Säikähdin kaunista tyttöä

Vierailija kirjoitti:

Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.

Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.

Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.

Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.

Tuollaistahan se on jos pelkää ettei onnistu.

Ei tässä tarinassa ollut kyse siitä että nykyään ei saisi lähestyä toista ihmistä sellaisissa merkeissä, vaan enemmänkin siitä että kautta aikain on miehet epäröineet ja jääneet nuolemaan näppejään.

Ilman yritystä ei onnistu, mutta ajatuksella on hauska leikkiä että olisiko onnistunut ja jos oikeasti haluaisi niin silloin mies yleensä aina nolaa itsensä ja yrittää onnistua.

Tärkeää on yhteiskuntarauhankin vuoksi että suurin osa mahdollisuuksista jätetään väliin.

Ei kukaan itseään kunnioittava mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja. Mielenkiintoisimpia keskusteluja on keskustelut päänsisällä.

Muutenkin juna on todella huono paikka seuranhakuun. Eli tarinan kaverihan oli oikein kypsä ja tajusi pitää leipäläpensä kiinni. Onhan se sangen noloa "nuorena Wertherinä" nolata itsensä biologisten tuskien aikojen alla. Se kuitenkin tapahtuu melkein jokaiselle miehelle ainakin kerran elämässä. Pakit ja nolot lähestymiset, joita ei ylinminäkään kykene estämään. Se lähentymisyritys.

Sitten sitä jälkikäteen muistelee niin tekisi mieli riistää itseltä henki. Niin noloa on saada pakit ja tulla torjutuksi. Nuorena miehenä on vaikea olla, mutta pakko se on olla vaan ja jatkaa.

Myöhemmin nuo tilanteet ei naurata tai ei niitä oikein osaa nähdä huumorillakaan, niin noloja ne on ja se tunne joka vie askelia eteen toisen luo ja lopulta suusta kuuluu moi.

Miksi menin sanomaan moi? Miten päädyin tähän tilanteeseen ja miten pääsisin pois tästä nöyryyttävästä tilanteesta?

Koittakaa kestää. Vaihtoehtoisesti lapsettomana on todella vaikea olla, kun ne ajatukset jatkuvasti yrittää houkutella elämän tanssiin ja parisuhteen orjuuteen ihan itsestään.

On paljon hyviä syitä vaihtaa paikkaa junassa kauniin tytön edessä. Älkää missään tapauksessa muuttako yksinäistä tulevaisuuttanne sanomalla moi.

Ne miehet, jotka ihmettelette sitä, ettei nainen tavallisesti halua lähteä treffeille ilman pientä tutustumista/keskustelua:

Haluaisitteko itse lähteä treffeille henkilön kanssa, jonka ulkonäköä ette tietäisi?

mjöö nuori wertherr täsä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.

Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.

Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.

Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.

Tuollaistahan se on jos pelkää ettei onnistu.

Ei tässä tarinassa ollut kyse siitä että nykyään ei saisi lähestyä toista ihmistä sellaisissa merkeissä, vaan enemmänkin siitä että kautta aikain on miehet epäröineet ja jääneet nuolemaan näppejään.

Ilman yritystä ei onnistu, mutta ajatuksella on hauska leikkiä että olisiko onnistunut ja jos oikeasti haluaisi niin silloin mies yleensä aina nolaa itsensä ja yrittää onnistua.

Tärkeää on yhteiskuntarauhankin vuoksi että suurin osa mahdollisuuksista jätetään väliin.

Ei kukaan itseään kunnioittava mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja. Mielenkiintoisimpia keskusteluja on keskustelut päänsisällä.

Muutenkin juna on todella huono paikka seuranhakuun. Eli tarinan kaverihan oli oikein kypsä ja tajusi pitää leipäläpensä kiinni. Onhan se sangen noloa "nuorena Wertherinä" nolata itsensä biologisten tuskien aikojen alla. Se kuitenkin tapahtuu melkein jokaiselle miehelle ainakin kerran elämässä. Pakit ja nolot lähestymiset, joita ei ylinminäkään kykene estämään. Se lähentymisyritys.

Sitten sitä jälkikäteen muistelee niin tekisi mieli riistää itseltä henki. Niin noloa on saada pakit ja tulla torjutuksi. Nuorena miehenä on vaikea olla, mutta pakko se on olla vaan ja jatkaa.

Myöhemmin nuo tilanteet ei naurata tai ei niitä oikein osaa nähdä huumorillakaan, niin noloja ne on ja se tunne joka vie askelia eteen toisen luo ja lopulta suusta kuuluu moi.

Miksi menin sanomaan moi? Miten päädyin tähän tilanteeseen ja miten pääsisin pois tästä nöyryyttävästä tilanteesta?

Koittakaa kestää. Vaihtoehtoisesti lapsettomana on todella vaikea olla, kun ne ajatukset jatkuvasti yrittää houkutella elämän tanssiin ja parisuhteen orjuuteen ihan itsestään.

On paljon hyviä syitä vaihtaa paikkaa junassa kauniin tytön edessä. Älkää missään tapauksessa muuttako yksinäistä tulevaisuuttanne sanomalla moi.

Näin jos on persoonallisuuden ongelmia. Kaikella ystävyydellä sun ongelma ei ole naisten kamaluus vaan ylimitoitetut sosiaaliset pelot ja yliherkkä ego. Olen minäkin naisena saanut pakkeja mutta kohauttanut niille olkiani. Ei ole normaalia että pakkien jälkeen tekee mieli riistää itseltään henki. Kaikella ystävyydellä, sulla on varmaankin persoonallisuushäiriötason häpeäongelma. Suosittelen terapiaa.

Korjattu

Ei kukaan itseään kunnioittava ikineitsyt mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja.

Vierailija kirjoitti:

mjöö nuori wertherr täsä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.

Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.

Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.

Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.

Tuollaistahan se on jos pelkää ettei onnistu.

Ei tässä tarinassa ollut kyse siitä että nykyään ei saisi lähestyä toista ihmistä sellaisissa merkeissä, vaan enemmänkin siitä että kautta aikain on miehet epäröineet ja jääneet nuolemaan näppejään.

Ilman yritystä ei onnistu, mutta ajatuksella on hauska leikkiä että olisiko onnistunut ja jos oikeasti haluaisi niin silloin mies yleensä aina nolaa itsensä ja yrittää onnistua.

Tärkeää on yhteiskuntarauhankin vuoksi että suurin osa mahdollisuuksista jätetään väliin.

Ei kukaan itseään kunnioittava mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja. Mielenkiintoisimpia keskusteluja on keskustelut päänsisällä.

Muutenkin juna on todella huono paikka seuranhakuun. Eli tarinan kaverihan oli oikein kypsä ja tajusi pitää leipäläpensä kiinni. Onhan se sangen noloa "nuorena Wertherinä" nolata itsensä biologisten tuskien aikojen alla. Se kuitenkin tapahtuu melkein jokaiselle miehelle ainakin kerran elämässä. Pakit ja nolot lähestymiset, joita ei ylinminäkään kykene estämään. Se lähentymisyritys.

Sitten sitä jälkikäteen muistelee niin tekisi mieli riistää itseltä henki. Niin noloa on saada pakit ja tulla torjutuksi. Nuorena miehenä on vaikea olla, mutta pakko se on olla vaan ja jatkaa.

Myöhemmin nuo tilanteet ei naurata tai ei niitä oikein osaa nähdä huumorillakaan, niin noloja ne on ja se tunne joka vie askelia eteen toisen luo ja lopulta suusta kuuluu moi.

Miksi menin sanomaan moi? Miten päädyin tähän tilanteeseen ja miten pääsisin pois tästä nöyryyttävästä tilanteesta?

Koittakaa kestää. Vaihtoehtoisesti lapsettomana on todella vaikea olla, kun ne ajatukset jatkuvasti yrittää houkutella elämän tanssiin ja parisuhteen orjuuteen ihan itsestään.

On paljon hyviä syitä vaihtaa paikkaa junassa kauniin tytön edessä. Älkää missään tapauksessa muuttako yksinäistä tulevaisuuttanne sanomalla moi.

Näin jos on persoonallisuuden ongelmia. Kaikella ystävyydellä sun ongelma ei ole naisten kamaluus vaan ylimitoitetut sosiaaliset pelot ja yliherkkä ego. Olen minäkin naisena saanut pakkeja mutta kohauttanut niille olkiani. Ei ole normaalia että pakkien jälkeen tekee mieli riistää itseltään henki. Kaikella ystävyydellä, sulla on varmaankin persoonallisuushäiriötason häpeäongelma. Suosittelen terapiaa.

Niin ja ihan oikeasti ihmisen et tarvitse elää tuollaisen pelon kanssa. Kaikki lähtee siitä että opettelee ensin rakastamaan itseään. Tämä on klisee mutta totuus ihmissuhteista. Itseään rakastava ihminen ei lynkkaa itseään pakkien tasoisen "katastrofin" takia.

No tuo metoo-kampanja ei vaikuta niihin joilla on tapana ahdistella. Ehkä hetkeksi, ehkä työpaikalla, mutta vain väliaikaisesti. Sellaisiin ujompiin ja kiltimpiin miehiin tuo taas vaikuttaa siten, että jos ennenkin oli vaikeaa lähestyä naista niin nyt se jätetään kokonaan väliin. Sosiaalisesti kömpelöt miehet saavat naisilta paljon pilkkaa osakseen ja heitä tosiaankin voidaan syyttää ahdistelusta, ainakin todennäköisemmin kuin ns. pelimiehiä - oli aihetta tai ei.

Sehän vaan menee niin, että jos mies ei miellytä, niin pelkkä kellon kysyminen voidaan tulkita ahdisteluksi. Jos taas mies koetaan puoleensa vetäväksi, voidaan puhua ummet ja lammet. 

Miehen pitää vain ryhdistäytyä ja rohkaistua. Opettele kohteliaat tervehdykset, opettele olemaan ainakin hetkeksi itsevarma. Käyttäydy hyvin, niin ei sinua oikeasti voida missään tuomita. Naisen ei on ei, jos nainen sattuisi tarkoittamaan sillä kieltäytymisellä sittenkin jotain muuta, vastuu on täysin naisella. Ja niin, miehen on pakko opetella kestämään torjuntaa. Jos oppii kestämään, niin taatusti jossain vaiheessa tulee vastaan "se oikeakin".

Vierailija kirjoitti:

mjöö nuori wertherr täsä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.

Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.

Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.

Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.

Tuollaistahan se on jos pelkää ettei onnistu.

Ei tässä tarinassa ollut kyse siitä että nykyään ei saisi lähestyä toista ihmistä sellaisissa merkeissä, vaan enemmänkin siitä että kautta aikain on miehet epäröineet ja jääneet nuolemaan näppejään.

Ilman yritystä ei onnistu, mutta ajatuksella on hauska leikkiä että olisiko onnistunut ja jos oikeasti haluaisi niin silloin mies yleensä aina nolaa itsensä ja yrittää onnistua.

Tärkeää on yhteiskuntarauhankin vuoksi että suurin osa mahdollisuuksista jätetään väliin.

Ei kukaan itseään kunnioittava mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja. Mielenkiintoisimpia keskusteluja on keskustelut päänsisällä.

Muutenkin juna on todella huono paikka seuranhakuun. Eli tarinan kaverihan oli oikein kypsä ja tajusi pitää leipäläpensä kiinni. Onhan se sangen noloa "nuorena Wertherinä" nolata itsensä biologisten tuskien aikojen alla. Se kuitenkin tapahtuu melkein jokaiselle miehelle ainakin kerran elämässä. Pakit ja nolot lähestymiset, joita ei ylinminäkään kykene estämään. Se lähentymisyritys.

Sitten sitä jälkikäteen muistelee niin tekisi mieli riistää itseltä henki. Niin noloa on saada pakit ja tulla torjutuksi. Nuorena miehenä on vaikea olla, mutta pakko se on olla vaan ja jatkaa.

Myöhemmin nuo tilanteet ei naurata tai ei niitä oikein osaa nähdä huumorillakaan, niin noloja ne on ja se tunne joka vie askelia eteen toisen luo ja lopulta suusta kuuluu moi.

Miksi menin sanomaan moi? Miten päädyin tähän tilanteeseen ja miten pääsisin pois tästä nöyryyttävästä tilanteesta?

Koittakaa kestää. Vaihtoehtoisesti lapsettomana on todella vaikea olla, kun ne ajatukset jatkuvasti yrittää houkutella elämän tanssiin ja parisuhteen orjuuteen ihan itsestään.

On paljon hyviä syitä vaihtaa paikkaa junassa kauniin tytön edessä. Älkää missään tapauksessa muuttako yksinäistä tulevaisuuttanne sanomalla moi.

Näin jos on persoonallisuuden ongelmia. Kaikella ystävyydellä sun ongelma ei ole naisten kamaluus vaan ylimitoitetut sosiaaliset pelot ja yliherkkä ego. Olen minäkin naisena saanut pakkeja mutta kohauttanut niille olkiani. Ei ole normaalia että pakkien jälkeen tekee mieli riistää itseltään henki. Kaikella ystävyydellä, sulla on varmaankin persoonallisuushäiriötason häpeäongelma. Suosittelen terapiaa.

Kaikella kohteliaisuudella tuo on ainakin nykyaikana yleistä kaikille miehille. Eikä kirjoittaja naisia syyllistänyt mitenkään. Mielestäni ihan normaali nuoren miehen ajatelma.

Ei lainkaan persoonallisuushäiriöinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mjöö nuori wertherr täsä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Junalippu osoitti lomilta palatessa paikan poikkeuksellisen kauniin tytön viereen. Varustuksesta päätellen hänkin oli yliopisto-opiskelija. Lisäksi hän luki erästä lempikirjaani.

Ajattelin ensin, että yritän tehdä jutuntynkää kirjasta, jos se vaikka johtaisi treffeihin, mutta sitten alistuin ja tajusin, että koska olen keskivertomies ja tyttö hyvin kaunis, on asetelma jotenkin "väärä" eikä minulla ole oikeutta yrittää.

Loppujen lopuksi säikähdin tilannetta niin, että heti kun vaunusta vapautui toinen penkki, menin istumaan sille ja jätin tytön yksin.

Me too on tehnyt tehtävänsä myös niin, että ainakaan minulle ei ole enää selvää, miten ja millaisissa tilanteissa naisia saa lähestyä.

Tuollaistahan se on jos pelkää ettei onnistu.

Ei tässä tarinassa ollut kyse siitä että nykyään ei saisi lähestyä toista ihmistä sellaisissa merkeissä, vaan enemmänkin siitä että kautta aikain on miehet epäröineet ja jääneet nuolemaan näppejään.

Ilman yritystä ei onnistu, mutta ajatuksella on hauska leikkiä että olisiko onnistunut ja jos oikeasti haluaisi niin silloin mies yleensä aina nolaa itsensä ja yrittää onnistua.

Tärkeää on yhteiskuntarauhankin vuoksi että suurin osa mahdollisuuksista jätetään väliin.

Ei kukaan itseään kunnioittava mies keskustele turhia tai rakentele keskusteluja. Mielenkiintoisimpia keskusteluja on keskustelut päänsisällä.

Muutenkin juna on todella huono paikka seuranhakuun. Eli tarinan kaverihan oli oikein kypsä ja tajusi pitää leipäläpensä kiinni. Onhan se sangen noloa "nuorena Wertherinä" nolata itsensä biologisten tuskien aikojen alla. Se kuitenkin tapahtuu melkein jokaiselle miehelle ainakin kerran elämässä. Pakit ja nolot lähestymiset, joita ei ylinminäkään kykene estämään. Se lähentymisyritys.

Sitten sitä jälkikäteen muistelee niin tekisi mieli riistää itseltä henki. Niin noloa on saada pakit ja tulla torjutuksi. Nuorena miehenä on vaikea olla, mutta pakko se on olla vaan ja jatkaa.

Myöhemmin nuo tilanteet ei naurata tai ei niitä oikein osaa nähdä huumorillakaan, niin noloja ne on ja se tunne joka vie askelia eteen toisen luo ja lopulta suusta kuuluu moi.

Miksi menin sanomaan moi? Miten päädyin tähän tilanteeseen ja miten pääsisin pois tästä nöyryyttävästä tilanteesta?

Koittakaa kestää. Vaihtoehtoisesti lapsettomana on todella vaikea olla, kun ne ajatukset jatkuvasti yrittää houkutella elämän tanssiin ja parisuhteen orjuuteen ihan itsestään.

On paljon hyviä syitä vaihtaa paikkaa junassa kauniin tytön edessä. Älkää missään tapauksessa muuttako yksinäistä tulevaisuuttanne sanomalla moi.

Näin jos on persoonallisuuden ongelmia. Kaikella ystävyydellä sun ongelma ei ole naisten kamaluus vaan ylimitoitetut sosiaaliset pelot ja yliherkkä ego. Olen minäkin naisena saanut pakkeja mutta kohauttanut niille olkiani. Ei ole normaalia että pakkien jälkeen tekee mieli riistää itseltään henki. Kaikella ystävyydellä, sulla on varmaankin persoonallisuushäiriötason häpeäongelma. Suosittelen terapiaa.

Niin ja ihan oikeasti ihmisen et tarvitse elää tuollaisen pelon kanssa. Kaikki lähtee siitä että opettelee ensin rakastamaan itseään. Tämä on klisee mutta totuus ihmissuhteista. Itseään rakastava ihminen ei lynkkaa itseään pakkien tasoisen "katastrofin" takia.

Menee vähän ot, mutta aika raisua väittää että kyseinen henkilö ei rakastaisi itseään. Kliseistä on myös väittää että asiat paranee jos oppii mystisesti rakastamaan itseään. Pitäisi aluksi määritellä itseys.

Jos pysyy hengissä eikä riistä itseltään henkeä, niin mielestäni siinä on riittävästi itserakkautta.

Hänhän suojelee itseään hölmöyksiltä mihin biologinen vietti ajaa, eli keskusteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa. Erityisen ongelmalliseksi tekee sen jos henkilö on herkkä (toiset on herkkiä ja ei heillä ole tarvetta muuttaa itseään toisenlaisiksi), niin herkkä tykkää elää rauhallisesti yksin. Biologinen vietti ajaa kuitenkin vastakkaisen sukupuolen luo ja tästä syntyy ne kiusalliset tilanteet.

Vaihtoehtoisesti lapsettomana on hankala olla jo biologisen vietinkin vuoksi.

Ehkäisemällä keskustelun vastakkaiseen sukupuoleen ollaan jo melko pitkällä veluudessa. Silti biologia jatkuvasti ajaa yhteentörmäyksiin.  Kenties tulevaisuudessa kehitetään joku lääke, jolla saadaan kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan sammutettua. Silloin nuorilla miehillä olisi helpompi olla ja elää elämäänsä rauhassa naisilta. Mielestäni on raisua väittää että herkkä olisi sairas tai viallinen tai ettei rakastaisi itseään.

Sehän on rakkautta itseään ja toista kohtaan, jos suojelee itseään hölmöiltä keskustelun aloituksilta, vaikka tässä ap:n kirjoittamassa junalaulussa. Keskustelu tuossa tilanteessa olisi ollut molemmille äärimmäisen kiusallinen tilanne. Suorastaan häpeällinen! Naisilla on tapana tuottaa paljon pettymyksiä ja langettaa suuria odotuksia miehille. Siksi tämä keskustelu oli jälleen hyvä esimerkki asioista joista ei keskustella tarpeeksi.

Eletään sairaan miehen aikakautta. Mies ei ole koskaan missään tilanteessa kelvollinen. Tämä on se lähtökohta ja olemme matkalla kohti täydellisen miehen päätepysäkkiä.

Määritellään tosiaan itseys. Se on sitä että henkilö rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä no matter what. Psyyke pysyy vakaana ulkomaailman tapahtumista ja vastoinkäymisistä riippumatta. Sillon puolestaan kun ei ole itseä, naisen pakit saa psyyken sellaiseen sekasortoon että mietitään hengen riistämistä. Tänään minuuteni = naisen hylkäys. Huomenna minuuteni = joku muu epämiellyttävä tapahtuma. Muut ihmiset määrittelevät aina arvoni. Tähän jälkimmäiseen voi oikeasti saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikein. Jos et tiedä keskustelunavauksen ja ahdistelun eroa, kannattaa jatkossakin siirtyä kauemmaksi.

Eihän tässä tuosta ole kysymys vaan siitä, että ap ei #metoon takia tiennyt onko juna enää sopiva paikka lähestyä naisia.

Juna on ihan sopiva paikka yrittää keskustella toisen ihmisen kanssa normaalisti niitä näitä. Sitten kun on juteltu ja selvitetty onko jotain yhteistä mielenkiintoa, voi ruveta miettimään sitä "lähestymistä", tässä tapauksessa vaikka puhelinnumeron tarjoamista ja kahville pyytämistä tms. Muutenkin suostittelen teille sosiaalisesti kyvyttömät että aloittaisitte siitä että yritätte vaan jutella ihmisille ihan ilman taka-ajatuksia. Se taito on pakko olla jos aikoo pariutua neurologisesti normaalin kanssa.

Just näin. Onko jo niin vieraannuttu vieraiden kanssa kanssakäymisistä, että normaali jutustelu tuntemattomien ja tuttujenkin kanssa on aivan omituinen asia. Jos jalkautuisitte sieltä tietokoneen näytön edestä ihmisten pariin ihan caan jeskustelemaan niitä näitä.

Enpä usko, että missään maailmankolkassa on naisia jotka tykkäis siitä että joku täysin ventovieras mies tulee ehdottelemaan seksiä jos ei ole prostituoitu. Eli mikäli haluat miehenä mitään kontaktia naiseen niin opettele puhumaan niistä näistä ihan kenen tahansa kanssa vaikka aluksi jos et heti uskalla niitä naisia lähestyä.

Et ole tainnut kovin paljon maailmaa nähnyt. Jo niinkin läntisessä maassa kuin USAssa naisten ja miesten suhteet toimivat ihan eri tavoin kuin Suomessa. USAssa asunut Laura Saarikoski kirjoitti Hesarissa, että USAssa hän olisi mies.

Etelä-Euroopassa miehet voivat lähestyä naisia hyvin aggressiivisesti. Sama koskee Venäjää. 

Suomalainen frendipohjalta jutustelu on vierasta hyvin monessa maassa. Niissä roolijako on tehty jo valmiiksi. Mies lähestyy ja piiristyy ja nainen arvioi.

Ei sitten muuta kuin piirittämään - kunhan muistat, että ei on ei.

Oma arvaukseni: ap on (paitsi porvoolainen) hiljainen, ujo ja sulkeutunut mies, joka ei keksi mitään puhumista. Kenellekään. Kaikkein vähiten ikäisilleen viehättäville naisille. Jostain kumman syystä hän kuitenkin kuvittelee, ettei se olisi ongelma kunhan vain pääsisi treffeille. Jotenkin siellä treffeillä hän muuttuisi supliikiksi sanaveikoksi ja/tai nainen näkisi hänen syvimmän ihastuttavan persoonallisuutensa (sen, joka ei rupattele ilman taka-ajatuksia) eikä enää piittaisi hänen juroudestaan.

Puhumista keksii kyllä kuka tahansa. Eri asia on osallistuuko nainen siihen keskusteluun vai istuuko tuppisuuna tai vastailee yhdellä sanalla. Edes siellä treffeillä.

Eli eikö asia ole parasta selvittää siinä junanpenkillä istuen sen sijaan että ehdottaa suinpäin treffejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikein. Jos et tiedä keskustelunavauksen ja ahdistelun eroa, kannattaa jatkossakin siirtyä kauemmaksi.

Eihän tässä tuosta ole kysymys vaan siitä, että ap ei #metoon takia tiennyt onko juna enää sopiva paikka lähestyä naisia.

Juna on ihan sopiva paikka yrittää keskustella toisen ihmisen kanssa normaalisti niitä näitä. Sitten kun on juteltu ja selvitetty onko jotain yhteistä mielenkiintoa, voi ruveta miettimään sitä "lähestymistä", tässä tapauksessa vaikka puhelinnumeron tarjoamista ja kahville pyytämistä tms. Muutenkin suostittelen teille sosiaalisesti kyvyttömät että aloittaisitte siitä että yritätte vaan jutella ihmisille ihan ilman taka-ajatuksia. Se taito on pakko olla jos aikoo pariutua neurologisesti normaalin kanssa.

Just näin. Onko jo niin vieraannuttu vieraiden kanssa kanssakäymisistä, että normaali jutustelu tuntemattomien ja tuttujenkin kanssa on aivan omituinen asia. Jos jalkautuisitte sieltä tietokoneen näytön edestä ihmisten pariin ihan caan jeskustelemaan niitä näitä.

Enpä usko, että missään maailmankolkassa on naisia jotka tykkäis siitä että joku täysin ventovieras mies tulee ehdottelemaan seksiä jos ei ole prostituoitu. Eli mikäli haluat miehenä mitään kontaktia naiseen niin opettele puhumaan niistä näistä ihan kenen tahansa kanssa vaikka aluksi jos et heti uskalla niitä naisia lähestyä.

Et ole tainnut kovin paljon maailmaa nähnyt. Jo niinkin läntisessä maassa kuin USAssa naisten ja miesten suhteet toimivat ihan eri tavoin kuin Suomessa. USAssa asunut Laura Saarikoski kirjoitti Hesarissa, että USAssa hän olisi mies.

Etelä-Euroopassa miehet voivat lähestyä naisia hyvin aggressiivisesti. Sama koskee Venäjää. 

Suomalainen frendipohjalta jutustelu on vierasta hyvin monessa maassa. Niissä roolijako on tehty jo valmiiksi. Mies lähestyy ja piiristyy ja nainen arvioi.

Ei sitten muuta kuin piirittämään - kunhan muistat, että ei on ei.

Oma arvaukseni: ap on (paitsi porvoolainen) hiljainen, ujo ja sulkeutunut mies, joka ei keksi mitään puhumista. Kenellekään. Kaikkein vähiten ikäisilleen viehättäville naisille. Jostain kumman syystä hän kuitenkin kuvittelee, ettei se olisi ongelma kunhan vain pääsisi treffeille. Jotenkin siellä treffeillä hän muuttuisi supliikiksi sanaveikoksi ja/tai nainen näkisi hänen syvimmän ihastuttavan persoonallisuutensa (sen, joka ei rupattele ilman taka-ajatuksia) eikä enää piittaisi hänen juroudestaan.

Tämä. Sitä aina ihmettelee mikä vaivaa niitä miehiä jotka naisten lukuisissa "huonoimmat treffit" -kertomuksissa rupeaa ensitreffeillä suurin piirtein puhumaan tulevasta lapsiluvusta ja sössivät näin mahdollisuutensa parisuhteeseen alunperinkään. Sen täytyy olla jotain tällaista että miehelle treffeille pääsy on se graalin malja eikä ole yhtään mietitty mitä valmiuksia itse treffeillä olo vaatii. (Just niitä joiden olemassaolo tässäkin ketjussa yritetään kiistää, mm. keskustelutaito). Kun treffit ei tarkoita samaa kuin tahdon.

Joo tiedetään, tiedetään - suomalaiset miehet ovat säälittäviä surkimuksia. Ehkäpä he siitä vielä reipastuvat, jos vain naiset muistavat haukkua tarpeeksi usein luonteen sekä ulkonäön lyttyyn

Vierailija kirjoitti:

Määritellään tosiaan itseys. Se on sitä että henkilö rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä no matter what. Psyyke pysyy vakaana ulkomaailman tapahtumista ja vastoinkäymisistä riippumatta. Sillon puolestaan kun ei ole itseä, naisen pakit saa psyyken sellaiseen sekasortoon että mietitään hengen riistämistä. Tänään minuuteni = naisen hylkäys. Huomenna minuuteni = joku muu epämiellyttävä tapahtuma. Muut ihmiset määrittelevät aina arvoni. Tähän jälkimmäiseen voi oikeasti saada apua.

Ehkä hengen riistäminen itseltä kuulostaa raisulta, mutta löytyyhän siihen tunteeseen muitakin sanontoja. Häpeää niin paljon että silmät puhkoo päästään tai häpeää kuollakseen.

Itse ymmärsin että häpeää kuollakseen.

Kuolemakin on helpompi kohtalo kuin häpeän aihettama tunne.

Sanonta on hyvin yleinen ja ei se tarkoita persoonallisuushäiriötä.

Olet vain medikalisaation uhri ja teet sairaan henkilöstä joka on herkkä kokemaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritellään tosiaan itseys. Se on sitä että henkilö rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä no matter what. Psyyke pysyy vakaana ulkomaailman tapahtumista ja vastoinkäymisistä riippumatta. Sillon puolestaan kun ei ole itseä, naisen pakit saa psyyken sellaiseen sekasortoon että mietitään hengen riistämistä. Tänään minuuteni = naisen hylkäys. Huomenna minuuteni = joku muu epämiellyttävä tapahtuma. Muut ihmiset määrittelevät aina arvoni. Tähän jälkimmäiseen voi oikeasti saada apua.

Ehkä hengen riistäminen itseltä kuulostaa raisulta, mutta löytyyhän siihen tunteeseen muitakin sanontoja. Häpeää niin paljon että silmät puhkoo päästään tai häpeää kuollakseen.

Itse ymmärsin että häpeää kuollakseen.

Kuolemakin on helpompi kohtalo kuin häpeän aihettama tunne.

Sanonta on hyvin yleinen ja ei se tarkoita persoonallisuushäiriötä.

Olet vain medikalisaation uhri ja teet sairaan henkilöstä joka on herkkä kokemaan asioita.

Vastustamisen sijaan mitä kamalaa tapahtuisi jos suostuisit harkitsemaan etteivät reaktiosi ole normaaleja vaan elämää pahasti haittaavia? Se on juuri sitä itsensä rakastamista. Minulla on ongelma. Hyväksyn itseni ihmisenä jolla on ongelma. Ongelman kanssa eläminen ei kaada maailmaa. Minulla on sama ihmisarvo ja oikeus asuttaa omaa neliömetriäni kuin muillakin ihan tällaisenaan. Siitä se lähtee se itsen rakastaminen.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap jotenkin pösilö tms? Et siis esim. tervehtinyt vieruskaveriasi mennessäsi paikallesi vaan lösähdit vaan penkille kuin mykkä pa*ka? Et saanut muutamaa tavallista, ystävällistä, normaalia tervehdyssanaa suustasi tuossa tilanteessa?

Käyttäydyt sen sijaan kuin kasvattamaton 4-vuotias "säikähtäessäsi" kanssaihmisen ulkonäköä. Kas kun et suureen ääneen sitä päivitellyt?

Luojan kiitos, jos metoo todella on aikaan saanut sen, etteivät ap ja muut kaltaisensa enää "lähesty" ketään. Ylipäänsä koko "lähestyä"-sanan käyttö ihmisten kanssakäymisen yhteydessä aiheuttaa ällöt vibat. Sinun ei ap tarvitse (eikä tosiaan ole edes suotavaa) "lähestyä" ketään.

Opettele sen sijaan käytöstapoja ja normaalia kanssakäymistä. Ja kasva aikuiseksi.

Ehkä hän on kuin minä (siis jos tämä on totta). Minulle ei koskaan opetettu sosiaalisia taitoja ja koska olen aina ollut arka, niin ymmärrätte varmaan, että sosiaaliset taitoni ovat jääneet lapsen tasolle (olen 40v mies).

Yritän parhaani mukaan olla sosiaalinen, mutta minun historiallani se ei vain ole niin yksinkertaista kuin teillä, jotka ne jo osaatte. Varsinkin kun kohtelu on monella kärsimätöntä ja tylyä vain koska en ole heti suuna päänä vastaamassa nokkelasti takaisin ja koska lapsuuden kiusaaminen toi varautumista vieraisiin ihmisiin.

Toivoisin edes pikkuriikkisen ymmärrystä sille, että ei me sosiaalisesti oudot tahallamme olla tällaisia ja ainakin osa meistä ihan oikeasti yrittää tulla normaaliksi näissä kuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Määritellään tosiaan itseys. Se on sitä että henkilö rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä no matter what. Psyyke pysyy vakaana ulkomaailman tapahtumista ja vastoinkäymisistä riippumatta. Sillon puolestaan kun ei ole itseä, naisen pakit saa psyyken sellaiseen sekasortoon että mietitään hengen riistämistä. Tänään minuuteni = naisen hylkäys. Huomenna minuuteni = joku muu epämiellyttävä tapahtuma. Muut ihmiset määrittelevät aina arvoni. Tähän jälkimmäiseen voi oikeasti saada apua.

Mielenkiintoinen näkemys siitä että on erillinen ulkopuoli (joka ei ole itseys) ja ilmeisesti itseys olisi jossain sisällä erillisessä nahkasäkissä (vartalossa, sydämessä, palleassa, aivoissa)?

Ymmärsinkö oikein että itseys on sinun mielestä jossain sisällä? Ja sitten on ulkopuolinen maailma joka ei ole itseyttä tai osallisena itseyden kanssa missään mielessä?

Mielestäni itseys on myös ulkopuolinen maailma. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toisaalta voihan keskustelua käydä tuolla sinunkin teorialla itseydestä.

Silloin muiden pitää vain muuttaa omaa käsitystä itseydestä ja se muuttaa myös aikaisemmat keskustelut tavallaan tilaan 0.

Tällöin myös aikaisempien kirjoittajien pointti ei tule ymmärretyksi.

Jos ajatellaan että mies ja nainen on yhtä ja ykseyteen pyrkiminen on ihmisen normaali vietti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritellään tosiaan itseys. Se on sitä että henkilö rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä no matter what. Psyyke pysyy vakaana ulkomaailman tapahtumista ja vastoinkäymisistä riippumatta. Sillon puolestaan kun ei ole itseä, naisen pakit saa psyyken sellaiseen sekasortoon että mietitään hengen riistämistä. Tänään minuuteni = naisen hylkäys. Huomenna minuuteni = joku muu epämiellyttävä tapahtuma. Muut ihmiset määrittelevät aina arvoni. Tähän jälkimmäiseen voi oikeasti saada apua.

Ehkä hengen riistäminen itseltä kuulostaa raisulta, mutta löytyyhän siihen tunteeseen muitakin sanontoja. Häpeää niin paljon että silmät puhkoo päästään tai häpeää kuollakseen.

Itse ymmärsin että häpeää kuollakseen.

Kuolemakin on helpompi kohtalo kuin häpeän aihettama tunne.

Sanonta on hyvin yleinen ja ei se tarkoita persoonallisuushäiriötä.

Olet vain medikalisaation uhri ja teet sairaan henkilöstä joka on herkkä kokemaan asioita.

Vastustamisen sijaan mitä kamalaa tapahtuisi jos suostuisit harkitsemaan etteivät reaktiosi ole normaaleja vaan elämää pahasti haittaavia? Se on juuri sitä itsensä rakastamista. Minulla on ongelma. Hyväksyn itseni ihmisenä jolla on ongelma. Ongelman kanssa eläminen ei kaada maailmaa. Minulla on sama ihmisarvo ja oikeus asuttaa omaa neliömetriäni kuin muillakin ihan tällaisenaan. Siitä se lähtee se itsen rakastaminen.

Meillä on selvästi erilainen lähtökohta itseydestä. Tuo mitä kirjoitat on kyllä kaunista ja hyvin romanttista.

Et vain oikein oivalla kokonaisuutta ap:n kauniisti kirjoitetussa junalaulussa. Otin oikeuden nimetä hänen aloituksensa "Junalauluksi". Se on hyvin kaunis teos miehestä, joka onnistui matkassaan.

Pidät nyt sairaana tietynlaisia ihmisiä ja koet että he olisivat jotain apua tarvitsevia rampoja. Minä en näe asiaa sillä tavoin. Ehkä projisoit omia menneisyyden ongelmia ja tarjoat apua vaivoihisi?

Itseyden ja ulkopuolen suhde on sellainen että kun itseys on kunnossa, itse kysyy ulkopuolen mielipidettä, ottaa sen huomioon ja päättää itse. Kun taas itseys ei ole kunnossa, itse ottaa ulkopuolen mielipiteen, määrittelee itsensä sen mukaiseksi ja ulkopuoli päättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap jotenkin pösilö tms? Et siis esim. tervehtinyt vieruskaveriasi mennessäsi paikallesi vaan lösähdit vaan penkille kuin mykkä pa*ka? Et saanut muutamaa tavallista, ystävällistä, normaalia tervehdyssanaa suustasi tuossa tilanteessa?

Käyttäydyt sen sijaan kuin kasvattamaton 4-vuotias "säikähtäessäsi" kanssaihmisen ulkonäköä. Kas kun et suureen ääneen sitä päivitellyt?

Luojan kiitos, jos metoo todella on aikaan saanut sen, etteivät ap ja muut kaltaisensa enää "lähesty" ketään. Ylipäänsä koko "lähestyä"-sanan käyttö ihmisten kanssakäymisen yhteydessä aiheuttaa ällöt vibat. Sinun ei ap tarvitse (eikä tosiaan ole edes suotavaa) "lähestyä" ketään.

Opettele sen sijaan käytöstapoja ja normaalia kanssakäymistä. Ja kasva aikuiseksi.

Ehkä hän on kuin minä (siis jos tämä on totta). Minulle ei koskaan opetettu sosiaalisia taitoja ja koska olen aina ollut arka, niin ymmärrätte varmaan, että sosiaaliset taitoni ovat jääneet lapsen tasolle (olen 40v mies).

Yritän parhaani mukaan olla sosiaalinen, mutta minun historiallani se ei vain ole niin yksinkertaista kuin teillä, jotka ne jo osaatte. Varsinkin kun kohtelu on monella kärsimätöntä ja tylyä vain koska en ole heti suuna päänä vastaamassa nokkelasti takaisin ja koska lapsuuden kiusaaminen toi varautumista vieraisiin ihmisiin.

Toivoisin edes pikkuriikkisen ymmärrystä sille, että ei me sosiaalisesti oudot tahallamme olla tällaisia ja ainakin osa meistä ihan oikeasti yrittää tulla normaaliksi näissä kuvioissa.

Yrittääkö? Tässäkin ketjussa kun on yrittänyt antaa neuvoja ("juttele ihan kuten juttelisit vanhalle naiselle tai toiselle miehelle", "älä pyydä treffeille vaan juttele siinä tilanteessa missä olette") nousee kauhea vastustus ja vänkääminen. Miksi on niin vaikea ottaa vastaan naisten ohjeita?

Olin se yläpeukuttaja kirjoitti:

Eletään sairaan miehen aikakautta. Mies ei ole koskaan missään tilanteessa kelvollinen. Tämä on se lähtökohta ja olemme matkalla kohti täydellisen miehen päätepysäkkiä.

Aikakauden henki on kiteytetty tähän hyvin. Jos tuota lähtee tulkitsemaan niin miehen päätepysäkki on se ettei miestä enää tarvita, edes matkustajana. Mies on kuollut.

Ensin kuoli jumala ja sitten mies.

Nainen elää aina ja onnistuu aina halveksittunakin, kurtisaaninakin. Teki mies mitä tahansa niin Jumalatar on aina olevainen moninainen kaikessa ja tekee kaiken myös miehen. Mies ei silti onnistu kuin uhriutumaan.

Onneksi meillä on edes muisto miehestä ja voimme halveksien nauraa miehen muistolle. Miehen lihaasyövälle, sotaisan raiskaavalle veriselle historialle.

Samalla kun jumala kuoli lähti myös mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nämä tulkinnat muuttuvat vaikeammiksi, jos se vieressä istuva on nainen ja vieläpä viehättävä nainen? Etkö osaa suhtautua häneen kuten muihin ihmisiin?

Koska pyrkimys pariutumiseen herättää erilaisia tunteita kuin pyrkimys keskusteluun. On aivan eri asia lähestyä tyttöä, kun ajatuksena on saada hänet treffeille, kuin jutella tytön kanssa vain ajankuluksi.

Miksi pitää heti miettiä treffeille pyytämistä, kun parhaillaan on mahdollisuus jopa tuntikausia keskustella hänen kanssaan? Tätä en koskaan ole ymmärtänyt. Jos kerran ollaan valmiiksi vierekkäin, niin siinähän sitä jo voidaan jutella. Jos juttu luistaa, niin on helppo lopuksi ehdottaa numeroiden vaihtamista, jotta voisi tavata uudestaan. Jos ei luista siinäkään tilanteessa, niin miksi ihmeessä pyytäisi treffeille?

Siksi että miehellä ei ole muuta motiivia lähestyä tuollaista naista.