takaisin, eksyin täysin. Kaikki teltat oli samanlaisia keltaisia kupolitelttoja, ja olin jo aivan hysteerinen eksyksissä.

Hortoilin ympäri aluetta, ja olin aivan epätoivoinen, kunnes isoveli löysi minut jostain itkemässä. Saatteli sitten minut omalle teltalle.

Vaan mitenkäs siellä sitten otettiin vastaan pelästynyt ja kauhuissaan ollut itkevä lapsi...

Tajuton huuto ja tukkapöllyt--- Missä hitossa oot ollut, kaikki ovat sinua etsineet. että saa hävetä että muutkin ihmiset joutu sinua etsimään. Ei pienintäkään lohdutusta, että olet nyt täällä ja kaikki hyvin. Itkin koko yön hiljaa, mutta senkin tuo ukko kuuli, ja tokasi että lopeta tuo vollotus.

Tuo aiempien sukupolvien sokea itsekeskeisyys ja täydellinen empatiakyvyn puute varsinkin heikompia kohtaan jaksaa vain edelleen ällistyttää.

Nimenomaan tuo "saa hävetä" ja "mitähän nekin ajattelee" asenne on tyypillinen vanhemmassa ikäpolvessa. Niiden seurauksena tiedän erään mummon joka on jo 40 vuotta polttanut piilossa naapureiltaan koska "mitähän nekin ajattelee" siitä.

Itsensä ja elämänsä piilottelu on hyvin yleinen menneen maailman toimintatapa.

Ulospäin oltiin kyllä ystävällisiä mutta samalla tutkittiin

pieniä merkkejä asioista joita vieraat ehkä piilottelivat.

Ja sama vieraiden osalta.

Tämän kipeän tavan vuoksi monen elämä meni tavallaan hukkaan niissä ajatuksissa, että

ulospäin pitää olla hienoa ja puhdasta.

Kamalaa!!! Omassa lapsuudenkodissani oltiin sillä tavoin tarkkoja julkisivusta, että toinen vanhemmistani oli arvostetussa asemassa pienellä paikkakunnalla. Minulla oli tapana lähteä pienenä vaeltamaan lähistölle - kotona ei tosiaankaan ollut turvatonta, halusin vain nähdä maailmaa. Monet kerrat äitini ja/tai isäni löysi minut jostain vihaisena - koska olivat olleet niin huolissaan. Mikään tahallinen töhöily ei tullut kyseeseen muutenkaan, mutta tuskinpa siinä ensimmäisenä mainetta ajateltiin. Vanhempani eivät olisi voineet moisesta vähempää välittää.

Samalla tavoin pimahdin itse, kun lapseni veti teininä ensikännit oikein "kunnon" (hah) suomalaismalliin. Sain ambulanssista puhelun ja säikähdin aivan helv*tisti. Kun kuulin lapsen humalaisen itkun taustalta ja ensihoitaja kertoi tämän kittaaman promillemäärän, pääsi minulta sellainen kirosanatulva että turkkilaisen öljytankkerin toinen perämieskin olisi peittänyt korvansa. Huolestuin ja suutuin siinä tilanteessa niin että näin kirjaimellisesti punaista ja melkein huusin, että viekööt kakaran putkaan tai antakoot selkään jotta oppii.

Tajusin toki sitten, että sairaalan tarpeessa lapsi on. Nukuin katkonaiset yöunet patjalla vieressä ja aamulla otin sen verran kipinää että lääkärikin ehdotti lempeästi, että josko äiti menisi vähäksi aikaa ulos huoneesta rauhoittumaan.

Häpesin myöhemmin silmät päästäni käytöstäni, mutta ehkä oli kuitenkin parempi näinkin päin että vanhemmalla menee huolestumisen takia hermot kuin se ettei välittäisi yhtään. Kun käytiin myöhemmin rauhassa tilannetta läpi, sanoin lapselle, että huolestuin niin kamalasti että siksi suutuin; hänelle olisi voinut käydä todella huonosti. Maineella ei kuitenkaan sen asian kanssa ollut mitään tekemistä; otin lastensuojelun ja koulun tuen vastaan pystypäin. Sittemmin lapsi kyllä oli vielä juonut itsensä muutaman kerran humalaan - tästä hän kertoi vasta äskettäin - mutta säilyttäneensä tolkkunsa. Nykyään aikuisena saattaa ottaa muutaman, mutta ei tavoittele humalaa.

Kaveri suuttui kun selasin älypuhelintani keskisormella. On kuulemma töykeää häntä kohtaan.

Ilmiannettu koko ketju. Itse olen aina vain AIHEESTA suuttunut! Loukkaavaa kun suuttujat niputetaan tässä ketjussa oudoiksi.

Kävin hautausmaalla kastelemassa vanhempieni haudalla olevia kukkia. Huomasin, että muutaman metrin päässä olevan sukulaiseni haudalla olevat kukat olivat nuututeet, joten kastelin ne samalla. Noin viikon päästä tuon sukulaisen miniä tuli huutamaan minulle, ettei tarvitse anopin haudan kukkia kastella, he hoitavat kyllä haudan ihan itse. En tiedä miten hän oli saanut selville, että olin kukat kastellut. Suuren virheen kuitenkin ymmärsin tehneeni.

Mulle suuttuu kaikki muut paitsi työkaverit omista oletuksistaan. Tai jostain mitä teen tai olen tottunut tekemään eritavalla kuin he. Esimerkiksi katsomistani tv- ohjelmista, kiinnostuksestani itseapu- oppaisiin, verhojen kiinnilaitosta, sairauksista, joille en mitään mahda tai joita pitää lääkitä. Kuuntelemani musiikkikin on p*skaa ja kotona sisustuksessa käyttämäni värit vääriä. Näin toimivat lähimmät ihmiset, joten olen tietoisesti vähentänyt kanssakäymisiä minimiin. Enkä solmi enää uusia ihmissuhteita. Parempi yksin, säilyy itsekunnioitus.

Täältä on poistettu kommenttini, joten toistan sen: minulle on suututtu sen vuoksi, että lähetän kaipausketjussa terveisiä samalle henkilölle kuin eräs toinen.

Monta asiaa: - en osaa taitella oikein tyhjää mehupurkkia roskikseen

-en osaa taitella pöytärattiä oikein

-en osaa käyttää ketsupurkkia sotkematta korkkia

-laitan silityslaudan väärin siivouskomeroon

-autonpesu on turhaa, autoni on liian siisti

-kun otettu kuumaa vettä niin ei saa ottaa perään kylmää vettä (joutuu lorottamaan vettä hukkaan että tulee kylmää)

jne. jne

Suuttujana on mieheni.

Sillon kun korona oli uusi ilmiö, onnistuin saamaan tartunnan. Silloinen ystävä suuttui mulle, koska olin viettänyt aikaa yhteisen ystävämme kanssa ennen sairastumistani ja hän joi tämän ystävän juomapullosta. Syytti minua siitä, että tapan hänen veljensä jolla on astma Veti sitten välit kanssani sen vuoksi

Ps. Sovimme vielä myohemmin tämän kaverin kanssa, mutta hän veti uudelleen välit, koska sai tietää että vietin aikaa ihmisen kanssa jonka kanssa hän oli riidoissa Enää en välttämättä jaksa olla tekemisissä hänen kanssaan

Vierailija kirjoitti:

Mulle suuttuu kaikki muut paitsi työkaverit omista oletuksistaan. Tai jostain mitä teen tai olen tottunut tekemään eritavalla kuin he. Esimerkiksi katsomistani tv- ohjelmista, kiinnostuksestani itseapu- oppaisiin, verhojen kiinnilaitosta, sairauksista, joille en mitään mahda tai joita pitää lääkitä. Kuuntelemani musiikkikin on p*skaa ja kotona sisustuksessa käyttämäni värit vääriä. Näin toimivat lähimmät ihmiset, joten olen tietoisesti vähentänyt kanssakäymisiä minimiin. Enkä solmi enää uusia ihmissuhteita. Parempi yksin, säilyy itsekunnioitus.

Kuulostaa vähän siltä, että taitaa olla narsistisia kavereita sinulla. Ei voi muuten suuttua mielipideasioista tai jaksaa naljailla ihan joka asiasta. Suosittelen etsimään parempaa seuraa vaikka jostain harrastusryhmistä, mitkä nimenomaan liittyy näihin sinun kiinnostuksenkohteisiin. Ei kannata eristäytyä kaikista ihmisistä, kaikki ei ole noin ilkeitä kuin kuvailemasi tyypit. Ihan varmasti löytyy monia, joille sinä olisit hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet. Mutta tiedän kokemuksesta, että on vaikea uskoa siihen, jos on kauan ollut vaikkapa persoonallisuushäiriöisten ihmisten silmätikkuna (en nyt tietenkään diagnosoi näitä kuvailemiasi ihmisiä, puhun vaan omista kokemuksistani). Ansaitset kuitenkin paljon parempaa.

Edesmenneen koirani uurnasta kirjahyllyssä. Suututtiin vielä enemmän kun en antanut heittää sitä roskiin. Nykyinen koirani ei ole kuulemma minkään arvoinen kun se ei ole näyttelykoira, koiratanssin harrastaminen on turhaa hömpötystä. Jotenkuten hyväksyttiin se että koulutus etsijäkoiraksi on meneillään.

Mäkin olen kuulemma vääränlainen, ja perään pitkä lista että mitä kaikkea mun pitäs tähän ikään mennessä olla, ja miltä pitäs näyttää.

Onneksi sukulaisiin on pitkä välimatka ( n. 400 km) ja nähdään harvoin.

Minulle on suututtu siitä, että en ottanutkaan sen rotuista koiraa mitä olin alunperin kertonut.

Mielläni olisin tämän alkuperäisen rodun edustajan ottanut, mutta pentuja ei riittänytkään kaikille varaajille (pentuja syntyi vähemmän kuin normaalisti ja kaksi vieläpä kuoli syntymän jälkeen).

Sain sitten tavallaan "tiskin alta" toisen rotuisen koiran, kun tämän alkuperäinen varaaja peruikin yllättäen. Nyt me ei sitten voida olla kavereita yhden tutun kanssa, kun ei meillä olekaan saman rotuisia koiria.

Ja kyllä, ollaan ihan tukevasti aikuisuuden puolella. Nelikymppisiä molemmat.

Työkaveri suuttui kun en suostunut tekemään hänelle kuuluvaa työtä. Siis yritti delegoida ihan pokkana erään asian mulle sen 7:llä verukkeella. Ymmärsin heti yskän miksi hän ei sitä halunnut itse hoitaa, ei siis osannut ja hänen osaamattomuus olisi paljastunut. Lisäksi olisi joutunut ehkä tekemään enemmän kuin 7,5h päivässä töitä.

Kieltäydyin sujuvasti vedoten vaan siihen etten ehdi, mulla itsellänikin to do lista vaan kasvaa ja muutenkin jo teen 10h työpäiviä. Lisäksi sanoin että tämähän ei kuulu millään muotoa minulle, hän suuttui ja oli käynyt haukkumassa minut pomolle joustamattomaksi työkaveriksi.

Ja hassua sinällään että minä sain närkästyneitä kommentteja asiasta myös pomolta vaikka hymyssä suin yritin hänellekin selitellä ettei meistä kukaan voi tunkea omia ikäviä ja hankalia töitään muille ja olettaa että toinen ottaa ne avosylin vastaa. Miksi ihmeessä minä tekisin muiden töitä, tyhmähän minä olisin jos tuohon olisin suostunut. Eikä ollut siitäkään kyse vaan siitä ettei oikeesti ollut aikaa eikä jaksamista, omatkin työt vaatii 100% panoksen.

Vahinko oli jo tapahtunut, minusta taisi tulla kuitenkin tilanteen syntipukki, olen joustamaton enkä auta tarvittaessa. Kuulin rivienvälikettuilua tästä vielä kk jälkikäteenkin. Fack.

Ihan käsittämätöntä tilanne.

Olin eilen pitkästä aikaa treffeillä, kun parisuhteeni on päättänyt.

Treffeillä mies vaikutti olevan ihan rentoa seuraa, toi jopa mäyräkoiransa mukaan. Vietimme aikaa ulkona ja kävi ilmi että mies on työtön, vaikkakin maalaili itsensä valokuvaajaksi, jolle kyllä kysyntää riittää.

Hän varasi itselleen hotellin kun oli ajanut paikalle 100 km. Hän oletti ilmeisesti mielessään, että tulisin yöpymään hänen kanssaan hotellissa.

Kun sitten lähdin kotiin, kun itselläni on kuitenkin töitä, hän sanoi mulle bussin ovella, että tuuthan sitten takaisin hotellille.

Hän vaati viesteillään mua palaamaan takaisin kun olin juuri päässyt kotiin ja tehnyt eväät seuraavaa päivää varten. Sitten alkoi puheluilla pommitus. Kieltäydyin kohteliaasti hotelliyöstä ja tämä uusi mies alkoi huutaa minulle puhelimessa.

Kun lopetin puhelun kohteliaasti, sanoen ettemme edes tunne toisiamme, hän jatkoi puheluilla pommitusta 16 puhelun verran. Estin toki numeron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi vanha juttu, mutta yhä on paha mieli siitä. 

Oltiin leirintäalueella teltassa perheen kanssa, minä n. 6 V.

Isä antoi rahan, ja pyysi käymään kioskilta hakemassa maitopurkin. Kun lähdin takaisin, en löytänyt takaisin, eksyin täysin. Kaikki teltat oli samanlaisia keltaisia kupolitelttoja, ja olin jo aivan hysteerinen eksyksissä.

Hortoilin ympäri aluetta, ja olin aivan epätoivoinen, kunnes isoveli löysi minut jostain itkemässä. Saatteli sitten minut omalle teltalle.

Vaan mitenkäs siellä sitten otettiin vastaan pelästynyt ja kauhuissaan ollut itkevä lapsi...

Tajuton huuto ja tukkapöllyt--- Missä hitossa oot ollut, kaikki ovat sinua etsineet. että saa hävetä että muutkin ihmiset joutu sinua etsimään. Ei pienintäkään lohdutusta, että olet nyt täällä ja kaikki hyvin. Itkin koko yön hiljaa, mutta senkin tuo ukko kuuli, ja tokasi että lopeta tuo vollotus.

Tuo aiempien sukupolvien sokea itsekeskeisyys ja täydellinen empatiakyvyn puute varsinkin heikompia kohtaan jaksaa vain edelleen ällistyttää.

Empatiakyvyttömiä narsisteja on jokaisessa sukupolvessa,ei saa yleistää,minunkin isä samanlainen, suuttui jopa siitä että en muistanut ottaa 1 euron kolikkoa isosta ruokakärrystä pois jolloin kolikkoa ei saanut takaisin,sitä raivon määrää ja mykkäkoulua tai se että oltiin me 3 lasta ja isä reissussa kun kysyi mitä me halutaan syödä me kaikki haluttiin hampparia no tämä sankari suuttui taas kun hän olisi halunnut kebabia,lopulta raivoten meille kuinka itsekkäitä pskiaisia ollaan väkisin meidät vei heseen,itse istui autossa ja ivaili että menkää nyt syömään ja ennen ei lähdetä pois ,no itku kurkussa piti meidän 3 lapsen mennä syömään sinne sillä välin kun tämä arjen sankari istui autossa ja murjotti kun tultiin takaisin kiitti ivallisesti ruoasta ja piti mykkäkoulua koko sen 2 tuntia kun istuttiin autossa matkalla kotiin. Matkalla kehtasi vielä mennä taas hampurilaispaikkaan ja tilata hamppareita kaikille siellä piti odottaa mutta lähti ennekuin hampparit ehti tulla sitten ivaili ja ragesi lisää ja laski ivallisesti 1 hamppari, 2 hamppari...kotona sitten rages vielä äitille että noi ei kysynyt mihin tahdottiin syömään ja on nälkä.

Ja niin me oltiin 8,10 ja 12 vuotiaat. Monet reissut sen kanssa oli samanlaista hlvettiä kuin kotonakin onneks en ole siihen pskiaiseen ollut vuosiin tekemisissä.

Kaverini oli ostamassa ensiasuntoa. Hän linkkasi minulle asuntoilmoituksen kämpästä, jota oli menossa katsomaan. Asunto oli ollut pitkään myynnissä ja ihan syystä: alue oli huono, taloyhtiön isot remontit tulossa lähivuosina, eikä kämppä itsekään ollut mikään erityisen hyvässä kunnossa. Näihin nähden hinta oli aivan posketon. Sanoin kaverilleni, että kyseessä oli melko huono sijoitus em. syistä. Tästä tyyppi veti ihan totaalisesti herneet nenään. Olin kuulemma ilonpilaaja enkä tiedä mitään asunnoista. Vähäksi aikaa meni välit kokonaan, koska olin häntä niin kovasti loukannut neuvoillani.

Kaveri teki lopulta tarjouksen, mutta se kaatui siihen, ettei pankki myöntänyt lainaa. Syyt aika lailla samat kuin mitä itse olin kaverille sanonut. Kumma juttu.