Miksi psykologi puolisona pelottaa?

Millä perusteella esim. mieliala- tai paniikkihäiriölääkityksen käyttäminen on nimenomaan psykologeille ammattikuntana huono juttu? Siis se että hoitaa itseään. Voihan kardiologikin joutua käyttämään rytmihäiriölääkitystä ja keuhkolääkäri saada astman. Ei koulutus suojaa sairastumiselta. Se sijaan se parhaassa tapauksessa saa hakeutumaan hoitoon riittävän ajoissa jottei oireisto pitkity. Ei toki aina. 

Ihmiset kokevat kaikenlaisia tunteita ammattikunnasta riippumatta. Myös psykologien elämään voi kuulua ahdistusta ja mielenterveysongelmia. Psykologit saattavat haluta myös tunneälykkään puolison itselleen ja siksi moni tämän palstan kirjoittajista karsiutuu :)

Mielestäni pelko, inho ja negatiivisuus paykologeja ja psykiatreja kohtaan on vaan pelko, että nämä huomaavat miten sekopää itse pelkuri on 💕

Näin itse psykologina voin sanoa, että tätä ammattikuntaa kohtaan tuntuu ihmisillä olevan kyllä mitä kummallisimpia uskomuksia, ihan taikauskon puolelle menee jo. Ihmiset kehittelee ihan omia mielikuvia ja tämäkin keskustelu on osoittanut sen, miten omaa elämäänsä uskomukset voi lähteä elämään.

Me ollaan ihan tavallisia ihmisiä, samanlaisia kuin muutkin. Ja shokkiuutisena kerrottakoon, että kyllä minäkin psykologina olen kärsinyt joskus masennuksesta sekä käsitellyt asioitani ammattilaisen kanssa. Koska olen ihminen kuten muutkin. Pidän todennäköisenä, että me tämän alan edustajat tiedostetaan itseämme eri tavoin kuin ehkä joku muu ja osataan sekä ennen kaikkia halutaan käsitellä myös omat ongelmamme silloin kun aihetta on. Sitä en kyllä ole koskaan havainnut, että kollegoillani olisi yhtään sen enempää tai vähempää ongelmia kuin kenelläkään muullakaan. Ja narsismi sekä manipulointi on kyllä kaukaahaetuimmat sanat mitä keksiä voi, kun kollegaverkostoani mietin.

Ja mitä siviilielämään tulee, niin minun ammattiroolini jää työhuoneeseen kun sen oven suljen. Toki ammatti- ja siviiliroolia on mahdotonta täysin erottaa, mutta ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa työn ulkopuolella psykologirooliani harjoittaa. Itseasiassa niin päinvastoin kuin mahdollista.

Ihan varmasti ammatista kun ammatista löytyy ihmisiä laidasta laitaan. Kannattaisi ennemmin keskittyä siihen persoonaan. Kohtaan itse hyvin usein sitä, että kun tapaamani ihminen saa tietää minun olevan psykologi, alkaa ihan ihmeellisten oletusten pelonsekainen viljeleminen puolivitsillä.

Ammatti on vain ammatti ja siellä takana on vikoineen ja vahvuuksineen ihan tavallinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Noiden ammattien edustajat ovat lähes poikkeuksetta itsekin jollain lailla vinksahtaneita.

No kukapa ei olisi jollain tavalla vinksahtanut?

Vierailija kirjoitti:

Eräs psykiatri meni juuri tänään kihloihin. Diplomi-insinöörin kanssa. 

Onnittelut kihlauksesta!

Ei mulla olisi mitään sitä vastaan jos mun puoliso olisi psykologi tai psykiatri.

Olen kuitenkin naimissa DI:n kanssa ja se psykologi on anoppini :)

Ihmiset pelkää ammattilaisia, jotka on perehtyneet mielen asioihin. Jos joku on perehtynyt talojen rakentamiseen, niin ei herää mitään reaktioita. Mutta mielen ammattilaisia pelätään. Luullaan, että tietävät meistä jotain enemmän kuin me itse tai muuta vastaavaa. Ja tuohon ammattiin liittyy mystiikkaa, eniten kummallisia kuvitelmia ja stereotypioita tuntuu olevan ihmisillä jotka vähiten ammatista mitään tietävät. Ja jos tavataan joku epämiellyttävä tai ongelmainen ihminen joka on ammatiltaan psykologi, niin heti tartutaan siihen psykologiuteen, eikä siihen että kyseessä nyt vaan on epämiellyttävä persoona jollaisia on ammatissa kuin ammatissa.

Eräs tuttuni on psykologi. Erehtyi kerran lähipubissa kertomaan ammattinsa. Siitä seurasi että aina kaljalla käydessään tunki jengiä pöytään puimaan ongelmiaan. Kun sähän oot ammattilainen. Ei ollut enää rentouttavaa kaljoitella hällä ja baaria vaihtoi.

Minusta on jotenkin selkeää että eri ammatteihin hakeutuu tietyntyyppisiä ihmisiä. Ja minulla on myös kokemusta psykologeista enkä usko että sen tyyppinen ihminen sopisi minulle. Vaikka pohdin itsekin paljon psykologisia ilmiötä sekä totta kai itseäni ja omia tunteitani niin olen silti enemmän käsillä tekijä ja käytännöllinen. Ja vaikka toivon kumppaniltanikin myös jonkinlaista tiedostavuutta itsestään niin psykologia ammattina on jotenkin liian paneutuvaa.

psykologi jo kohta 30 vuotta kirjoitti:

Kun joku viittasi tutkimukseen, jossa n. puolet psykologian opiskelijoista oli sadistisia tai narsistisia, olisin kiinnostunut kuulemaan lähdeviitteen. Mikä lehti/artikkeli, ketkä tutkineet? 

Kokeile googlata englanniksi. Mulla ei oo kielitaitoa. Tuutko kertoo jos löydät!

t. kans yks kiinnostunut

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jotenkin selkeää että eri ammatteihin hakeutuu tietyntyyppisiä ihmisiä. Ja minulla on myös kokemusta psykologeista enkä usko että sen tyyppinen ihminen sopisi minulle. Vaikka pohdin itsekin paljon psykologisia ilmiötä sekä totta kai itseäni ja omia tunteitani niin olen silti enemmän käsillä tekijä ja käytännöllinen. Ja vaikka toivon kumppaniltanikin myös jonkinlaista tiedostavuutta itsestään niin psykologia ammattina on jotenkin liian paneutuvaa.

Pitää kuitenkin muistaa, että ammattirooli on vähän eri kuin mitä se ihminen on vapaa-ajalla. Joillain toki osuvat yksiin paljonkin, mutta itse olen kyllä ihan eri maailmasta siviilielämässä kuin siellä työpaikalla asiakkaiden kanssa... T: psykologi

Vierailija kirjoitti:

psykologi jo kohta 30 vuotta kirjoitti:

Kun joku viittasi tutkimukseen, jossa n. puolet psykologian opiskelijoista oli sadistisia tai narsistisia, olisin kiinnostunut kuulemaan lähdeviitteen. Mikä lehti/artikkeli, ketkä tutkineet? 

Kokeile googlata englanniksi. Mulla ei oo kielitaitoa. Tuutko kertoo jos löydät!

t. kans yks kiinnostunut

No googlaa "behavioral confirmation of everyday sadism"

Siihen taas en osaa auttaa jos kielitaito ei riitä

Hah, no ei pelota kyllä yhtään. Tunnen lukuisia psykologeja, psykoterapeutteja ja psykiatreja. Ihmisiä ollaan kaikki hyvine ja huonoine puolinemme ja vaiheinemme. Eikä tässä omakaan ammatti ihan vähiten leimaava ole. T:lastensuojelun sossu.

Mistä ihmeestä johtuu, että aina ne joita niin pirusti "kiinnostaa" joku lähde, eivät osaa eikä viitsi vaivautua itse googleen tarttumaan tai muuten tietoa etsimään. Tulee vissiin älykäs oli kun voi kirjottaa "lähde tai en usko" ja sitten odotetaani valmiiksi pureksittua viihdeartikkelia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alalle hakeutuu epätasapainoista sakkia kuten hoitoalallekin.

Kyllä kelpaisi jos on puolisoainesta muutenkin.

Ei sinne pääse "vinksahtaneet"

Ainakaan ennen ei päässyt

Psykoterapeutti

Jopa Jyväskylälin poisti ensi kevään soveltuvuustestit. Että sekopäät siellä mellastaa traumoineen. Onnea vaan.

Kateellisten panettelua! Sekä lääkikseen että psykologiaa opiskelemaan on todella vaikea päästä, ei sinne mitkään sekopäät pääse. No saa panetella vapaasti, jos siitä tulee parempi mieli.

Älyn ja mielenterveysongelmien/persooonallisuushäiriöiden kesken ei ole mitään problematiikkaa ellet ole paskaksi lääkitty skitso. Päin vastoin, kovimmat sekopäät menevät varmasti läpi. Minähän sen tiedän.

Tunnen erittäin sairaan itsemurhaa yrittäneen psykologiaa Jyväskylässä opiskelleen. Tiedän myös muita mieleltään järkkyneitä psykologeja. Jyväskylästä.

Ihan kamalaa! Onko tämä totta? Toisaalta järkeenkäypää, että psykologia kiinnostaa niitä joilla on omia traumoja. Ehkä itsekin haluaisin psykologiksi sellaisen, joka on itsekin kokenut mahdollisesti raskaitakin asioita. Mutta itsemurha on jo tosi vaikea juttu ja jos psykologina on ihminen jolla on tällaisia ajatuksia niin..

Aika paskaa varmaan. Miltä Susta Nyt Tuntuu kun roskat on viemättä? Onko ehkä peniskateutta ilmassa?

Puolisoni mielestä psykologin kanssa on rankkaa siksi, että psykologi on usein väsynyt työpäivän jälkeen ja haluaa vetäytyä omaan rauhaansa -ilmeisesti tekemään rentoutus-ja itsemyötätuntoharjoituksia.Tämä ei taas ole oikein sopivaa lapsiperheen arjessa, ainakaan kovin suuressa määrin. Puoliso joutuu koville, kun pitää sietää pölypallojen kerääntymistä nurkkiin ja taipua myös itsekin välillä siivoamaan. Esikoiselle on myös opetettu wc-pöntön pesu, joskin asian aktivoituminen arkeen on vielä vaiheessa, kun psykologi ei jaksa tiukasti vaatia. Psykologi on kuitenkin ilmeisesti oppinut vuosien varrella asettamaan hieman enemmän rajoja ja kuuntelemaan itseään.Tällaisella käytännön kokemuksella osaa myös samantyyppisiä asiakkaitaan ehkä entistä paremmin auttaa, ellei sitten tee radikaalia ja yllättävää alanvaihtoa. En tiedä, millainen se psykologipuoliso sitten on, varmaankin liian tunnollinen ja kiltti. Niitä narsistisia piirteitä, joista täällä puhutaan, pitäisi olla enemmän.

Mitä vaikeampiin mielenterveysvaikeuksiin mennään, niin sitä häiriintyneempiä yleensä ovat näitä hoitavat psykologit/psykiatrit. Sata vuotta sitten eräs poisti potilailta paloja suolesta yms., jotta potilaat paranisivat, ja aika samanlaisen asennemaailman omaavia ammattilaisia löytyy tänäkin päivänä ja jopa hoidon vaikutukset voivat olla samansuuntaisia, vaikka eivät yhtä dramaattiselta enää näytä. Sellaisen kanssa vaan hynttyyt yhteen!

Taas joku psykohullu täällä.