Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6335)
Yksi kaveri suuttuu aina, kun kysyy minua johonkin. Esim pyysi lähtemään roadtripille, sanoin ettei ole rahaa tai aikaa nyt niin suuttui.
Ei tapahtunut minulle, vaan luin joskus jostakin ja siitä tuli oikeasti paha mieli.
Teini-ikäinen tytär halunnut ilahduttaa äitiänsä ja tehnyt jouluruuat valmiiksi, rosollit ja laatikot. Äiti suuttunut niin, että heittänyt ruuat roskiin.
Mies suuttui juuri, kun laitoin ohjelman, jota hän ei edes halunnut katsoa, pois. Sanoin, että mieluummin katsoisin ohjelmaa yhdessä ja jos hän on vain kännykällä, niin turha antaa sen pyöriä taustalla. Otin itsekin läppärin esille. Hän sitten suuttui siitä, etten enää katsonut ohjelmaa, vaikka sanoi, ettei häntä kiinnostanut ohjelma yhtään. Puhuuko joku täällä "miestä", koska en ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
No tässä just yks päivä kävelin kauppaan, ja kävelytietä vastaan tuli vanha mummeli. Kävelin aivan tien (joka oli siis erittäin leveä) reunassa, ja hän vastakkaisessa. Silti kun olimme rinnakkain, hän ärjäisi minulle "PIDÄ SE TURVAVÄLI!"
Mikä oli aika helkkarin turha pyyntö, koska välillämme oli ainakin 2 metriä...
Olisit sanonut mummolle, että painukoot kotiinsa karanteeniin tai soitat poliisit.
Vuosia sitten mummoni suuttui kun kävimme vierailemassa muiden sukulaisten luona. Hän soitti kun olimme siellä ja pyysi käyttämään kaupassa. Sanoin olevani parin tunnin ajomatkan päässä ja voimme tulla sitä kautta takaisin (asuin silloin mummoni lähellä). Sanoin että olemme täällä vielä pari tuntia ja lähdemme sitten ajamaan. Kun pääsimme häntä hakemaan, hän oli vihainen kun hänelle oli tullut kuuma sisällä takki päällä odotellessa. Kerroin kyllä jo puhelimessa, että meillä menee useampi tunti, mutta hän oli odottanut takki päällä jo soitosta lähtien. Hän ei ollut tällöin mitenkään dementoitunut vaan oli kyllä hyvin tietoinen ajasta yms, kyllä polla pelasi. Matkalla kauppaan hän valitti miten aina ravaamme näiden muiden sukulaisten luona (eivät hänelle sukua vaan isäni puolelta) mutta ei tarpeeksi hänen luonaan. Kävimme näiden sukulaisten luona ehkä kerran pari vuodessa mutta mummoni luona vähintään kerran kuussa. Silti suuttui vähän väliä jos kävimme isäni sukulaisten luona.
Myöhemmin mummoni oli muuttamassa kodistaan palveluasuntoon ja jakoi tavaroitaan sukulaisille. Minulle hän oli päättänyt antaa pöytäliinat. Kieltäydyin kohteliaasti, koska en käytä pöytäliinoja eikä minulla ole tilaa säilyttää niitä eikä olisi tuntunut oikealta ottaa liinat vastaan ja antaa/myydä eteenpäin. Kyse oli siis kymmenistä liinoista. Mummoni suuttui ihan kunnolla ja huusi minulle että miksei ne kelpaa ja vain kaupan liinat kelpaavat minulle yms. Yritin selittää, että en käytä pöytäliinoja ollenkaan koska minulla on lemmikkejä niitä korvaamassa ja pieni lapsi sotkemassa ja kaapissani on tasan tarkkaan yksi liina jonka laitan vain kerran vuodessa esille yhden päivän ajaksi (joululiina), enkä käytä niitä muutoin. Ei uskonut vaan jatkoi paasaustaan. Seuraavana jouluna huvitti kun antoi kaikille muille lapsenlapsilleen joululahjan mutta jätti minut ilman eikä julkaisutkaan minuun päin. Ei sillä, lahjat eivät hirveästi kiinnosta ja jos suuttuu noin pienestä niin olkoon omissa oloissaan sitten. En ymmärrä miksi tästä nousi niin iso haloo hänelle.

Vanhemmille ihmisille runsas ja hyvä liinavaatevarasto on arvokas asia, jopa ylpeilyn aihe. Mummosi katsoi sinut aarteensa arvoiseksi ja loukkaantui kun et ottanutkaan avosylin aarrettaan vastaan.
Leikkasin hiukseni lyhyiksi, enkä nyt tarkoita mitään olkapääpituutta vaan ihan pixie-tyyliseksi. Muutaman päivän kuluttua puolituttu valitti että "vien mahdollisuuksia pois hyviltä miehiltä jotka haluaisivat kauniin naisen" ja "lesbot pilaavat yhteiskunnan."
Olen heteronainen.
Anoppi kuoli 4v sitten perunkirjoitus tehtiin ok.Sisaruksia on yhteensä 6 kaksi heistä vaatii ositusta ja omaa lakiosaansa.Pesänhoitaja ei suostu mihinkään jakoon,ei vastaa puheluihin .Pitää kotitilaa,kuin omaansa yhden veljen kanssa,muilla ei edes avaimia lapsuudenkotiin.Katkaisivat välit,kun vaatii omaa osuutta,jonka laki määrittelee.
A.A kirjoitti:

Haastemiehen kautta lakiosavaatimus. (Maksaa muutaman kympin.)Takuulla menee perille ja homma lähtee liikkeelle.
Kieltäydyin vahtimasta mummoni koiraa, että mummo pääsisi viikoksi lomalle ja puolet suvusta laittoi minulle vihaisia viestejä. Asiaan ei heidän mielestään vaikuttanut se, että olen allerginen koirille + kissoille, enkä voi olla mummon asunnossa kylässäkään kuin max puoli tuntia ennenkuin happi loppuu.
Minun olisi pitänyt ottaa koira kotiini tai muuttaa mummon asuntoon viikoksi, kun koira ei saa olla yksin yli kahta tuntia. Muut sukulaiset kai sitten keksivät parempia tekosyitä ja koira meni sitten viikoksi hoitolaan.

Tämä on omituinen ilmiö, että jonkun asian huolehtiminen katsotaan suvussa yhden ihmisen vastuulle ilman mitään loogista syytä ja sitten suututaan kun yksi ei hoida "osaansa" johon ei ole koskaan lupautunut. Samaa tapahtuu kun sisarukset vain päättävät että yhden (esim. lapsettoman) sisaruksen kuuluu mennä sairastuneen vanhemman omaishoitajaksi tai auttamaan remontissa ym.
Pieraisin kaupan kassajonossa, ja joku keski-ikäinen tosikko pariskunta lkoi vaahtoomaan mulle. Ei ollut heillä minkäänlaista huumorintajua.
Oudointa vaikee mainita,mulle suututaan vaik mistä,mutta,tää ,olin ollut hoitoalan työssä yli 10v..kaikki kokemukset koului varte.No olin sitten näyttöä varte vanh.kodil,olin kuulemma liian pitkää pitän vanhusta pesus,ja ikinä kuunnellu mitä mulle sanotaa huusi suuttuneena työp.näytönohjaaja!!.Ihan huuhasta opekaan ei uskonut tätä,meidät otettii pois sieltä töistä.Koulukaverini piti pestä koko osasto..eipä pessy.Me saatii uus paikka.Minusta tuo oli epärehellistä.Tiesin tod.mitä tein ja vanhus voi niin hyvin,virkeekin oli.Tämä 3kk.harjottelu jo alal olleella on hölmöö.Ihanko töihin olisi mennyt,osa joukkoa,oppilaan pitäisi olla oppilas eikä palkaton duunari.
Anoppi suuttui aikoinaan siitä, kun meillä ei ollut telkkaria. Se oli ilmeisesti liian outoa ja extremeä, että haukkui meidät poikansa (= mieheni) kautta kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se taitaa olla se kerta kun kaveri suuttui kun pidin häntä hyvännäköisenä enkä läskinä rumana lehmänä.
En kertakaikkiaan voi edelleenkään ymmärtää miten voi suuttua siitä että pitää ystävää viehättävänä ja mukavana ihmisenä.
Varmaan siinä tapauksessa jos olet mies ja olet teeskennellyt naisen ystävää päästäksesi ns. pöksyihin. Se on kyllä helvetin ärsyttävää.
Mettuli kirjoitti:
Oudointa vaikee mainita,mulle suututaan vaik mistä,mutta,tää ,olin ollut hoitoalan työssä yli 10v..kaikki kokemukset koului varte.No olin sitten näyttöä varte vanh.kodil,olin kuulemma liian pitkää pitän vanhusta pesus,ja ikinä kuunnellu mitä mulle sanotaa huusi suuttuneena työp.näytönohjaaja!!.Ihan huuhasta opekaan ei uskonut tätä,meidät otettii pois sieltä töistä.Koulukaverini piti pestä koko osasto..eipä pessy.Me saatii uus paikka.Minusta tuo oli epärehellistä.Tiesin tod.mitä tein ja vanhus voi niin hyvin,virkeekin oli.Tämä 3kk.harjottelu jo alal olleella on hölmöö.Ihanko töihin olisi mennyt,osa joukkoa,oppilaan pitäisi olla oppilas eikä palkaton duunari.
Päähän alkoi sattua ennen kuin sain luettua edes puoleenväliin.
Ei ole yhtään asiaa mistä mulle on suututtu, vaan asia, josta mulle on suututtu. Tai oikeimmin monia asioita joista mulle on suututtu
Veljeni naisystävä haukkui minut veljelleni ja koko suvulleni koska en tajunnut että kun tämä kehui kynsilakkani väriä ja kysyi detaljeja lakasta hän olisi halunnut että olisin tajunnut että hän haluaa että lahjoitan lakan hänelle ja kehtasin vaan antaa merkin ja sävyn.
turmp trump trellaa kirjoitti:
Ei ole yhtään asiaa mistä mulle on suututtu, vaan asia, josta mulle on suututtu. Tai oikeimmin monia asioita joista mulle on suututtu
Niin siis mitä? Nyt en ihan käsittänyt. Voitko tarkentaa?
"Väärän" juuston ostamisesta. Oltiin juuri muutettu poikaystäväni kanssa yhteen ja hänen vanhempansa tykkäsivät minusta. Kuitenkin kun kutsuin heidät kylään, anoppi raivostui siitä kun olin hänen mielestään ostanut väärää juustoa eli valion punaleima emmentalia. Kun kuulemma poika on aina syönyt kaikista halvinta juustoa kun varaa ei ollut parempaan ja niin meidänkin olisi "pitänyt" syödä just sitä kaikista halvinta. Poikaystävä totesi siihen jotain tyyliin "No pakkohan se oli syödä ku muuta ei ollu. Kyllä tää punaleima on hyvää" Ja niin lähti anoppi nokka pystyssä, erittäin vihaisena ja ovet paiskoen pois :D tuli sit takaisin ja oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan