Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6336)
Tämä tapahtui noin viikko sitten. Oli aviomieheni syntymäpäivä. Hän oli koko päivän ollut harrastuksissaan ja se oli oikein ok. Olin leiponut ja tehnyt ruokaa kun hän tuli kotiin. Kaikki kivasti. Lähdettiin sitten iltakävelylle ja se oli ihan tavallinen lenkki mun mielestä. Seuraavana päivänä kuitenkin mies alkoi valittaa siitä, että olin puhunut omista asioistani lenkillä ollessamme hänen syntymäpäivänään. WTF oikeesti? En ollut osannut ajatellakaan, että olisi pitänyt 46 vuotta täyttävän miehen syntymäpäivänä varoa jotain tiettyä aihetta iltalenkillä. Ja että valittaa tästä seuraavana päivänä eikä ohjaa keskustelun hetkellä juttua toiseen suuntaan, jos kerran niin paljon ärsytti. Taidan pitää jatkossa entistä enemmän omat asiani itselläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajoin tavaratalon parkkihalliin ja tapani mukaan laitoin reunapaikalle auto kiinni vasempaan ruutuviivaan mutta keula metrin eturajasta, kun seuraavan ruudun autoilija oli parkeerannut niin, että hänen autonsa perä tuli himppasen "väärän" ruudun puolele. Oma pikkuautoni sopi mainiosti silti ruutuun.
-Mitä tekee edessä olevan auton ikämieskuljettaja? Tulee suureen ääneen huutamaan, miksi parkeeraan NIIN lähelle hänen isoa uutta hienoa autoaan... Kuten sanottu, oma autoni oli metrin sisällä omassa ruudussa keulasta.
Meitä on näköjään momneen junaan... Mutta se mikä huolestuttaa, on se, että liikenteessä näköjään on selkeästi sellaisia henkilöitä, joiden ei enää auton ohjauspyörään tulisi koskea.
Yksi vanhempi sukulainen on vihainen, jos meidän perheessä on joku sairaana. Kuulemma vain tahallamme olemme muka sairaita, ettei tarvitsisi tavata häntä. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui noin viikko sitten. Oli aviomieheni syntymäpäivä. Hän oli koko päivän ollut harrastuksissaan ja se oli oikein ok. Olin leiponut ja tehnyt ruokaa kun hän tuli kotiin. Kaikki kivasti. Lähdettiin sitten iltakävelylle ja se oli ihan tavallinen lenkki mun mielestä. Seuraavana päivänä kuitenkin mies alkoi valittaa siitä, että olin puhunut omista asioistani lenkillä ollessamme hänen syntymäpäivänään. WTF oikeesti? En ollut osannut ajatellakaan, että olisi pitänyt 46 vuotta täyttävän miehen syntymäpäivänä varoa jotain tiettyä aihetta iltalenkillä. Ja että valittaa tästä seuraavana päivänä eikä ohjaa keskustelun hetkellä juttua toiseen suuntaan, jos kerran niin paljon ärsytti. Taidan pitää jatkossa entistä enemmän omat asiani itselläni.
Ne on vaikeita tuossa iässä.
Ystäväni suuttui, kun puhuin somessani siitä, miten olen selvinnyt omasta masennuksestani. Olin masentunut ja ahdistunut vuoden pari, jo siinä määrin, että se vaikeutti elämääni. Ahdistus iski heti aamuisin, kun avasin silmäni ja seuraava päivä oli edessä. Kroppani reagoi ahdistukseen oksentelemalla päivittäin. Tiedän kyllä, että masennus voi uusiutua ja sen varjo varmasti seuraa aina, mutta tällä erää en koe sen olevan enää aktiivinen mörkö elämässäni.
Ystäväni sanoi, että olen toksisesti positiivinen, sillä kaikkien ei ole mahdollista selvitä masennuksen otteesta, ja siksi omasta kokemuksestani puhuminen oli kuulemma törkeää.
En totta puhuen ymmärtänyt suuttumista. Oma kokemukseni ei ole mitenkään verrannollinen muihin ihmisiin, onhan kaikilla kuitenkin oma matkansa. Mutta saan kai iloita siitä, että olen itse saanut parannettua omaa oloani ja koen nyt menevän hyvin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein avomieheni mielestä uuniomenat väärin. Olimme puhuneet asiasta aiemmin, kerroin miten olin tottunut tekemään ja hän toivoi, että teen. Kun otin uuniomenat sitten uunista, alkoi kauhea huuto, että mitä tämä on, ei uuniomia näin tehdä! Hän oli tottunut, että uuniomenat ovat kokonaisia, se on "ainoa oikea tapa". Ei sitten viitsinyt mainita mitään, kun kerroin? Hän vielä seurasi, kun valmistan jälkiruokaa, mutta ei, ei siinä voi mitään sanoa, on paljon hauskempaa suuttua, kun jälkkäri on jo valmis.
Tästä(kin) tapauksesta tulee mieleen Veikko Huovisen novelli " Erään murhan motiivit". On myös lyhytelokuvana.
Annoin asiakkaalle lasillisen vettä. Hän oli ns. hätää kärsimässä, ei nyt ihan ensiaputilanne, mut silti tukala olla ja hän oli unohtanut vesipullonsa kotiin. Sellaista asiakkaiden vesipistettä meillä ei ole, niin hain lähellä olevasta keittiöstä hänelle lasillisen. Mikään oma työtehtävä tai tilanne tiskillä ei tästä kärsinyt. Ajattelin, että olisi tosi epäkohteliasta olla antamatta ja kuuluu tavallaan normaaliin hyvään asiakaspalveluun ja sellaiseen tilannetajuun. Työkaveri sitten kuitenkin otti tästä nokkiinsa. Hän kun on tosi tarkka työtehtävistä, mikä kuuluu meille ja mikä ei. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kollegani suuttui Mika Häkkiselle. Miksi?
Kun Häkkinen aikoinaan osallistui Itsenäisyyspäivänjuhlaan Presesidentin linnassa oli kasvattanut viikset.
"Tiedä mikä vitsi tossa sitten oli" puhisi työkaveri.
Suvussani on (valitettavasti) melkoinen määrä Jehovan Todistajia ja olen itsekin aikoinani ollut heidän vaikutuspiirissä.
Kerran heidän valtakunnansalille eräs nuori nainen puhisi kiukusta. Syynä oli se, että eräs nuoripari odotti esikoistaan! "Siis eikö hallintoelimen ohje ole ettei tähän maailmaan kannata lapsia tehdä".
Asiaa tietämättömille taustatietona: Jehovan Todistaja uskovat että v 1914 alkoivat tämän maailman "viimeiset päivät" joka huipentuu Harmagedoniin jossa heidän jumalansa Jehova joukkomurhaa 99,99 % eli noin 8 miljardia ihmistä. Tämän jälkeen maailmasta tulee paratiisi jossa "oikeamieliset" asuvat. Hallintoelin taas on ko. poppoon johtokopla NYC:ssä
Vierailija kirjoitti:
Minulle suututtiin verisesti, kun menin ensimmäisen kerran treffeille mieheni kuoleman jälkeen. Aikaa hänen kuolemastaan oli kulunut jo monia vuosia. Heitin kuulemma mieheni muiston romukoppaan tuosta vain, ihan kuin häntä ei olisi ollutkaan, enkä häntä enää surrut tai kaivannut, olinko rakastanutkaan. Puoli sukua suuttui verisesti ja osa ystävistänikin. Tilanne oli minulle tosi vaikea ja outo muutenkin, joten olisin kaivannut tukea näihin treffeihin, enkä hirveää ryöpytystä.
Veljentyttäreni poikaystävä kuoli muutaman vuoden suhteilun jälkeen. Olivat siinä vaiheessa jo avoliitossa.
Pari vuotta myöhemmin tyttö tapasi uuden miehen. Somessa alkoi kova lynkkaus. Olisi pitänyt ilmeisesti jäädä nunnaksi vaalimaan hepun muistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ennestään täysin tuntematon koiranulkoiluttaja suuttui, kun olin ulkoiluttamassa vanhaa koiraani ja annoimme koirien tutustua keskenään. Rouvan koira innostui liikaa ja alkoi yskimään ja kakomaan, mikä ilmeisesti oli tälle mopsille tyypillistä. Tuli siinä sitten puheeksi koirien ikä. Koirani oli tuolloin 12 vuotta vanha ja sairasti sydänvikaa, mihin oli lääkitys. Erittäin reipas ikäisekseen ja aktiivinen. Rouvalla oli kuulemma edellinen koira kuollut sydänvikaan ja rupesi inttämään siitä, kuoleeko koirani pian ja eihän koirani voi olla sairas jos jaksaa lenkkeillä ja ei se muutenkaan voi enää elää kovin montaa kuukautta. Väitin, että kyllä koirani voi vielä elää monta vuotta sydänviastaan huolimatta, jos sitä hoidetaan asianmukaisesti. Tästä syntyi aivan uskomaton riita ja rouva poistui tilanteesta todella tuohtuneena. En tiedä kokiko epäreiluksi, että hänen koiransa terveys oli aikoinaan pettänyt nopeasti.
Koirani on elossa edelleen ja täyttää kesäkuussa 16 vuotta, mikäli elää vielä silloin. Osa minusta tahtoisi törmätä tähän naiseen ihan mielenkiinnosta siihen, miten hän asiaan reagoisi.
Tämä on jo varmaan laitettukin tänne, mutta opettajat eivät todellakaan saa lain mukaan kuskata oppilaitaan yhtään mihinkään omalla autollaan. Siitähän voi saada vaikka virkavirheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni suuttui, kun puhuin somessani siitä, miten olen selvinnyt omasta masennuksestani. Olin masentunut ja ahdistunut vuoden pari, jo siinä määrin, että se vaikeutti elämääni. Ahdistus iski heti aamuisin, kun avasin silmäni ja seuraava päivä oli edessä. Kroppani reagoi ahdistukseen oksentelemalla päivittäin. Tiedän kyllä, että masennus voi uusiutua ja sen varjo varmasti seuraa aina, mutta tällä erää en koe sen olevan enää aktiivinen mörkö elämässäni.
Ystäväni sanoi, että olen toksisesti positiivinen, sillä kaikkien ei ole mahdollista selvitä masennuksen otteesta, ja siksi omasta kokemuksestani puhuminen oli kuulemma törkeää.
En totta puhuen ymmärtänyt suuttumista. Oma kokemukseni ei ole mitenkään verrannollinen muihin ihmisiin, onhan kaikilla kuitenkin oma matkansa. Mutta saan kai iloita siitä, että olen itse saanut parannettua omaa oloani ja koen nyt menevän hyvin?
Minulla on vähän sama kokemus. Sain itse apua ahdistukseen oikealla lääkityksellä, joka palautti entisen elämäni takaisin. Nykyisin tarvitsen lääkitystä enää muutaman kerran vuodessa ja on ihanaa tietää, että hädän hetkellä apu on tuossa käden ulottuvilla.
Suosittelin lääkitystä ystävälleni, joka on nyt rämpinyt ahdistuksessa ja masennuksessa vuosikausia, aina vaan paheten. Hän haluaisi, että olisin hänen terapeutti 24/7, että hän saa soittaa ja laittaa viestiä milloin vaan ja jauhaa ongelmiaan minulle 3-4h putkeen. Sen jälkeen hän voi paremmin, mutta vain hetken. Intensiivisiä terapiatuokioita on nyt vedetty 4 vuotta, jossa minun tehtävä on vain kuunnella.
Yli 20 vuotta ongelmitta jatkunut ystävyys on nyt iskeytynyt totaaliseen mykkäkouluun, kun julkesinkin esittää, että ehkä olisi hyvä hakea apua terapiasta tai lääkityksestä, ettei yksin tarvitse rämpiä. Kun minua se auttoi niin suuresti ja saisi sillä ajatuksia rauhoittumaan.
Olkoot sitten.
Siskoni ei tiennyt, mitä "anastaa" tarkoittaa. Ihmettelin vähän asiaa, ja hän sanoi, ettei tiedä sanaa, kun kukaan ei sitä arkikielessä käytä. Sanoin ihan ystävällisesti, että hänen kannattaisi lukea enemmän kirjoja, niin oppisi myös sanoja, joita ei puheessa kauheasti käytetä. Veti tästä valtavat herneet nenäänsä, koska kuulemma syyllistän häntä siitä, ettei lue kirjoja ja hän ei ole pyytänyt neuvojani :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kälyni suuttui siitä, että kaikki somepäivitykseni olivat positiivisia aikana, jolloin hänellä oli vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös todistanut kuinka isäpuoleni suuttui Äidilleni mustikkapiirakasta. Äiti leipoi sen murutaikinapohjaan, kun se olisi miehen mielestä pitänyt tehdä pullataikinapohjaan. Mies haukkui koko piirakan ja huusi kun piirakka oli vääränlainen. Taisi haukkua Äitinikin siinä samalla. Ei silti tekovaiheessa sanonut sanallakaan millainen piirakan olisi pitänyt olla. Naisten pitäisi olla jotain ihmeen ajatustenlukijoita vai?
Meillä on ollut samaa, ennen kuin minä synnyin. Kaupunkilaisäidin piti lämmittää savusauna. Ikinä äiti ei ole edes nähnyt savusaunaa. Kun ei osannut, isä haukkui osaamattomaksi ja oli helvetin vihainen. Samoin karjalanpaisti ja ruisleipä olisi pitänyt kaupunkilaisnaisen, jonka äiti ei koskaan antanut leipoa tai kokata, osata tehdä samoin kuin isän oma äiti teki, ja tietysti ensi yrittämällä. Uuni olisi pitänyt osata lämmittää oikein heti ensimmäisellä kerralla jne.
Isälle tietenkään ei voinut nakittaa mitään sellaista, jota ei ole koskaan tehnyt ja sanoa, että tee nyt heti oikein kuten joku, joka on tehnyt tätä jo 30 vuotta.
Isäni suuttui, kun nuorena äänestin vasemmistoliiton ehdokasta enkä keskustan. Hän oli katsonut minulle valmiiksi sopivan ehdokkaan ja tarjoutui jopa maksamaan, jos äänestän hänen ehdokastaan. Isä ei puhunut minulle kahteen viikkoon mitään, kun kerroin äänestäneeni vasemmistoa.
EI mistä vaan J.O.S.T.A !!!!!!!!!!!!
Mies suuttui kun valmistin nuudelisoppaa aamiaiseksi. En ymmärrä miksi.
Rakas edesmennyt isoäitini suuttui minulle kun olin hänen mielestään liian pitkä. ”Kyllä olet liian pitkä. Ei plikan kuulu olla noin pitkä”. Olin 14v ja venähtänyt yli 170 senttiseksi
Minulle suututtiin verisesti, kun menin ensimmäisen kerran treffeille mieheni kuoleman jälkeen. Aikaa hänen kuolemastaan oli kulunut jo monia vuosia. Heitin kuulemma mieheni muiston romukoppaan tuosta vain, ihan kuin häntä ei olisi ollutkaan, enkä häntä enää surrut tai kaivannut, olinko rakastanutkaan. Puoli sukua suuttui verisesti ja osa ystävistänikin. Tilanne oli minulle tosi vaikea ja outo muutenkin, joten olisin kaivannut tukea näihin treffeihin, enkä hirveää ryöpytystä.