Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä naiset kiltisti suostuu tuollaiseen. En ymmärrä minsi, mutta eihän se tilanne täällä vinkumalla parane.
Miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa? Arki on tuskaa, mutta väkisin ollaan parisuhteessa. No jokainen voi tehdä omat valintansa.Minäkään en tiennyt muusta. Meitä pidetään ihan normaalina pariskuntana. Nuo asenteet ja teot voi näkynä pienenä hivauksena siellä arjessa, mutta kun lähtee kirjoittamaan asiat ylös näin, ja ymmärtää meta- ja tunnetyökäsitteet, niin hoksaa että tämä ei ole oikein. Se on se malli joka on periytynyt 50-luvulta, ja on yhä vahvana. Tutkimuksetkin osoittaa, että naiset tekee silti suurimman osan kotitöistä. Kyse ei ehkä ole niin miehistä, vaan yhteiskunnan asenteista, jotka pitäisi saada muutettua.
Ap
'
...ja samat asenteet pitäisi muuttua niin, etteivät naiset täälläkin ota itsestäänselvyytenä miehen suurempaa palkaa ja omaa kotiinjäämistä lasten synnyttyä. Vanhoillisia asenteita kritisoidaan palstalla voimakkaasti kun alitetaan meta- ja tunnetyöstä, sen sijaan omaa koulutusta, ammatinvalintaa ja urakehitystä ei pohdita ja oma "oikeus" jäädä kotiin vauvan kanssa äitiys- vanhempais- ja kotihoitotukiajoiksi on pyhä, kaikki mallit muokata systeemiä tasa-arvoisemmaksi valtion taholta koetaan yksityisyyteen puuttumiseksi. Hieman ristiriitaista, näin lapset miehen kanssa hoitaneen (vanhempaislomatkin jaettiin), keski-ikäisen, akateemisen naisen näkökulmasta. Meillä mies päättää koska tehdään suursiivous, suunnittelee viikon ruokalistan, ostaa verhot ja omien sukulaistensa joululahjat, minä hyväksyn hänen päätöksensä, osallistun siivoukseen, ostan omin päin kodinkoneet ja ansaitsen yli puolet perheen tuloista. Kyllä ne roolit perheessä voi järjestää monella lailla, kannattaa ihan oikeasti miettiä kuinka käyttäytyy jos se toinen ottaa enemmän vastuuta tekee päätöksiä jotka eivät aivan oman mielen mukaisia (pyykit narulla, tapa siivota, verhojen väri) - haukkuuko pystyyn vai hyväksyykö kompromissina jos asia ei kaada omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjakortit appivanhemmille. Aina. Kylkeen viini ja suklaa. Aina.
En panosta, koska ei mieskään osta vanhemmilleni mitään.
Heille ostan samat + jotain henkilökohtaista.
Muiden kanssa on sovittu ettei lahjoja. Miehelle ostan kyllä, koska se ilahduttaa minuakin. Olen esteetikko, joten ulkonäköön liittyviä juttuja saa.
Mies ei osta kummilapsilleen. Rahaa laittaa, jos muistaa. En muistuta koska en ole hänen äitinsä eikä ne lapset (nyt jo teinit) merkkaa minulle mitään. Ovat hyvästä perheestä, joten rojua ja rahaa varmasti riittää ilman meitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Yleensä siinä käy niin että naiset odottaa naisten hoitavan asian. Ei miessukulaiset syyllistä ketään vaikka eivät saisikaan lahjoja.
Meillä mies ihmetteli miksei hänen isovanhempansa ole lähettäneet tänä vuonna joulukorttia, niinkuin aikaisempina vuosina. Samalla lailla olisi tullut ihmetystä jos ei olisi saanut lahjaa sieltä. Silti tässä vastalahjan ja korttien vastuu oli minulla. Ja tässä "teen yksin joulun" keskustelussa lapset ja mies odotti joulua ja lahjoja ja ihmetteli niiden perään.
Ap
Miehen mielestä minun pitäisi vapaapäivänä laittaa tiskit hänen puolestaan. Ei hänkään laita.
Keksin miljoona parempaa tekemistä joten en tosiaan laita. Ehkä synttäreillä jos nätisti pyytää. Se tai poskeen, saa valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Tämä. Kun on jotain sosiaalisia sääntöjä joiden mukaan täytyy toimia. Lahjoja nyt ei välttämättä tarvitse ostaa, mutta läheisiä voi muistaa toivottamalla hyvää joulua, ja tämäkin jää yleensä naisen harteille. Ja se pähkäily, että kenelle niitä lahjoja hankitaan. Lapsille lahjat on varsinkin tärkeitä. Ja synttäreille ilman lahjanmenoa olisi todella nöyryyttävää (ellei siis jokin poikkeus olisi että on sovittu asiasta). Kyse ei ole pelkästään lahjoista, vaan toisen ihmisen muistamisesta ja sosiaalisten suhteiden ylläpidosta. Nämä jää yleensä naiselle. Jotkit vaimot saattaa jopa soitella miehensä puolesta anopille kuulumisia.
Ap
Mä olen nainen, mutta koko ikäni ajatellut "miesten aivoilla".
Olen nyt 50v ja olen todella tyytyväinen elettyyn elämääni, sama aviomies ollut 32 vuotta. Yhteinen päätös aikoinaan: ei lapsia meille. Eläimiä on kissoista hevosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä naiset kiltisti suostuu tuollaiseen. En ymmärrä minsi, mutta eihän se tilanne täällä vinkumalla parane.
Miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa? Arki on tuskaa, mutta väkisin ollaan parisuhteessa. No jokainen voi tehdä omat valintansa.
Toisenlaisia miehiä on hyvin vähän. Mies saattaa esittää alkuun tasapuolista, mutta totuus paljastuu usein myöhemmin suhteen aikana, kun nainen on saatu kiikkiin kauniilla lupauksilla.
Nyt minä olen vakuuttunut siitä, että joidenkin naistyyppien (ap) pitäisi pysytellä sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.
Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Tämä. Kun on jotain sosiaalisia sääntöjä joiden mukaan täytyy toimia. Lahjoja nyt ei välttämättä tarvitse ostaa, mutta läheisiä voi muistaa toivottamalla hyvää joulua, ja tämäkin jää yleensä naisen harteille. Ja se pähkäily, että kenelle niitä lahjoja hankitaan. Lapsille lahjat on varsinkin tärkeitä. Ja synttäreille ilman lahjanmenoa olisi todella nöyryyttävää (ellei siis jokin poikkeus olisi että on sovittu asiasta). Kyse ei ole pelkästään lahjoista, vaan toisen ihmisen muistamisesta ja sosiaalisten suhteiden ylläpidosta. Nämä jää yleensä naiselle. Jotkit vaimot saattaa jopa soitella miehensä puolesta anopille kuulumisia.Sosiaalisia sääntöjä voi muuttaa. Itselläni ei edes liittomme alussa tullut edes mieleen että minun pitäisi miehen vanhemmille ja veljelle miettiä lahjoja. Kyllä se on ollut hänen asiansa ja on myös hoitanut. Itse olen oman lapsuudenperheeni kanssa sopinut että lahjoja ei osteta, edes lukuisille sisarusten lapsille. Helppoa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauhea nillittäjä tuo ap! Ynnämuut kaltaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Yleensä siinä käy niin että naiset odottaa naisten hoitavan asian. Ei miessukulaiset syyllistä ketään vaikka eivät saisikaan lahjoja.
Meillä mies ihmetteli miksei hänen isovanhempansa ole lähettäneet tänä vuonna joulukorttia, niinkuin aikaisempina vuosina. Samalla lailla olisi tullut ihmetystä jos ei olisi saanut lahjaa sieltä. Silti tässä vastalahjan ja korttien vastuu oli minulla. Ja tässä "teen yksin joulun" keskustelussa lapset ja mies odotti joulua ja lahjoja ja ihmetteli niiden perään.
Ap
Miksi vastalahjoista vastuu on sinulla? Itse olisin varmasti kysynyt mieheltä onko hän lähettänyt korttia isovanhemmille. Ja käsenyt ehkä miestä menemään katsomaan isovanhempia jos vaikka ovat jo siinä kunnossa että joulukorttien lähettäminen on jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.
Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.
Ap
Eli kuka sitä haluaa että mies muistaa lahjoilla läheisiä sinä vai mies itse?
Minusta tuntuu, että naiset ottavat hoitaakseen ihan turhia velvollisuuksia. Niin minäkin aluksi. Nykyään en lähete kenellekään joulu- ja syntymäpäivämuistamisia, en laita ruokaa, en siivoa, en pese pyykkiä. Enkä myöskään keskustele mistään tai ole pahemmin edes paikalla. No, asiat sitten eivät hoidu tai hoituvat ontuen mutta eipä se minun napaani kaivele. Naiset vaan kuvittelevat, että kaikki pitää olla hallinassa.
Aloitusta lukiessani tajusin, että meillä meta- ja tunnetyötä tekee mies enkä minä. Miehen siisteysstandardit ovat paljon korkeammat kuin itselläni. Esim. tänäänkin töistä tullessaan tarttuu varmasti samantien imuriin ja imuroi kissanhiekat pois lattialta (minusta sitä ei siinä enää ole, sillä putsasin jo sihvelillä).
Meillä on työnjako kotitöiden suhteen, mutta mies tekee usein minunkin osuuteni "kun se nyt meni tässä samalla näppärästi kun pääsin vauhtiin, ei hätää". Hoitaa ruokahuollon kokonaan ja pitää huolta yleisestä siisteydestä; putsaa pöytiä, siirtää kerran käytetyt vaatteet piiloon kaappeihin tai ainakin viikkaa ne nätisti makuuhuoneeseen. Muistuttelee laskuista, tulevista eräpäivistä, rahatilanteen muutoksista, mun sukulaislasten synttäreistä ja siitä, ettei lahjoja ole vielä hankittu. Tulee kanssani niitä ostamaan ja maksaa osuutensa. Illanistujaisten jälkeen kerää pullot, tölkit ja muut roskat pusseihin ennen nukkumaanmenoa. Itselleni ei tulisi moinen aamuyöllä edes mieleen.
Puhuu aktiivisesti tunteistaan silloinkin kun minä en näe keskusteluun syytä, ja huolehtii että käymme säännöllisesti treffeillä, ettei yhteiselo ole pelkkää kotona jumittamista.
Tajuan nyt olevani aikamoinen sika. Ehkä voisin tänään itse imuroida ne näkymättömät kissanhiekat ennen kuin mies tulee kotiin (mulla etäpäivä).
Olen tainnut löytää melkoisen helmen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.
Mietipä ihan vakavasti tilannetta, jossa mies ottaisi sinun paikkasi: päättäisi tarvitaanko palovaroitin, päättäisi mihin se laitetaan ja koska se laitetaan. Tuon varmaan hyväksyisit vaikka tekisi sinulta kysymättä. Siirrä sitten sama malli useampaan muuhun hoitamaasi asiaan: hyväksyisitkö, että mies hoitaisi joululahjat ja joulukortit omalla tyylillään (nykyään aika harvat nuorehkot ihmiset noita harrastavat)? Sanoit että hoidatte kodin sisustuspäätökset yhdessä, mieti jos roolit olisivat kuitenkin toisin (onko hänen tehtävä sanoa joo ja maksaa sinun päätöksillesi)? Entä jos hän ottaisi liidin ruokahuollosta, siivouksesta, suhteista sukulaisiin, kykenisitkö oikeasti ja aidosti antaamaan sen hänelle? Vai oletko, kuten aika monet naiset, kuitenkin sisäisesti tyytyväinen tähän 50-luvun malliin, jossa koti on "naisen valtakunta", jossa hän tekee ne päätökset - ja nykymallin mukaan kuitenkin vaatii miehen osallistumista tekemisiin 50-50 mallilla. Miesten rooli perheessä nykyään näyttää hieman kummalliselta: tuo huomattavasti enemmän rahaa talouteen, sinulle vieritetään paljon vastuita osallistumisesta kodin tehtäviin - mutta annetaan hyvin vähän päätöksentekovaltaa asioista, enemmän suoria määräyksiä. Ainakin itse en olisi kovin onnellinen tuollaisessa roolissa, olisitko sinä, ap? Ja PS Amerikkalainen malli on aika kaukana suomalaisesta, tuskin auttaa ymmärtämään ongelmiasi kotona, luepa vaikka Laura Saarikosken viimeisin kirjoitus HSn sivuilta https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html .
Kenenkään ei ole pakko pariutua ja itse olette ne ukkonne valinneet. Miksi olette tyytyneet tuollaiseen välttävään mieheen, ettekä halunneet parempaa. Ei voi tulla enää 5 vuoden jälkeen yllätyksenä, että toinen ei siivoa kovinkaan ahkerasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Kodin ei pidä olla mikään Glorian koti tai instaworthy, mutta hygieeninen. Teillä on hetken sotkua, ja siivoatte yhdessä viikonloppua. Minä odotin sitä viikonloppua, kun siivotaan yhdessä. Niin mies aina lupasi pari kuukautta. Siinä ajassa ehtii hygienia kadota aika kamalaksi. Miehen oletusasetus oli, että minä kyllä hoidan jos hän ei tee. On meillä nytkin vaatteita lattialla, jotain roskaa pyödällä, mitä lie lappuja, tiskit ja jotain sälää. Mutta täällä on siivottu kuitenkin vasta. Pölyyn ei meinaa tukehtua. Pöntöllä ei tarvitse käydä ilmassa itseä kannatellen ja henkeä pidätellen. Kaapissa on puhtaita vaatteita, ja vaikka pöydällä on tiskejä, niin kaapissa on myös puhtaita mitä ottaa. Tiedän että siisteyskäsitykseni on erilainen miehen kanssa, mutta on olemassa myös normi, johon voi tähdätä, ja se on hygienia. En vaadi miestä hinkkaamaan topsipuikoilla jotain listanrakoja, mutta kunhan lattia ei ui pölyssä jatkuvasti niin olen tyytyväinen. Tässä ei ole kyse siitä mitä muut ajattelee, vaan että myös itse viihtyy. Se että toinen huomioi minua, eikä jätä kaikkea siivousvastuuta minulle, vaan hoitaa oman osuutensa myös niinkuin aikuisen kuuluu. Silloin jää aikaa kaikeelta riidalta siihen yhdessäoloon, ja oikeasti tekee mielikin olla toisen kanssa yhdessä, kun tuntee arvostetuksi.
ja nuo yhteiset hetket tahtoo myös olla sitä tunnetyötä, josta aloite tulee naiselta. Sekin on testattu. Mies alkoi valittamaan kun olen "etäinen". Sanoin että hänkin voi tehdä aloitteita läheisyyteen, mutta ei ole vielä mennyt kunnolal viesti perille.
Ap
Ei ole kiinni vain pariskunnista. Olen juuri lukemassa Malcolm Gladwellin kirjaa Kuka menestyy ja miksi. Siinä on hienosti kerrottu, kuinka asenteet periytyy, jopa sukupolvia eteenpäin ja vaikuttaa ihmisen toimintaan ja reaktioihin. Tietyn alueen 1800-luvun Amerikkalaisten paimentolaisten agressiivinen elämäntyyli näkyy yhä nuorten reaktiotavassa nykyään. Samoin kun murre ja puhetapa periytyy, niin samalla periaatteella myös nämä asenteet ja tavat toimia periytyy. Kun ajattelee 50-luvun maailmaa, siitä on verrattuna aika lyhyt aika nykyhetkeen. Näistä asioista pitää keskustella, jotta ne on tietoisia, ja niille voi tehdä jotain. Minä tulin tietoiseksi näistä asioista keskustelun kautta, ja osasin muuttaa omaa toimintaani. Kaikilla ei mainittuja ongelmia ole, mutta aika iso osa naisista varmasti jossain vaiheessa elämää kohtaa näitä ongelmia. Ei tässä mitään lainsäädäntöjä tarvitse, mutta keskustelua, asennemuutosta. Että nainen ja mies on yhtälailla aikuisia ihmisiä, joiden voi olettaa olevan vastuussa asioista.
Ap