Oudoin asia mistä teille on suututtu?

En kuulemma nauti elämästä. :D

Luin jotain tyyliin Ilta-Sanomien viihdeuutista, jossa oli juttua Scarlett Johanssenista. En ole edes mikään fani, mutta kunhan nyt tuli se uutinen vastaan. Exä veti siitä kauheat kilarit, että olen salaa bi ja Scarlett on varmasti mun märkä päiväuni.

Sopisi kyllä johonkin övereimmät mustasukkaisuudet -ketjuun myös. Varmaan itse kuolasi Scarlettin perään ja purki sen sitten jostain käsittämättömästä syystä minuun.

Entinen kaveri suuttui, kun kahvilassa istuessamme kysyin velkaani takaisin, jonka oli luvannut maksaa samana päivänä.

Kysyin siis ihan nätisti, että "voisitko muuten maksaa sen velan nyt" :)

Kaverin naama muuttui vihaiseksi ja dramaattisesti riuhtoi laukustaan setelin ja heitti sen ryppyisenä pöydälle 🤣

Noh... täysin mielenvikainen nainen kyseessä, jonka karvaasti sain tämän episodin jälkeen kokea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle suuttui kaveri (20 vuotta yhteistä taivalta), koska ostimme omakotitalon.

Outo suuttumisen syy tuo on.

Tosin minulle on käynyt niin että

kaveri on vaahdonnut ja paasannut ettei MISSÄÄN tapauksissa osta omakotitaloa ( kyseessä oli oikeasti muu asia) ja yhtäkkiä osti omakotitalon.

Varmaan vähän loukkaannuin , ei siitä omakotitalosta sinänsä , vaan siitä että tuntui ettei tuohon kaverin puheisiin voikaan luottaa.

En kyllä suuttunut mutta olin ehkä vähän hiljainen aluksi

Kyllä ihmiset saa muuttaa mielipiteitään. Varmaan oli pohdiskellut asiaa ja tullutkin siihen lopputulokseen että haluaa sittenkin omakotitalon, tai mikä asia onkaan. Itsekin ajattelin kauan että en varmaan löydä ketään, enkä ollut valmiskaan henkisesti seurustelemaan, oli käsittelemättömiä asioita yms. Kun sitten käsittelin ne kaikessa rauhassa ja rakastuin mieheeni ja aloin seurustella, ehkä se tuli puskista kavereille joille olin joskus sanonut että en aio seurustella. Mutta elämä menee vaan joskus näin. Miksi siitä suuttua!

Näinhän normijärjellä ja terveellä mielellä varustettu ihminen ymmärtää, että me ihmiset ollaan erilaisia ja jokaisella on oikeus muuttaa mieltään eikä sitä tarvitse perustella.

Sitten on nämä kontrollifriikit lapsiaikuiset: heiltä pitää heidän mielestään kysyä "lupa" mielen muuttamiseen! Ei tällaiset kontrollifriikit ymmärrä, että on olemassa heistä itsestään erillisiä ihmisiä, heillä kun ajattelu on kolmevuotiaan tasolla... silloin ihminen alkaa ymmärtämään, että on olemassa minusta itsestäni erillisiä muita ihmisiä.

Kuinka vaikeaa näiden maailmanvahtijoiden elämä on, kuluttavaa ja rasittavaa, kun muut ei vaan ymmärrä totella ja elää heidän sääntöjensä mukaan, koska he nyt vaan tietää kaiken paremmin, pahinta, että muut vielä muuttavat raivostuttavasti lupaa kysymättä mieltään! Voi kyynel.

Mun kaveri alkoi myös meuhkata, kun ostin vakitöissä olevana oman asunnon. Olin joskus opiskellessani sanonut hänelle, että haluan asua vuokralla - no niin varmasti olinkin sanonut, koska eihän siinä tilanteessa ollut vaihtoehtoja! No mutta happamia, sanoi kettu…

Kävimme usein ystäväni kanssa kahveella ja jädellä opintojen jälkeen. Kun otinkin kerran pelkkää kahvia, hän kilahti, että "meinaatko nyt sitten aina ottaa vain pelkkää kahvia?" Suuttui varmaan, kun yritin keventää. Sama henkilö suuttui joskus kavereille juhlissa, jos he eivät dokanneet. Olivat kireitä ja kontrolloivia tms. Kaikin puolin hän kontrolloi (tai yritti kontrolloida) muita aggressioillaan, mutta kielsi tekevänsä niin, kun hänelle asiasta huomautettiin. 

Muistan lapsuudesta, kun muutettiin vanhempien työn perässä Helsinkiin ja opettelin kulkemaan metrolla yksin. Olin vasta viidesluokkalainen tyttö. Olin todella lyhyt, selkeä lapsi ja lapsenpyöreä. Muistan aina elävästi sen, kun metron liukuportaissa joku mies alkoi haukkumaan muun muassa norsuksi viitaten painoon, kun olin koko käytävän tiellä. Jatkoi vielä laiturilla mulkkaamista vihaisesti, kun missasi ilmeisesti sen metronsa. Ymmärrän, että häntä ärsytti, mutta olin kuitenkin pieni lapsi enkä tiennyt silloin tuota, että Helsingissä on tapana antaa tilaa niille, jotka menee liukuportaissa vauhdilla ohi. Olisi varmaan kerennyt siihen metroonsa ilman haukkimista, jos olisi vain pyytänyt neutraalisti väistämään. Ilmeisesti töihin oli kiire, kun taisi olla joku salkku herralla kädessää. Noi sanat jäi pitkän aikaa kummittelemaan mieleeni. 

Työpaikalla työkaverilleni suututtiin, kun hän oli laihtunut valtavasti (vähentämällä hiilareita tietenkin). Alettiin vihjailla jos minkälaisista häiriöistä ja vaaroista. Sanoja ei itse edes ollut tällä kertaa lihava, vaan "huolestunut kansalainen" kaiketi. Välillä myös taukotilassa joku päivittelee, miten jotkut "syövät niin väärin/hankalasti" (eli ketoilevat), että kyllä tavallinen koriruoka sitä ja tätä. Miksi muiden syömisiä pitää ylipäätään kommentoida, sitä en tajua. Syökööt kukin niin kuin haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsuudesta, kun muutettiin vanhempien työn perässä Helsinkiin ja opettelin kulkemaan metrolla yksin. Olin vasta viidesluokkalainen tyttö. Olin todella lyhyt, selkeä lapsi ja lapsenpyöreä. Muistan aina elävästi sen, kun metron liukuportaissa joku mies alkoi haukkumaan muun muassa norsuksi viitaten painoon, kun olin koko käytävän tiellä. Jatkoi vielä laiturilla mulkkaamista vihaisesti, kun missasi ilmeisesti sen metronsa. Ymmärrän, että häntä ärsytti, mutta olin kuitenkin pieni lapsi enkä tiennyt silloin tuota, että Helsingissä on tapana antaa tilaa niille, jotka menee liukuportaissa vauhdilla ohi. Olisi varmaan kerennyt siihen metroonsa ilman haukkimista, jos olisi vain pyytänyt neutraalisti väistämään. Ilmeisesti töihin oli kiire, kun taisi olla joku salkku herralla kädessää. Noi sanat jäi pitkän aikaa kummittelemaan mieleeni. 

En tiedä mikä tämä ilmiö on, mutta pienikokoisena naisena näytin aivan liian nuorelta ihan 25:ksi asti ja tämä tuli tutuksi. Tässäkin tapauksessa pelkkä "Hei, anteeksi" olisi riittänyt, joten tyypillä on mt-ongelmia pakostikin.

Heti kun tulin murrosikään miehet aloittivat ihmeellisen julkirähinän: minulle huudettiin estotta, pimahdeltiin kadulla, kaupoissa, liikkeissä; minua solvattiin, nimiteltiin, simputettiin ja se oli jotain aivan käsittämätöntä raivoa. Kun nämä miehet sitten hämmästyivät ääntäni mikä on viskin ja savukkeen polttama ja jutut olivat hirveämpiä kuin heillä koskaan, niin se kuppi kääntyi ja lopulta jengi seurasi mitä kaikkea keksin sanoa takaisin. Joskus sain kokonaiselta terdellisiä ihmisiä aplodit, koska olin uskaltanut sanoa vastaan julkisesti tunnetulle kyykyttäjälle (tietämättä sitä itse). Joku joskus arvosteli minua siitä, että miksi menen mukaan tuollaiseen, mutta siinä vaiheessa kun olet 12-vuotiaasta asti kuunnellut aivan posketonta suunsoittoa milloin missäkin niin raja tulee vastaan. En sitä paitsi ole koskaan ollut alatyylinen, vain hieman vaikeasti kampitettava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsuudesta, kun muutettiin vanhempien työn perässä Helsinkiin ja opettelin kulkemaan metrolla yksin. Olin vasta viidesluokkalainen tyttö. Olin todella lyhyt, selkeä lapsi ja lapsenpyöreä. Muistan aina elävästi sen, kun metron liukuportaissa joku mies alkoi haukkumaan muun muassa norsuksi viitaten painoon, kun olin koko käytävän tiellä. Jatkoi vielä laiturilla mulkkaamista vihaisesti, kun missasi ilmeisesti sen metronsa. Ymmärrän, että häntä ärsytti, mutta olin kuitenkin pieni lapsi enkä tiennyt silloin tuota, että Helsingissä on tapana antaa tilaa niille, jotka menee liukuportaissa vauhdilla ohi. Olisi varmaan kerennyt siihen metroonsa ilman haukkimista, jos olisi vain pyytänyt neutraalisti väistämään. Ilmeisesti töihin oli kiire, kun taisi olla joku salkku herralla kädessää. Noi sanat jäi pitkän aikaa kummittelemaan mieleeni. 

En tiedä mikä tämä ilmiö on, mutta pienikokoisena naisena näytin aivan liian nuorelta ihan 25:ksi asti ja tämä tuli tutuksi. Tässäkin tapauksessa pelkkä "Hei, anteeksi" olisi riittänyt, joten tyypillä on mt-ongelmia pakostikin.

Heti kun tulin murrosikään miehet aloittivat ihmeellisen julkirähinän: minulle huudettiin estotta, pimahdeltiin kadulla, kaupoissa, liikkeissä; minua solvattiin, nimiteltiin, simputettiin ja se oli jotain aivan käsittämätöntä raivoa. Kun nämä miehet sitten hämmästyivät ääntäni mikä on viskin ja savukkeen polttama ja jutut olivat hirveämpiä kuin heillä koskaan, niin se kuppi kääntyi ja lopulta jengi seurasi mitä kaikkea keksin sanoa takaisin. Joskus sain kokonaiselta terdellisiä ihmisiä aplodit, koska olin uskaltanut sanoa vastaan julkisesti tunnetulle kyykyttäjälle (tietämättä sitä itse). Joku joskus arvosteli minua siitä, että miksi menen mukaan tuollaiseen, mutta siinä vaiheessa kun olet 12-vuotiaasta asti kuunnellut aivan posketonta suunsoittoa milloin missäkin niin raja tulee vastaan. En sitä paitsi ole koskaan ollut alatyylinen, vain hieman vaikeasti kampitettava. 

Niin, siis tietenkään alaikäisenä en uskaltanut sanoa takaisin mitään, mutta ihan sama tein tai sanoin niin se tuntuu ärsyttävän ketä tahansa. Ihan seisominen kaupan kassajonossa ärsyttää joitain miehiä niin paljon että he aloittavat huutamisen aivan tyhjästä. Ymmärtäisin jos meillä olisi katsekontakti tai jotain mutta kun ei. Myöhemmin sitten aikuistuttua kun alkoi mennä yli tuo touhu, niin suu soi itselläkin. Nykyisin käyn takaa katsoessa ihan teinistä, ja kun vastassa on ajanpolttamat kasvot, niin se ääni muuttuu kellossa paljon anteeksiantavammaksi. Mikä ihme siis esiteini-ikäisissä ja teineissä ärsyttää ihmisiä niin kovin?

Eräs potilas suuttui päivystyksemme hammashoitajalle hänen luukullaan kun hän ei ollutkaan reumasairaalan vastaanottoluukku. Lisäksi oli nyt sitten meidän ongelmamme miten hän ehtii aivan eri sairaalaan ajoissa kun oli muutenkin niukasti aikaa enää vastaanottoon. Suuttui vain lisää kun pyysin nähdä kutsukirjeen, jossa oli kuin olikin saapumisohjeet, kartta ja osoite aivan oikein ja näytin niitä hänelle.

Jos esim. 3kk aiemmin saa kutsukirjeen vastaanotolle niin voisiko edes kerran lukea ne ohjeet odotusaikana?

xssssssss kirjoitti:

Eräs potilas suuttui päivystyksemme hammashoitajalle hänen luukullaan kun hän ei ollutkaan reumasairaalan vastaanottoluukku. Lisäksi oli nyt sitten meidän ongelmamme miten hän ehtii aivan eri sairaalaan ajoissa kun oli muutenkin niukasti aikaa enää vastaanottoon. Suuttui vain lisää kun pyysin nähdä kutsukirjeen, jossa oli kuin olikin saapumisohjeet, kartta ja osoite aivan oikein ja näytin niitä hänelle.

Jos esim. 3kk aiemmin saa kutsukirjeen vastaanotolle niin voisiko edes kerran lukea ne ohjeet odotusaikana?

Joo näitä riittää, olen kaupassa töissä ja monet ei osaa lukea ja sitten tulee väärinkäsityksiä (myyjän vika). Jos vaikka on kyltti missä lukee tomaatti 1e/kg niin aina joku luulee että tarjous koskee nimen omaan vesimelonia.

Ei nyt varsinaisesti minulle suututtu mutta. Ala-asteella pidin synttärijuhlat kodissani ja juomalaseina käytettiin oikeita shampanjalaseja, joista sitten litkimme limsaa kamujen kanssa juhlavasti - vanhempieni ehdotuksesta. Yksi kaverini sitten vahingossa kaatoi lasinsa ja se tietysti pirstaloitui tuhanneksi sirpaleeksi. Siitäkös isäni suuttui ja sätti tätä kaveriani naama punaisena pitkän tovin, kyllä meni tunnelma jäiseksi meidän limudiskossa. Hävettää vieläkin.

Matkustin yöjunan päivävaunussa, luin kirjaa. Konduktööri tuli tarkastamaan lippuja ja kysyi, haluaisinko enemmän valoa. Sanoin etten tarvitse, näen ihan hyvin. Hän sitten kuitenkin räpsäytti valot kirkkaammalle.

Kohta alkoi räpätys toisaalla vaunussa, joku nainen siellä valitti ettei saa nukuttua kun on niin kirkkaat valot. Möykkä jatkui ja jatkui, konduktöörin kävellessä toisen kerran vaunun läpi pyysin sen takia himmentämään valoja, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Sitten tuo nainen tuli luokseni minua sättimään valojen takia eikä ottanut kuuleviin korviinsa vakuutuksiani, että en minä niitä ole pyytänyt, päinvastoin.

Lopulta tilanne päättyi niin, että konduktööri ohjasi tuon valittajan toiseen vaunuun matkustamaan. Muut vaunussa olivat naureskelivat ja huokaisivat helpotuksesta. Räpätys oli tainnut heitä häiritä paljon niitä valoja enemmän.

Eräs sukulainen sai lapsen samoihin aikoihin oman esikoiseni kanssa. Tapasimme silloin tällöin leikkipuistossa, mutta emme varsinaisesti tulleet juttuun, joten tapaamiset jäivät. Jatkoimme näkemistä sukutapaamisilla ja yhtäkkiä hän alkoi käyttäytyä minua kohtaan epämiellyttävästi. Ei vastannut kun moikkasin, sivuutti sanomisiani, mulkoili ja paahtoi vihaisena ohi kadulla. Kerran sitten tapahtui ilmeisesti viimeinen niitti hänen osaltaan. Hän rupesi huutamaan minulle siitä, miten olen joskus kaksi vuotta sitten jättänyt tulematta leikkipuistoon kun olimme sopineet siellä tapaavamme. Sanoin olevani pahoillani ja kerroin, että varmasti pahoittelin hänelle tilannetta jo tuolloin jos tosiaan tein oharit. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan jatkoi minun haukkumistani, maan ja taivaan väliltä sain kuulla miten olen feikki ja mielistelevä ja ettei ninulla ei ole aitoja ystäviä ollenkaan, toisin kuin hänellä. Sukulaiset katsoivat hiljaa vierestä ja lähdin itkien paikalta.

Kävimme kaverimme kanssa ostamassa jäätelöt kaupasta. Hänellä on laktoosi-intoleranssi joten hän joutui ostamaan laktoosittoman jäätelön. Minä ostin. ns. "tavallisen" jäätelön jossa oli laktoosia. Kaverini suuttui minulle koska hänen mielestään minunkin olisi pitänyt ostaa laktoositon jäätelö koska hänelle tuli paha mieli kun hän ei voi syödä jäätelöä mitä minä söin.

Minun piti käydä flunssasta huolimatta kaupassa (ennen korona-aikaa!) joten päätin mennä bussilla. Kävellen matka olisi ollut muutaman kilometrin, mut en vaan jaksanut räkäisenä. Lapseni oli vaunuissa joten mentiin bussilla ilmaiseksi. Bussissa ei ollut muita. Ennen kuin jäin bussista pois huusi kuski minulle vihaisena "et sitten jaksanut kävellä?!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsuudesta, kun muutettiin vanhempien työn perässä Helsinkiin ja opettelin kulkemaan metrolla yksin. Olin vasta viidesluokkalainen tyttö. Olin todella lyhyt, selkeä lapsi ja lapsenpyöreä. Muistan aina elävästi sen, kun metron liukuportaissa joku mies alkoi haukkumaan muun muassa norsuksi viitaten painoon, kun olin koko käytävän tiellä. Jatkoi vielä laiturilla mulkkaamista vihaisesti, kun missasi ilmeisesti sen metronsa. Ymmärrän, että häntä ärsytti, mutta olin kuitenkin pieni lapsi enkä tiennyt silloin tuota, että Helsingissä on tapana antaa tilaa niille, jotka menee liukuportaissa vauhdilla ohi. Olisi varmaan kerennyt siihen metroonsa ilman haukkimista, jos olisi vain pyytänyt neutraalisti väistämään. Ilmeisesti töihin oli kiire, kun taisi olla joku salkku herralla kädessää. Noi sanat jäi pitkän aikaa kummittelemaan mieleeni. 

En tiedä mikä tämä ilmiö on, mutta pienikokoisena naisena näytin aivan liian nuorelta ihan 25:ksi asti ja tämä tuli tutuksi. Tässäkin tapauksessa pelkkä "Hei, anteeksi" olisi riittänyt, joten tyypillä on mt-ongelmia pakostikin.

Heti kun tulin murrosikään miehet aloittivat ihmeellisen julkirähinän: minulle huudettiin estotta, pimahdeltiin kadulla, kaupoissa, liikkeissä; minua solvattiin, nimiteltiin, simputettiin ja se oli jotain aivan käsittämätöntä raivoa. Kun nämä miehet sitten hämmästyivät ääntäni mikä on viskin ja savukkeen polttama ja jutut olivat hirveämpiä kuin heillä koskaan, niin se kuppi kääntyi ja lopulta jengi seurasi mitä kaikkea keksin sanoa takaisin. Joskus sain kokonaiselta terdellisiä ihmisiä aplodit, koska olin uskaltanut sanoa vastaan julkisesti tunnetulle kyykyttäjälle (tietämättä sitä itse). Joku joskus arvosteli minua siitä, että miksi menen mukaan tuollaiseen, mutta siinä vaiheessa kun olet 12-vuotiaasta asti kuunnellut aivan posketonta suunsoittoa milloin missäkin niin raja tulee vastaan. En sitä paitsi ole koskaan ollut alatyylinen, vain hieman vaikeasti kampitettava. 

Niin, siis tietenkään alaikäisenä en uskaltanut sanoa takaisin mitään, mutta ihan sama tein tai sanoin niin se tuntuu ärsyttävän ketä tahansa. Ihan seisominen kaupan kassajonossa ärsyttää joitain miehiä niin paljon että he aloittavat huutamisen aivan tyhjästä. Ymmärtäisin jos meillä olisi katsekontakti tai jotain mutta kun ei. Myöhemmin sitten aikuistuttua kun alkoi mennä yli tuo touhu, niin suu soi itselläkin. Nykyisin käyn takaa katsoessa ihan teinistä, ja kun vastassa on ajanpolttamat kasvot, niin se ääni muuttuu kellossa paljon anteeksiantavammaksi. Mikä ihme siis esiteini-ikäisissä ja teineissä ärsyttää ihmisiä niin kovin?

Lapselle tai teinille uskaltaa rähistä helpommin kuin aikuiselle, sillä lapset harvoin sanoo takaisin. Minä olen myös aina ollut sellainen ihminen jolle tuntemattomat tulee rähiseen ihan turhista. Kerran tehtiin muuttokuormaa ja olin yksin autoa purkamassa, mies sisällä, oltiin nuoria aikuisia. Napuritalosta tuli pieni mies rähisemään ja haukkumaan että autoa ei saa jättää oven eteen että hän on isännöitsijän "apulainen" eli kyttä ja vie asioita eteenpäin.  Erehtyi pahemman kerran ja joutui peruuttamaan metritolkulla kun avasin suuni ja aloin kiroilla ja uhkailla. Olin ko miestä ainakin päätä pidempi. Toista kertaa asiasta ei keskusteltu eikä auto oven suussa ollut kuin satunnaisesti kuormaa purkaessa. Kai nyt hittovie saa muuttoauton ajaa oven eteen :D

Äitini on hirmuinen kirppishamsteri ja tuo meille milloin mitäkin pyytämättä kun - onneksi lähinnä vaatteita kasvavalle lapselleni. Joskus kun olen antanut hänen antamansa roinan eteenpäin on hän vauhkoontunut ja nykyään puhuu ja kyselee antamistaan tavaroista. Esimerkiksi yhdestä maljakosta puhuu "se maljakko jonka sulle annoin...." vihjailevaan sävyyn. Joo, tunnustan, olen heittänyt sen pois koska se oli ruma ja vie tilaa. En vaan jaksa kuunnella huutoa niin etsitän että tavarat on vahingossa kellarissa.

Oltiin uimarannalla puolisoni kanssa ja asettauduttiin istumaan viltteinemme. Joku mies tuli sitten heti sanomaan että "voin siirtää tämän mun pyörän teidän tieltä!" ja minä iloisena sitten kiitin häntä huomaavaisuudesta. Jostain syystä hän ei kuitenkaan noteerannut minun kiitostani, vaan jähmettyi paikoilleen ja alkoi tuijottaa vieressäni istuvaa aviomiestäni, ikään kuin odottaen kiitosta häneltä eikä minulta. Aviomieheni oli kuitenkin ihan pihalla koko tilanteesta ja vain tuijotteli merelle. Hetken mies siinä tuijotti kulmat kurtussa ja vihaisena sitten ryskäsi pyöränsä muualle itsekseen puhisten. Näin vielä miten hän perheensä tykö mentyään osoitteli miestäni vihaisena sieltä käsin. Oli oikeasti tosi aggressiivisen oloinen heppu ja ajattelin jo hetken että rauhaa rakastava ujo mieheni saa kohta pannuun tältä alfaurokselta, joka olisi halunnut saada kiitoksen Mieheltä.

Ohikulkija suuttui minulle kerran siitä, kun ohitin hänet. "Ei tämä mikään juoksukilpailu ole!!!!" huusi perääni.