Ahdistus ja stressi uuden työn takia

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa irtisanoutua. Et selkeästi ole sopiva henkilö tuohon työhön. On kovin itsekästä olla väkisin työssä, jota ei osaa. Asiakkaat ja työyhteisö kärsii kun yksi ei osaa tehdä hommiaan kunnolla.

Etsit jonkun toisen työn, johon sinulta löytyy enemmän osaamista.

Itsekästä? Hmm yritin kyllä saada oman alan töitä, mutta en saanut. Jollainhan se minunkin on elettävä. Olitko itse jo heti osaava oltuasi 1,5 kk töissä? En koe olevani itsekäs, kun yritän kuitenkin parhaani ja oppia siinä kiireessä minkä vain voin. Ap

Omat postinlajitteluhommat tuntuvat taas mukavilta...

Mut laitettiin vuos sitten töihin 350 km päähän kotoa. Sunnuntaina sinne ja perjantaina kotia. Oli ekasta päivästä alkaen helvettiä. Kaikki tökki ja se koti-ikävä. Itkin iltaisin lenkkeillessä vuolaasti. Kotia mennessä mielessä pyöri jo takas lähtö. Oli aivan kamalan kamalaa. Kotona vielä päiväkoti-ikäinen lapsi.

Soitin sitten täysin väsähtäneenä esimiehelle. Sovittiin että lopetan työt. Ymmärsi täysin tunteeni. Onneks oli nainen esimiehenä. Muuta työtä ei ollut tarjolla, joten lomauttivat mut. Sen jälkeen olo oli tosi helpottonut. Vietin neljän viikon kesäloman. Reissailin lapsen kanssa. Tunsin miten raskas taakka oli vedetty harteilta. Sitten löytyikin töitä kotikulmilta.

Puistatattaa vieläkin tuo kaks kuukautta. Olisin sairastunu jos tuo homma olisi jatkunut.

Muistaan kun opiskelin kokiksi. En saaanut koskea taikinaaan kun olin niin ruma.

Vierailija kirjoitti:

Omat postinlajitteluhommat tuntuvat taas mukavilta...

Joo välillä kadehtii semmoisia hommia, jotka on selkeitä ja helposti opittavissa. Vaarana tietty kyllästyminen liikaan yksitoikkoisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Muistaan kun opiskelin kokiksi. En saaanut koskea taikinaaan kun olin niin ruma.

Kaiikki vaan ehdotti pitäisi rumaana ihmisenä muuttaa ulkomaiilllle.

Vierailija kirjoitti:

Muistaan kun opiskelin kokiksi. En saaanut koskea taikinaaan kun olin niin ruma.

Muistaan kun olin yhdessä työpaikassa jossa haukuttiin paljon. Esim kun tuli tervehtimään niin tämä valvoja juoksi piilooon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1,5 kk on tosi lyhyt aika perehtyä työtehtäviin ellei ole kyseessä jokin yksinkertainen suorittava työtehtävä (esim tavaran hyllytys). Jäitä hattuun ja anna itsellesi aikaa. Perehdytykseen ei mikään yritys tänä päivänä satsaa aikaa eikä rahaa. Työntekijän pitää olla hoksaavainen ja oma-aloitteinen ja kysyä ja selvittää itse työtehtävänsä. Supattelijoita, tiuskijoita ja naureskelijoita aina riittää, mutta aina voi nakata takaisin "missä on perehdytys?". Jos esimiehet/työkaverit ei välitä miten suoriudut niin miksi sinä välittäisit. Työtä ei kannata ottaa liian vakavasti, kukaan ei koskaan kiitä työnteosta, eikä arvosta joten lopeta stressaaminen. Teet mitä osaat ja ehdit. Minullekin sanottiin että otan työn aivan liian vakavasti. Halusin vakituisen paikan, en sitä kuitenkaan saanut joten siinä vaiheessa luovutin, enkä enää välittänyt miten työni teen. Olin puolikuntoisena töissä ja kun luovutin, hain pitkän sairausloman. En välittänyt vaikka omat työni kaatui toisten niskaan. 

Kyseessä ei mikään yksinkertainen suorittava työ vaan ihan tietämystä ja miltei asiantuntemusta vaativaa neuvontaa. Joo 1,5 kk on lyhyt aika. Ehkä annan itselleni armoa ja teen parhaani. Jos se ei riitä niin koeaikapurku ei ole mikään katastrofi. Ehtisinpä ainakin hakea muuta omaa osaamistani vastaavaa työtä. Vaikea vain myöntää itselleen että on huono työssään. Eikä riitä vaikka pistää itsensä likoon. Koskaan aiemmin en ole ollut työssä, jota osaisin näin huonosti. Siksi olen kyllä kokenut suuret ahdistukset asian takia. Ei se varmaan auta kuin ottaa silti kevyemmin työnsä. Ap

Kannattaa tosiaan antaa itselleen armoa. Olen ollut työssäni nyt yli vuoden. Ensimmäiset 3kk olin todella vaikeuksissa ja ahdistunut. Siitä puoli vuotta eteenpäin, niin olin jo paremmin kartalla, mutta ahdisti vieläkin. Nyt jo homma sujuu aika hyvin, vaikka stressiä vieläkin riittää. Ja luonteeni on sellainen, että vaadin itseltäni paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1,5 kk on tosi lyhyt aika perehtyä työtehtäviin ellei ole kyseessä jokin yksinkertainen suorittava työtehtävä (esim tavaran hyllytys). Jäitä hattuun ja anna itsellesi aikaa. Perehdytykseen ei mikään yritys tänä päivänä satsaa aikaa eikä rahaa. Työntekijän pitää olla hoksaavainen ja oma-aloitteinen ja kysyä ja selvittää itse työtehtävänsä. Supattelijoita, tiuskijoita ja naureskelijoita aina riittää, mutta aina voi nakata takaisin "missä on perehdytys?". Jos esimiehet/työkaverit ei välitä miten suoriudut niin miksi sinä välittäisit. Työtä ei kannata ottaa liian vakavasti, kukaan ei koskaan kiitä työnteosta, eikä arvosta joten lopeta stressaaminen. Teet mitä osaat ja ehdit. Minullekin sanottiin että otan työn aivan liian vakavasti. Halusin vakituisen paikan, en sitä kuitenkaan saanut joten siinä vaiheessa luovutin, enkä enää välittänyt miten työni teen. Olin puolikuntoisena töissä ja kun luovutin, hain pitkän sairausloman. En välittänyt vaikka omat työni kaatui toisten niskaan. 

Kyseessä ei mikään yksinkertainen suorittava työ vaan ihan tietämystä ja miltei asiantuntemusta vaativaa neuvontaa. Joo 1,5 kk on lyhyt aika. Ehkä annan itselleni armoa ja teen parhaani. Jos se ei riitä niin koeaikapurku ei ole mikään katastrofi. Ehtisinpä ainakin hakea muuta omaa osaamistani vastaavaa työtä. Vaikea vain myöntää itselleen että on huono työssään. Eikä riitä vaikka pistää itsensä likoon. Koskaan aiemmin en ole ollut työssä, jota osaisin näin huonosti. Siksi olen kyllä kokenut suuret ahdistukset asian takia. Ei se varmaan auta kuin ottaa silti kevyemmin työnsä. Ap

Kannattaa tosiaan antaa itselleen armoa. Olen ollut työssäni nyt yli vuoden. Ensimmäiset 3kk olin todella vaikeuksissa ja ahdistunut. Siitä puoli vuotta eteenpäin, niin olin jo paremmin kartalla, mutta ahdisti vieläkin. Nyt jo homma sujuu aika hyvin, vaikka stressiä vieläkin riittää. Ja luonteeni on sellainen, että vaadin itseltäni paljon.

Kiitos viestistä. Välillä pystyykin suhtautumaan noin, mutta hyvä kuulla jos muillakin aluksi ahdistanut vielä puolenkin vuoden jälkeen.. Myöskin olen luonteeltani itseltäni paljon vaativa. Siksi olenkin niin ahdistunut koska olen todellakin epämukavuusalueellani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinut palkattiin vaativaan työhön ilman koulutusta? Onko muilla työntekijöillä koulutus työhön?

Tätä olen välillä itsekin ihmetellyt. Muilla on enemmän alaan sopivampi koulutus. Tosin ammattikorkea pohjainen ja itse olen yliopistosta valmistunut, mutta aivan eri alalta. Ap

Taisit joutua Kelaan neuvojaksi? Minulle kävi sama homma, olin valtiolla asiantuntijahommissa surkealla perehdytyksellä. Tai ensin tuli hirveä määrä nippelitietoa, joka olisi pitänyt omaksua heti ja itse tehtäväni oli sellainen, ettei ollut ketään, keneltä kysyä. Vanhemmat työntekijät supattivat (tietenkin). Työilmapiiri oli surkea.

Makasin 1,5 kk yöt valveilla ja vatsaa ja rintaa särki. Ahdisti ihan hirveästi. Viikonloput meni maanantaita pelätessä. Aamuisin masensi kävellä töihin, toivoin että jäisin matkalla bussin alle. Sitten ymmärsin, että ei minun ole pakko olla tässä työssä. Stressikin sairastuttaa.

Viimeinen pisara oli se, että eräässä kokouksessa esimies valitti, ettei itsekään tiedä, mitä heiltä odotetaan, koska heitä korkeampi johto on pihalla myös. Mietin muutaman päivän ja irtisanouduin koeajalla.

Se oli niin suuri helpotus! Nukuin pariin kuukauteen ensimmäisen kerran hyvin! Vapautuneella energialla etsin uuden, vähemmän ahdistavan työpaikan. Sain paljon voimaa ja uskon siihen, että hallitsen itse elämääni enkä ole mikään muiden potkima ajopuu. On tärkeää, että töihin on hyvä mennä. Siellä kuitenkin ollaan 8 pitkää tuntia joka päivä.

Kuulostaa niin tutulta...Hirveästi nippelitietoa ja kaikki pitäisi heti osata laajasta skaalasta että edes jotenkin pärjäisi työssään. Valtiolla minäkin. Mistä sait rohkeutta lähteä ja minkälaista työtä sait seuraavaksi? Viihdytkö nyt?

Vastaan, kun palasin. Eli minua alkoi vain mietityttää, miksi minulla on niin hirveän paha olo henkisesti ja fyysisesti. Siis ei ole ennen käynyt sentään itsemurha mielessä tai toive kuolemisesta - työn vuoksi! Tuo herätti, samoin jatkuva mahakipu, valvominen ja seuraavan työpäivän jännittäminen. Viimeinen pisara oli tuo, ettei edes johto tiennyt mistään mitään. Ajattelin, että lähden mihin tahansa muualle. Ja parempi jo tässä vaiheessa (koeaika), kun on helppo lähteä, ilmoitus vain ja heippa.

Otin karenssin vastaan (oli vähän säästöjä) ja hain helpomman duunin asiakaspalvelun parista. Tässä ei sentään ole tuollaista vastuuta, joka valvottaisi. Palkka on pienempi, mutta eipä siitä asiantuntijan hommastakaan hirveästi enempää verojen jälkeen käteen jäänyt. Nyt nukun yöni hyvin ja viihdyn töissä. Paljon mukavampaa kuin ahdistua siinä laitoksessa. Samallahan tässäkin hommassa pystyy uusia duuneja etsimään, mutta elämä on kivempaa.

#14

Jatkan vielä. Valtiolla tökkii pahasti se, ettei enää ole tarpeeksi väkeä töissä. Ei ketään kollegaa, jolta kysyä tehtäviin liittyvissä asioissa. Pitäisi myös hallita heti kaikki, mikä on täysin mahdotonta. Hirveästi tehtäviä sälytetty yhdelle ihmiselle, aivan mahdotonta hoitaa annetussa ajassa ja silti pitäisi perehtyä tarkasti kaikkeen. Kuitenkin työssä on lainsäädännöllinen vastuu ja itse siinä sitten vastaat kaikista päätöksistäsi. Lisäksi on kaikin maailman projekteja, yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa ja ikuista kokoustamista.

Työilmapiiri oli huono, vanhemmat kollegat eivät hyväksyneet uusia helposti joukkoon. Tehtäviä siirreltiin toisille, koska ei hallittu esim. tietotekniikkaa eikä suostuttu myöntämään sitä tosiasiaa. Osa väestä oli hyvinkin nuutuneita ja luutuneita. Joidenkin asenteella ei todellakaan päästäisi yksityiselle sektorille töihin pitkäksi aikaa. No, oli siellä ihan kivojakin työkavereita. Tsemppiä sinulle, ap!

Oletkohan Verohallinnolla töissä? Olen itse Verohallinnolla ja työn vaativuuteen nähden perehdytys oli todella surkeaa. Olen ollut talossa nyt vähän yli puoli vuotta. Alku oli hyvin stressaavaa, kun tuntui, että niin paljon kaikenlaista olisi pitänyt tietää. Verotus kun on niin laajaa ja vaatii tietynlaista asiantuntemusta, että voi neuvoa asiakkaita toimimaan oikein. Työ on myös todella vastuullista, joten hyvään perehdytykseen pitäisi oikeasti panostaa.

Välillä työni ahdistaa vieläkin, mutta ei enää läheskään niin paljon kuin alussa. Jos en jotain osaa, niin pyydän apua. Yksin ei tarvitse jäädä. Olen lisäksi päättänyt olla itseäni kohtaan armollisempi ja tehdä työssä vain parhaani. Enempää ei kukaan voi sinulta vaatia. :)

Mullakin sama fiilis. Kun otan asian puheeksi, niin mua pyydetään vain ottamaan rennommin. En vain ymmärrä miten se onnistuu. Koen, että uusi työ on mulle liian haastavaa. Harmittaa, että koko elämä pyörii työn ympärillä. Vapaalla en saa ajatuksia pois töistä ja myös mulla noita kuolemaan liittyviä ajatuksia :(

Päivät menee projektien ja kokousten niin talon sisäisten kuin ulkopuolisten yhteistyötahojen parissa. Sen lisäksi pitäisi tehdä se ns normityö. Ja olla saatavilla pienissä juoksevissa asioissa ym. Välillä tuntuu etten saa työpäivän aikana mitään aikaiseksi. Helppojenkin tehtävien kanssa on ihan jumissa. Irtisanominenkin on käynyt mielessä, harmittaa vain jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

Ainut hyvä asia, eikä niin vähäinen, on työilmapiiri. Muutamaa tapausta lukuunottamatta työkaverit ja esimies ovat kannustavia ja auttavaisia. Mutta tätä ahdistuksen ja osaamattomuuden tunnetta se ei kuitenkaan poista.

Voi ap. Tiedän niin, miltä tuo tuntuu. Hirveää, kun työstressi vie koko elämänilon. Muistan hyvin ajatelleeni joskus töihin mennessä, että pitäisikö heittäytyä auton alle, se tuntui siinä hetkellä paremmalta, kuin sinne työpaikalle meno. Ei tervettä todellakaan. 

Onko sinulla kovin pitkä määräaikainen työsopimus? Voisi ajatella, että kun aikaa kuluu tarpeeksi, niin stressi hiukan vähenee, on aika tavanomaista, että uusi työ stressaa ensimmäiset 3-6kk ainakin. On niin paljon uutta opeteltavaa. Mutta muutamakin kuukausi stressiä, unettomuutta ja ahdistusta on haitaksi terveydelle. Eritoten mielenterveydelle. Jos tilanne menee ylitsepääsemättömäksi, voit aina hakea sairauslomaa. Kunnollista perehdytystä pitäisi ehdottomasti olla, ei siitä muuten mitään tule.

Yksi vaihtoehto on myös, että menisit selvästi juttelemaan esimiehellesi tästä perehdytyksen puutteesta. Hyvä ja ymmärtäväinen esimies voisi järjestää jotain lisätukea tai muuta niin, että saat lisärohkaisua työhösi. Jos oletkin ankara itsellesi?

Osaisipa sitä itsekin ottaa yhtä rennosti töissä, kun jotkut näyttävät ottavan. Mutta kun ei, en halua olla sellainen, joka voi tehdä todella suuren ja vahingollisen mokan työnantajalle vain silkkaa välinpitämättömyyttään. 

Itse olen kerran irtisanoutunut koeajalla, koska en kertakaikkiaan saanut riittävää perehdytystä työhöni, ja olisin oikeasti saattanut vaarantaa jonkun ihmisen hengen. Tästä olisi voinut tehdä jonkun valituksen ylemmän tason päälliköille saakka, koska tilanne oli oikeasti vakava ja lähin esimieheni täysin osaamaton työhönsä. Katsoin parhaimmaksi lähteä pois, enkä halua olla mitenkään osallisena, jos ennemmin tai myöhemmin jotain pahaa käy sen takia, kun pomo ei tunnu ymmärtävän mistään mitään. Hänen mielestään varmaan kuurosokean lapsenkin voisi laittaa ohjaamaan jumbojettiä ilman sen suurempia perehdytyksiä, ja ei huolen häivää. 

Yhdessä työssä olen myös puutteellisen ja huonon perehdytyksen takia mokaillut pahastikin. Perehdyttäjäni oli kokeneempi työparini, joka tuntui kerta kaikkiaan inhoavan joko minua, tai sitä, jos joku (tai vain minä) kysyi häneltä neuvoa. Hänen oli tarkoitus olla opettamassa minua työhön, mutta hän tuntui inhoavan hänelle langetettua työhönperehdyttäjän tehtävää yli kaiken. Vastaus minulle mihin tahansa kysymykseen oli aina ihmeellinen suuttuminen ja halveksuva mulkaisu, muttei juuri mitään neuvontaa. Nyt vuosia myöhemmin mietin, niin hän oli varmaan jotenkin oikeasti häiriintynyt. Hän jätti minut uusien tilanteiden suhteen täysin oman onnen nojaan, koitin kysyä apua, jota en saanut, lopputuloksena tein väärin ja sain huudot tältä samaiselta tyypiltä. Aloin pelätä häntä ja hänen raivareita niin, etten varmaan olisi osannut kertoa enää nimeänikään, jos joku olisi sitä tullut kysymään. Erikoista, miten pelko saa ihmisen kognitiiviset taidot häviämään lähes täysin. Toinen huutaa ja haukkuu tyhmäksi, niin sitä alkaa oikeasti uskoa ja käyttäytyä jotenkin niin, ettei kohta osaa helpoimpiakaan juttuja enää. Kerran hän raivostui minuun ja osaamattomuuteeni niin paljon, että viskaisi minua päin pöydällä olleella tavaralla. Menin kertomaan tilanteesta esimiehelle ja pyysin apua, en saanut mitään muuta, kuin voivottelua ja tsemppausta, että kyllä se siitä. Työitsetuntoni mureni aivan täysin, itkin töistä lähtiessä, töihin mennessä ja tunsin ennenkuulumatonta ahdistusta. Oireilin psyykkisesti niin paljon, että jäin sairauslomalle. 

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan Verohallinnolla töissä? Olen itse Verohallinnolla ja työn vaativuuteen nähden perehdytys oli todella surkeaa. Olen ollut talossa nyt vähän yli puoli vuotta. Alku oli hyvin stressaavaa, kun tuntui, että niin paljon kaikenlaista olisi pitänyt tietää. Verotus kun on niin laajaa ja vaatii tietynlaista asiantuntemusta, että voi neuvoa asiakkaita toimimaan oikein. Työ on myös todella vastuullista, joten hyvään perehdytykseen pitäisi oikeasti panostaa.

Välillä työni ahdistaa vieläkin, mutta ei enää läheskään niin paljon kuin alussa. Jos en jotain osaa, niin pyydän apua. Yksin ei tarvitse jäädä. Olen lisäksi päättänyt olla itseäni kohtaan armollisempi ja tehdä työssä vain parhaani. Enempää ei kukaan voi sinulta vaatia. :)

Arvasit oikein! Onko sulla millanen tausta työelämässä ja opiskeluissa? Et tiesitkö ennestään verotuksesta? Itsellä ei ole niin sekin tekee tästä haastavaa... Asiaa on paljon ja olet oikeassa työ vaatii kyllä tietynlaista tietoa ja asiantuntemusta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinut palkattiin vaativaan työhön ilman koulutusta? Onko muilla työntekijöillä koulutus työhön?

Tätä olen välillä itsekin ihmetellyt. Muilla on enemmän alaan sopivampi koulutus. Tosin ammattikorkea pohjainen ja itse olen yliopistosta valmistunut, mutta aivan eri alalta. Ap

Taisit joutua Kelaan neuvojaksi? Minulle kävi sama homma, olin valtiolla asiantuntijahommissa surkealla perehdytyksellä. Tai ensin tuli hirveä määrä nippelitietoa, joka olisi pitänyt omaksua heti ja itse tehtäväni oli sellainen, ettei ollut ketään, keneltä kysyä. Vanhemmat työntekijät supattivat (tietenkin). Työilmapiiri oli surkea.

Makasin 1,5 kk yöt valveilla ja vatsaa ja rintaa särki. Ahdisti ihan hirveästi. Viikonloput meni maanantaita pelätessä. Aamuisin masensi kävellä töihin, toivoin että jäisin matkalla bussin alle. Sitten ymmärsin, että ei minun ole pakko olla tässä työssä. Stressikin sairastuttaa.

Viimeinen pisara oli se, että eräässä kokouksessa esimies valitti, ettei itsekään tiedä, mitä heiltä odotetaan, koska heitä korkeampi johto on pihalla myös. Mietin muutaman päivän ja irtisanouduin koeajalla.

Se oli niin suuri helpotus! Nukuin pariin kuukauteen ensimmäisen kerran hyvin! Vapautuneella energialla etsin uuden, vähemmän ahdistavan työpaikan. Sain paljon voimaa ja uskon siihen, että hallitsen itse elämääni enkä ole mikään muiden potkima ajopuu. On tärkeää, että töihin on hyvä mennä. Siellä kuitenkin ollaan 8 pitkää tuntia joka päivä.

Kuulostaa niin tutulta...Hirveästi nippelitietoa ja kaikki pitäisi heti osata laajasta skaalasta että edes jotenkin pärjäisi työssään. Valtiolla minäkin. Mistä sait rohkeutta lähteä ja minkälaista työtä sait seuraavaksi? Viihdytkö nyt?

Vastaan, kun palasin. Eli minua alkoi vain mietityttää, miksi minulla on niin hirveän paha olo henkisesti ja fyysisesti. Siis ei ole ennen käynyt sentään itsemurha mielessä tai toive kuolemisesta - työn vuoksi! Tuo herätti, samoin jatkuva mahakipu, valvominen ja seuraavan työpäivän jännittäminen. Viimeinen pisara oli tuo, ettei edes johto tiennyt mistään mitään. Ajattelin, että lähden mihin tahansa muualle. Ja parempi jo tässä vaiheessa (koeaika), kun on helppo lähteä, ilmoitus vain ja heippa.

Otin karenssin vastaan (oli vähän säästöjä) ja hain helpomman duunin asiakaspalvelun parista. Tässä ei sentään ole tuollaista vastuuta, joka valvottaisi. Palkka on pienempi, mutta eipä siitä asiantuntijan hommastakaan hirveästi enempää verojen jälkeen käteen jäänyt. Nyt nukun yöni hyvin ja viihdyn töissä. Paljon mukavampaa kuin ahdistua siinä laitoksessa. Samallahan tässäkin hommassa pystyy uusia duuneja etsimään, mutta elämä on kivempaa.

#14

Jatkan vielä. Valtiolla tökkii pahasti se, ettei enää ole tarpeeksi väkeä töissä. Ei ketään kollegaa, jolta kysyä tehtäviin liittyvissä asioissa. Pitäisi myös hallita heti kaikki, mikä on täysin mahdotonta. Hirveästi tehtäviä sälytetty yhdelle ihmiselle, aivan mahdotonta hoitaa annetussa ajassa ja silti pitäisi perehtyä tarkasti kaikkeen. Kuitenkin työssä on lainsäädännöllinen vastuu ja itse siinä sitten vastaat kaikista päätöksistäsi. Lisäksi on kaikin maailman projekteja, yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa ja ikuista kokoustamista.

Työilmapiiri oli huono, vanhemmat kollegat eivät hyväksyneet uusia helposti joukkoon. Tehtäviä siirreltiin toisille, koska ei hallittu esim. tietotekniikkaa eikä suostuttu myöntämään sitä tosiasiaa. Osa väestä oli hyvinkin nuutuneita ja luutuneita. Joidenkin asenteella ei todellakaan päästäisi yksityiselle sektorille töihin pitkäksi aikaa. No, oli siellä ihan kivojakin työkavereita. Tsemppiä sinulle, ap!

Voi kiitos viestistä! Olen itsekin miettinyt vaihtamista yksinkertaisimpiin asiakaspalvelu töihin..Koska en vain pysty sisäistämään ja oppimaan kaikkea työstä jossa on myöskin lainsäädännöllinen vastuu. Viestisi olisi voinut olla minun kirjoittama. Älytöntä että ei palkata lisää väkeä, ei perehdytetä kunnolla ja silti odotetaan että osaisi kaiken. Mahdotonta. En tajua miten jotkut kestää tuota. Itse en tiedä kauanko kestän. Oireilen fyysisesti ja heräilen öisin. Mikään työ ei ole kyllä terveyden menettämisen arvoista. Jospa minäkin uskaltaisin ja jaksaisin tehdä oikeita peliliikkeitä. Ei tää tilanne voi jatkua näin..ap

Vierailija kirjoitti:

Voi ap. Tiedän niin, miltä tuo tuntuu. Hirveää, kun työstressi vie koko elämänilon. Muistan hyvin ajatelleeni joskus töihin mennessä, että pitäisikö heittäytyä auton alle, se tuntui siinä hetkellä paremmalta, kuin sinne työpaikalle meno. Ei tervettä todellakaan. 

Onko sinulla kovin pitkä määräaikainen työsopimus? Voisi ajatella, että kun aikaa kuluu tarpeeksi, niin stressi hiukan vähenee, on aika tavanomaista, että uusi työ stressaa ensimmäiset 3-6kk ainakin. On niin paljon uutta opeteltavaa. Mutta muutamakin kuukausi stressiä, unettomuutta ja ahdistusta on haitaksi terveydelle. Eritoten mielenterveydelle. Jos tilanne menee ylitsepääsemättömäksi, voit aina hakea sairauslomaa. Kunnollista perehdytystä pitäisi ehdottomasti olla, ei siitä muuten mitään tule.

Yksi vaihtoehto on myös, että menisit selvästi juttelemaan esimiehellesi tästä perehdytyksen puutteesta. Hyvä ja ymmärtäväinen esimies voisi järjestää jotain lisätukea tai muuta niin, että saat lisärohkaisua työhösi. Jos oletkin ankara itsellesi?

Osaisipa sitä itsekin ottaa yhtä rennosti töissä, kun jotkut näyttävät ottavan. Mutta kun ei, en halua olla sellainen, joka voi tehdä todella suuren ja vahingollisen mokan työnantajalle vain silkkaa välinpitämättömyyttään. 

Itse olen kerran irtisanoutunut koeajalla, koska en kertakaikkiaan saanut riittävää perehdytystä työhöni, ja olisin oikeasti saattanut vaarantaa jonkun ihmisen hengen. Tästä olisi voinut tehdä jonkun valituksen ylemmän tason päälliköille saakka, koska tilanne oli oikeasti vakava ja lähin esimieheni täysin osaamaton työhönsä. Katsoin parhaimmaksi lähteä pois, enkä halua olla mitenkään osallisena, jos ennemmin tai myöhemmin jotain pahaa käy sen takia, kun pomo ei tunnu ymmärtävän mistään mitään. Hänen mielestään varmaan kuurosokean lapsenkin voisi laittaa ohjaamaan jumbojettiä ilman sen suurempia perehdytyksiä, ja ei huolen häivää. 

Yhdessä työssä olen myös puutteellisen ja huonon perehdytyksen takia mokaillut pahastikin. Perehdyttäjäni oli kokeneempi työparini, joka tuntui kerta kaikkiaan inhoavan joko minua, tai sitä, jos joku (tai vain minä) kysyi häneltä neuvoa. Hänen oli tarkoitus olla opettamassa minua työhön, mutta hän tuntui inhoavan hänelle langetettua työhönperehdyttäjän tehtävää yli kaiken. Vastaus minulle mihin tahansa kysymykseen oli aina ihmeellinen suuttuminen ja halveksuva mulkaisu, muttei juuri mitään neuvontaa. Nyt vuosia myöhemmin mietin, niin hän oli varmaan jotenkin oikeasti häiriintynyt. Hän jätti minut uusien tilanteiden suhteen täysin oman onnen nojaan, koitin kysyä apua, jota en saanut, lopputuloksena tein väärin ja sain huudot tältä samaiselta tyypiltä. Aloin pelätä häntä ja hänen raivareita niin, etten varmaan olisi osannut kertoa enää nimeänikään, jos joku olisi sitä tullut kysymään. Erikoista, miten pelko saa ihmisen kognitiiviset taidot häviämään lähes täysin. Toinen huutaa ja haukkuu tyhmäksi, niin sitä alkaa oikeasti uskoa ja käyttäytyä jotenkin niin, ettei kohta osaa helpoimpiakaan juttuja enää. Kerran hän raivostui minuun ja osaamattomuuteeni niin paljon, että viskaisi minua päin pöydällä olleella tavaralla. Menin kertomaan tilanteesta esimiehelle ja pyysin apua, en saanut mitään muuta, kuin voivottelua ja tsemppausta, että kyllä se siitä. Työitsetuntoni mureni aivan täysin, itkin töistä lähtiessä, töihin mennessä ja tunsin ennenkuulumatonta ahdistusta. Oireilin psyykkisesti niin paljon, että jäin sairauslomalle. 

Joo tää on vaikuttanut mullakin siihen, että olen alakuloinen, väsynyt ja oikeasti välillä tuntuu, että mielummin jäisi auton alle että vois jäädä pois. Minulla on vuoden sopimus. Apua ja lisäaikaa olen pyytänyt. Tosik en sitä älyttömästi saanut. Katsotaan helpottaako se yhtään. Vai täytyykö alkaa miettiä muita siirtoja...Ei työn takia todellakaan pitäisi terveyttään menettää. Hyvän sään aikana kantsis pistää peli poikki vielä kun olen työkykyinen..Jos menee työuupumuksen puolelle voi kestää pitkää palautua... Ap

Vierailija kirjoitti:

Mullakin sama fiilis. Kun otan asian puheeksi, niin mua pyydetään vain ottamaan rennommin. En vain ymmärrä miten se onnistuu. Koen, että uusi työ on mulle liian haastavaa. Harmittaa, että koko elämä pyörii työn ympärillä. Vapaalla en saa ajatuksia pois töistä ja myös mulla noita kuolemaan liittyviä ajatuksia :(

Päivät menee projektien ja kokousten niin talon sisäisten kuin ulkopuolisten yhteistyötahojen parissa. Sen lisäksi pitäisi tehdä se ns normityö. Ja olla saatavilla pienissä juoksevissa asioissa ym. Välillä tuntuu etten saa työpäivän aikana mitään aikaiseksi. Helppojenkin tehtävien kanssa on ihan jumissa. Irtisanominenkin on käynyt mielessä, harmittaa vain jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

Ainut hyvä asia, eikä niin vähäinen, on työilmapiiri. Muutamaa tapausta lukuunottamatta työkaverit ja esimies ovat kannustavia ja auttavaisia. Mutta tätä ahdistuksen ja osaamattomuuden tunnetta se ei kuitenkaan poista.

Joo ahdistus osaamattomuuden takia on kyl kamalaa töissä. Oon tottunut hoitamaan aina työni hyvin ja ahdistaa kun nyt en pysty. Elämä pyörii mullakin tän tilanteen ympärillä. :/ Meilläkin ihan hyvä työilmapiiri. Tosin kaikki eivät oikein välittäisi selvästikään olla neuvomassa koko ajan ja onhan se ymmärrettävää kun heilläkin töitä tehtävänä.. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1,5 kk on tosi lyhyt aika perehtyä työtehtäviin ellei ole kyseessä jokin yksinkertainen suorittava työtehtävä (esim tavaran hyllytys). Jäitä hattuun ja anna itsellesi aikaa. Perehdytykseen ei mikään yritys tänä päivänä satsaa aikaa eikä rahaa. Työntekijän pitää olla hoksaavainen ja oma-aloitteinen ja kysyä ja selvittää itse työtehtävänsä. Supattelijoita, tiuskijoita ja naureskelijoita aina riittää, mutta aina voi nakata takaisin "missä on perehdytys?". Jos esimiehet/työkaverit ei välitä miten suoriudut niin miksi sinä välittäisit. Työtä ei kannata ottaa liian vakavasti, kukaan ei koskaan kiitä työnteosta, eikä arvosta joten lopeta stressaaminen. Teet mitä osaat ja ehdit. Minullekin sanottiin että otan työn aivan liian vakavasti. Halusin vakituisen paikan, en sitä kuitenkaan saanut joten siinä vaiheessa luovutin, enkä enää välittänyt miten työni teen. Olin puolikuntoisena töissä ja kun luovutin, hain pitkän sairausloman. En välittänyt vaikka omat työni kaatui toisten niskaan. 

Kyseessä ei mikään yksinkertainen suorittava työ vaan ihan tietämystä ja miltei asiantuntemusta vaativaa neuvontaa. Joo 1,5 kk on lyhyt aika. Ehkä annan itselleni armoa ja teen parhaani. Jos se ei riitä niin koeaikapurku ei ole mikään katastrofi. Ehtisinpä ainakin hakea muuta omaa osaamistani vastaavaa työtä. Vaikea vain myöntää itselleen että on huono työssään. Eikä riitä vaikka pistää itsensä likoon. Koskaan aiemmin en ole ollut työssä, jota osaisin näin huonosti. Siksi olen kyllä kokenut suuret ahdistukset asian takia. Ei se varmaan auta kuin ottaa silti kevyemmin työnsä. Ap

Kannattaa tosiaan antaa itselleen armoa. Olen ollut työssäni nyt yli vuoden. Ensimmäiset 3kk olin todella vaikeuksissa ja ahdistunut. Siitä puoli vuotta eteenpäin, niin olin jo paremmin kartalla, mutta ahdisti vieläkin. Nyt jo homma sujuu aika hyvin, vaikka stressiä vieläkin riittää. Ja luonteeni on sellainen, että vaadin itseltäni paljon.

Komppaan tätä täysillä. Myös vaativa luonne ja itseään arvostelee rajummin kuin muita. Kiitosta olen töistä saanut, mutta silti itsellä sellainen epämukava olo. Nyt reilu vuosi takana ja alkaa tuntua, että osaan työni. Katsotaan jatkanko kuinka kauan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1,5 kk on tosi lyhyt aika perehtyä työtehtäviin ellei ole kyseessä jokin yksinkertainen suorittava työtehtävä (esim tavaran hyllytys). Jäitä hattuun ja anna itsellesi aikaa. Perehdytykseen ei mikään yritys tänä päivänä satsaa aikaa eikä rahaa. Työntekijän pitää olla hoksaavainen ja oma-aloitteinen ja kysyä ja selvittää itse työtehtävänsä. Supattelijoita, tiuskijoita ja naureskelijoita aina riittää, mutta aina voi nakata takaisin "missä on perehdytys?". Jos esimiehet/työkaverit ei välitä miten suoriudut niin miksi sinä välittäisit. Työtä ei kannata ottaa liian vakavasti, kukaan ei koskaan kiitä työnteosta, eikä arvosta joten lopeta stressaaminen. Teet mitä osaat ja ehdit. Minullekin sanottiin että otan työn aivan liian vakavasti. Halusin vakituisen paikan, en sitä kuitenkaan saanut joten siinä vaiheessa luovutin, enkä enää välittänyt miten työni teen. Olin puolikuntoisena töissä ja kun luovutin, hain pitkän sairausloman. En välittänyt vaikka omat työni kaatui toisten niskaan. 

Kyseessä ei mikään yksinkertainen suorittava työ vaan ihan tietämystä ja miltei asiantuntemusta vaativaa neuvontaa. Joo 1,5 kk on lyhyt aika. Ehkä annan itselleni armoa ja teen parhaani. Jos se ei riitä niin koeaikapurku ei ole mikään katastrofi. Ehtisinpä ainakin hakea muuta omaa osaamistani vastaavaa työtä. Vaikea vain myöntää itselleen että on huono työssään. Eikä riitä vaikka pistää itsensä likoon. Koskaan aiemmin en ole ollut työssä, jota osaisin näin huonosti. Siksi olen kyllä kokenut suuret ahdistukset asian takia. Ei se varmaan auta kuin ottaa silti kevyemmin työnsä. Ap

Kannattaa tosiaan antaa itselleen armoa. Olen ollut työssäni nyt yli vuoden. Ensimmäiset 3kk olin todella vaikeuksissa ja ahdistunut. Siitä puoli vuotta eteenpäin, niin olin jo paremmin kartalla, mutta ahdisti vieläkin. Nyt jo homma sujuu aika hyvin, vaikka stressiä vieläkin riittää. Ja luonteeni on sellainen, että vaadin itseltäni paljon.

Komppaan tätä täysillä. Myös vaativa luonne ja itseään arvostelee rajummin kuin muita. Kiitosta olen töistä saanut, mutta silti itsellä sellainen epämukava olo. Nyt reilu vuosi takana ja alkaa tuntua, että osaan työni. Katsotaan jatkanko kuinka kauan

Oliko sullakin tuskaa sitten aluksi työssä? Miten jaksoit sitä tunnetta? Itse tosin uskon oikeasti että teen huonosti työni kun en vaan osaa tarpeeksi enkä ehdi sisäistää niin suurta määrää uutta asiaa. :/ ap

Up